Itsenäisyyspäivänä julkistettiin Pisa-tutkimus suomalaisten 9.-luokkalaisten osaamisesta kansainvälisessä vertailussa. Suomi on ollut lasten ja nuorten koulutuksen mallimaa. OECD:n ensimmäisessä Pisa-tutkimuksessa vuonna 2000 Suomen koululaiset nappasivat kultamitalin.
Sen jälkeen tulokset ovat heikentyneet, vaikka Suomi kuuluu edelleen kärkimaihin. Tason heikkenemisestä on näkynyt ennakkovaroituksia. Noin viikko sitten neljäsluokkalaisten kansainvälinen vertailu osoitti Suomen tason laskeneen. Samalla kävi ilmi, että oppilaiden välinen ero syntyy jo varhain alaluokilla ja kodista lähtien.
_ _ _
Nyt julkistetussa Pisa-tutkimuksessa luonnontieteiden osalta korostuu kaksi asiaa: tyttöjen ja poikien välisen eron kasvu tyttöjen hyväksi sekä alueellisten erojen kasvu.
Etelä-Suomen Sanomien pääkirjoitus otsikoi: Pisa-menestys enää tyttöjen varassa (8.12.). Suomalaisten on syytä olla aidosti ylpeitä tyttöjen osaamisesta. Samalla ESS kysyy, herättääkö mitalisijoilta pudonnut Suomen koululaitos enää yhtä suurta kiinnostusta kuin aiemmin.
”Paljon vakavammat seuraukset voivat olla tämän kertaisen tutkimuksen vahvistamalla tiedolla, jonka mukaan ero tyttöjen ja poikien välillä on meillä venähtänyt niin suureksi, että siitä pitkälti johtuu sijoituksemme putoaminen. Ero tyttöjen ja poikien osaamisessa on OECD-maiden suurin.”
Heikosti luonnontieteitä osaavien nuorten osuus on lähes kolminkertaistunut ja huipputuloksia saaneiden määrä vähentynyt kolmanneksen. Nämä muutokset ovat tapahtuneet erityisesti poikien kohdalla.
_ _ _
Helsingin Sanomat kirjoittaa asiasta toisenlaisella kärjellä (8.12.). Pääkirjoitus on otsikoitu ”Kouluosaamisen erot voimistuvat”. Se lähtee liikkeelle alueellisista eroista ja kotitaustan vaikutuksesta osaamiseen sekä toteaa näiden jälkeen ”Lisäksi tyttöjen ja poikien välinen tasoero on suuri” kommentoiden tätä kahdella lauseella.
Sisäsivujen artikkeli on otsikoitu ”Suomen alueelliset erot Pisassa huolestuttavat”. Laajassa asiantuntijoiden haastattelua sisältävässä artikkelissa tyttöjen ja poikien eroista Pisassa todetaan yhdellä lauseella: ”Pojat ovat yhä selvästi tyttöjä heikompia koulumenestyksessä.”
Toteamus on harhaanjohtava. Tyttöjen ja poikien väliset osaamiserot ovat revenneet. Siitähän Pisa-menestyksen pudotus on paljolti kiinni.
Miksi Helsingin Sanomat peittelee Pisa-tutkimuksen tuloksen varsinaista viestiä poikien osaamisen heikosta kehityksestä? Onko toimittajien käsitys tasa-arvon ongelmista keskittynyt naisnäkökulmaan, jolloin ei haluta myöntää poikien tai miesten asemassa olevan parannettavaa?
_ _ _
Viime kesänä ilmestyi Helsingin ja Tampereen yliopistojen sekä THL:n tutkimus nuorten päättöarvosanojen vaikutuksesta koulutusvalintoihin. Apulaisprofessori Risto Hotunen totesi tutkimuksen tuloksesta, että tytöt saavat arvosanoihinsa ”tyttölisää”, koska ovat sitoutuneempia ja aktiivisempia opinnoissaan. Poika saattaa saada samalla osaamisella numeroa huonomman arvosanan (ESS 10.6.). Elokuussa (9.8.) julkaistun THL:n tutkimuksen mukaan lasten väliset erot ovat kiinni sukupuolesta. Pojat uhkaavat syrjäytyä tyttöjä useammin. Tyttöjen peruskoulun päättötodistuksen arvosanat ovat huomattavasti poikien arvosanoja parempia. Vähintään keskiarvon 9 sai 16% tytöistä, mutta alle 5% pojista. Ministeri Sanni Grahn Laasonen toivoo apua uudesta opetussuunnitelmasta (ESS 10.8.).
