Kun olin lapsi, telkkarissa näytettiin paraateja Punaiselta torilta. 6.12.2006 Jyväskylän Vapaudenkadulla kuoli valtakunnallisessa itsenäisyyspäivän paraatissa kutsuvieraana ollut sotaveteraani heittäydyttyään panssarivaunun alle. Lähellä olleet kuulivat hänen viimeisinä sanoinaan huutaneen: ”Pro Patria!”
* * * * * * * * *
Äidinisälläni oli paljon prenikoita, mutta ei hän koskaan kertonut sotakokemuksistaan. Viljeli paljon mieluummin siirtolapuutarhaansa. Luki kyllä sotakirjoja, välillä puisteli päätään ja totesi, että ei se nyt ihan noin mennyt. Heräsi usein öisin omaan kauhunhuutoonsa. Kuoli ennen EU:ta. Olisiko mahtanut monen muun veteraanin tavoin tuumata, että turhaan tapeltiin, kun se itsenäisyys kuitenkin meni EU:n myötä…?
* * * * * * * * *
Minulle sanottiin, että armeijaan kannattaa mennä, se kun on sellainen Miesten Koulu, jossa pojanklopeista tehdään miehiä. Well, näin monien miesten muuttuvan intissä pojiksi jälleen. Simputus oli jo 1970-80-lukujen vaihteessa virallisesti julistettu kuolleeksi, mutta kyllä minä pääsin vielä osalliseksi mm. villakoirien hautajaisiin. Tällaiset kunniakkaat perinteet ovat peräisin sodat käyneiltä jermuilta.
Minulle luvattiin, että varusmiespappikoulutuksen jälkeen minun ei enää tarvitsisi kantaa asetta, mutta katteeton oli lupaus tuo, sen huomata ma sain. Syvä vastenmielisyyteni rynnäkkökivääriäni kohtaan oli peruskoulutusvaiheessa kasvanut jo sietämättömän suureksi.
* * * * * * * * *
Olen siunannut muutamankin suomalaisen SS-miehen. Nämä pitkät, vaaleat ja sinisilmäiset (kuinka ollakaan!) alaikäiset kaverit väärensivät syntymävuotensa, jotta pääsisivät 17-vuotiaina vapaaehtoisina sotilaskoulutukseen ja saisivat hyvän liksan ynnä makeannäköisen uniformun. Kotimaa tarjosi vain ankeaa työttömyyttä, ei mitään kunnon säpinää. No, niinhän siinä sitten kävi, että pojat vietiin aivan eri paikkaan kuin oli sovittu ja lisäksi he melko pian päätyivät rintamalle. Värväystoimisto oli Helsingissä Ratakadulla. 2000 nuorukaista pyrki, 1200 otettiin.
* * * * * * * * *
Minulle sota-asiat merkitsivät pitkään vain
– ulkoa opittujen sloganeitten toistelua: Uhrin ansiosta lippu liehuu. Kaveria ei jätetä. Talvisodan ihme. Kiitos 1939-1945.
– kansallista uhoa: Suur-Suomi. Silmien välliin, silmien välliin. Otatko otsaasi kokardin vai luodin.
– sensuroituja lauluja, vaikenemista. Paatosta. Paraateja.
Jotkut puhuvat oikeutetusta sodasta, toiset taas pyhästä sodasta. Mitä pyhää sodassa voisi olla? Voittajatko sen pyhittivät, ne, jotka kirjoittavat myös historian?
* * * * * * * * *
Nyt ovat suomalaiset naistutkijat halunneet selvittää, mitä pahaa suomalaiset sotilaat ovat rintamalla tehneet. Siis sen lisäksi, että ovat tappaneet vihollisia. Suomalaisten tekemät vankien ampumiset, ruumiiden häpäisyt, raiskaukset, marginalisoidut miehet ja poliittisten vankien kohtalo rintamalla ovat asioita, joita ei ole vielä tutkittu toisin kuin esimerkiksi Saksassa, sanoo tutkija.
Kuulustelupöytäkirjoja ja rakkauskirjeitä tutkimala on saatu selville, että suomalaiset solmivat runsaasti suhteita itäkarjalaisiin naisiin, mutta myös hyväksikäyttivät, raiskasivat, pakottivat abortteihin ja ostivat naisia. Lapsia syntyi ainakin 500.
