Mielestäni on erinomaisen hyvä asia, että kirkollisten nettikeskustelujen moderointia tutkitaan nyt myös poliisin voimin. Oleellista ei ole millään tavalla se, mitä yksittäistä sivustoa ja minkä sivuston kirjoittelua tutkintapyyntö koskee. Huomattavan paljon oleellisempaa on se, että yhteiskunnassamme pohditaan nyt – mahdollisesti jopa oikeustasolla – sitä, missä menevät sananvapauden rajat, mitä toisesta nimeltä mainitusta ihmisestä saa tai ei saa sanoa julkisessa nettikeskustelussa.
Johanna Korhonen teki hyvän työn, kun herätti jälleen henkiin pohdinnat hengellisestä väkivallasta, sen tulkinnasta ja rajoista hengellisissä ja kirkollisissa nettikeskusteluissa. Rajankäynti näissä asioissa on aivan välttämätöntä.
Monille ihmisille tuntuu edelleen olevan epäselvää, että nettikeskusteluissa pätevät täysin samat lait ja säännöt, samat hyvän käytöksen rajat kuin muussakin elämässä. Jos et nouse tuhansien ihmisten kansoittamassa julkisessa tilassa seisomaan ja huuda tilaisuuden alustajalle ”Haista p*ska!” et tee niin myöskään nettikeskustelussa, jota seuraavat tuhannet silmäparit.
Tämä ei silti ole ainoa ongelma. Huomattavasti suurempi ongelma on se, miten paljon löytyy kristittyjä, jotka kokevat julkisesti toteutetun hengellisen väkivallan velvollisuudekseen.
He katsovat, että heidän kuuluu tuomita homosuhteet aina ja kaikkialla. He ajattelevat, että heidän tulee Jumalan nimissä viedä osalta ihmisistä oikeus täyteen ihmisyyteen, rakkauteen ja rehelliseen elämään sellaisina, millaisiksi nämä ihmiset on luotu.
On myös paljon ihmisiä, jotka kokevat, että heidän on arvioitava homoseksuaalin ihmisen jokainen sana ja teko sen valossa, että kyse on homon teosta ja ajatuksesta, vaikka julkisuuteen tuotu ajatus tai teko ei millään tavalla liittyisi homoseksuaalisuuteen. Tämä on jo suoranainen ihmisoikeusrikos.
Jokaisella ihmisellä on oikeus yksityisyyteen. Jokaisella ihmisellä on oikeus lain sallimiin perhesuhteisiin. Ennen kaikkea jokaisella ihmisellä on oikeus siihen, että hänen ajatuksensa ja sanomisensa arvioidaan ajatuksina ja asioina – eikä esimerkiksi homoseksuaalin ajattelemina ajatuksina tai asioina!
Pian vuoden verran erilaisilla kirkollisilla nettisivustoilla moderointityötä tehneenä olen loputtoman hämmentynyt ja surullinen siitä, mitä kaikkea ihmiset katsovat oikeudekseen toisesta ihmisestä julkisesti sanoa. Ja näitä erittäin kyseenalaista henkilöön kiinni käyviä kommentteja lauotaan aivan omalla nimellä! Ongelma ei siis todellakaan koske vain anonyymeja nettipalstoja.
Kun ihmiset kokevat oikeudekseen käydä nimeltä mainittujen ihmisten kimppuun, arvioida heidän syvimpiä yksityisiä elämänvalintojaan, kyseenalaistaa ja jopa mitätöidä heidän uskonsa ja vakaumuksensa julkisesti, ei kyse ole harkitsemattomista pillastumisista. Kyse on johdonmukaisesta, harkitusta ja päättäväisestä toisen ihmisen yksityisyyden loukkaamisesta ja hengellisestä väkivallasta.
(p.s.Toivon, että tämän blogin alla ei lainkaan keskustella siitä, mitä kukakin ajattelee homoseksuaalisuudesta, koska se ei millään tavoin liity varsinaiseen aiheeseen. Sen sijaan toivon keskustelua siitä, mitä ajattelette nimeltä mainitun henkilön (kenen tahansa!) uskon, vakaumuksen ja maailmankuvan kyseenalaistamisesta, mitätöimisestä tai uudelleen määrittelystä julkisessa tilassa. Itse en hyväksy sitä millään tavalla tai millään tasolla, koska mielestäni toisten ihmisten vakaumus ei ole asia, josta voisi netissä julkisesti keskustella. Mutta perustellut vastaväitteet tästä asiasta ovat toki tervetulleita. Toivon myös mielipiteitä siitä, kenen pitäisi vetää rajat ja määritellä hengellinen väkivalta nettikeskusteluissa. Onko jokaisen sivuston tehtävä omat rajanvetonsa? Pitäisikö asiasta saada aikaan joku yleinen laki? Kannattaisiko erilaisten kirkollisten tai hengellisten verkkotoimijoiden luoda yhteiset pelisäännöt tästä asiasta? Tarvitaanko oikeuslaitoksen linjausta, ennakkotapausta?)
Eikös tätä täällä kotimaa24:ssä ole ahkerasti harjoitettu? Jotkut eivät usko Jumalaan laisinkaan, jotkut taas eivät naispappeuteen ja ne ovat heidän vakaumuksiaan. Näistäkö ei voisi keskustella?
