– Hertta-täti tulee meille neljältä. Pidä hänelle seuraa kunnes tulen, pääsen noin viideksi.
– Mitä minä osaan hänen kanssaan jutella?
– Hänelle rakkaita ovat vanhojen ihmisten mieliaiheet.
– Siis mitkä?
– Omat sairaudet ja toisten synnit…
—
Mikä on vialla, jos…
Minä olen huolissani kauttaaltaan siitä, että sielut ovat halvenneet niin, että jostain osasta seurakuntalaisia ollaan valmiita luopumaan. Kristillinen rakkaus eli Kristuksen rakkaus on häviämässä myös herätysliikkeetä, jota rakastin yli viisikymmentä vuotta ja jota nyt säälinomaista tuskaa tuntien totean syöksyvän omehtoiseen tuhoon.
En ota kantaa itse asiaan, se ei ole enää minun asiani, mutta tapaan, jolla asiaa hoidetaan. Se on kauhea!
”Ulkopuoliset” eivät voi tajuta, mistä on kysymys. Ei maallikkojen oikeuksista, ei oman kirkkomme kamaluudesta tms. Pahin on, niin kuin Lauri sanoio, se henki ja se tapa, jolla tätä asiaa viedään eteenpäin – muka suomalaisten esikoisten pitkäaikaisena toiveena.
Surullinen kehityskulu, mutta jotenkin ennustettavissa. Ruotsissa ja Norjassa kun ilmeisesti ovat jo ottaneet tuon askelen.
Ilmeisesti ainakin osassa liikettä ollaan valmiita jonkinlaiseen kaksoisjäsenyyteen. Jos maallikko kastaa, niin tullakseen kirkon jäseneksi on kaiketi virallisen kirkkomme papin toimitettava ns (hätä)kasteen vahvistaminen.
Päätöksen seurauksena seurakuntiemme tilat ilmeisesti sulkeutuvat näiltä kuten Lähetyshiippakunnaltakin. Kaikilla paikkakunnilla, jossa heitä on, ei kuitenkaan ole liikkeen omia rukoushuoneita. Seuraako uusien rukoushuoneiden rakennusbuumikin tätä ratkaisua – aika näyttää.
Miten hengellisten asioiden hoitaminen on nykyään kuin nyrkkeilyä. Jos teette sitä, niin me teemme tätä. Jos kirkko on muuta kuin rakennus, niin miksi ei ovet olleet auki Lähetyshiippakunnalle? Pato on murtunut ja lähteet kuivuvat!
”Esikoislestadiolainen liike ottaa käyttöön liikkeen maallikkojen voimin suorittamat sakramentit tulevaisuudessa,”
Kyllä asia on niin, että usko kirkon apostolisen suksession toimivuuteen alkaa pettää, jos seurakunnat kustantavat kirkollisverovaroilla esim. omia seurakuntiin palkattujen työntekijöiden voimilla toimivia messuosastoja Sexhibition-erotiikkamessuille, kuten Helsingissä tapahtuu. Kun asia tuntuu aivan uskomattomalta Lahdessa asuvasta ex-ortodoksikirkon jäsenestäkin, niin voi kuvitella, että tämänkaltaiset asiat tuntuvat vielä uskomattomammilta Lapin Jällivaaran vanhimmista.
Alkaessaan elää kaikkien armonvälineiden yhteisönä Esikoislestadiolaisten on selvitettävä myös virkakäsityksensä ja se, kuinka se sopii yhteen Raamatun ja luterilaisen tunnustuksen kanssa.
Jos kirkon ovet loksahtaa lukkoon, niin miksi sitten vielä pitää miettiä luterilaista tunnustusta? Ei raamattu siihen pakota.
Amerikassa ei ole täkäläistä kansankirkkoa vastaavaa instituutiota, ja eri lestadiolaisryhmät ovat muodostaneet omia kirkkojaan. Jostain syystä ne järjestään käyttävät nimessään attribuuttia ”Lutheran”:
Käsky olla antamatta tiloja Lähetyshiippakunnalle on tullut piispoilta.
Raamattu ei pakota, mutta Augustanan hylkäämisen jälkeen ei voida enää sanoa oltavan luterilaisia.
Jokainenhan saa perustaa vaikka oman kirkkokunnan, jonka erityiskorostuksena ovat liturgiset värit. Mutta onko yseessä enää luterilainen, protestanttinen tai edes kristillinen kirkkokunta, onkin jo toisen tarinan aihe.
Toivotaan nyt kuitenkin vielä, että Suomessa pysyisivät vanhan kirkon helmoissa. Ja toivotaan piispoille ja kirkkoherroille ymmärrystä toimia niin, ettei heillä olisi syytä kirkosta lähtöön.
Jotain tolkkua pitäisi olla tuossakin maalailussa! Kuka voi ajaa ulos kristikunnasta!?
Pelkkää öykkäröintiä. Ei kukaan voi millään perusteella ajaa ulos kristikunnasta, koska se ei ole ihmisten perustama eikä hallitsema, vaikka moni täälläkin näyttää niin luulevan.
Vai niin?
Kristikunta on laajempi ilmiö kuin luterilainen kirkko, vaikka – niin kuin me luterilaiset uskomme – luterilaisuudessa yksi, pyhä, apostolinen ja katolinen kirkko ilmeneekin rikkaimmin ja syvimmällä tavalla.
Niin, tuskin esikoiset kristinuskon ulkopuolelle ajautuvat, vaikka evlut kirkon ovatkin jättämässä. Monelle esikoiskristitylle voi olla vaikeaa luopua isiensä kirkosta. Surullinen juttu.
Kiitos Marja-Sisko! Oiva muistutus Seija-tädille!