Matt. 5:39 Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa. Jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle vasenkin.
Raamatun mukaan kristityn pitäisi sietää kaikki kärsimänsä paha ja vieläpä sen päälle rakastaa sitä, joka on tehnyt pahuutta. Asia näyttäisi olevan vielä ehdollistava sille, onko taivaallisen Isän lapsi vai ei: 44 Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, 45 jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia.
Siis eikö saa puolustautua, jos joku käy kimppuun? Mitä sanovat Teologit?
Jos asiaa tarkastelee ihmisen fyysiseltä ja henkiseltä puolelta, alistuminen pahantekijöiden toiminnalle, aiheuttaa alistujassa runsaasti pahaa oloa. Sanotaan, että jos traumaattisia kokemuksia ei mitenkään käsittele ja pura, ne jäävät ihmisen sisälle ja vaikuttavat hänen koko loppuelämäänsä. Myös surematon suru jää ihmisen sisimpään ja luo varjonsa hänen hautaansa asti.
Miten tuon raamatunkohdan valossa pitäisi ymmärtää pahantekijän osa? Hänkö on oikeutettu vahingoittavaan toimintaansa? Eli onko se aina lopulta oikeasti se paha, joka ei kykene kääntämään toista poskeaan luuvitosella tirvasijalle eikä kykene unohtamaan samantien tapahtumaa ja antamaan asiaa anteeksi hetimiten?
Jotenkin tällainen on käsitykseni entisen uskonyhteisöni opetuksen tiimoilta aiheesta.
Hengellisesti ajateltuna tuo raamatunkohta avautuu minulle sillä tavalla, että on tavallaan jo etukäteen valmis armahtamaan pahantekijöitä, koska Jumalan armahdus koskee ihan samalla tavalla heitä kuin hyväntekijöitäkin. Mutta ihmisellä on myös henkinen ja fyysinen puoli ja ne tarvitsevat hoivaa toipuakseen traumoistaan ja se taas on olemassaan tietynlainen prosessi, puhuminen, haavan sitominen ja kaikenlainen jälkihoito terapioineen.
Itselleni on ollut vaikea lähteä prosessoimaan kokemiani vääryyksiä saamani opetuksen johdosta, jonka mukaan kenestäkään ihmisestä ei saa ajatella mitään kielteistä, varsinkaan uskon sisarista ja veljistä, koska se luetaan vikomiseksi. Jos olet vikovalla mielellä uskonystävääsi kohtaan, olet samalla vikovalla mielellä ”Jumalan valtakuntaa kohtaan”. Käsittele siinä sitten traumojasi. Se ei onnistu, jos olet kuuliainen armoneuvolle, jonka mukaan nenään tirvasu pitää heti unohtaa ja antaa tekijälle samantien anteeksi eikä palata asiaan enää koskaan.
Tällainen ajatusmalli aiheuttaa traumaattisen kokemuksen lisäksi myös hirvittävää syyllisyyttä, sillä kuka ihminen osaa olla niin jalo, että ei tunne pahaa mieltä kokemastaan pahasta ja vääryydestä jälkeenpäin?
Jos puran traumaani, kokemaani vääryyttä, en silti kohdista kielteisiä tunteitani, jopa vihaa, niinkään pahantekijää, kun itse tekoa kohtaan. Monillakaan traumaattisilla kokemuksillani ei ole ihmisen kasvoja, esimerkiksi hoitokokouksilla ja ehkäisykiellosta tapahtuneilla kärsimyksillä. Lähinnä näen ”pahantekijänä” yhteisön, joka on jostakin kumman syystä joutunut tielle, joka aiheuttaa ihmisille paljon vahinkoa ja pahoinvointia. Minusta hommassa kaikki ovat jollakin tapaa uhreja.
