Viisitoista kirkolliskokousedustajaa jätti 19.2. kirkolliskokoukselle aloitteen kirkon avioliittokäsityksen laajentamisesta. Teologissa perusteluissa käytetään ns. uskon ja rakkauden erottelun menetelmää. Tämä menetelmä tuli tunnetuksi 1980-luvun alussa naispappeutta koskevissa ratkaisuissa.
Kahdessa Ilkon kurssikeskuksessa pidetyssä seminaarissa (1980, 1982) silloiset kirkon johtajat ja yliopistoteologit tulivat johtopäätökseen: Apostolinen virka on jumalallinen asetus ja kuuluu siten ”uskon koriin” eli oppiin. Mutta viran sukupuoli on kulttuurisidonnainen ehdonvallan (adiafora) kysymys, joka kuuluu ”rakkauden koriin” eli etiikkaan. Rakkauden kori on joustava, sen korkeimpana periaatteena on Kultaiseen sääntöön pohjaava vapaa harkinta: kohtele muita kuten haluaisit itseäsi kohdeltavan, jos olisit heidän asemassaan.
Nyt jätetty aloite noudattaa logiikkaa, joka sijoittaa luterilaisen avioliittokäsityksen kokonaan rakkauden koriin eli etiikan piiriin. Yhtäältä aloitteessa todetaan, että katolinen ja ortodoksinen kirkko näkevät avioliiton uskon korissa ”Jumalan asettamana miehen ja naisen liittona”. Tämän jälkeen aloite jatkaa: ”Toisenlaiseen ratkaisuun voidaan päätyä tulkitsemalla avioliitto Lutherin tapaan maalliseksi järjestykseksi. Avioliitto on näin ymmärrettynä rakkauden alaan kuuluva asia”.
Vaikka Lutherin kantaa kuvataan usein näin, lähteiden valossa tulkinta osoittautuu virheelliseksi. Sekä Lutherin teologiassa että laajemmin luterilaisessa teologiassa avioliitto nähdään samanaikaisesti sekä uskon että rakkauden alueeseen kuuluvana todellisuutena.
Vaikka avioliitto ei ole sakramentti, sillä on myös luterilaisuuden mukaan jumalallinen asetus, se on ”pyhä instituutio”. Avioliitto perustuu kristilliseen luomisoppiin ja ihmiskäsitykseen, siksi se on osa uskonoppia. Tässä kohden luterilainen luomisteologia ei ole niin kaukana historiallisten kirkkojen kannasta kuin aloite olettaa.
Mutta samalla avioliitto on myös maallinen yhteiskunnallinen järjestys, joka sellaisena on kulttuuriin sidottu, muutoksenalainen ja avoin eettisille uudelleenarvioille, kuten aloite oikein toteaa. Avioliiton teologinen perusta ja sen yhteiskunnallinen toteutus ovat samanaikaisia, toisistaan erottamattomia. Tämä tekee avioliittoteologiasta erityisen hankalaa ja haastavaa.
Haluamme kiinnittää huomiota kirkolliskokoukselle annetun esityksen käyttämiin teologisiin perusteluihin. Aikoinaan pappisviran avaamiseen naisille tarvittiin sekä uskon koria että rakkauden koria koskevat perustelut. Vastaavasti, mikäli avioliittokäsitys halutaan perustella luterilaisen teologian välinein, on välttämätöntä ottaa huomioon kumpikin alue.
Juhani Forsberg, TT, ekumeniikan dos. (emer.)
Antti Raunio, systemaattisen teologian professori, Itä-Suomen yliopisto
Miikka Ruokanen, dogmatiikan professori, Helsingin yliopisto
Kirjoitus julkaistu Kotimaassa 9.3.
Lue myös:
Aloite kirkolliskokoukselle: Sateenkaariparien kirkollinen vihkiminen mahdolliseksi
Aloitteen teologisten perusteluluissa on ongelmia ihan alkuasetelmasta lähtien.
Aloitteessa nostetaan kristinuskon ydinsanomaksi lause Johanneksen evankeliumin 13 luvusta. ”Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.” (Joh. 13:35).) Selkeämmin ydinsanoma on kuitenkin ilmaistu esimerkiksi Johanneksen evankeliumin 3 luvussa ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. (Joh 3:16), joka historiallisena tapahtumana kiteytyy mm. Paavalin kirjeessä korinttilaisille: ”Ennen muuta annoin teille tiedoksi tämän, minkä itse olin saanut vastaanottaa: Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu, hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu, ja hän ilmestyi Keefakselle ja sitten niille kahdelletoista.” (1 Kor 3-5). Tämä ydin sanoma sisältyy uskontunnustukseemme ja kertaamme sen jokaisessa luterilaisessa messussa.
