Viisitoista kirkolliskokousedustajaa jätti 19.2. kirkolliskokoukselle aloitteen kirkon avioliittokäsityksen laajentamisesta. Teologissa perusteluissa käytetään ns. uskon ja rakkauden erottelun menetelmää. Tämä menetelmä tuli tunnetuksi 1980-luvun alussa naispappeutta koskevissa ratkaisuissa.
Kahdessa Ilkon kurssikeskuksessa pidetyssä seminaarissa (1980, 1982) silloiset kirkon johtajat ja yliopistoteologit tulivat johtopäätökseen: Apostolinen virka on jumalallinen asetus ja kuuluu siten ”uskon koriin” eli oppiin. Mutta viran sukupuoli on kulttuurisidonnainen ehdonvallan (adiafora) kysymys, joka kuuluu ”rakkauden koriin” eli etiikkaan. Rakkauden kori on joustava, sen korkeimpana periaatteena on Kultaiseen sääntöön pohjaava vapaa harkinta: kohtele muita kuten haluaisit itseäsi kohdeltavan, jos olisit heidän asemassaan.
Nyt jätetty aloite noudattaa logiikkaa, joka sijoittaa luterilaisen avioliittokäsityksen kokonaan rakkauden koriin eli etiikan piiriin. Yhtäältä aloitteessa todetaan, että katolinen ja ortodoksinen kirkko näkevät avioliiton uskon korissa ”Jumalan asettamana miehen ja naisen liittona”. Tämän jälkeen aloite jatkaa: ”Toisenlaiseen ratkaisuun voidaan päätyä tulkitsemalla avioliitto Lutherin tapaan maalliseksi järjestykseksi. Avioliitto on näin ymmärrettynä rakkauden alaan kuuluva asia”.
Vaikka Lutherin kantaa kuvataan usein näin, lähteiden valossa tulkinta osoittautuu virheelliseksi. Sekä Lutherin teologiassa että laajemmin luterilaisessa teologiassa avioliitto nähdään samanaikaisesti sekä uskon että rakkauden alueeseen kuuluvana todellisuutena.
Vaikka avioliitto ei ole sakramentti, sillä on myös luterilaisuuden mukaan jumalallinen asetus, se on ”pyhä instituutio”. Avioliitto perustuu kristilliseen luomisoppiin ja ihmiskäsitykseen, siksi se on osa uskonoppia. Tässä kohden luterilainen luomisteologia ei ole niin kaukana historiallisten kirkkojen kannasta kuin aloite olettaa.
Mutta samalla avioliitto on myös maallinen yhteiskunnallinen järjestys, joka sellaisena on kulttuuriin sidottu, muutoksenalainen ja avoin eettisille uudelleenarvioille, kuten aloite oikein toteaa. Avioliiton teologinen perusta ja sen yhteiskunnallinen toteutus ovat samanaikaisia, toisistaan erottamattomia. Tämä tekee avioliittoteologiasta erityisen hankalaa ja haastavaa.
Haluamme kiinnittää huomiota kirkolliskokoukselle annetun esityksen käyttämiin teologisiin perusteluihin. Aikoinaan pappisviran avaamiseen naisille tarvittiin sekä uskon koria että rakkauden koria koskevat perustelut. Vastaavasti, mikäli avioliittokäsitys halutaan perustella luterilaisen teologian välinein, on välttämätöntä ottaa huomioon kumpikin alue.
Juhani Forsberg, TT, ekumeniikan dos. (emer.)
Antti Raunio, systemaattisen teologian professori, Itä-Suomen yliopisto
Miikka Ruokanen, dogmatiikan professori, Helsingin yliopisto
Kirjoitus julkaistu Kotimaassa 9.3.
Lue myös:
Aloite kirkolliskokoukselle: Sateenkaariparien kirkollinen vihkiminen mahdolliseksi
Tähän keskusteluun osallistuu monia, joille lähetystyö on selvästikin sydämen asia. Haluaisin kysyä teiltä asiaa, jota olen pohtinut jo jonkin aikaa:
Vuonna 2011 julkaistiin Kristillinen todistus moniuskontoisessa maailmassa -suositus. Suosituksen takana ovat katolilaiset, ortodoksit, protestantit, evankeliset, helluntailaiset ja niin sanotut riippumattomat kristilliset kirkot.
Suosituksen mukaan lähetystyö kuuluu keskeisesti kirkon perusolemukseen. Jokaiselle kristitylle kuuluu Jumalan sanan julistaminen ja maailmalle todistaminen.
Mielessäni on kolme kysymystä:
1) Kuka teidän mielestänne saa kertoa Jumalasta muille ihmisille?
2) Keitä teidän mielestänne koskee kehotus ”Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni”?
3) Keille teidän mielestänne Jeesus sanoi, että ”Te saatte tulla opetuslapsikseni, mutta vain sillä ehdolla, ettette vie sanomaa eteenpäin”?
(1) Kuka tahansa
(2) Heteromiehiä
(3) Naiset ja selibaatissa elävät katuvat homoseksuaalit, jotka tunnustavat erityisen syntisyytensä
Eiköhän tämä nyt ole aika halpahintaista Marita, varsinkin se viimeinen. Tuntuu melkein, että teet pilkkaa Raamatusta. Siis siitä hengestä mikä siinä on. Tällä on hyvin vähän lainauksia Raamatusta, koska palstan ei ole takoitus olla siteerausten kokoelma. Lainaan nyt tähän kuitenkin kohdan, jossa sanoma asetetaan yhteiskunnallisten epäkohtien yläpuolelle, koska sanoman kohde ei ole tämä aika vaan iankaikkinen elämä. Orjuuden vastustamista ei asetettu evankeliumin julistamisen ehdoksi, ei yhden yhtäkään maallisen elämän epäkohtaa ja sen poistamista. Siinä on kristinuskon ydin.
