Poteeko Eurooppa uskontoallergiaa – vai Suomi?

(Thorleif Johansson:) Takana on kaksi viikkoa Euroopassa. Ensin viikko Kreikassa ja toinen Istanbulin Euroopan puoleisessa osassa.

Paluulennon jälkeen Suomessa odottaa Seurakuntalainen.fi:ssä otsikko: ”Euroopassa podetaan uskontoallergiaa”.

Nyt en ymmärrä: mikä allergia ja missä?

Palaan pariviikkoiseen, ensin Kreikkaan. Pääsiäinen on takana. Ystäväni – ei todellakaan mikään harras kristitty – soittaa laivayhtiöön kysyäkseen, onko ruotsinlaivojakin komeampi Blue Star aikataulussa. ”Kristus on noussut kuolleista! Paljon hyviä vuosia.”, hän aloittaa. Sitten kysymys laivavirkailijan voinnista ja lopuksi asia: se laivan aikataulu.

Kuulinko uskontoallergisen puhelun? Voisinko soittaa Vikingille tai Siljaan ja todeta: Kristus on noussut kuolleista! Ja sitten kyselemään, milloin laiva lähtee Tukholmaan? Noita jos kyselisin, niin pilliauto valkotakkisineen hakisi hoitoon.

Eurooppako tässä on allerginen vai me suomalaiset?

Ikonostaasi laivalla ja ylösnoussut Kristus busseissa

Monet kerrat olen kulkenut lautoilla pitkin Dodekanesian saaristoa. Mikä näenkään laivan vastaanotossa? Metrien levyinen ikonostaasin. Lampukoissa palavat liekit ja neitsyt Maria katselee lempeästi saarten välistä kulkijaa Jeesus-lapsi sylissään. Saavatko matkustajat allergisen kohtauksen? Ei – he tekevät ristinmerkin ohittaessaan ikonostaasin.

Mitä tapahtuisi, jos Tallinkin laivoissa olisi edes pieni ristin merkki vastaanotossa? Joku suomalainen saisi allergeenisen reaktion ja valittaisi Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehelle, että hänen herkkä sielunsa on syvästi järkyttynyt. Siellä oli risti!

Laiva saapuu Pireuksen satamaan ja  siitä Ateenaan. Lentokentällä on kirkon kappeli. Ei mikään yleiseen mietiskelyyn ja omaan itsetutkisteluun pyhitetty koppero, vaan selkeä kirkon kappeli, jossa ikonit seuraavat seinustalla matkaajaa. On alttari ja Raamattu ja jälleen lampukat palavat.

Löytyykö sellainen Helsinki-Vantaan lentoasemalta? Jossakin vaiheessa oli jokin hiljentymishuone, mutta Suomen luterilaisen kirkon ylläpitämää selkeästi kristillistä kappelia en ole havainnut. Olisiko uskontoallergia iskenyt – Suomessa?

Ateenassa julkinen liikenne pyörii – milloin ei satu olemaan lakossa.  Nyt bussit ajavat reittejään. Bussin edessä ylhäällä oleva kyltti kertoo linjan päämäärästä. Mutta kertoo muustakin: ”Kristus on noussut kuolleista!” Ja sen jälkeen näyttöön tulee linjan numero ja päätepysäkki.

Voisinko kuvitella, että Kirkkohallituksen lähelle vievässä nelosen ratikassa lukisi edessä: ”Kristus on noussut kuolleista! 4 – Katajanokka”?

Sen jos Helsingin seudun liikenne tauluunsa laittaisi, niin lähtö tulisi johdolle ja välittömästi.

Istanbulissa kristinusko ja islam rinnakkain

Jatkan matkaani Istanbuliin. Mukana tavallisten suomalaisten ryhmä, jonka ohjelmaa ei ole rakennettu mitenkään kirkolliseksi. Keskitymme Istanbulin historiaan.

Missä me vierailimme viikon ajan? Lukuisissa moskeijoissa, toimivissa ortodoksikirjoissa, Ekumeenisessa patriarkaatissa. Miksi? Koske ne ovat kuin ovatkin osa Euroopan historiaa!

Meille kerrottiin Konstantinopolin tarinaa. Oli suuri katolisen ja ortodoksisen kirkon välinen skisma vuonna 1054, ristiretkeilijöiden aiheuttama tuho 1204, islamin ratsastaminen kaupunkiin 29.5.1453, jolloin alkoi muslimien aika. On sultaania ja ahmettia ja mehmettiä joka nurkalla.

Vierailemme Pera-hotellissa, jossa Mika Waltari pähkäili ”Johannes Angelus”-teostaan, joka kertoo juuri tuosta kaupungin valtauksesta.

Valtasiko meidät suuri uskontoallergia? Ei, sillä uskonnot ovat osa Eurooppaa.

No mutta nehän ovat historiaa. Vai ovatko?

Uskonto elää tänään

Tein erehdyksen. Soitin kello 13:10 Suomeen työasioissa. Ei olisi pitänyt. Silloin nimittäin kaikki Istanbulin minareetit alkoivat kailottaa rukouskutsuaan. Eri korkeudella, eri aikaan, eri tavalla ja äänekkäästi. Laskin, että lähimmässä moskeijassa oli 18 ämyriä julistamassa Allahin ylivertaisuutta. Se oli sen luokan kakofoniaa, ettei kuullut edes omaa ääntään – vastapuolesta puhumattakaan.

