Kun olin lapsi, telkkarissa näytettiin paraateja Punaiselta torilta. 6.12.2006 Jyväskylän Vapaudenkadulla kuoli valtakunnallisessa itsenäisyyspäivän paraatissa kutsuvieraana ollut sotaveteraani heittäydyttyään panssarivaunun alle. Lähellä olleet kuulivat hänen viimeisinä sanoinaan huutaneen: ”Pro Patria!”
* * * * * * * * *
Äidinisälläni oli paljon prenikoita, mutta ei hän koskaan kertonut sotakokemuksistaan. Viljeli paljon mieluummin siirtolapuutarhaansa. Luki kyllä sotakirjoja, välillä puisteli päätään ja totesi, että ei se nyt ihan noin mennyt. Heräsi usein öisin omaan kauhunhuutoonsa. Kuoli ennen EU:ta. Olisiko mahtanut monen muun veteraanin tavoin tuumata, että turhaan tapeltiin, kun se itsenäisyys kuitenkin meni EU:n myötä…?
* * * * * * * * *
Minulle sanottiin, että armeijaan kannattaa mennä, se kun on sellainen Miesten Koulu, jossa pojanklopeista tehdään miehiä. Well, näin monien miesten muuttuvan intissä pojiksi jälleen. Simputus oli jo 1970-80-lukujen vaihteessa virallisesti julistettu kuolleeksi, mutta kyllä minä pääsin vielä osalliseksi mm. villakoirien hautajaisiin. Tällaiset kunniakkaat perinteet ovat peräisin sodat käyneiltä jermuilta.
Minulle luvattiin, että varusmiespappikoulutuksen jälkeen minun ei enää tarvitsisi kantaa asetta, mutta katteeton oli lupaus tuo, sen huomata ma sain. Syvä vastenmielisyyteni rynnäkkökivääriäni kohtaan oli peruskoulutusvaiheessa kasvanut jo sietämättömän suureksi.
* * * * * * * * *
Olen siunannut muutamankin suomalaisen SS-miehen. Nämä pitkät, vaaleat ja sinisilmäiset (kuinka ollakaan!) alaikäiset kaverit väärensivät syntymävuotensa, jotta pääsisivät 17-vuotiaina vapaaehtoisina sotilaskoulutukseen ja saisivat hyvän liksan ynnä makeannäköisen uniformun. Kotimaa tarjosi vain ankeaa työttömyyttä, ei mitään kunnon säpinää. No, niinhän siinä sitten kävi, että pojat vietiin aivan eri paikkaan kuin oli sovittu ja lisäksi he melko pian päätyivät rintamalle. Värväystoimisto oli Helsingissä Ratakadulla. 2000 nuorukaista pyrki, 1200 otettiin.
* * * * * * * * *
Minulle sota-asiat merkitsivät pitkään vain
– ulkoa opittujen sloganeitten toistelua: Uhrin ansiosta lippu liehuu. Kaveria ei jätetä. Talvisodan ihme. Kiitos 1939-1945.
– kansallista uhoa: Suur-Suomi. Silmien välliin, silmien välliin. Otatko otsaasi kokardin vai luodin.
– sensuroituja lauluja, vaikenemista. Paatosta. Paraateja.
Jotkut puhuvat oikeutetusta sodasta, toiset taas pyhästä sodasta. Mitä pyhää sodassa voisi olla? Voittajatko sen pyhittivät, ne, jotka kirjoittavat myös historian?
* * * * * * * * *
Nyt ovat suomalaiset naistutkijat halunneet selvittää, mitä pahaa suomalaiset sotilaat ovat rintamalla tehneet. Siis sen lisäksi, että ovat tappaneet vihollisia. Suomalaisten tekemät vankien ampumiset, ruumiiden häpäisyt, raiskaukset, marginalisoidut miehet ja poliittisten vankien kohtalo rintamalla ovat asioita, joita ei ole vielä tutkittu toisin kuin esimerkiksi Saksassa, sanoo tutkija.
Kuulustelupöytäkirjoja ja rakkauskirjeitä tutkimala on saatu selville, että suomalaiset solmivat runsaasti suhteita itäkarjalaisiin naisiin, mutta myös hyväksikäyttivät, raiskasivat, pakottivat abortteihin ja ostivat naisia. Lapsia syntyi ainakin 500.
* * * * * * * * *
Tässä herää kysymys, mistä oikein on kysymys…? Vanha käsitykseni suomalaisten käymistä sodista ovat sirpaleina. Uutta näkemystä ei ole vielä sijaan tullut. Auttaisiko joku lukija kokoamaan näitä palapelin osia kanssani? Mitä näistä asioista pitäisi ajatella?
Tämä keskustelu oli ehditty jo käydä, kun olin välillä matkoilla. Jokin kommentti: sodissa tapahtuu kauheita. Se ei ole yllätys. Itse perusasia, puolustautuminen hyökkääjää vastaan on Suomen tapauksessa se, johon yksityiskohdat kannattaa suhteuttaa. Miehitetyssä Karjalassa oli suomalaisia sotilaita useita vuosia, ei siis ihme, että suhteita paikallisiin naisiin solmittiin. Suomensukuisia kieliä puhuneet saivat hyvän kohtelun. Olen Aunuksen Karjalassa ja Vepsässä tavannut sen ajan kokeneita. Sain jopa viedä kiitolliset terveiset opettajana toimineen suomalaisen sotilaan jälkeläisille entiseltä oppilaalta. Venäläisen väestön olot olivatkin sitten huonommat. Mitä tulee suomalaisiin Waffen SS-sotilaisiin ja Viking-pataljoonaan, kyse oli Panttipataljoonasta (vrt. Mauno Jokipii), jolla lunastettiin Saksan apu kesän -44 torjuntataisteluissa Tali-Ihantalassa: lento-osasto Kuhlmeyn Stuka-syöksypommittajat, rynnäkkötykit, panssarintorjuntatykit, panssarinyrkit ja -kauhut. Ilman niitä puolustus olisi pettänyt. Luulen, että puoli miljoonaa suomalaista olisi viety vankeuteen, kärsinyt ja kuollut vankileirillä.
Olen itse kuullut, kuinka aunukselaiset ovat kiittäneet suomalaisia hyvästä hallinnosta.
Minun käsitykseni mukaan panttipataljoonan merkitys korostui ennen muuta välirauhan aikana, silloin kun olimme yksin. Silloin kaiketi Nevanlinna et co. projektinsa aloitti. Molotov pyysi elokuussa 1940 vapaita käsiä Suomen suhteen.