Nämä tutkimukset eivät juuri saaneet huomiota Helsingin Sanomissa. Tämän kaltaisille viesteille olisi syytä lotkauttaa korvaa, sillä poikien ja nuorten miesten huono kouluviihtyvyys ja motivaatio-ongelmat ovat varsin suuri yhteiskunnallinen ongelma – älykkyyden puutteestahan huono menestys ei johdu. Joka viides 20-vuotias mies on ulkona opinnoista ja työelämästä. Heidän syrjäytymisensä on aikapommi. Imatran ampumistapaus on tästä yksi osoitus.
_ _ _
Voisivatko naisnäkökulmaa ajavat toimittajatkin nähdä, ettei tasa-arvo-ongelmien esiin tuominen myös miesnäkökulmasta ole pois naisilta, vaan palvelee koko yhteiskunnan etua?
Hyvä kirjoitus tärkeästä aiheesta, jälleen kerran. Kuten aiemmassa keskustelussa totesin, olisi jo aika luopua vanhentuneesta käsityksestä, jonka mukaan tasa-arvon edistäminen on yhtä kuin tyttöjen/naisten aseman vahvistaminen. Meidän tulisi huomata, että myös miesten ja poikien asemaan liittyy vakavia tasa-arvo-ongelmia. Surullista kyllä näyttää siltä, että nämä tasa-arvo-ongelmat kasvavat samalla, kun päättäjät ja erityisesti media itsepäisesti kieltäytyvät tunnustamasta niitä.
Käsitys tasa-arvon ajamisesta on saattanut joillakin juuttua johonkin ideologiseen malliin, josta on vaikea nousta ja nähdä todellista tasa-arvon tilaa yhteiskunnassa. Jos esimerkiksi toimittaja on opiskellut Tampereella yhteiskunnallisia aineita, on hän saattanut omaksua mallin, jonka mukaan miesten ja oikeiston valta estävät naisten, sekä etnisten ja seksuaali/sukupuolivähemmistöjen tasa-arvon toteutumisen. Yllä mainittujen tutkimusten valossa kouluikäisten poikien ja nuorten miesten kouluosaaminen ja -menestys ovat kuitenkin selvästi tyttöjä jäljessä. Ensimmäiseksi on kysyttävä, onko se tasa-arvokysymys, johon tulisi tarttua. Toiseksi olisi löydettävä keinoja voittaa tasa-arvon ongelmat. Onko tämänkin ongelman taustalla oikeistolainen miesvalta, vai jokin muu asia?
Olisikohan poikien huonoon koulumenestykseen syynä miesvaltaisessa kulttuurissa joskus syntynyt vahva harhakuva siitä, että mies pärjää vähälläkin opiskelulla, kun vain osaa pitää porukassa puolensa? Tytöt ovat oppineet, että naisen on ansaittava paikkansa työllä ja osaamisella. Nyt he ovat näin tehneet eivätkä kaikki miehet ymmärrä, mitä on tapahtunut.
Martti, voihan olla, että pitkäjkänteisyys ja ahkeruus sekä päämäärätietoisuus ovat tänä aikana tyttöjen ja naisten vahvuuksia, kun taas pojat yrittävät päästä helpolla. Eivät nämä ominaisuudet kuitenkaan ole ilman muuta sukupuolittuneet. Kyllä pojissa ja miehissäkin on pitkäjänteistä ja ahkeraa puurtajaa. Siitä näkyy jälkiä kaikkialla yhteiskunnassa. Jostain syystä kaikki pojat ja miehet eivät käytä näitä ominaisuuksia vaan antavat periksi. Tämä syy pitäisi yrittää löytää ja voittaa.
