Kun olin lapsi, telkkarissa näytettiin paraateja Punaiselta torilta. 6.12.2006 Jyväskylän Vapaudenkadulla kuoli valtakunnallisessa itsenäisyyspäivän paraatissa kutsuvieraana ollut sotaveteraani heittäydyttyään panssarivaunun alle. Lähellä olleet kuulivat hänen viimeisinä sanoinaan huutaneen: ”Pro Patria!”
* * * * * * * * *
Äidinisälläni oli paljon prenikoita, mutta ei hän koskaan kertonut sotakokemuksistaan. Viljeli paljon mieluummin siirtolapuutarhaansa. Luki kyllä sotakirjoja, välillä puisteli päätään ja totesi, että ei se nyt ihan noin mennyt. Heräsi usein öisin omaan kauhunhuutoonsa. Kuoli ennen EU:ta. Olisiko mahtanut monen muun veteraanin tavoin tuumata, että turhaan tapeltiin, kun se itsenäisyys kuitenkin meni EU:n myötä…?
* * * * * * * * *
Minulle sanottiin, että armeijaan kannattaa mennä, se kun on sellainen Miesten Koulu, jossa pojanklopeista tehdään miehiä. Well, näin monien miesten muuttuvan intissä pojiksi jälleen. Simputus oli jo 1970-80-lukujen vaihteessa virallisesti julistettu kuolleeksi, mutta kyllä minä pääsin vielä osalliseksi mm. villakoirien hautajaisiin. Tällaiset kunniakkaat perinteet ovat peräisin sodat käyneiltä jermuilta.
Minulle luvattiin, että varusmiespappikoulutuksen jälkeen minun ei enää tarvitsisi kantaa asetta, mutta katteeton oli lupaus tuo, sen huomata ma sain. Syvä vastenmielisyyteni rynnäkkökivääriäni kohtaan oli peruskoulutusvaiheessa kasvanut jo sietämättömän suureksi.
* * * * * * * * *
Olen siunannut muutamankin suomalaisen SS-miehen. Nämä pitkät, vaaleat ja sinisilmäiset (kuinka ollakaan!) alaikäiset kaverit väärensivät syntymävuotensa, jotta pääsisivät 17-vuotiaina vapaaehtoisina sotilaskoulutukseen ja saisivat hyvän liksan ynnä makeannäköisen uniformun. Kotimaa tarjosi vain ankeaa työttömyyttä, ei mitään kunnon säpinää. No, niinhän siinä sitten kävi, että pojat vietiin aivan eri paikkaan kuin oli sovittu ja lisäksi he melko pian päätyivät rintamalle. Värväystoimisto oli Helsingissä Ratakadulla. 2000 nuorukaista pyrki, 1200 otettiin.
* * * * * * * * *
Minulle sota-asiat merkitsivät pitkään vain
– ulkoa opittujen sloganeitten toistelua: Uhrin ansiosta lippu liehuu. Kaveria ei jätetä. Talvisodan ihme. Kiitos 1939-1945.
– kansallista uhoa: Suur-Suomi. Silmien välliin, silmien välliin. Otatko otsaasi kokardin vai luodin.
– sensuroituja lauluja, vaikenemista. Paatosta. Paraateja.
Jotkut puhuvat oikeutetusta sodasta, toiset taas pyhästä sodasta. Mitä pyhää sodassa voisi olla? Voittajatko sen pyhittivät, ne, jotka kirjoittavat myös historian?
* * * * * * * * *
Nyt ovat suomalaiset naistutkijat halunneet selvittää, mitä pahaa suomalaiset sotilaat ovat rintamalla tehneet. Siis sen lisäksi, että ovat tappaneet vihollisia. Suomalaisten tekemät vankien ampumiset, ruumiiden häpäisyt, raiskaukset, marginalisoidut miehet ja poliittisten vankien kohtalo rintamalla ovat asioita, joita ei ole vielä tutkittu toisin kuin esimerkiksi Saksassa, sanoo tutkija.
Kuulustelupöytäkirjoja ja rakkauskirjeitä tutkimala on saatu selville, että suomalaiset solmivat runsaasti suhteita itäkarjalaisiin naisiin, mutta myös hyväksikäyttivät, raiskasivat, pakottivat abortteihin ja ostivat naisia. Lapsia syntyi ainakin 500.
* * * * * * * * *
Tässä herää kysymys, mistä oikein on kysymys…? Vanha käsitykseni suomalaisten käymistä sodista ovat sirpaleina. Uutta näkemystä ei ole vielä sijaan tullut. Auttaisiko joku lukija kokoamaan näitä palapelin osia kanssani? Mitä näistä asioista pitäisi ajatella?
Olen käsittävinäni asian niin, että tapahtumat ovat yhtälajia ja kirjaukset toista. Varmaan Paasikiven johtama valtuuskunta joutui päättelemään asioita kovassa paineessa ja tunnepitoisestikin. Sitten kun oli päätetty jotakin, ryhdytään ajattelemaan miten asia voidaan laittaa paperille niin, että se antaa lähinnä oikean kuvan, mutta kuitenkin järkiperusteet tulevat tunteiden edellä esitetyksi.
