Mielestäni on erinomaisen hyvä asia, että kirkollisten nettikeskustelujen moderointia tutkitaan nyt myös poliisin voimin. Oleellista ei ole millään tavalla se, mitä yksittäistä sivustoa ja minkä sivuston kirjoittelua tutkintapyyntö koskee. Huomattavan paljon oleellisempaa on se, että yhteiskunnassamme pohditaan nyt – mahdollisesti jopa oikeustasolla – sitä, missä menevät sananvapauden rajat, mitä toisesta nimeltä mainitusta ihmisestä saa tai ei saa sanoa julkisessa nettikeskustelussa.
Johanna Korhonen teki hyvän työn, kun herätti jälleen henkiin pohdinnat hengellisestä väkivallasta, sen tulkinnasta ja rajoista hengellisissä ja kirkollisissa nettikeskusteluissa. Rajankäynti näissä asioissa on aivan välttämätöntä.
Monille ihmisille tuntuu edelleen olevan epäselvää, että nettikeskusteluissa pätevät täysin samat lait ja säännöt, samat hyvän käytöksen rajat kuin muussakin elämässä. Jos et nouse tuhansien ihmisten kansoittamassa julkisessa tilassa seisomaan ja huuda tilaisuuden alustajalle ”Haista p*ska!” et tee niin myöskään nettikeskustelussa, jota seuraavat tuhannet silmäparit.
Tämä ei silti ole ainoa ongelma. Huomattavasti suurempi ongelma on se, miten paljon löytyy kristittyjä, jotka kokevat julkisesti toteutetun hengellisen väkivallan velvollisuudekseen.
He katsovat, että heidän kuuluu tuomita homosuhteet aina ja kaikkialla. He ajattelevat, että heidän tulee Jumalan nimissä viedä osalta ihmisistä oikeus täyteen ihmisyyteen, rakkauteen ja rehelliseen elämään sellaisina, millaisiksi nämä ihmiset on luotu.
On myös paljon ihmisiä, jotka kokevat, että heidän on arvioitava homoseksuaalin ihmisen jokainen sana ja teko sen valossa, että kyse on homon teosta ja ajatuksesta, vaikka julkisuuteen tuotu ajatus tai teko ei millään tavalla liittyisi homoseksuaalisuuteen. Tämä on jo suoranainen ihmisoikeusrikos.
Jokaisella ihmisellä on oikeus yksityisyyteen. Jokaisella ihmisellä on oikeus lain sallimiin perhesuhteisiin. Ennen kaikkea jokaisella ihmisellä on oikeus siihen, että hänen ajatuksensa ja sanomisensa arvioidaan ajatuksina ja asioina – eikä esimerkiksi homoseksuaalin ajattelemina ajatuksina tai asioina!
Pian vuoden verran erilaisilla kirkollisilla nettisivustoilla moderointityötä tehneenä olen loputtoman hämmentynyt ja surullinen siitä, mitä kaikkea ihmiset katsovat oikeudekseen toisesta ihmisestä julkisesti sanoa. Ja näitä erittäin kyseenalaista henkilöön kiinni käyviä kommentteja lauotaan aivan omalla nimellä! Ongelma ei siis todellakaan koske vain anonyymeja nettipalstoja.
Kun ihmiset kokevat oikeudekseen käydä nimeltä mainittujen ihmisten kimppuun, arvioida heidän syvimpiä yksityisiä elämänvalintojaan, kyseenalaistaa ja jopa mitätöidä heidän uskonsa ja vakaumuksensa julkisesti, ei kyse ole harkitsemattomista pillastumisista. Kyse on johdonmukaisesta, harkitusta ja päättäväisestä toisen ihmisen yksityisyyden loukkaamisesta ja hengellisestä väkivallasta.