On oikeastaan väärin korostaa pitkäjänteisen työnteon raskautta ja laiskottelun helppoutta. Olisi parempi kertoa, miten kiehtovaa on kiinnostua, oppia ja kehittyä. Laiskurin elämähän on tylsää.
Entäpä jos syy löytyisikin jo koulua varhaisemmasta ajasta. Rakastetuksi ja hyväksytyksi tulleet lapset yleensä menestyvät hyvin. Niin pojat, kuin tytötkin. Pojat saa pahempia kolhuja, kun vanhemmat eroavat. Sillä lapset jäävät äidille ja poika joutuu eroon isästä. Pojat reagoivat eroon erilailla muutoinkin.
Isän puute luo pojalle turvattomuuden tunteen, joka estää hyvää koulumenestystä.
Pekka, avioerot voivat selittää osaltaan asiaa. Vuodessa solmitaan noin 25 000 avioliittoa ja eroja on vuodessa noin 13 000. Vanhempien ero ja toisen vanhemman menettäminen ovat raskas asia ja koskettavat monia lapsia. Eroista johtuen yhä useammat pojat kasvavat etäällä isästä ja ilman miehen roolimallia. Toisaalta, jos roolimalli on, se saattaa olla elämän kohtaloiden . kuten eron, työttömyyden tai alkoholismin murjoma.
Vastaan itse muutamalla ajatuksella, miten poikien mahdollisuuksia voisi vahvistaa koulussa ja yhteiskunnassa, sekä estää syrjäytymisura:
1) Vanhempien on kiinnostuttava lapsista
2) Koulun käynnillä ja opintomenestyksellä on oltava koululaisten silmissä selvä yhteys elämässä pärjäämiseen.
3) Taitoaineilla on oltava vahva osuus lukujärjestyksessä luovuuden, levon ja itsetunnon parantajina.
4) Puheet opettajista tiedon lähteille opastajina ja oppimisen ohjaajina, sekä tekniikan kaikkivoipaisuudesta oppimisessa ovat höpöhöpöä – persoonallinen opettaja, joka uskoo oppiaineeseensa ja opettaa sitä innostuneesti – vaikka pelkällä liitutaululla – on paras oppilaan innostaja.
5) Muiden kunnioitus, oman vastuun oivaltaminen työrauhasta ja opettajien auktoriteetin palauttaminen ovat välttämättömiä. Nyt suomalainen koululuokka on usein rauhaton, opettajalta hävinneet keinot palauttaa työrauha ja oppilailta mennyt opiskelun ilo. – Miksikö muuten 200 nuorta 18-22 v miestä istuu luokasssa hipi hiljaa ja vastaa asiallisesti kysyttäessä? Armeijassa on vielä jäljellä työrauhan takaava kuri ja auktoriteetin kunnioitus.
Hyviä ajatuksia Pekka!
Taito-ja taideaineiden osuus tuntijaossa on muuten mielikuvia suurempi. Itse kuitenkin huomautan, että kaikkien itsetuntoa ne eivät nosta eivätkä ole levon hetkiä. Minulle käsityö, kuvataide ja liikunta aiheuttivat vatsanväänteitä ja arvosanat rumensivat todistusta.
Itse näen poikien tietokoneilla pelaamisen olevan yhteydessä kehnoon koulumenestykseen. Ei siinä jää paljoa tilaa kovalevylle, jos saa tuntikausia pelata joka päivä pelejä. Jos missä näen poikaporukan juttelevan keskenään, niin melko isolla varmuudella voin sanoa heidän juttelevan jostain pelistä. Samoin jos avustajana yritän saada jotain oppilasta keskittymään tehtävien tekoon, hän alkaa puhua jostain pelistä ja enää en ihmettele, jos keskittyminen on vaikeaa.
Mikä on muuttunut sitten parinkymmenen vuoden aikana, jolloin oppilaiden keskittymiskyky ja poikien koulumenestys on huonontunut? Eikö se, että meille on avautunut virtuaalimaailma, joka on niin viihdyttävä ja koukuttava, että muu elämä jää osin jopa kakkoseksi?