Vallitsiko siellä uskontoallergia?

Menen syömään illan suussa. Juuri, kun hovimestari on tulossa, kajahtaa taas rukouskutsu. Ja ei kuin hovimestari maahan ja polvilleen matolleen, ja minä odotan kymmenisen minuuttia, kunnes hän on taas valmis palvelemaan.

Siirryn ajatuksissani Suomeen. Mitä tapahtuisi, jos menisin suosikkiravintolaani, ja kappas: kello onkin siihen malliin, että hovimestari jättää minut ovelle, siirtyy rukoilemaan ja vasta muutaman Isä meidän-harjoituksen jälkeen ohjaa pöytään? Iltapäivälehtiin pääsisimme niin minä kuin hovimestarikin!

Missä siis se uskontoallergia asuu?

Uskonnot television uutisissa

Illalla olen hotellihuoneessa – islamistisessa Turkissa. Katson eri kanavia.

BBC World News kertoo pääuutisissa: noin miljoona (siis: miljoona!) ihmistä on tullut Roomaan viettämään paavi Johannes XXIII ja Johannes Paavali II pyhäksi julistamista. Mutta Euroopanhan piti olla uskontoallerginen!

Hyppään ajatuksissani Suomeen. Jos joku meidän menneistä arkkipiispoistamme – Martti Simojoki vaikka – julistettaisiin pyhäksi, niin saisimmeko me Turun Tuomiokirkkoon kerättyjen kutsuvieraiden lisäksi edes kolmeakymmentä ihmistä Prinkkalan talon eteen pyörimään?

Emme, sillä mehän olemme niin uskontoneutraaleja ja seuraamme Euroopan linjaa. Siis mitä?

Siirryn venäjänkieliselle uutiskanavalle. Uutiset jatkuvat.

Venäjän presidentti Putinin Tupolev-erikoislentokoneen on havaittu lentelevän Karjalassa. Aiemmin se kierteli Sotsin yläpuolella, kun Putin oli siellä. Nyt Laatokan laineiden yllä.

Syykin selvisi: Putin osallistui Valamon luostarissa pääsiäisliturgiaan. Mutta Euroopanhan piti olla allerginen uskonnoille! Mitä Putin siis siellä teki?

Ristinmerkkejä urheilussa

Matka on päättynyt ja istun kotona myöhäistä iltaa television ääressä. Seuraan Real Madridin ja Bayern Münchenin välistä jalkapallo-ottelua.

Pelaajat saapuvat kentälle. Yksi jos toinenkin tekee ristin merkin. Joku suutelee maata.

Pelin aikana Ramos tekee pari loistavaa pukkausmaalia. Mitä muuta hän tekee? Katsahtaa taivaalle – ja tekee ristin merkin. Yllättävä allergiakohtausko?

Edellä kerrotun valossa on erittäin vaikea ymmärtää Suomen evankelisluterilaisen kirkon äärinöyristelevää linjaa. Henkilökohtainen usko, sen suuntautuminen ja sen määrä on jokaisen oma asia, mutta kristillisyys ja kirkon historia ovat osa Suomen historiaa. Siksi omaa linjattomuutta ja selkärangattomuutta ei pidä puolustella sillä, että kun nuo tuolla Euroopassa… Ei se minun vikani ollut, vaan nuo isot pojat… Ei toimi!

Viittaus muutaman tunnin vuotuisiin tapaamisiin ovat lapsellisia. Kaikki tietävät, että EU on katolisen kirkon projekti. Jacques Delors, Euroopan unionin sisämarkkinoiden luoja ja Rooman klubin kunniajäsen on harras katolilainen. Samoin vaikkapa Eurooppa-neuvoston nykyinen puheenjohtaja van Rompuy.  Tai Saksan liittokansleri Angela Merkel, Euroopan ykkösjohtaja, on kristillisdemokraatti.

On kirkkohallitukselta jotenkin hassua kertoa, että Euroopassa podetaan uskontoallergiaa ja että EU:n komission puheenjohtaja Barroso, Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja van Rompuy ja europarlamentin puhemies Schulz antavat vain noin kolme tuntia vuodessa aikaa uskontojohtajien kohtaamiselle Euroopan yhteisöjen tasolla.

Onneksi elävässä elämässä kristittyjen poliitikkojen vaikutus on vielä vahva EU:ssa.

Mutta entä me täällä Suomessa? Pähkäilemme Suvivirttä ja päiväkotien ohjelmaa, Erkki Tuomioja kykenee opettamaan Euroopan historiaa ilman uskonnon sivumakua ja kirkko hymisee kuin Ymmi Hinaaja Putouksessa.

Olisiko aika ryhdistäytyä ja todeta: uskontoallergia ei taidakaan olla Euroopan ongelma vaan aivan kotikutoinen täkäläinen tuote – joka pitäisi tiedostaa ja jolle tulisi tehdä jotakin. Selittelyiden sijaan.

– Thorleif Johansson –

kirjoittaja on Suomen Lions-liitto ry:n viestintäjohtaja ja monipuolinen mediaosaaja