Pitäisikö kirkon luopua vihkimisoikeudestaan?
Ei pitäisi.
Sitä on väläytelty julkisuudessa, mutta en muista kenenkään seurakuntatyöntekijän ehdottaneen sitä. En minäkään.
Pikemminkin pitäisi toimia niin, että nykyistä useammat parit saataisiin kirkon alttarille solmimaan liittonsa. Alttaria en tarkoita ihan kirjaimellisesti; me vihkijät tulemme mielellämme kotiin ja puutarhaankin. Varsinkin kauniina kesäpäivinä.
Ei tietenkään väkipakolla tai naimisiin painostamalla, vaan ystävällisesti kertomalla, kuinka hienosta parisuhteesta saa vielä paremman. Vihkiminen toimii vähän kuten ruokarukous. Ruoka ei siitä enene, mutta maistuu paremmalta.
Vihkioikeudesta luopuminen on vähän sama kuin tekisi kuolemanpelon takia itsemurhan. Jos yhteiskunta asettaa joskus vihkimisoikeudelle ehtoja, niin se on sen ajan murhe. Tuskin asettaa. Ja jos asettaa, niin eletään sitten sen mukaan.
Jos vihkimisoikeutta ei pidettäisi säilyttämisen arvoisena, siitä voisi luopua oitis. Luovutaan samalla perheneuvonnasta, päiväkerhoista, avioliittoleireistä, kotikasteista, rippikouluista ja nuorisotyöstä. Saarnataan toisillemme riitaisia esitelmiä ja järjestetään hautaan siunaamisia. Lauletaan niissä Iltatuulen viestiä, Vysotskin Ystävän laulua ja Peppi Pitkätossua.
Jos avioliitto ja perheet taas ovat tärkeä asia seurakunnille, pidetään vihkimisoikeudesta lujasti kiinni. Jos meillä kirkkona on mielestämme jotain annettavaa ihmisille, pyritään olemaan heidän kanssaan. Arjessa ja juhlassa.
Teologisesti luulisi samaa sukupuolta olevan avioparin siunaamisen olevan suurempi kysymys kuin vihkimisen. Vihkiessäänhän pappi toteuttaa yhteiskunnan hänelle antamaa tehtävää, kun taas siunaamisessa ollaan kristinuskon ytimessä.
Eikö pappi aina siunaa vihkiessään? Virkamies maistraatissa vain vihkii.
Eliaksen ajatus on minuakin puhutellut, voiko näitä edes erottaa toisistaan?
siunaus vai ei , siinä kysymys. Mitä sanoo Jumala?
Ismo: ”Mitä sanoo Jumala?”
Hää ei virka mittää.
Sarille kysymys: Mistähän Lutherin alkuperäisestä lähteestä on peräisin tieto, jonka mukaan hän opetti kuolemanrangaistusta aviorikoksesta?
Olen vuosien varrella paljon tutkinut Lutherin opetuksia, mutta eipä ole koskaan tullut vastaan moista näkemystä. Ja kun tuntee hyvin Lutherin näkemykset, ei tällainen sovi lainkaan hänen ajatteluunsa.
En tyydy toisen käden tietoon, koska Lutherin näkemyksiähän pysritään tietoisesti vääristelemään yhä edelleen kuten omana aikanaankin. Mikä siis on alkuperäinen lähde?
Tästä kirjasta saa hyvän käsityksen mistä kaikesta Luther hyväksyi kuolemanrangaistuksen:
https://books.google.fi/books?id=iY5DAgAAQBAJ&pg=PT131&lpg=PT131&dq=Luther+and+Death+penalty&source=bl&ots=Yw0g2gckSO&sig=pJ5LP_va599hZv4bEEy3Q6gui88&hl=fi&sa=X&ved=0ahUKEwj405SK4-zRAhUmMJoKHWM3CqI4ChDoAQhaMAc#v=onepage&q=Luther%20and%20Death%20penalty&f=false
Anita Ojalalle:
Ilmeisesti Martti Luther puhuu asiasta (kuolemanrangaistuksesta aviorikoksesta) muissakin kirjoituksissaan, mutta minun lähteeni on: Luther, Martti. Valitut teokset III (toim. Lennart Pinomaa), 1983, WSOY, 2.painos. Teokseen sisältyy Lutherin kirjoitus ”Avioelämästä” vuodelta 1522. Tässä tekstissä Luther kirjoittaa (suora lainaus, s.202):
”Mutta julkinen eroaminen, niin että voidaan solmia uusi avioliitto, tapahtukoon maallisen julkipanon ja vallan tietä, niin että aviorikos on kaikille ilmeinen tai, ellei maallinen valta halua puuttua siihen, erottakoon seurakunnan tieten, niin ettei kuka tahansa saisi siitä taas aihetta erota miten haluaa. Jos sitten kysyt: minne jää tuo toinen, ellei hän voi elää siveellisesti puhtaana? Vastaus: Sen vuoksi Jumala on käskenyt laissaan avionrikkojan kivitettäväksi, niin ettei hän tätä kysymystä kaipaa. Näin tulee vieläkin maallisen miekan ja esivallan tappaa avionrikkoja.”
