Pitäisikö kirkon luopua vihkimisoikeudestaan?
Ei pitäisi.
Sitä on väläytelty julkisuudessa, mutta en muista kenenkään seurakuntatyöntekijän ehdottaneen sitä. En minäkään.
Pikemminkin pitäisi toimia niin, että nykyistä useammat parit saataisiin kirkon alttarille solmimaan liittonsa. Alttaria en tarkoita ihan kirjaimellisesti; me vihkijät tulemme mielellämme kotiin ja puutarhaankin. Varsinkin kauniina kesäpäivinä.
Ei tietenkään väkipakolla tai naimisiin painostamalla, vaan ystävällisesti kertomalla, kuinka hienosta parisuhteesta saa vielä paremman. Vihkiminen toimii vähän kuten ruokarukous. Ruoka ei siitä enene, mutta maistuu paremmalta.
Vihkioikeudesta luopuminen on vähän sama kuin tekisi kuolemanpelon takia itsemurhan. Jos yhteiskunta asettaa joskus vihkimisoikeudelle ehtoja, niin se on sen ajan murhe. Tuskin asettaa. Ja jos asettaa, niin eletään sitten sen mukaan.
Jos vihkimisoikeutta ei pidettäisi säilyttämisen arvoisena, siitä voisi luopua oitis. Luovutaan samalla perheneuvonnasta, päiväkerhoista, avioliittoleireistä, kotikasteista, rippikouluista ja nuorisotyöstä. Saarnataan toisillemme riitaisia esitelmiä ja järjestetään hautaan siunaamisia. Lauletaan niissä Iltatuulen viestiä, Vysotskin Ystävän laulua ja Peppi Pitkätossua.
Jos avioliitto ja perheet taas ovat tärkeä asia seurakunnille, pidetään vihkimisoikeudesta lujasti kiinni. Jos meillä kirkkona on mielestämme jotain annettavaa ihmisille, pyritään olemaan heidän kanssaan. Arjessa ja juhlassa.
Osanottoni kotipitäjään raskaan surun kaikille osapuolille.
Onnettomuus? Tapaus oli kolminkertainen murha ja itsemurha. Saatan ymmärtää, vaikka millaista väkivaltarikollisuutta, mikä kohdistuu muihin ihmisiin, sillä jokainen väkivaltarikollinen on yleensä itsekin uhri tai syvästi mielenhäiriössä. Mutta omien lapsien surmaamista en voi ymmärtää edes pahasti piinatulta tai syvässä mielenhäiriössä olevalta.
Olipa vahva kannanotto. Mitähän se Jeesus tekisi?
Vaikuttaa siltä, että piispa unohtaa oman uskontunnustuksensa kun hän puhuu enkeleistä. Kirkon opin perustassa Jeesus ” on sieltä tuleva tuomitsemaan niin eläviä kuin kuolleita ”.
Ja tälläkö tulkinnallaan Suni aikoo lohduttaa surevia..?
Kyllä kirkon (Apostolisessa) uskontunnustuksessa puhutaan myös ”pyhäin yhteydestä”. Vaikka sillä tavallisesti viitataan ”pyhiin” ihmisiin eli eläviin ja edesmenneisiin kristittyihin, Raamatussa pyhinä mainitaan myös Jumalan enkelit. Heillä on tässä tilanteessa meille näkymätön todellisuus edessään, joten Jumala lähettäköön heidät palvelemaan erityisesti niitä, jotka surevat..
En siis usko piispa Jolkkosen ”unohtaneen” mitään oleellista kristillisestä uskontunnustuksesta, vaan ymmärtäneen sen vain Sunia syvemmin..
Minäkin hämmästelin Sunin kalsean kylmää kommenttia tragedian kohdanneita kohtaan.
Jouni Turtiainen.
Ymmärrän kirkon opin niinkuin se on kirjoitettu aina pyhiä taivaallisia sotajoukkoja myöten. En missään tapauksessa lohduta omaisia kirkon opin sanoin.
