Mielestäni on erinomaisen hyvä asia, että kirkollisten nettikeskustelujen moderointia tutkitaan nyt myös poliisin voimin. Oleellista ei ole millään tavalla se, mitä yksittäistä sivustoa ja minkä sivuston kirjoittelua tutkintapyyntö koskee. Huomattavan paljon oleellisempaa on se, että yhteiskunnassamme pohditaan nyt – mahdollisesti jopa oikeustasolla – sitä, missä menevät sananvapauden rajat, mitä toisesta nimeltä mainitusta ihmisestä saa tai ei saa sanoa julkisessa nettikeskustelussa.
Johanna Korhonen teki hyvän työn, kun herätti jälleen henkiin pohdinnat hengellisestä väkivallasta, sen tulkinnasta ja rajoista hengellisissä ja kirkollisissa nettikeskusteluissa. Rajankäynti näissä asioissa on aivan välttämätöntä.
Monille ihmisille tuntuu edelleen olevan epäselvää, että nettikeskusteluissa pätevät täysin samat lait ja säännöt, samat hyvän käytöksen rajat kuin muussakin elämässä. Jos et nouse tuhansien ihmisten kansoittamassa julkisessa tilassa seisomaan ja huuda tilaisuuden alustajalle ”Haista p*ska!” et tee niin myöskään nettikeskustelussa, jota seuraavat tuhannet silmäparit.
Tämä ei silti ole ainoa ongelma. Huomattavasti suurempi ongelma on se, miten paljon löytyy kristittyjä, jotka kokevat julkisesti toteutetun hengellisen väkivallan velvollisuudekseen.
He katsovat, että heidän kuuluu tuomita homosuhteet aina ja kaikkialla. He ajattelevat, että heidän tulee Jumalan nimissä viedä osalta ihmisistä oikeus täyteen ihmisyyteen, rakkauteen ja rehelliseen elämään sellaisina, millaisiksi nämä ihmiset on luotu.
On myös paljon ihmisiä, jotka kokevat, että heidän on arvioitava homoseksuaalin ihmisen jokainen sana ja teko sen valossa, että kyse on homon teosta ja ajatuksesta, vaikka julkisuuteen tuotu ajatus tai teko ei millään tavalla liittyisi homoseksuaalisuuteen. Tämä on jo suoranainen ihmisoikeusrikos.
Jokaisella ihmisellä on oikeus yksityisyyteen. Jokaisella ihmisellä on oikeus lain sallimiin perhesuhteisiin. Ennen kaikkea jokaisella ihmisellä on oikeus siihen, että hänen ajatuksensa ja sanomisensa arvioidaan ajatuksina ja asioina – eikä esimerkiksi homoseksuaalin ajattelemina ajatuksina tai asioina!
Pian vuoden verran erilaisilla kirkollisilla nettisivustoilla moderointityötä tehneenä olen loputtoman hämmentynyt ja surullinen siitä, mitä kaikkea ihmiset katsovat oikeudekseen toisesta ihmisestä julkisesti sanoa. Ja näitä erittäin kyseenalaista henkilöön kiinni käyviä kommentteja lauotaan aivan omalla nimellä! Ongelma ei siis todellakaan koske vain anonyymeja nettipalstoja.
Kun ihmiset kokevat oikeudekseen käydä nimeltä mainittujen ihmisten kimppuun, arvioida heidän syvimpiä yksityisiä elämänvalintojaan, kyseenalaistaa ja jopa mitätöidä heidän uskonsa ja vakaumuksensa julkisesti, ei kyse ole harkitsemattomista pillastumisista. Kyse on johdonmukaisesta, harkitusta ja päättäväisestä toisen ihmisen yksityisyyden loukkaamisesta ja hengellisestä väkivallasta.
(p.s.Toivon, että tämän blogin alla ei lainkaan keskustella siitä, mitä kukakin ajattelee homoseksuaalisuudesta, koska se ei millään tavoin liity varsinaiseen aiheeseen. Sen sijaan toivon keskustelua siitä, mitä ajattelette nimeltä mainitun henkilön (kenen tahansa!) uskon, vakaumuksen ja maailmankuvan kyseenalaistamisesta, mitätöimisestä tai uudelleen määrittelystä julkisessa tilassa. Itse en hyväksy sitä millään tavalla tai millään tasolla, koska mielestäni toisten ihmisten vakaumus ei ole asia, josta voisi netissä julkisesti keskustella. Mutta perustellut vastaväitteet tästä asiasta ovat toki tervetulleita. Toivon myös mielipiteitä siitä, kenen pitäisi vetää rajat ja määritellä hengellinen väkivalta nettikeskusteluissa. Onko jokaisen sivuston tehtävä omat rajanvetonsa? Pitäisikö asiasta saada aikaan joku yleinen laki? Kannattaisiko erilaisten kirkollisten tai hengellisten verkkotoimijoiden luoda yhteiset pelisäännöt tästä asiasta? Tarvitaanko oikeuslaitoksen linjausta, ennakkotapausta?)