(p.s.Toivon, että tämän blogin alla ei lainkaan keskustella siitä, mitä kukakin ajattelee homoseksuaalisuudesta, koska se ei millään tavoin liity varsinaiseen aiheeseen. Sen sijaan toivon keskustelua siitä, mitä ajattelette nimeltä mainitun henkilön (kenen tahansa!) uskon, vakaumuksen ja maailmankuvan kyseenalaistamisesta, mitätöimisestä tai uudelleen määrittelystä julkisessa tilassa. Itse en hyväksy sitä millään tavalla tai millään tasolla, koska mielestäni toisten ihmisten vakaumus ei ole asia, josta voisi netissä julkisesti keskustella. Mutta perustellut vastaväitteet tästä asiasta ovat toki tervetulleita. Toivon myös mielipiteitä siitä, kenen pitäisi vetää rajat ja määritellä hengellinen väkivalta nettikeskusteluissa. Onko jokaisen sivuston tehtävä omat rajanvetonsa? Pitäisikö asiasta saada aikaan joku yleinen laki? Kannattaisiko erilaisten kirkollisten tai hengellisten verkkotoimijoiden luoda yhteiset pelisäännöt tästä asiasta? Tarvitaanko oikeuslaitoksen linjausta, ennakkotapausta?)
Jäin miettimään sitä mitä merkitsee hengellinen väkivalta? Onko se todellakin sitä, että ei voi sanoa toisen laskeneen laskun väärin? Eli jos 2+2=4 ja joku väittää, että summa on 5 niin onko todellakin kiellettyä ilmaista, että lasku on toimitettu väärin? Jos tämä on kiellettyä niin se vaatii kyllä perusteluja.
Sen uskon, että ei voi sanoa tyyliin v**** i******* laskit väärin. Sen sijaan nyt näyttäisi vallalla olevan yleisen hymistelyn ja tekopyhyyden ylistyksen, niin että normaalit ilmaisut ovat kiellettyjä. Tätä puolustellaan nähdäkseni sanomalla, että se on hengellistä väkivaltaa vaikka siitä on väkivalta kaukana.
Väkivaltaan kuuluu pakottaminen ja voiman käyttö. Sanat voivat olla kyllä lähellä pakottamista ja loukkaamista mutta ne ovat vielä kaukana väkivallasta. Se voisi olla hengellistä väkivaltaa, että nyrkillä uhkaamalla ja raamatunlauseita heittelemällä saisi toisen vaikenemaan. Normaali keskustelu ei ole sitä.
Janne Aikio:
Oho! Kuinka Janne selität sen, ettei henkilökohtainen usko olisi myös yksityisasia? Mielestäni se on juuri sitä mitä suurimmassa määrin. Tiedän erään uskonliikkeen, jossa jokaisen liikkeeseen kuuluvan usko ja omatunto on kollektivisoitu yhteisön omaisuudeksi, mutta et kai sinä tätä tarkoita? Vai tarkoitatko?
”On valitettavaa, että kansankirkossa on joillakin tapana julkisuudessa taistella, henkisellä ja hengellisellä väkivallalla muita alistaen.”
Tämä on viisaasti ilmaistu. Jokainen lukija voi itse arvioida ketkä ovat noita henkisellä/hengellisellä väkivalla alistajia. Ketään ei osoitella tai nimetä.
Jari Niemelän kysymykset ovat kyllä hyviä ja ihan oikeutettuja. Jari kirjoittaa:
Jeesuksen osalta ajattelen silti, että häneen emme kyllä voi soveltaa samoja kriteerejä kuin muihin ihmisiin, jos uskomme Hänen olevan Jumalan poika. Jumalalla on aivan erilaiset oikeudet kuin ihmisillä. Jumala saa ja voi mitä vain, Jumala on pyhä ja suvereeni, Jumalaa me ihmiset emme voi neuvoa millään tasolla.
Onhan sellaista jo yritetty, vaihtelevalla menestyksellä. Luther yritti heittää Jaakobin kirjeen pois Raamatusta, mutta ei uskaltanut. Sen sijaan hän siirsi sen hieman lähemmäksi loppua, ja sillä paikallaan se oli vielä 1930-luvun kirkkoraamatussa.