Tämä on hirveän vaikea asia. Koulussa kiusaamiseen liittyen käytiin usein keskusteluja joiden piti päättyä anteeksipyyntöön. (Kristitty) opettaja ei ilmeisesti pitänyt ideaaliratkaisuna sitä että otetaan poliisi ja rangaistaan tekijää. Kun eihän siinä puhuta sen jälkeen. Eikä halunnut syyllistää yhtä, joten jouduin sitten aina selittämään miksi.
Sitten keksin kostamisen tien, ja se tuntuu oikein hyvältä. Tätä pidetään kuitenkin psyykkisesti vahingollisena, ja jonain joka ei pura traumoja vaan lähinnä palautaa palveluksen.
Minusta pahin on sivustakatsoja joka näkee mitä tapahtuu, mutta ei tee mitään. Edes virheitä. Hän on syvimmässä pahuudessa kuin itse pahan teon tekijä, sen mahdollisesti provosoinut uhri ja tilannetta epäonnistuneesti purkanut ”edes jonkin yrittäjä”. Toki jos tilanteet toistuvat ja epätoimivia taktiikoita jatketaan, syyllisyydet voivat kasvaa ”korjaaja-auttajillakin”. (Seurausetiikka.) Mutta edes tällöin ei olla samassa mittakaavassa kuin sivustakatsojaksi jäävä sääliö.
Ongelmaa ei ole,jos ymärtää,että Jeesus ei ole puhunut universaalisti van on puhunut omille essealaisille ebioniitti/nasiiri-joukoilleen, joka tarvitsi yhtenäisyyttä tulevassa valon lasten sodassa pimeyden lapsia vastaan.
Asia selvennetään ja perustellaan harvinisen perusteellisesti ja hyvin Tapio Laineen Jeesus- kirjassa ’Kuka hän oli’
Vuokko Ilola: ”Miten tuon raamatunkohdan valossa pitäisi ymmärtää pahantekijän osa? Hänkö on oikeutettu vahingoittavaan toimintaansa? Eli onko se aina lopulta oikeasti se paha, joka ei kykene kääntämään toista poskeaan luuvitosella tirvasijalle eikä kykene unohtamaan samantien tapahtumaa ja antamaan asiaa anteeksi hetimiten?”
Tuo Vuokon toteamus: ”Eli onko se aina lopulta oikeasti se paha, joka ei kykene kääntämään toista poskeaan luuvitosella tirvasijalle.”
Jos me noin suoraviivaisesti tulkitsemme Jeesuksen opetuksen, eli emme etsi tästäkin neuvosta Jumalan tahtoa, me menemme hakotielle. Opetuslapsille kävi myös toisinaan näin:
Luuk.18:34 ”Opetuslapset eivät ymmärtäneet Jeesuksen sanoista mitään. Asia pysyi heiltä salassa, eivätkä he käsittäneet, mitä Jeesus tarkoitti.”
Opetuslapsilla ei ollut kuitenkaan hätää, ei vaikka eivät heti ymmärtäneetkään. Heillä oli opettaja neuvomassa ja selventämässä epäselvät asiat – Jeesus.
Mistä me voisimme saada oikean vastauksen? Sanon tähän, että meidän tulee tehdä niin kuin David teki! Hän rukoili: ”Mutta sinä tahdot sisimpääni totuuden — ilmoita siis minulle viisautesi!”
Tarkastellaan tätä asiaa Davidin lankeemuksen avulla. David oli tuo pahis, hän käytti yhteiskunnallista asemaansa väärin ja varasti itselleen toisen miehen vaimon, lisäksi peittääkseen pahan tekonsa, tapatti varastamansa vaimon miehen. Kuninkaana tämä onnistui häneltä helposti.
Ihmisiä voi kyllä ”naruttaa” hyvinkin helposti, jopa kokonaista seurakuntaa, David juksasi kokonaista kansaa. Jumala, sanoisinko Davidin onneksi, hän rakasti tuota suuriin synteihin langennutta kuningasta, hän lähetti Natanin häntä nuhtelemaan:
2 Sam. 12:12 ”Sinä olet tehnyt tekosi salassa, mutta minä teen tämän teon koko Israelin nähden, keskellä kirkasta päivää.