@ Markku Virta
En todellakaan ole koskaan väittänyt, enkä väitä, että uskonnot olisivat sairauksia. Olen kyllä monen tapauksen uskottavuudesta vakuuttuneena ilmaissut aikaisemmissa kommenteissani, että hengellinen väkivalta, joksi katson mm. uskonnottomien tai ”vääräuskoisten” pelottelun helvettiin joutumisella, demoneilla, ikuisella kadotuksella, viimeisellä tuomiolla, Jumalan vihalla, tulella ja tulikivellä jne. saattaa johtaa herkkien ihmisten sairastumiseen psyykkisesti. Hyvänä esimerkkinä VL-yhteisön harjoittamat ”hoitokokoukset” ja vakaat uskomukset ainoasta ”taivaan iloihin” pääsevästä, samoin uskovasta omasta poppoostaan. Tällä foorumilla ansiokkaasti bloggaavan VL -yhteisöön aikaisemmin kuuluneen henkilön aiheesta kirjoittamien blogien todenperäisyyttä, joissa hän kertoo hengellisen väkivallan käytöstä raa’immillaan, ei ole syytä epäillä.
Salme, en mene pääsi sisään tietämään mitä olet tarkoittanut, enkä esitä mitään sinun ajatuksiasi totuutena omassa kommentissani, vaan kysyn:
Salme, onko kommenttisi ymmärrettävä niin, että…
Kunhan et nyt vain lausuisi väärää todistusta minusta. Et vastannut kysymykseeni.
Kimmo Wallentin, en minä ole tuohduksissa. Näkemyksesi tältä osin on hämmentävä.
Ymmärsit hyvin sen, että kyse on uskonnollisesta uskosta – ei uskomuksista. Niillä on eronsa. Uskomus on vaikka se, että maapallo kiertää aurinkoa. Sitenhän tieto on perinteisesti määritelty: Tietoa on hyvin perusteltu tosi uskomus. Uskonnollinen usko pitää lyhyesti ilmaistuna puolestaan sisällään uskon, joka uskotaan ja uskon, jolla uskotaan.
Kysymys on elämänasenteesta, joka on laajempi ja moni-ilmeisempi kuin vain tietoteoreettinen tapa suhtautua todellisuuteen. Uskonnolliseen uskoon sisältyy asenteita, tunteita, sitoutumista, käyttäytymistaipumuksia ym. Se on lopulta heittäytymistä ihmistä suuremman voiman eli Jumalan varaan.
Tästä näkökulmasta katsottuna helvetti ei ole ydinkysymys vaikka se taustalla onkin. Se pitää suhteuttaa oikein eikä tehdä siitä ydinkysymystä mikä se ei ole. Kirjoitinkin jo aiemmin, että olennaista on Jumalan rakkaus Hänen Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Hän kärsi, niin että meidän ei tarvitsisi kärsiä.
Ok. Mika, olen kanssasi samaa mieltä siitä, että kysymys on elämänasenteesta ja hyvä niin. Onneksi emme elä maassa, jossa uskonto määrää kaiken ja on myös diktatoorinen laki.
Samme molemmat valita oman elämänasenteemme ja maailmankatsomuksemme sekä elää niiden mukaan niinkuin parhaaksi katsomme. Tästä keskustelusta ei nyt vain tule tämän valmiimpaa. Se lienee kummankin paras tunnustaa.
Pääasia lienee kuitenkin se ettemme tee toisille sen enempää fyysistä-, henkistä- kuin hengellistäkään väkivaltaa ja rakkaushan se lienee se voimasana, oli sitten kysymys sekulaarista tai taivaallisesta laadusta.
Kiitos ajatuksistasi ja aurinkoisia kevätpäiviä.
Olen kuullut (huom kuullut, eli huhu vain), että joissain kouluissa ajateltiin, että uskonnon harjoittaminen ei kuulu sinne, siis ei saa puhua koko vaaleista. Olisi mielenkiintoista tietää, onko tällaista oikeasti tapahtunut!
Kontiolahden lukion rehtorilla näyttäisi olevan ns. oma lehmä vahvasti ojassa tässä asiassa, kun katsoo http://koulut.kontiolahti.fi/lukio/ilpo.html
Jos kyse olisi kaupallisesta tai (puhtaasti) poliittisesta toiminnasta, niin huudettaisiin kovaan ääneen korruptiosyytöksiä. Kirkkopolitiikassa näemmä tällainen on kuitenkin vain ”maan tapa” ja uutisoidaan positiivisessa valossa.
KIrkko on julkisoikeudellinen yhteisö.
Tästä loogisena johtopäätöksenä seuraa, että kirkko voi aivan luonnollisena laitoksena tehdä täyttä yhteistyötä toisen yhteiskuntamme laitoksena.
Sellaiset koulut jotka estävät tämäntapaisen yhteistyön tekemisen toimivat maamme julkisoikeudellisten periaatteitten vastaisesti.
Uskonnonvapauslaissa oleva mahdollisuus olla osallistumatta uskonnolliseen toimintaan on verrattavissa yhteistyöhön yhden toisen julkisoikeudellisen laitoksen eli armeijan toimintaan.
Perusteissaan armeija voi tehdä yhteistyötä jonkun toisen julkisoikeudellisen yhteisön kanssa, mutta näihin tilanteisiin ei aseistakieltäytyjän tarvitse asallistua. Aseistakieltäytyjä ei kuitenkaan voi panna kapuloita rattaisiin tilaisuuden järjestämiseen eikä hänellä muutoinkaan ole oikeutta häiritä tapahtumaa omilla väliintuloillaan.
Tämä sama julkisoikeudellinen periaate toimii kautta koko yhteiskunnan. Siksi äänestyksen järjestäminen kouluissa on täysin mahdollista ja useamma paikkakunnalla jopa sen toteuttaminen edistäisi lopputulosta.