Vuokko, tämä voi hyvin pitää paikkansa. Jatkuva pelaaminen sitoo kapasitwettia ja on pois koulutyöltä. Toisaalta pelaamisen kautta pojat ovat oppineet englantia ja ongelmanratkaisua. Luulen kuitenkin, että liialla pelaamisella on enemmän haittoja kuin hyötyjä.
Kahden kansakoulunopettajan poikana olen seurannut koulun asenteita jo 1940-luvulta alkaen. Kyllä jo silloin pidettiin poikia itsestään selvästi pahoina ja tyttöjä kiltteinä. Koska koulussa Y-kromosomi siis on automaattisesti jonkinlainen ”Kainin merkki”, ei ole yllättävää, että artikkelissa mainittu ”tyttölisä” elää ja voi hyvin.
Taidettiin kuitenkin pitää sitäkin itsestään selvänä, että ’pahat pojat’ ottavat aikanaan ohjat käsiinsä ja ’kiltit tytöt’ hoitavat heidän kotinsa ja lapsensa.
Tässä voi hyvinkin olla perää. Joissakin historian vaiheissa ja yhteiskuntien tilanteissa miehistä voimaa ja suoruutta tarvitaan, kunnes yhteiskunta on siinä kehityksensä vaiheessa, jossa feminiinisemmiksi katsotut arvot ja menettelytavat ovat vallitsevia. Itse harrastan mehiläisten hoitoa. Kuhnurit ovat kesällä hedelmöittäneet kuningattaria, mutta sen jälkeen kuningatar kantaa lopun elämäänsä kuhnurin siemeniä eikä yhdyskunta enää tarvitse kuhnureita. Yhdyskunta tulee toimeen naaraspuolisten työmehiläisten työllä. Syksyllä kuhnurit työnnetään ulos pesästä ja ne kuolevat nälkään. Suomessa tasa-arvo työelämässä ja perheissä on johtanut siihen – hyvään ! – tilanteeseen, ettei ole erikseen jomman kumman sukupuolen töitä. Naiset ovat ottaneet paikkansa yhteiskunnan eri alueilla. Miehellä ei ole erityistä omaa tilaa – paitsi ehkä se autotallin verstas tai lämpöpolttimolle varattu kellarihuone, jossa on maalintahrainen jakkara sekä muutamia vanhoja Jerry Cottoneita ja Korkkareita. Mies on aika hauras eläjä, varsinkin jos huomaa, ettei häntä oikein tarvita. Siksi miehet kannattaa pitää mukana yhteiskunnassa, sillä heille on kuitenkin paikka ja tarkoitus kokonaisuudessa – ja eihän sitä tiedä, minkälaisiin aikoihin ollaan kulkemassa.
Perinteisesti asennoituvat miehet taitavat turhautua kaupunkioloissa, kun eivät pääse mottimetsään tai ojia kaivamaan. Sohvaperuna on jonkinlainen tarpeettomaksi käynyt kuhnuri.
Martti Pentti :”Sohvaperuna on jonkinlainen tarpeettomaksi käynyt kuhnuri.”
Kuinka paljon tuon sohvaperuna-mallin arvelisit olevan perintöä siitä, että pojille jankutetaan 9+ kasvuiässä, kun heidän tunne-elämänsä herää, että ”pojat eivät itke” eivätkä he koskaan pääse ”sinuiksi” tunteidensa kanssa, ja ainoaksi ”faktaksi” tunteistaan pojille saattaa jäädä se, mitä yksi lastemme ystävistä rakkaudesta sanoi: ”On vaan opittava erottamaan se, koska v”””a ja koska ei”.
Ehkä ei pitäisi osallistua näihin jatkuviin kansainvälisiin tutkimuksiin ja vertailuihin niin usein. Ja tietokoneilla pelaamista pitäisi vähentää. Jos joka viides 20-vuotias mies on ulkona opinnoista ja työelämästä. Voidaan vain todeta, että tilanne on huonompi kuin koskaan aikaisemmin meille suomalaisille.
Yksi ongelma pojille on, että muodollisesti pätevät tasa-arvosta lässyttävät opettajat ja kasvatus ovat epäpäteviä ja liian heikkoja asettamaan pojille rajoja. Ja tuloksena on muodollisesti pätevä poikalasten heitteillejättö. Pojat tarvitsevat rajoja ja vahvoja mies opettajia. Ja opettajat tarvitsevat oikeudet ja keinot palauttaa työrauha.