Lohduttamiseni lähtee aina tapauskohtaisesti periaatteella jokaisen ihmisen omasta päätösvallasta elämästään, jolle me muut emme voi mitään. Jeesuksen sanoman lähimmäisen rakkauden noudattaminen elämässämmee saa aikanaan Jumalan hyväksymisen tai sitten ei. Sitä meistä kukaan ei tiedä. Jokaisen elämä on henkilökohtainen ja emme voi mitään vaikkapa läheistemme päätöksille. Alkaen omista lapsistamme. On varmasti vaikeata hyväksyä vastaavia tapauksia mutta oma elämä jatkuu ja siihen on keskityttävä
Korostan uudelleen tapauskohtaisuutta ja en osaa tässä nyt yksityiskohtaisesti kertoa kun se riippuu myös vastaanottajista.
Reino Suni: ”Jeesuksen sanoman lähimmäisen rakkauden noudattaminen elämässämmee saa aikanaan Jumalan hyväksymisen tai sitten ei.”
Heti kun olet onnistunut elämään Jeesuksen rakkauden opetuksen mukaisesti, kerro meille muillekin. Olisi mielenkiintoista tietää, että maailmassa on ihminen, joka on varma siitä, että kelpaa Jumalalle tekojensa perusteella.
Tai jos huomaat, ettet ole yltänyt Jeesuksen lähimmäisen rakkauden vaatimuksiin, voit tietysti ymmärtää olevasi yhtä paljon Jumalan tuomion alainen kuin me muutkin, jotka emme ole yltäneet noihin Jeesuksen asettamiin lähimmäisen rakkauden mittoihin.
Mutta sittenhän on tietysti vielä olemassa kaikkien syntisten mahdollisuus – kuten tuon Rautavaaran auto-onnettomuudessa lapsensa surmanneen äidinkin mahdollisuus: Jumalan armo Jeesuksessa Kristuksessa..
Jouni Turtiainen.
Jolainen ihminen on inhimillinen ja kykenemätön täydellisesti elämään lähimmäisen rakkaudessa. Me kaikki olemme siinä vajavaisia ja tekojemme mukaisesti Jumalan hyväksymisen alaisia elämästämme. Lähimmäisen rakkaus, ” siinä on kaikki laki ja profeetat ”, sen pitäsi olla täysin ymmärrettävää Suomen kieltä. Jumala on myös lähimmäinen.
Tekstisi osoitta, että sinulla ei ole käsitystä tästä sanomasta. Tekstisi herjanheitto minusta osoittaa tämän realistisesti. Kritisoit minua täysin ilman rehellisyyttä ja realistisuutta. Se kuulunee ammattiisi.
Reino, kyllä minä ymmärrän, että meidän pitäisi.. Kyse on nyt siitä, että se ei Jumalan tuomiolla riitä. Vain lain noudattajat kelpaavat.
Minä ainakin joudun tunnustamaan, etten yllä Jeesuksen asettamiin lähimmäisen rakkauden mittoihin.
Minulla ei ole mitään sitä vastaan, jos sinä yllät. Kerro se siten vain avoimesti muillekin.
Mutta jos et itsekään yllä, miksi piiskaat sillä itseäsi ja muita..? Eikö olisi rehellisempää myöntää, että pieleen meni tämäkin lähimmäisen rakastaminen, vaikka yritystä ja halua on ollut..?
Mitä silloin jää..? Lisää yritystä vaikka hampaat irvessä..? Vai olisiko jokin muu ratkaisu?
Olisi. Se on Jumalan armo Jeesuksessa Kristuksessa.
Mikä tässä on niin vaikeaa? Sekö, että se on ilmaista vai sekö, ettei pääse teoillaan (edes yrittämisillään) kerskumaan..? Jeesus Kristus täytti lain, myös sen vaikeimman eli rakkauden lain. Hän on meille ensin lahja ja vasta sitten esikuva.
Kun tämä avautuu ja tulee uskonelämän ytimeksi, sen jälkeen saa yrittää rakastaa lähimmäisiään niin paljon kuin sielu sietää ja kroppa kestää.
Siinä ei enää etsitä omaa kunniaa, vaan Jumalan kunniaa eikä siinä etsitä omaa etua, vaan lähimmäisen parasta.
Minusta tämä vain on niin hienoa, etten voi olla kehumatta Jumalan armoa Jeesuksessa Kristuksessa kaikille ihmisille. Sinullekin.