13 Silloin Daavid sanoi Natanille: ”Olen tehnyt syntiä Herraa vastaan.” Natan vastasi: ”Herra vapauttaa nyt sinut tästä synnistä, eikä sinun tarvitse kuolla.
14 Mutta koska olet tällä teolla rikkonut pahasti Herraa vastaan, niin sinulle syntynyt poika kuolee.”
Tässä tulee näkyviin hyvin selvästi, miten pahista tulee kohdella, kohdella niin, että tehdään niin kuin on oikein Jumalan edessä ja myös ihmisten edessä. Eli Jumalan armo kyllä poisti Davidin tekemät synnit. Sanoisiko, että upotettiin armonmereen. ”Herra vapauttaa nyt sinut tästä synnistä, eikä sinun tarvitse kuolla.”
Synti ei ainoastaan vahingoita sitä, jota vahingoitetaan synnillisellä teolla. Synti on myös aina rikkomus Jumalan tahtoa vastaan. Eli vaikka Jumala antaa anteeksi ikuisella unohduksella. Pahis joutuu vastaamaan tekonsa tuottamasta vahingosta: ”koska olet tällä teolla rikkonut pahasti Herraa vastaan, niin sinulle syntynyt poika kuolee.”
Toisenkin korvamme kääntämään pahikselle, tällä esimerkillä Jeesus opettaa meille, että ymmärtäisimme, miten tärkeää on rakastaa lähimmäistämme, myös pahis on lähimmäisemme. Jeesus jatkaa opetustaan: ”Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee niin?
Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.”
Kyllä Jumala tietää, Jeesus tiesi, ettemme kykene olemaan täydellisiä: ”kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.” Tähän meidän tulisi kuitenkin pyrkiä! Paavali myös neuvoo meitä ihan samaan, kun hän kirjoittaa:
Ef.4:26 ”Vaikka vihastuttekin, älkää tehkö syntiä. Sopikaa riitanne, ennen kuin aurinko laskee.”
Kyllä me saamme omia erheitämme muistella ja katuakin. Vaikka Natan ilmoitti Davidille Jumalan armopäätöksen, niin tämäkin jälkeen David syvässä katumuksen tuskassaan rukoilee:
Ps. 51:
”Jumala, ole minulle armollinen hyvyydessäsi, pyyhi pois minun syntini suuren laupeutesi tähden.
Pese minut puhtaaksi rikoksestani ja anna lankeemukseni anteeksi.
Minä tiedän pahat tekoni, minun syntini on aina minun edessäni.”
Vaikka David katui syvästi, hän ei jäänyt katumukseen, sillä hän tunsi Jumalansa. Tämän uskon Jumalan hyvyydestä hän toteaa: ”Jos toisin sinulle teurasuhrin, se ei sinua miellytä, polttouhriakaan et huoli. Murtunut mieli on minun uhrini, särkynyttä sydäntä et hylkää, Jumala. Anna minulle jälleen pelastuksen riemu ja suo minun iloiten sinua seurata,”
Jäi vaillinaiseksi selitysyritykseni, eli entäpä jos pahis ei kadukaan! Jorma sanoo tämän hyvin: ”Onko sellaisessa tilanteessa mitään tehtävissä niin kauan kuin toinen on lujasti oikeassa uskossa, lujasti temppelinsä harjalla?”
Niinpä, mitä silloin voimme tehdä? Ei toiselle kukaan, paitsi Jumala voi tehdä tuntoa, eli sitä, että pahis katuisi pahoja tekojaan. Pakkoparannusta voimme teettää, mutta kaikki me tiedämme, että ilman katumusta ei tule asioihin oikeaa korjausta, eikä sydämiimme vapautta.
Anteeksianto vapauttaa mielemme niin, että voimme jatkaa elämäämme. Samoin kuin Jorma kertoi omasta kokemuksestaan, näin minäkin olen joutunut Jumalalta pyytämään, että hän vapauttaisi mieleni, eli kykenisin antamaan heidän iskeä myös toiselle korvalleni. Kun Jumala vapauttaa; ”Isä anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät.”