Me siis emme saa tietää oikeaa totuutta enää vaikka kuinka arkistot tutkitaan.
Mielenkiintoinen keskustelu. Olen saanut palapeliini monta palasta kohdilleen.
Historiantutkija Markku Jokisipilä (kaveri kannattaa googlettaa) sanoo, että Suomen historian rehellinen tarkastelu on mahdollista ilman pakkoa saksalaiseen menneisyydenhallinta-itseruoskintaan tai venäläiseen suuren isänmaallisen sodan ritualisointiin.
Myöhänen Matikanopettaja puuttuu puolikkaisiin tähtiin. Puolikkaita tähtiä syntyy (oman kokemukseni kautta) esim niin, että joku on ensin antanut 4 tähteä ja seuraava antaa 5 tähteä. Silloin hetken näkyy, että tuloksena on 9 tähteä kymmenestä ja tulokseksi tulee 4,5 tähteä. Vastaavasti saadaan myös kolmasosatähtiä etc…
Itse asiaan. Teemu taas kirjoittaa viisaita: ”eivät ole olleet mitenkään vaiettuja, vaan uusia ainoastaan sille, joka ne juuri huomannut” Niin moni pyörä joudutaan keksimään uudestaan pelkästään siksi, että entiset pyörät on unohdettu. Sankaruuskaan harvoin toimii 24/7 kenelläkään meistä. – ja heistä. Televisiossa juuri eräs ”heistä” sanoi, että ei siellä sankareita oltu, se tehtiin, mitä on tehtävä.
Sodan jälkiä koettiin – ja koetaan vielä kolmannessa ja neljännessä polvessa. Itse muista isäni yölliset tuskaiset kävelyt heiluttamassa olkavarttaan, jossa vielä oli käsin kosketeltavia kranaatinsirpaleita. Evakkolapsi isoveljeni tuskin koskaan kokemuksistaan toipui.
Vielä suuremmat haavat jätti turhaan aloitettu kapina tammikuussa 1918.
Sen jälkeen alkoi 75 vuotta kestänyt hokema ”vieraissa on kaikki paremmin”, vaikka puolueeton vertailu olisi sen osoittanut valheeksi heti samantien toukokuussa 1918, eikä tuo paremmuusjärjestys sen jälkeen ole vieläkään muuttunut. Monen mielissä tuo slogan elää edelleen. Taas tänä keväänä on joukko suomalaisia kirjoittanut Amerikkaan, että Suomi ei voi millään olla se maailman 4. turvallisin maa, kun täällä on sitä ja tätä. Ulkomaalaiset hämmästelevät ja lukeavat tekstiä kuin epikriisiä.
Suomen kansan itsetuntoa lyötiin alas, vaikka osaan kansasta se ei tehonnut.
Toisenlainen ratkaisu olisi vienyt Suomen jo 1920-luvulla pohjoismaisen sosiiaaldemokratian tielle kansankotia rakentamaan. Punakapinan tuoma katkeruuus ja yhden kansanosan jatkuva valtiopetoksellinen toiminta hidastivat sitä kehitystä huomattavasti.
Keisari oli hajoittanut eduskunna kymmenen kertaa vv. 1907-17. Jokainen vastuullinen politiikko ymmärsi tammikuussa 1918, että nyt kun päästiin itse isännäksi ja kun sota loppuu, päästään uudistamaan sitä lainsäädäntöä, minkä kehityksen keisari oli toiminnallaan estänyt. Piti lähteä seikkailemaan..
Jorma: Vaikka viime vuosina onkin yritetty itsenäisyyspäivälle löytää vähän kevyempää ja iloisempaa sisältöä, niin mitään karnevaalia siitä maassamme tuskin syntyy. Ainakaan ihan lähiaikoina. Pieni, syrjäinen, synkkä kansa…
Tämän keskusteluketjun innoittamana katsoin taas kerran nauhoittamani kakkoselta 2011 tulleen ohjelman Tuntematon emäntä. Loistava naisten kertoma tarina sotavuosista ja naisista. jotka lapsineen hoitivat tilansa maaseudulla, tekivät raskasta työtä pelloilla ja metsissä ja samalla pelkäsivät miestensä puolesta.
Kaimalleni Jorma O:lle suositan kaikessa ystävyydessä kertauskurssia maamme historiasta viimeisten vähän yli sadan vuoden ajalta. Monipuolista tutkimustietoa on saatavilla.
Joskus pikkupoikana selailin sellaista lehteä kuin
KANSA TAISTELI
Miehet kertovat.
Miksi vain miehet? :p
Hannu K. Täytyyhän miehilläkin jotain omaa olla, kun on semmoset kuin me-naiset ja a vot akka!
Kiitos, Hentilä, ihan päivittäin historiaa kertailen.
Oletan, että sinä annat neuvosi siksi, ettei kertaamani tieto sovi sinun aatemaailmaasi.