’Koirakoulun’ aika on onneksi ollut ohi jo vuosikymmeniä.
Totta! Kouluissa ei ole enää tarpeeksi hyviä paimenkoiria jotka saisivat pojat pysymään mukana.
Jos kerran miehet ovat hukassa oman miehisyytensä kanssa, niin kyllä se poikiin vaikuttaa. Terve maskuliinisuus miehissä on melko harvinaista. 40-50 vuotiaat miehet ovat usein sisäisesti haavoittuneita ja katkeroituneita elämälle. He suojautuvat kovan kuoren alle. Kohtamatta omaa sisäistä lastaan , eivätkä osaa hoitaa omia haavojaan. Nämä miehet eivät ole kovin hyviä esikuvia pisan ikäkauden pojille.
Sitä voisi pohtia, mitä on miehen ”terve maskuliinisuus”, johon Pekka Pesonen viittaa. Itse ajattelen, että terveessä maskuliinisuudessa ei tarvitse peittää miehisiksi koettuja eikä myöskään herkkiä piirteitä, vaikka ympäristö vierastaisi näitä molempia. Terveen miehisyyden ei ole tarpeen uhoilla oman maskuliinisuuden osoittamiseksi. Maskuliinisuuden esiin tulemiseksi mies saattaa tarvita vauhdikasta pallopeliä, kuntosalin raudan tai omakotitontin kivien vääntämistä, pitkiä hiihtolenkkejä, talon rakentamista – tai jotain muuta pitkäjänteisyyttä, voimaa ja sisua edellyttävää projektia.
Terveen maskuliinisuuden yksi olennainen merkki on se että, mies kokee olevansa vasta matkalla siihen. Eikä vielä millään osa-alueella ole päässyt sitä edes lähelle. Yhä on rikkinäinen ja herkästi haavoittuva. Tuntee silti tämän puolen itsessään melko hyvin. Osaa nuolla haavansa ja pitää sisimmästään huolta. Mies on silloin kontaktissa omaan herkkään puoleensa. Se ei uhkaa hänen miehisyyttään. Tällaisen miehen lähellä on hyvä olla. Siinä seurassa voi olla täysin oma itsensä. Terve maskuliinisuus ei kaipaa suojakseen mitään haarniskoita, tai naamareita.
Viisaasti sanottu. Luulen kuitenkin, että tämänkaltainen terve maskuliinisuus, jossa yhdistyvät voima ja herkkyys sekä nöyryys oman keskeneräisyyden edessä, vaatii kypsymistä. Kun nuoriin poikiin ja miehiin kohdistuu paineita ja he haluvat näyttää pärjäävänsä – vaikka sitten omilla tavoillaan ja omilla säännöillään – ei heillä siinä tilanteessa monellakaan taida olla kypsyyttä tuoda esiin herkkää sisintään. Kova naamio on päällä vaikka sisin itkee.
Niin, kuinka auttaa miehiä olemaan Pekan (monikossa) mainitsemia herkkiä, tasapainoisia ja empaattisia, itsensä ja toisen ihmisen hyväksyviä?
Jokin aika sitten luin erään fiksun (miespuolisen) parisuhdeneuvojan/terapeutin kirjoituksen aiheesta. Juttu oli englanniksi, mutta sopii suoraan suomalaiseen kulttuuriin.. Terapeutti ihmetteli sitä, kuinka hänen puheilleen tulevat naiset olivat järjestään lahjakkaita, taitavia ja sanallisesti kypsiä ilmaisemaan itseään ja tunteitaan, ja samalla näiden itsetunto oli niin huono. Paljastui sitten syykin naisten alhaiseen itsetuntoon: miesten taholta tuleva sanaton viestintä.
Kyseisten miesten kanssa puhuessaan terapeutti huomasi pian, mistä oli kyse ja miksi naiset kokivat olevansa arvottomia: miesten vähättelevät kommentit naisten ’vaativuudesta’, ’hankaluudesta’, jne. Toisin sanoen, miehet kokivat naisten verbaalisuuden ja herkkyyden uhkana, jota piti karttaa: ei ihme, että parisuhteet olivat haaksirikossa.