* * * * * * * * *
Tässä herää kysymys, mistä oikein on kysymys…? Vanha käsitykseni suomalaisten käymistä sodista ovat sirpaleina. Uutta näkemystä ei ole vielä sijaan tullut. Auttaisiko joku lukija kokoamaan näitä palapelin osia kanssani? Mitä näistä asioista pitäisi ajatella?
Tämä teksti syntyi Veteraanipäivän jälkijunassa. Veteraaneja kyllä muistetaan, mutta saavatko sotaorvot, lotat ja sotainvalidit myös yhtä lailla huomiota?
Hei, sinä sala-ampuja, joka olet ottanut tavaksesi roiskaista puolikkaan tähden lähestulkoon jokaiselle paalupaikalla olevalle blogille, voisitko kertoa, miksi näin teet? Missä mättää? Tiedät itsekin vallan hyvin, että tekosi on raukkamainen. Näytät tehneen samoin myös kenttäpiispalle…
Jos et kehtaa vaikuttimistasi tässä palstalla kertoa, niin lähetä minulle sitten spostia: hannu.kiuru@evl.fi
Isoisäni sai sodasta epilepsian. Sodan jälkeen ei enää kestänyt kohtauksiaan, vaan marssi kotoa Tikkurilasta Ruskeasannan hautausmaalle ja sukuhaudan päälle ampui itsensä.
Sota on aina perkeleestä eikä ole koskaan oikeutettua.
Elias: Ja hulluuden huipentumia ovat varmasti sisällissodat. :p
No niinpä. Oli veljeä vastassa veli niin…
Tosi visainen palapeli ja lisää sirpaleita näyttää tulevan. Kaikkea nykyisin tutkitaan ja hattuja jaellaan, mutta miksi? Miksi pitää repiä ne haavat auki, syntiä on ollut, mutta kärsimystä myös. Mikä vaatii tuomaan ihmeteltäväksi taisteluväsymyksen aikaansaama moraalisen selkärangan murtuminen. Jokaiselle veteraanille, lotalle ja invaliidille ja sotaorvolle pitäisi löytyä’ sellainen hoito mitä he tarvitsevat sielun ruumiin ja hengen puolesta.
Sieltäkö se on tullut tämä suomalainen ajatus hengellisen ja henkisen huollon/hoitamisen tarpeettomuudesta? Kun asiat olivat liian kamalia, niin sitten nonsaleerattiin kipu sanomalla ”mies ei itke/valita pienistä” tai jotain muuta yhtä tarpeetonta ja/tai tuhoavaa uhoa. Vai?
Samoja mietin, Lauri. Nimenomaan naispuoliset tutkijat vaativat, että kaikki nämä sodanaikaiset ”isien pahat teot” tulisi tuoda päivänvaloon. Itse olen aina ajatellut niin naiivisti, että miehet ikään kuin jonkinlaisen kirjoittamattoman säännön mukaan vaikenivat siitä, mitä näkivät ja kokivat. Nyt tutkijat siis ovat sitä mieltä, että vaikenemisen aika on ohi. Kysymys kuuluu: mitä suomalaiset sotilaat TEKIVÄT?
Myönnän, että nämä nyt esille tulleet asiat eivät ainoastaan hämmennä minua vaan myös järkyttävät.
Toisaalta sotien yltä täytyy riisua se kummallinen hyminä ja gloria, joka tuohon Lupa tappaa-aatteeseen takavuosina on liittynyt.
En tiedä, miten pitäisi suhtautua sotamme, mutta ehkä voin sanoa sen, etten ilman sotainvalideja ole saanut näin hyvää kohtelua. Ilman sodan syttymistä en olisi syntynyt ja toisen maailmasodan lopputulos mahdollisti minun elonjäännin mahdollisuuden. Tosi Kuuban kriisi oli tehdä sen tyhjäksi. Lääketiede on kehittynyt sotien myötä, teknologia on kehittynyt sotien myötä ja kylmänsodan takia meillä on sellaista, mikä nyt odottaisi keksimistä.
Kyllähän minun isoisän rakentama talo jäi rajan taaksen myös. Hän jopa pelkäsi perhensä jäänneen myös sinne, eikä kuullut vaimostaan ja lapsestaan monen kuukauteen sodan loppuvaiheilla. Osa sukulaisistani on yhä rajan takana venäjäkielisenä.