Tästä mielestäni on kysymys Jeesuksen neuvossa. Olen kyllä sitä mieltä, että ei meidän tarvitse pahiksen kanssa silti alkaa kaveeraamaan, mutta kun pystymme mielessämme antamaan anteeksi, vapaudumme itse. Tämä ei tarkoita sitä, että hyväksyisimme pahiksen väärät teot.
Jeesus tosiaan sanoi vuorisaarnassaan: ”Älkää tehkö vastarintaa sille, joka on paha, vaan jos joku läimäyttää sinua oikealle poskellesi, käännä hänelle toinenkin.” (Matteus 5:39.)
Kehottiko hän siis kristittyjä pysymään passiivisina heidän joutuessaan hyökkäyksen kohteeksi? Odotetaanko kristittyjen kärsivän hiljaa ja kieltäytyvän hakemasta lainsuojaa?
Jotta voisi ymmärtää, mitä Jeesus tarkoitti, on otettava huomioon sekä hänen sanojensa asiayhteys että hänen kuulijakuntansa. Neuvonsa johdannoksi Jeesus esitti sanat, jotka kuulijat jo tunsivat pyhistä kirjoituksista. Hän sanoi: ”Te olette kuulleet sanotun: ’Silmä silmästä ja hammas hampaasta.’ ” (Matteus 5:38.)
Jeesus viittasi tässä 2. Mooseksen kirjan 21:24:ään ja 3. Mooseksen kirjan 24:20:een. ¨Tärkeää on huomata huomata, että sopusoinnussa Jumalan lain kanssa näissä jakeissa mainittu rangaistus juutalaisen järjestelmän alaisuudessa, ”silmä silmästä”, kuului panna toimeen vasta sen jälkeen, kun syytetty oli ollut tuomittavana pappien ja tuomarien edessä, jotka punnitsivat olosuhteita ja rikkomuksen tahallisuutta.
Ajan mittaan juutalaiset alkoivat kuitenkin soveltaa tätä lakia enemmän ja enemmän väärin. Tämän lain perusteella [silmä silmästä, hammas hampaasta] jotkut juutalaiset katsoivat voivansa kantaa kaunaa yksityisten tapausten johdosta, ja lisäksi sillä perusteltiin kaikenlaisia kostonhalusta juontuvia ylilyöntejä. Kostotoimissa mentiin usein äärimmäisyyksiin, ja toiselle tuotettiin enemmän pahaa kuin tämä itse oli aiheuttanut. Raamattu ei kuitenkaan hyväksy sitä, että otamme oikeuden omiin käsiimme.
Se, mitä Jeesus opetti vuorisaarnassaan toisen posken kääntämisestä, on sopusoinnussa Jumalan Israelille antaman lain hengen kanssa. Jeesus ei tarkoittanut sitä, että mikäli hänen seuraajiaan lyötäisiin poskelle, heidän pitäisi toinnuttuaan tarjota lyötäväksi toistakin poskeaan. Raamatun aikoina – ja sama pitää paikkansa usein nykyäänkin – lyönnin tarkoitus ei ollut vahingoittaa fyysisesti vaan se oli loukkaus, jolla provosoitiin ja haastettiin riitaa.
Jeesus siis selvästikin tarkoitti, että jos joku yrittää yllyttää toista riitaan kirjaimellisella läimäytyksellä – tai kirpaisevilla huomautuksilla – lyönnin saajan pitäisi olla maksamatta takaisin. Hänen tulisi pikemminkin yrittää ehkäistä koston kierre, jossa paha maksetaan pahalla (Roomalaisille 12:17).
Jeesuksen seuraaja kääntää toisen posken siinä mielessä, ettei hän salli toisten yllyttää itseään ”välienselvittelyyn.”