Aloitteen mukaan ”Kristinuskon ydinsanoma on Kristuksessa tapahtunut Jumalan rakkauden ilmoitus ja sovinto ihmisten kanssa ja kesken”. Jumalan sovinto ihmisten kanssa ei perustu kristuksen sanalliseen ilmoitukseen evankeliumin kautta, vaan ennen kaikkea siihen mitä Kristus evankeliumien mukaan teki. Hän siis kuoli ja tuli ihmiseksi juuri sitä tehtävää varten. Kristuksen julistus oli sitä samaa julistusta, jota profeetat olivat jo julistaneet.
Ihmisten keskinäinen sovinto ei sellaisenaan ole evankeliumin ilmoitusta vaan kuuluu Jumalan ihmisille antamaan lakiin. Sitä ei antanut Kristus ihmisenä, vaan ihmisten keskinäisen rakkauden laki oli annettu jo aikojen alussa. Sovinto jumalan kanssa antaa ihmiselle voimia noudattaa tätä lakia.
Aivan samoin kun heteromaailmassa elävillä on homomaailmassa elävillä sekä animus,miehinen persoonallisuuden osa ja anima, naisellinen persoonallisuuden osa .
Naisena ja miehenä oleminen ei ole pelkästään biologiaa vaan mitä suurimmassa määrin psykologiaa. Hyvin harvoin ,jos koskaan, ovat homoparit niinkuin heteroparitkin yksipuolisesti joko miehiä tai naisia.
Useimmat homoparit niinkuin heterotkin koostuvat persoonista joissa toisella on anima puoli dominanttina ja toisella animus puoli ,ollen psykologisessa mielessä enimmäkseen miehiä tai naisia ja siis avioliittoon kelpaavia luomisjärjestyksen mukaan.
Homoseksuaaliset ovat keskellä sisäisen oman alaryhmänsä kulttuurin kansainvälistä muutosta, jossa suhteissa ollaan siirtymässä promiskuisesta partnerin ja rakkauden etsimisestä vakaampaan parisuhteisiin heterojen avioliiton tapaan.
Tämä kehitys on vain noin sata vuotta heteromaailman kaksoismoraalin kaatumisen jäljessä. Yleinen , toisaalta avioliitossa elä’minen ja kuitenkin prostituuttiota hyväksikäyttäytyminen, hävisi suurin piirtein ,kun heterojen avioliittojen perustaksi tuli rakkauteen perustuva parisuhde.
Takaamalla homoliitoille avioliitto , taataan heille samat ihmisenä kehittymisen mahdollisuudet kun heteroillekin.
Tulkitset Jungia aika yksioikoisesti asiayhteyteen liittyen. Sukupuolimääritykseltään homomies on kuitenkin yksiselitteisesti mies.
Kivimäki. Vaikka käytänkin jungilaista sanastoa ja voisin sanoa saman asian toisella tavalla, niin on ylipääsemätön tosiasia että meissä on sekä feminiininen että maskuliinien elementti, josta seuraa se että ei homomies eikä heterosellainen ole yksiselitteisesti vain mies.
Me liikumme teoloogisessa universumissa ja siellä ei biologialla ole koskaan ollut tulkintaetuoikeutta. Tämän asian, ihmisen kaksineuvoisuuden, fundamenttialiset väittelijät haluavat torjua yrittämällä yksinkertaistaa asian tekemällä siitä tässä yhteydessä biologiaa.
Tämä johon viittaat onkin tologisen keskustelun kolmaselementti: Millainen on kristillinen ihmiskäsitys. Uutisartikkelissa professorit tuovat esiin aloiteessa esiintyvän puutteellisen tavan käsitellä opin ja etiikan välistä suhdetta. Itse aiemmassa kmmentissani nostin esiin aloitteessa esiintyneen virheelisen käsityksen evangeliumin opin ytimestä.
Ainakin nämä kolme näkökulmaa kannattaa ruotia heti kättelyssä.
Turha rakentaa huoliellisesti taloa liejulle paaluttamatta sitä ensi peruskallioon. Tässä tapauksessa peruskalloi on Raamattu ja luterilaiset tunnustuskirjat.