Kyseinen expertti tarjosi evääksi – ei sitä, että naisten pitäisi vainetaa, vähätellä ja mitätöidä istensä miesten mukavuudeksi, vaan että miehet itse alkavat nähdä vaivaa oman tunne-elämänsä ja itseilmaisunsa eteen. Sen sijaan, että moittisivat naisia ’hankaluudesta’, miesten tulisi itse löytää yhteys omiin tunteisiinsa ja tarpeisiinsa, ja opetella ilamisemaan ne rakentavasti.
Se usein kuultu neuvo, että naisten pitäisi kärsivällisesti odotella jäävuorimiehen sulamista ja jaksaa aina olla rohkaisemassa ja ymmärtämässä, on ajanut monet täyteen umpikujaan. Moni nainen on vuosia koettanut saada miehen ulos kuorestaan, olla kärsivällinen ja ymmärtävä, saamatta koskaan ystävällistä sanaa tai katsetta, ja päätynyt lopulta burn outiin..
Empatian ja ymmärryksen pitäisi olla molemminpuolista, ei jotain, mitä edellytetään naisten osoittavan miehille loputtomasti ja ilman rajaa. Se on haastavaa opetella, mutta kypsä ihmisyys on palkitsevaa.
Lea Maria Haapalainen :”Paljastui sitten syykin naisten alhaiseen itsetuntoon: miesten taholta tuleva sanaton viestintä. Kyseisten miesten kanssa puhuessaan terapeutti huomasi pian, mistä oli kyse ja miksi naiset kokivat olevansa arvottomia: miesten vähättelevät kommentit naisten ‘vaativuudesta’, ‘hankaluudesta’, jne.”
Vaativatko naiset, että miesten tehtävä on rakentaa heille vahva itsetunto? Miksi vaatia ja olla hankala jossakin sellaisessa, jota toinen ei kerta kaikkiaan ymmärrä? Joku mies on sanonut, että kyllä hän rakastaa puolisoaan vaikka ei sano sitä. Jos hän ei rakastaisi, hän sanoisi sen. Mielestäni nämä asiat tarvitsevat sitä, että naisen ja miehen erilaisuus ymmärretään ja että myös heidän keskinäinen kommunikaationsa toimii.
Kiitos Lea näkökulmasta. Voi tosiaan olla, että jotkut miehet naisia kömpelömpinä ilmaisemaan itseään sanallisesti sulkeutuvat kuoreensa ja naiset kokevat jäävänsä huomiotta, mistä parisuhteet kärsivät. Katsoin eilen Teemalta 3-tuntisen Yann Arthus-Bertrandin upean ja vangitsevan Human -dokumentin. Siinä ilmakuvat ihmisistä ympäristössään – Mongolian arolla ratsastavat lapset, kamelikaravaanit suola-aavikolla, jätteenkerääjät kaatopaikalla, härillä kyntäjät riisipellossa ja toimistotyöntekijät öisessä pilvenpiirtäjässä – vuorottelevat mustaa taustaa vasten kuvattujen ihmisten kansas, jotka kertovat ajatuksistaan. Monet heistä jättävät lähtemättömän jäljen, kuten 15-vuotias amerikkalaispoika, joka kertoo elämän tarkoituksesta – hän suorittaa elinkautistuomiota, monet intialaiset ja kamputsealaiset, jotka ovat menettäneet maansa suuryrityksille tai ilman vettä jääneet satoa paitsi. Katulapset kertovat, miksi ovat lähteneet kotoaan nukkumaan kadulle, prostituoidut kertovat riipaisevasti uhrautuvansa nuorempian sisarustensa opiskelumahdollisuuksien hyväksi. Koskettavimpia heistä oli kuitenkin venäläinen mies, joka itkien pohti vammaisen poikansa suurta merkitystä – hänen kauttaan mies on nähnyt, että Jumala on olemassa. Dokumentissa hämmästyttää ihmisten kyky tiiviistää syviä ajatuksiaan kameralle – myös lapset ja miehet pystyvät siihen. Samaan pystyi suomalainen mieskin ”Miesten vuoro” -dokumentissa saunan lauteilla. Pitäisi vain antaa miehelle mahdollisuus turvallisessa ympäristössä tuoda esiin ajatuksiaan ilman että joutuu kamppailemaan suunvuorosta.