Toisen posken kääntäminen ei merkitse sitä, ettei kristitty voisi puolustautua väkivaltaista hyökkääjää vastaan. Jeesus ei tarkoittanut, ettemme koskaan saisi puolustaa itseämme, vaan pikemminkin, että meidän ei milloinkaan tulisi hyökätä toista vastaan, antaa yllyttää itseämme kostoon. Kristitty tietysti hakee näissä tapauksissa esivallan lainvartijoiden ja ylläpitäjien apua.
Jeesuksen varhaiset seuraajat noudattivat sitä periaatetta puolustaessaan laillisia oikeuksiaan. Esimerkiksi apostoli Paavali turvautui oman aikansa oikeusjärjestelmään puolustaakseen oikeuttaan saarnata Jeesuksen käskyn mukaisesti Jumalan valtakunnan hyvää uutista. Näistä tapauksista kerrotaan esim. Apostolien tekojen kirjassa.
Paavalin tavoin esim. Jehovan todistajat ovat usein joutuneet eri maissa oikeusjärjestelmien kautta puolustamaan palvontavapauttaan. Esim. Euroopan maiden suhteen viime aikoina Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen kautta.
Jeesusta jäljitellen viime kädessä tietysti asiat jätetään Jumalalle ja luotetaan siihen, että hän tuntee kaikki yksityiskohdat ja että kaikki hänen antamansa rangaistukset ovat täysin oikeudenmukaisia (Matteus 26:51–53; Juudaksen kirje 9). Tosi kristityt muistavat, että kosto kuuluu Jumalle JHWH/Jahve/Jehovalle (Roomalaisille 12:17–19).
laila h flink:” Jos oikea poski on saanut niin kovan tällin , ettei pysty edes kääntämään vasenta.”
Tällöin tulee soittaa ambulanssi ja poliisi paikalle, eikä ole siis riskiä että ajautuisi kahinointiin mukaan. 🙂 Hyvä olisi tietysti myös pyrkiä suojautumaan ja välttämään sitä ensimmäistäkin ”tälliä.”
” Jos oikea poski on saanut niin kovan tällin , ettei pysty edes kääntämään vasenta ”.
Se on Vuokko Ilolan kunniaksi, että hän ainoana pohtii tätä asiaa arjen ja kristityn elämän näkökulmasta. Kiitos siitä hänelle. Noista seurakunnan eli kirkon ulkopuolisista näkemyksistä ei meille kristityille olekaan mitään hyötyä.
Katkeruuden ja kostonhalun voittaminen omassa itsessä vaatii usein rukousta. En tietenkään puhu puukottamisen houkutuksesta, vaan raskaan epäoikeudenmukaisuuden kohteeksi joutumisesta. Kun asioita mietti, toteaa yleensä, että anteeksi antaminen on ainoa ratkaisu.
Joskus kun joutuu vuosikymmenten jälkeen uudelleen saman ihmisen lähellä tilanteeseen, joka muistuttaa entisestä koetusta pahasta, ei siinä ole kokemukseni mukaan muuta neuvoa kuin rukoilla Jeesusta auttamaan. Hän voi vapauttaa, niin uhrin kuin tekijänkin, ainakin minut syyllistämisen riemusta..
Minä näet uskon, että on olemassa paha, joka sitoo ja hallitsee ihmistä. Sanon tämän syyllistämättä ketään, mutta olen huomannut, miten Jumalan rakkauden kokeminen, miten armo voi tuoda rauhan.
Sitten on tämä hengellinen väkivalta. En usko, että siinäkään auttaa mikään muu. Olen itse sellaisen väkivallan uhri. Onko sellaisessa tilanteessa mitään tehtävissä niin kauan kuin toinen on lujasti oikeassa uskossa, lujasti temppelinsä harjalla?
Ainoastaan Jumala voi ihmistä muuttaa.
Kun mikään ei tunnut muuttuvan, en näe sellaisessakaan tilanteessa lupaa panetteluun, selän takana puhumiseen tai mustamaalaamiseen. Kristillinen rakkaus astuu kaiken tällaisen inhimillisen kaunan ylitse. Tällaisen opetuksen olen itse kovia kokeneilta Jumalan ihmisiltä saanut.