Hieman paremmin ovat menestyneet ne, jotka halusivat deuterokanoniset kirjat eli apokryfikirjat pois Raamatusta. Kumpaan suuntaan Ilmestyskirjan em. ennustukseen liittyvää kirousta olisi sovellettava tältä osin?
Tuo 1 Kor. 6:1-8 sopii kyllä täsmälleen siihen Vantaan lähetysmäärärahajupakkaan. Johanna Korhonen myönsi itsekin, että häntä nolotti vaivata asialla hallinto-oikeutta.
Kirjoitin seuraavasti: ”Jos herra X sanoo netissä, että Jeesus oli pelkkä ihminen, niin onko validia sanoa ”Herra X, näkemyksenne on ekumeenisiin tunnustuksiin sitoutuneiden kirkkojen näkökulmasta hereettinen, eikä sinulla Herra X ole näiden kirkkojen näkökulmasta oikea usko.”
Eräs keskustelija vastasi: ”Markku: Miksi sanat pitää kohdistaa Herra X:lle? Miksi ihmeessä ei voisi vain todeta, että ajatus Jeesuksesta pelkkänä ihmisenä on ekumeenisiin tunnustuksiinsitoutuneiden kirkkojen näkemyksen mukaan väärä?
Tämä voi tuntua saivartelulta, mutta näissä herkissä asioissa on oikeasti ratkaiseva ero, kertooko omia näkemyksiään tai edustamansa yhteisön näkemyksiä jostakin opillisesta asiasta, vai ilmoittaako keskustelukumppanille nimeltä mainiten, että olet väärässä.”
Noh, kysyinkin vain, että onko se validia. Ilmeisesti ei.
Alkuperäisen kysymykseni olisi voinut toki esittää joku ateistikin, samoin kuin ateistikin voisi sanoa ihmiselle joka ei usko Kristuksen jumaluuteen, että ”Sinulla ei ole ekumeenisiin tunnustuksiin sitoutuneiden kirkkojen näkökulmasta oikea usko.”
Tendenssi, joka haluaa poistaa synti- ja/tai lakipuheesta kaikki toisen persoonan viittaukset kulkee mielestäni rinnan sen kanssa että myös armopuheesta halutaan kytkeä pois toisen persoonan puhuttelut, koska ne koetaan esimerkiksi liian tungetteleviksi. Tai kumpi nyt sitten olikaan ensin.
@Markku Virta
Avainsana on usko, joka on hyvin henkilökohtainen, yksityinen ja ”pyhä” asia jokaiselle. Toisen ihmisen uskosta puhuminen nimeltä mainiten on puuttumista hänen jumalasuhteeseensa ja tunkeutumista syvälle toisen yksityiselle ja niin kovin herkälle alueelle. Eri asia on, jos joku haluaa tuoda oman uskonsa esille ja itse haluaa ja toivoo siitä keskusteltavan.
Emilia kirjoittaa tärkeästä asiasta. On helppo homma esittää arviointeja ja antaa palautetta – ainakin silloin, kun itse on eri mieltä. Ylpeys on alemmuuden tuntoa, jonka yrittää pitää piilossa. Myös itseltään.
@Jussi Tynkkynen. Ymmärrän pointtisi. Mutta uskossa on objektiivinen ja subjektiivinen aines. On usko joka uskotaan ja usko jolla uskotaan. Usko ei ole pelkästään oma näkemykseni asioista. Jos sanon että ”uskon Jumalaan, mutta en Pyhään Henkeen enkä Jeesukseen jumalana” niin silloin uskoni ei ole objektiivisesti katsottuna ekumeenisiin tunnustuksiin sitoutuneiden kirkkojen uskoa. Siitä nyt ei vain pääse mihinkään. Usko ei ole vain ja ainoastaan oma pyhä ja henkilökohtainen asiani, sillä on myös kollektiivinen luonne, joka Nikean -Konstantinopolin uskontunnustuksessa ilmaistaan ensimmäisessä sanassa: ”Me uskomme”.