Pakolaisia kohdellaan Valko-Venäjällä kuin karjaa. Turkki rahastaa EU:ta heitä rahdatessaan. Venäjä pitää otteessaan Saksaa maakaasun avulla. Saksa ylläpitää ostoillaan yhdessä muun läntisen Euroopan kanssa Venäjän kansantaloutta ja sen ydinasepelotetta. Halpojen, osin orjatyövoimalla valmistettujen tuotteiden välityksellä teemme itsemme riippuvaisiksi Kiinasta samalla vahvistaen sen taloutta.
Turhautuneena alati itseään toistaviin uutisiin päätin virkistäytyä tarttumalla 1970-luvulla ostamaani kirjaan. Sen sanoma rajoittui ilmakehän lämpenemiseen, väestön liikakasvuun, teollisuustuotannon hillitsemiseen ja luonnonvarojen riiston lopettamiseen. Teollisuustuotannon raaka-ainehankintoineen ja kasvavine energiakäyttöineen sanottiin aiheuttavan ilmakehän lämpenemisen. Tutkijoiden mukaan energiankäytön kasvuvauhti olisi mahdollista enintään 150 vuotta, minkä jälkeen ilmakehä lämpenisi jopa 50 celsiusasteiseksi. Ennuste edellytti vielä, että kehitysmaat luopuisivat teollistumishaaveistaan. (Kaliforniassa mitattiin kesällä 2021 maapallon korkein aamu- ja iltapäivän keskilämpötila 47,8 astetta, Washington Post).
Ilmastotieteilijät jo 1970-luvulla vaativat, ”ettei ihmisen energiankäytön tulisi ylittää nykyistä 4 %:n vuotuista lämmön säteilyä”. (Maailmanlaajuinen energian kulutus kasvoi 2,3 prosentilla vuonna 1918. IEA:n mukaan maailman energian kulutus nousi ja päästöt kasvoivat uuteen ennätykseen.) Vertailin lukemaani pettymykseksi luonnehditun Glasgow’n ilmastokokouksen julkilausumaan. Ymmärsin pettymyksen. Mikään ei muutu.
Arvioitaessa maailman, Euroopan tai maamme ilmasto- tai turvallisuusongelmia voidaan todeta, etteivät ongelmien ratkaisut ole olleet hyvissä käsissä. Edelliset ovat riistäytyneet hallitsemattomiksi ja jälkimmäisten osalta EU kansalaisineen on riippuvuussuhteessa vihamielisistä kansantalouksista kuin rengit tai teuraat isännistään.
Mitä on tapahtunut 70 vuoden aikana? Kansanviisauden mukaan se, mikä on liian suurta hahmoteltavaksi, tässä tapauksessa EU:ssa, on nähtävissä pienoiskoossa, Suomessa. Mikä taas on liian pientä tai lähellä havaittavaksi eli Suomessa, sen näkee suuressa, EU:ssa. Mielipidekirjoittaja (HS 12.11.2021) kiteyttää asian kertomalla, ettei poliisi tutki hänen uuden sähköpolkupyöränsä (yleensä 7 000–14 000 euroa) varkautta. Sen sijaan ystävän vanhan auton varkaus (perunkirja-arvoltaan usein 2 000 – 3000 euron) kelpaa tutkittavaksi. Toinen esimerkki kuvaa ongelmaa toiselta kantilta. Siinä Patentti- ja rekisterihallitus hyväksyi yritysnimeksi Arbeit Macht Frei Ltd. Myöhempi selitys on moniselitteinen; käsittelijä mahdollisine esimiehineen olivat saksankielen taitamattomia.
Ylpeilemässämme perustuslain 15 §:ssä todetaan; ”Jokaisen omaisuus on turvattu”. Asenneilmapiiristä tai virheellisestä mielikuva-ajattelusta johtuen – autohan on aina auto vaikka hinnaltaan vain murto-osa polkupyörästä – polkupyörävarkaus jääköön tutkimatta. Sitä varten on vakuutusyhtiöt ja muut kansalaiset. Virkamiesten, joiden nimitys useimmiten edellyttää korkeakoulututkintoa, päätöksentekotaso antaa maailman parhaana pitämästä koulutusjärjestelmästämme varsin heikon kuvan. Kysymys ei ole kielitaidosta, vaan historian osaamattomuudesta, tosiasioiden ja mielikuvien sekoittumisesta. Maamme ongelmat eivät johdu vain virkamieskunnasta vaan ennen kaikkea poliittisista päättäjistä.
Koska mikään ei näytä muuttuvan voidaan ongelmaa lähestyä hylätyn vuorisaarnan valossa, joka uskonnoksi alennettuna muodostaa kuitenkin koko läntisen sivilisaation perustan. Puhumme vuorisaarnasta tosin ikään kuin vasta tuonpuoleiseen tarkoitettuna eli uskontona. Hokemamme ”tulkoon Sinun valtakuntasi” on selkeytetty sanoissa ”tapahtukoon… tahtosi myös maan päällä”. Eikö koko evoluutio ole jatkuvaa kehitystä alkeellisesta solusta kohti täydellisyyttä. Vuorisaarnakin toteaa ”olkaa siis te täydelliset”. Vuosituhannesta toiseen olemme eräältä persoonallisuutemme osa-alueelta, omaltatunnoltamme – jota kutsutaan myös moraaliksi – kieltäytyneet kasvamasta. Iankaikkisuudesta taivaassa on tullut oman synninpäästömme hokema. Eikö luontevampaa ole ajatella, että iankaikkisuus jatkuu lapsenlapsissa ja heitäkin seuraavissa polvissa, joita tosin emme koskaan tule näkemään. Vuorisaarna on yhteiskunnallinen sanoma. Sen sanoma ei tarkoita vain minäkeskeistä, keskiaikaista pelastusta tai iankaikkisesta kadotuksesta pelastavaa ”uskoon tuloa”, vaan ennen kaikkea myös luutuneiden sosiaalisten ja taloudellisten rakenteiden muuttamista. Juuri näillä rakenteilla (lue puolueet, ay-liike, säätiöt, ylikansalliset yritykset jne,) on taipumus – uskoon tulemattomina – kollektiivisina henkilöinä kestää muuttumattomina sukupolvesta toiseen. Jos emme halua sukupolven tai kahden jälkeen nähdä lastenlastemme värjöttelevän kahden valtion rajalla kuten Valko-Venäjällä ikään, silloin meidän on otettava vastuu itsestämme ja valta yhteiskunnassa omiin käsiimme. Jos emme tunnista vastuutamme tänään muuttuu monien ilo ”taivaassa” helvetiksi lapsillemme maan päällä.