”Vaativatko naiset, että miesten tehtävä on rakentaa heille vahva itsetunto? Miksi vaatia ja olla hankala jossakin sellaisessa, jota toinen ei kerta kaikkiaan ymmärrä? ”
Toivottavasti eivät. Mutta joskus miehet näkyvät vaativan sitä itselleen, olematta valmiita osoittamaan tukea vastavuoroisesti toiselle. Tunnekylmyys ja empatiakyvyttömyys (joka ilmenee toisen tunteiden vähättelynä ja pilkkaamisena) on ikävä piirre kenelle tahansa.
Miesten päästäminen helpolla ja ajattelu ’Tällaisia miehet nyt vaan ovat, ei heistä muuhun ole’ on loukkaus sekä miehiä että Luojaa kohtaan… Mutta valitettavasti syvään juurtuneet stereotypiat ruokkivat itse itseään.
Lea Maria Haapalainen :”Miesten päästäminen helpolla ja ajattelu ‘Tällaisia miehet nyt vaan ovat- – Mutta valitettavasti syvään juurtuneet stereotypiat ruokkivat itse itseään.”
Kiinnostaa tietää, kuinka itse olisit reagoinut esim. tilanteessa, jossa Pietarissa sivukonttorin omistanut miespuolinen yrittäjä uskoi [vastoin varoituksiani] pietarilaiseen ostajaan, joka oli soittanut viikonlopun aikana ja vakuuttanut, että he ovat maksaneet tavarat, jotka oli sovittu lähetettäväksi vasta sitten, kun rahat näkyvät myyjän tilillä.
Rupla oli devalvoitunut n. 70-80%, mutta tavarat lähtivät, eikä maksua tullut. Yrittäjä ajautui noiden tapahtumien seurauksena konkurssiin ja menetti elämäntyönsä, toimeentulonsa, kotinsa, kesämökkinsä ja avioliittonsa ja kun hän oli mennyt ”sossuun” saadakseen edes jokapäiväisen leipänsä, hänet oli käännytetty tyhjin käsin pois, koska hän oli yrittäjä. Kun keskustelin hänen kanssaan, hän ei nähnyt tilanteessa muuta ratkaisua, kuin itsemurhan.
Käsittääkseni suurimmalla osalla pojista on oppimismotivaatio ja -taidot ihan kohdallaan. Keskiarvoa laskee heikoin segmentti, joka on pojilla isompi kuin tytöillä. Uskoisin, että siinä on kysymys sosiaalipsykologisista tekijöistä. Pojilla on vastakulttuurinen porukka, jossa saa ryhmän menestystä ihan muilla asioilla kuin koulumenestyksellä. Menestyjä jopa joutuu helposti kiusatuksi. Koulumenestys on sijoitus, joka tuottaa vasta kahdenkymmenen vuoden päästä etua. Vastakulttuurilla taas saa pikavoittoja, ryhmän hyväksyntää ja arvostusta.
Oman sukupolveni koulu keskittyi virheiden välttämiseen, ei kannustanut luovuuteen. Äidinkielessä ei pärjännyt sillä, että fantasioi, rakenteli jännitteitä tai juonen kaaria. Sillä pärjäsi, ettei tehnyt pilkkuvirheitä. Kansakoulussa kirjottelin runoja ja tarinoita, mutta opettajaa kiinnosti se, onko vihkossa tahroja. ”En ole katkera, mutta kuitenkin” 🙂
Näin minäkin uskon, että poikien tulosta alentava noin viidennes pojista on taustansa vuoksi vaikeuksissa opintojen kanssa. Suurin osa pojistakin opäörjää kohtalaisesti tai hyvin. Nytkin olisi nähtävä, onko painopiste oikein asetettuna, esimerkiksi luovuuden kannustamisessa vai pilkkuvirheissä.