Luterilaisen reformaation myötä 1500-ja 1600-luvuilla rangaistusjärjestelmä ankaroitui Ruotsin valtakunnassa (ja siten myös Suomessa) ja noin 70 rikoksesta seurasi kuolemanrangaistus. Myös aviorikoksesta. Myös vuoden 1734 naimiskaaren (avioliittolain vanha nimitys) mukaan aviorikoksesta säädettiin kuolemanrangaistus. Tämä naimiskaari oli voimassa Suomessa vuoteen 1929 asti.Käytännössä kuolemanrangaistuksia aviorikoksesta ei välttämättä toimeenpantu kovinkaan paljon, ainakaan vuoden 1825 jälkeen, jolloin kuolemanrangaistuksia ei Suomessa juurikaan pantu rauhanaikana täytäntöön.
Hyvä Sari R-L,
Tunnut suhtautuvan kielteisesti kuolemanrangaistukseen. Hyvä niin. Miten mahdat suhtaudut syntymättömien lapsien surmaamiseen? Hyväksytkö sen? Hehän ovat täysin viattomia.
Kiitos Sarille vastauksesta. Teksti oli kokonaisuudessaan aika vaikeaselkoinen, joten en lähde ottamaan siihen kantaa. Mutta vaikka arvostankin Lutheria suuresti, ei se merkitse, että minun pitäisi olla kaikessa hänen kanssaan samaa mieltä.
Ihmisenä Luther oli erehtyväinen, kuten jokainen meistä, mutta Raamatun perusviesti kirkastui hänelle niin selkeänä ja syvänä kuin vain harvoille ennen häntä tai hänen jälkeensä. Siksi hänen vaikutuksensa muodostuikin – kaikista hänen virheistään huolimatta – käänteentekeväksi kirkolle ja koko Euroopalle.
Niin Raamattua, Lutheriakin kuin monia muitakin valitettavasti luetaan niin, että halutaan etsiä virheitä ja arvostelun aiheita. Näin löydetään syitä, jolla voidaan torjua tärkein viesti – vältytään näkemästä metsää puilta.
Jari Haukka vertasi aiheellisesti kuolemanrangaistusta abortteihin. Jeesuskin sanoi: ”Te siivilöitte hyttysen mutta nielette kamelin.” Tuomitaan kyllä toisten virheet, vaikka niillä ei olisi kovin suurta historiallista merkitystä, mutta hyväksytään sellaiset paljon suuremmat vääryydet, joilla on todellista historiallista merkitystä, kuten juuri vapaalla abortilla. Kauhistellaan kyllä, kuka hoitaa vanhukset, kun niitä on niin paljon, mutta ei haluta kysyä, miksi näin on.
Naimiskaari oli voimassa vielä senkin jälkeen kun avioliittolaki tuli voimaan eli sen aikana vihityt eivät voineet siirtyä uuden avioliittolain alaisuuteen. Miehen edusmiehyys muistaakseni poistettiin mutta ei omaisuuden yhteisyyttä. Kun nykyään puolisolla on avio-oikeus toistensa omaisuuteen niin silloin oli naimaosa mikä saattaa nykyihmisessä herättää aivan muita ajatuksia. Siitä on anekdootti joka saattaa olla tottakin.
Kalle oli kuollut iäkkäänä. Pesä oli velkainen ja nuori ulosottomies lähti Kallen lesken luo ulosmittausta tekemään. Leski sanoi että ei hänellä mitään ole vaan kaikki oli Kallen. Ulosottomies totesi että onhan teillä naimaosa. Tähän leski vastasi: Kuule poika, Kalle ulosmittasi sen niin monta kertaa ettei siiitä sulle mitään jäänyt! ??
Hyvä vitsi, täytyy myöntää
Lutherin aikana aviorikos oli kuoleman synti ja siihen suhtauduttiin tosissaan. Siis ei mikään pikku juttu, vaan kaikki tiesivät mitä syrjähypystä tai kaksinnaimisesta seurasi. Laki oli selvä. Oliko se liian ankara? Ehkä, mutta ihmiset pysyivät ruodussa ja rangaistus koski pääsääntöisesti molempia osapuolia, joten se oli selvää molemmille avionrikkojille.
Nythän on aivan toinen äärimeininki, eikä tämä nykyinen ole yhtään parempi. Raatoja tässäkin järjettömyydessä tulee, vaikka mitään rangaistusta ei enää tunneta.
Ihmetteletkö? En tiedä millaisen kuvan olet saanut persoonastani täällä kirjoitetn perusteella mutta livenä olen erittäin hauskaa seuraa. Minun seurassani ei tule koskaan ikävä. Tosikko en ole missään suhteessa.