Olen samaa mieltä. Mielestäni kukaan ei pysty toisesta ihmisestä sanomaan millainen hänen jumalasuhteensa on: onko se hyvä vai huono vai siltä väliltä. Toisen sisimpään ei kukaan pysty näkemään eikä toisen ajatuksia lukemaan.
Kantin kategorista imperatiivia on 2000-luvun alun ääri-individualistisessa ja -egoistisessa ilmapiirissä tulkittu niin, että omista ennakkoluuloista ja ahtaista uskonnollisista käsityksistä pitäisi tehdä yleinen laki.
Sitäpaitsi jo toistasataa vuotta sitten Freud osoitti kuinka räjähdysherkkä kasapanos seksin ja uskonnon yhdistelmä on. Nyt moderni tietotekniikka mahdollistaa omien typeryyksien julkikuuluttamisen, kun ne vasta muutama vuosi sitten kerrottiin korkeintaan naapurille, joka sekin asui riittävän kaukana metsän takana, että ehti tovin sanottavaansa miettiä.
Miten se menikään: teknologinen kehitys kulkee monta vuotta kulttuurista/käytöstapojen kehitystä edellä.
Antti: En ehkä ilmaissut itseäni riittävän selkeästi. Yleisellä tasolla toki kaikista vakaumuksista voi keskustella ja kannattaa ja pitää keskustella – kriittisestikin. Tarkoitin tuolla lausahduksellani, että kenenkään yksittäisen nimeltä mainitun henkilön vakaumusta ei ole toisella ihmisellä lupa arvioida julkisesti. Eli mielestäni en voi sanoa kenellekään nimeltä mainitulle henkilölle julkisessa nettikeskustelussa, että olet harhaoppinen, sinulla ei ole oikeaa uskoa tms. Ensinnäkään pelkkä ”nettituttavuus” ei missään nimessä anna riittävästi tietoa ja välineitä tehdä mitään päteviä arvioita kenenkään sieluntilasta. Ja toisekseen: vaikka antaisikin, se ei ole oikein eikä hyvää käytöstä.
Jos herra X sanoo netissä, että Jeesus oli pelkkä ihminen, niin onko validia sanoa ”Herra X, näkemyksenne on ekumeenisiin tunnustuksiin sitoutuneiden kirkkojen näkökulmasta hereettinen, eikä sinulla Herra X ole näiden kirkkojen näkökulmasta oikea usko.”?
Markku: Miksi sanat pitää kohdistaa Herra X:lle? Miksi ihmeessä ei voisi vain todeta, että ajatus Jeesuksesta pelkkänä ihmisenä on ekumeenisiin tunnustuksiinsitoutuneiden kirkkojen näkemyksen mukaan väärä?
Tämä voi tuntua saivartelulta, mutta näissä herkissä asioissa on oikeasti ratkaiseva ero, kertooko omia näkemyksiään tai edustamansa yhteisön näkemyksiä jostakin opillisesta asiasta, vai ilmoittaako keskustelukumppanille nimeltä mainiten, että olet väärässä.
Onko tämä nyt tulkittava niin, että kirkolla ei ole oppia, joka määrittäisi kristityn? Kirkon ja palstojen tärkein tehtävä on siis viihdyttää, ettei kenellekkään tule paha mieli.
Kuitenkin asia taitaa olla niin, että yhdenlaisesta kirjoittelusta vastataan poliisille, mutta toisenlaisesta Jumalalle. Vai olenko liian lapsellinen?
Kiitos Emilia tärkeästä kirjoituksesta!!!
Oin juuri kirjoittamassa Markulle vastinetta kun Emilian kommentti ilmestyi ruudulle. Emilian kommentti on erittäin hyvä. Lisäisin siihen vielä yhden kysymyksen: Miksi ylipäätään toisen uskoa lähdetään arvioimaan jonkun mielipiteen pohjalta? Mielipide jostakin asiasta ei ole missään määrin sama asia kuin usko. Ei herraparatkoon.
Mitenköhän Jeesukselle olisi käynyt meidän yhteiskunnassamme, kun hän olisi tullut sanomaan julkisesti vaikkapa ”Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon?” Matt. 23:33.
Entä Johannes Kastajalle? ”Mutta kun Johannes näki, että hänen kasteelleen oli tulossa myös monia fariseuksia ja saddukeuksia, hän sanoi heille: ”Te käärmeen sikiöt! Kuka teille on sanonut, että te voitte välttää tulevan vihan? Tehkää sentähden parannuksen soveliaita hedelmiä, tehkää hedelmää, jossa kääntymyksenne näkyy!” Matt 3:7-8.
Melko lailla henkilökohtaista tekstiä, sanoisin. Molemmat em. serkukset olisivat nykyään varmaan jo erotettuja yhteisöstään tai vähintäänkin pannassa puheidensa takia, eihän tuollaista vihapuhetta tarvitse enää kuunnella. Mutta oliko tuo vihapuhetta? Vaiko lopulta peräti rakkauden aikaansaamaa??
Miten voisi erottaa toisistaan nämä kaksi meitä motivoivaa ”lähdettä”?