Kirjoituksissa sanotaan: ”Yksikään, joka häneen uskoo, ei joudu häpeään.” (Room 10:11)
Kyse on osanotosta uhrien omaisille. Toivottavasti kukaan ei osoita omaisille jatkossa osanottoaan kuten Mika ja Reino tuossa edellä. Aito osanotto moninkertaisen tragedian uhreille ei tuomitse uhrien omaisia tai tee heidän taakkaansa raskaammaksi kertomalla karkeasti kuka syyllistyi mihinkin ja kuka tuomitsee ja kenet. Osanoton tarkoituksena on tukea surevia, ei toitottaa osanottajan näkemystä totuudesta. Se on kovin armotonta.
Piispa Huovinen kirjoittaa enkeleistä, Jumalan lasten puolustajista seuraavaa Mikkelinpäivän tekstissään: Lapsia ja lapsenmielisiä ei pidä väheksyä. Jeesuskin lupasi, että heillä on taivaassa omat suojelusenkelit: ”Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.”
Kiitos piispa Jolkkoselle kauniisti sanoitetusta osanotosta.
Hyvin sanottu!
Kahden kovan miehen kinastelu tuossa yllä sopii oikein mainiosti kuvaamaan sitä riitelyä, joka johti noihin lapsimurhiin.
jorma ojala.
Nyt olet kommentissasi hyvin lähellä kunnianloukkaussyytettä oman 8 vuoden käräjäoikeuden kokemuksen perusteella.
””Jeesus, anna enkeleitä, sinne missä itketään. Sinne missä tukahdutaan, kaipaukseen ja ikävään. Jeesus, anna enkeleitä, kun on mieli avuton, kun tullut suuri huoli, joka liian raskas on”, piispa kirjoittaa.”
Kiitos piispa Jolkkoselle noista sanoista.
https://www.youtube.com/watch?v=hAiECJf5Ouo
Olen käsittänyt, että kirkollisessa vihkim,isessa on kaksi osaa. Juridinen osa ja sitten se osa, jossa pyydetään Jumalan siunausta solmitulle avioliitolle. Juridisen osan voi toimittaa sioihen valtuutettu virkamies, mutta hänen tehtävänsä loppuu siihen. Maistraatissa solmitulle liitolle voidaan pyytää hengellisen yhteisön siunausta.
Mieleeni tulee joku tilaisuus Karkun opistolla. Silloin oli jotenkin tästä kyse. Joku siellä esitti kysymyksen: Kumpi osa on tärkeämpi? En muista asiiaan tulleen vastausta. Tässä tullaan sitten omantunnon kysymyksiin. Jos kirkon kanta on horjuva niin olisi ainakin viisasta antaa omantunnon vapaus papille, ettei hän virkaansa toimittaessaan rikkoisi omaatuntoaan vastaan ja menettäisi mielenrauhaa, se olisi liian kova hinta.
Jos kirkko päättäisi luopua vihkioikeudestaan, niin kuitenkin ongelma siirtyisi siunaamisten pariin. Sehän on lähes identtinen vihkikaavan kanssa. Kirkko tehköön päätöksensä mekanisminsa mukaan, mutta laitettakoon sellainen ponsi, ettei piispojen vaihuttua sitä pureta.
Olen Teemu täysin samaa mieltä kanssasi.
Olisi kyllä aika hoopoa luopua siitä. Eihän se mitään ongelmaa edes ratkaisisi. Ongelmia vain tulisi kasapäin lisää.
Voihan vihkimisoikeuden säilyttämistä näinkin perustella. Mutta jään miettimään, miten paljon kirkollinen seremonia lopulta vaikuttaa avioliiton arkeen. Kirkollisista vihkimisistä huolimatta noin puolet avioliittoista päätyy eroon. Ei kirkollinen vihkimys ole niitä suojellut.
Perheneuvonta, srkn kerhot ym. mainitsemasi arkielämän palvelut ovat aivan eri asia vaikuttavuudessaan. Niillä on todellista merkitystä. Ja jos kirkollinen vihkimys on tie myös näiden palvelujen käyttämiseen, se kannattaa säilyttää. Perheneuvonnasta en tiedä, mutta ainakin kirkon päiväkerhoihin näyttäisi osallistuvan varsin vähän lapsia. Lienevätkö juuri niiden lapsia, jotka joka tapauksessa olisivat ottaneet liitolleen kirkollisen siunauksen.
Tämä on niitä kansankirkon ongelmia, ja kansankirkon aika alkaa olla ohi. Mitä tuleva kehitys vielä tuonee mukanaan?