Yksi läntisimpiä pyhäkköjämme on Porin kaupungissa. Helsingin hiippakunnan tuoreena piispana sain vihkiä sen vuonna 2002. Koskettava ja harvinainen tilaisuus.
Oli suuri ihme, että muutaman sadan hengen yhteisö siellä pystyi rakentamaan komean kivikirkon näkyvälle paikalle. Se omistettiiin apostoli ja evankelista Johannekselle.
Porin ihme jatkuu tuon jälkeenkin. Ja se tapahtuu ilman, että siellä on edes omaa pappia.
Tämän esimerkillisen yhteisöllisyyden sieluna on vuosikymmeniä toiminut Antero Luonila ja hänen perheensä. Antero kuoli yllättäen pari viikkoa sitten. Varmasti koko seurakuntayhteisö rukoilee primus motorinsa puolesta kirkkomme perinteisellä rukouksella: ”Saata, oi Kristus, Sinun palvelijasi sielu lepoon, pyhien joukkoon, missä ei ole kipua, ei surua eikä huokauksia, vaan on loppumaton elämä.”
Tämä seurakuntayhteisö on muutoinkin maassamme hienoimpia esimerkkejä elävästä ja aktiivisesta seurakunnasta, jossa vallitsee erityisen vahvaa ja esimerkillistä keskinäistä rakkautta, sitoutuneisuutta ja talkootyöhenkeä tavalla, joka sopii esimerkiksi kaikille muillekin.
Kiitämme Anteroa hänen rakkaudestaan Kristuksen kirkossa, jota hän Porissa palveli koko elämänsä ajan. Olkoon hänen muistonsa siunattu.
Isä Ambrosius 22.8.2019
