YLE:n uutisissa kerrottiin taannoin (13.2.), että mielenterveys on noussut suurimmaksi sairauspoissaolon syyksi, ohi tuki- ja liikuntaelinsairauksien. Siitä on tullut suomalaisten uusi kansantauti ja keskeinen kansanterveydellinen haaste.
Työterveyslaitoksen asiantuntijan mukaan ongelma on tunnistettu, nyt pitää tutkia, selvittää ja löytää tehokkaita keinoja asian korjaamiseksi. Työeläkeyhtiön ylilääkärin mukaa…n ilmiö on nopea ja jyrkkä. Hän uskoo, että tietoisuus lisää oireilun ja työkyvyttömyyden määrää. Kelan tutkimuspäällikön mukaan tietoisuuden lisäksi työolot ovat saattaneet koventua. Jutusta käy ilmi myös se, että työterveyspsykologeja ei ole tarpeeksi siihen tilanteeseen, joka työpaikoilla vallitsee. Uupuneen työntekijän kohdalla suurimpina syinä omaan työuupumukseen olivat huono esimiestyö ja työvuorosuunnittelu.
Jonkinlaista helpotusta herättävänä seikkana jutussa tuli esille se, että suomalaisten mielenterveys ei näyttäisi olevan rapautumassa yhtä jyrkästi kuin se on työkyvyttömyyden syynä. Mutta ilmeistä on, että keskellämme on enenevässä määrin heitä, jotka eivät ainoastaan jaksa työelämässä vaan jotka voivat eri syistä psyykkisesti huonosti. Kansantaloudellisten haittojen lisäksi kyse on aina myös yksittäisen ihmisen ja hänen lähipiirinsä kärsimyksestä, jolle on vaikea laittaa hintalappua.
Tässä tilanteessa haluaisin kirkon työntekijänä nostaa esille yhden evankeliumin ytimestä nousevan rohkaisevan näkökohdan. Meidän Herramme kutsuu luokseen kaikkia työn ja kuormien uuvuttamia. Hän lupaa antaa ihmisen sielulle levon (Matt.11: 28-30). Kreikankielisessä alkutekstissä sielusta käytetään tässä kohdin sanaa ”psyyke”. Tämä mielenkiintoinen yksityiskohta on tekee raamatunkohdasta mitä ajankohtaisimman. On kyse mahdollisuudesta löytää lepo myös psyykeellemme.
Vaikka Raamatun sanoma ylittääkin ajallisen horisontin, se tuo avun myös tähän elämään. Meille luvataan sisäinen rauha, jota voidaan kokea silloinkin, kun elämä koettelee. Evankeliumi on parantava lääke, joka hoitaa eri tavoin särkyneitä – myös mieleltään murtuneita.
(julkaistu paikallislehti UutisOivassa 27.2.)
Työnohjaajiksi papit aiemmin kouluttautuivat halukkaasti. Työyhteisön katsomisen asiasta kuntouttamisen mielessä en tiedä vaadittiinko siihen lisäopintoja ryhmädynamiikan ymmärtämisessä.
Blogistin varmasti hyvällä ajatuksella kirjoittama ei kuitenkaan levon asiassa useasti kiusaantunutta, ja mieleltään järkytetyksi tullutta työntekijää auta.
Papin kompetenssiin kuuluu yhdenlainen rakastava viileys, jolloin liikaa henkilökohtaisiin ei mennä, ja jolloin hyvää tarkoittavat sanat aidosti papin mielessä ovat juuri ne asiaan kuuluvat oikeat sanat.
Ennen sanottiin; heikot sortuu elontiellä, jätkä sen kun porskuttaa…
On jotensakin merkittävää, että mielenterveys ongelmat ovat nousseet sairauspoissaolojen kärkeen. Ennen meni, olkapäät, polvet ja selkä, nyt menee pää.
Jotain tuo kertoo ajastamme, mutta myös koulutuksen myötä tapahtuneesta tietoisuuden ja työnkuvan muutoksesta. Nuoret eivät enää hakeudu kädentaitojen pariin, jonka terapeuttinen vaikutus on tunnettua kautta aikojen. Nyt työajan ”minä” rataa konttorissa, että vapaa-ajan ”minä” voi puuhastella luonnossa ja harrastuksissa.
Ongelmaksi on muodostuu myös ajankäyttö. Tutkimuksissa on havaittu, selkeä yhteys liikkumattomuuden ja tietokone ajankäytön suhteen. Unen laatu ja unettomuus on jo kaupunkien yleisimpiä oireita levottomuudesta ja ajankäytön pirstaloitumisesta. Aika ei enää riitä markkinoiden luoman elämäntavan vaativuuteen. Pitäisi olla ”enemmän” kuin kukaan voi teoriassa olla. Tunnen ihmisiä, joiden kalenterit ovat täynnä kuukausia eteenpäin…
Onko hyvä, jos lapset opetetaan samaan? Jos et ehdi, niin tyytymättömyys itseen voi kääntyä helposti pysyväksi mielen sairaudeksi. Tutkittua on myös se, että mielenterveys ongelmia ei laajasti löydy niissä väestön ja kansakuntien osissa, missä elämä on yksinkertaista ja selkeää.