>>>Siis eikö saa puolustautua, jos joku käy kimppuun? Mitä sanovat Teologit>>> Vuokko Ilola.
Ilman muuta saa! Jos kysymys on hengellisestä kimppuun käymisestä tai uskonkäsityksen erojen myötä syntyneestä riidasta, ei sitä minun mielestäni voi tehdä muuten kuin ystävällisessä hengessä ja sanaan tukeutuen.
Meillä ihmisillä ei ole pääsyä toisen ihmisen sydämeen.
Voimme päästä vain korvaan saakka, usein emme sinnekään.
Vielä vähemmän saamme aikaan, jos Pietarin tavoin lyömme korvan pois.
Muuan uskossaan luja nuorukainen heitti minut rukoushuoneella lattiaan. Alle jäi lapsi, jonka jalka murtui.
En viitsinyt ruveta prosessoimaan, mitä se olisi auttanut?
Tekijä oli kuitenkin omasta mielestään oikeassa, samoin koko hänen laaja sukulaisjoukkonsa ystävineen, joka pitää paikkakunnalla valtaa.
Jumala saakoon kostaa, ja kostakoon ennen muuta sydämen kautta ja antakoon tuntea aito, oikea rakkautensa. Nythän tekijä ei ole siitä vielä tietoinen.
Valitan, en kaikkia kommentteja kunnolla lukenut, joten voi tulla toistoa. Sen verran näin, että kuningas Daavidiin viitattiin ja siinä on paljon viisautta. Siitä olen Jorma Ojalan kanssa eri mieltä (tai ymmärsin väärin), että kyse olisi ensisijaisesti hengellisestä litsarista. Kyllä Jeesus vertauksessaan puhui ihan konkreettisesta turpiinvedosta. Avainsanat ovat ’oikea ja vasen’. Jos lyö oikealle poskelle, käännä hänelle saastainen (tuon ajan ajattelun mukaan) vasen poski lyötäväksi vasemmalla, saastaisella (taas aika) kädellä. Eli mutkat suoriksi oikoen; haistata paskat. Älä alennu masentumaan siitä, että joku taliaivo katsoo asiakseen viihdyttää itseään sinua loukkaamalla.
Sama tausta-ajatus on siinä kohdassa, missä joku käskee kulkemaan virstan matkan ja Jeesus kehottaa kulkemaan kaksi. Rooman sotilailla oli oikeus vaatia opastusta paikallisilta, mutta ei liian pitkää matkaa. Jos kuljit sotilaan rinnalla kaksinkertaisen määrän, saattoi sotilas joutua puhutteluun sääntöjen rikkomisesta epäiltynä. Tai se paidan päältä otto: tee paidan vaatijasta naurettava tekemällä paidan luovutuksesta julkinen strippausesitys. Katso, kumman pokka kestää pidemmälle.
Jostain syystä nämä Vuorisaarnan kohdat herättävät aina koulussa käsiteltyinä kiukkua, hämmennystä ja ’joojoo, mitä bullshittiä’ -tyylistä kommentointia. Oppilas argumentoi hyvin voimakkaasti sitä vastaan, että pitäisi tarjota toistakin poskea turpiinottoa varten. Noilla ylläolevilla selityksillä (jotka eivät ole omiani, vaan eksegetiikan oppikirjoista, tosin sanavalinnoista vastaan itse)olen saanut asian jollain tavalla ymmärrettäväksi.
Siis paskaa haistattelemaan ?
Eksegeettien tulkinnat Raamatusta ovat aina olleet lihalle mieluisia. En noita ihmettele nytkään.
Ei haistattelemaan, vaan sisäisesti nakkelemaan niskojaan tapahtuneelle. Olemaan välittämättä. Tekemään siitä kiusaajasta narrin.
Niin minullekin on opetettu elikä sillä keinoin otetaan toiselta pois valta ilman väkivaltaa.