1. Korinttolaiskirje
Palataan tähän Jeesuksen toiminnan kautta. Yleeensä täällä ei lainata raamatun lauseita mutta otan tähän muutaman.
Jeesus on ilmoittanut kantansa avioliittoon ja erityisesti elämänikuiseen avioliittoon ilman avioeroja.
Jeesus myöskin tiesi, että samarialainen nainen kaivolla ei elänyt miehensä kanssa.
17 ”Ei minulla ole miestä”, nainen vastasi. Jeesus sanoi: ”Totta puhuit: ei sinulla ole miestä.
18 Viisi miestä sinulla on ollut, ja se, jonka kanssa nyt elät, ei ole sinun miehesi. Siinä puhuit totta.”
kuitenkin tämä sama nainen kelpasi sanan viejäksi
25 Nainen sanoi: ”Minä tiedän kyllä, että Messias tulee.” — Messias tarkoittaa Kristusta. — ”Kun hän tulee, hän ilmoittaa meille kaiken.”
26 Jeesus sanoi: ”Minä se olen, minä, joka tässä puhun kanssasi.”
27 Juuri silloin tulivat opetuslapset paikalle. Heitä hämmästytti, että Jeesus puhui naisen kanssa, mutta kukaan ei kuitenkaan kysynyt, mitä hän tahtoi ja miksi hän puhui naiselle.
28 Nainen jätti vesiruukkunsa siihen, meni kaupunkiin ja sanoi ihmisille:
29 ”Tulkaa katsomaan, tuolla on mies, joka kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt! Olisiko hän Messias?”
30 Ihmiset lähtivät kaupungista ja tulivat Jeesuksen luo.
Jusu Vihervaara laittoi taas ketunhäntä kainalossa.
1) Kaikki kristityt
2) Kaikkia kristittyjä
3) Ei kenellekkään
4) erikseen on mainittava, että homoevankelistoja ei ole nähty
Samaa mieltä Paajasen kanssa kohdesta (4). Yritin googlettaa termiä ”gay evangelist” ja kovin vähän löytyi osumia. Jossain nettikeskustelussa väitettiin, että presidentti Obama saattaisi olla homoevankelista, mutta tämä saattoi kyllä olla myös republikaanipuolueen propagandaa.
Sen sijaan ”anti-gay evangelist” ja ”ex-gay evangelist” tuntuvat olevan suosittuja ammattinimikkeitä tietyissä kristillisissä piireissä myös Westboron Baptistikirkon ulkopuolella. Jehovan todistajien ohella Homouden torjujat taitaa siis olla viriili liike edelleen, mikä näitä keskusteluja seuranneelle ei sinänsä ole mikään yllätys.
Sami Paajanen: ”erikseen on mainittava, että homoevankelistoja ei ole nähty”
Mitä tarkoitat tässä yhteydessä käsitteellä evankelista? Lähetystyöntekijää? Nyt en ymmärrä.
Katsoin Wikipediasta ja löysin sieltä alla ovat määritelmät:
1) Evankelista-nimitystä käytettiin alkuseurakunnassa niistä henkilöistä, joilla oli ”Sanan julistamisen lahja”
2) Myöhemmin varhaiskristillisessä kirjoituksissa nimitys oli harvinainen ja sillä tarkoitettiin pääasiassa opettajaa.
3) Nykyään evankelista tarkoittaa pääasiassa henkilöä, joka on kirjoittanut Raamatun kanoniin hyväksytyn evankeliumin. Näitä ovat Matteus, Markus, Luukas ja Johannes.
4) Monissa kristillisissä yhteisöissä evankelista-nimitystä käytetään saarnaajista ja kyseisen kirkon tai liikkeen sananjulistajista.
Olisi syytä muistaa, että keskustelun alainen ongelma itsessään on varsin kotikutoinen. Lähetyskentällä nämä asiat eivät näyttäydy.
Lähetysjärjestömme pohjautuvat maamme omiin herätysliikkeisiin ja niiden toiminta on samalla osa omaa kotimasta kirkollista elämäämme. Määrärahoihin liittyneet keskeiset kannanotot ovat niin ikään liittyneet etupäässä toimintaan kotimaassa.
Kirkolliselle päättäjälle on haaste toimia luottamustehtävässään oma hengellistä viiteryhmäänsä laajemmalla katsantokannalla. Viimekädessä myös luottamushenkilö ottaa toiminnallaan kantaa kirkon ykseyskysymykseen. Tässä asiassa luottamushenkilön vastuulla on asettua tukemaan kirkkomme piispoja heidän työssään.
Lapuan piispa Simo Peura puhui taannoin osuvasti kirkon ykseyskysymyksestä:
”Kirkon jäsenten ykseys saa näkyvän muodon, kun vietetään yhteistä jumalanpalvelusta eli messua. Siihen Luukas viittaa kertoessaan alkuseurakunnasta, joka kokoontui yhteen ja kuunteli apostolista opetusta. Samaan kokonaisuuteen kuuluivat yhteinen leivän murtaminen ja rukous. Jos siis haluat nähdä kirkon, mene sunnuntain messuun, katsele ehtoolliselle menevää monenlaisten ja erilaisten kristittyjen joukkoa ja osallistu itsekin.”
http://www.lapuanhiippakunta.fi/fi/mita-on-kirkon-ykseys/#.VFYrzWMmZ_0
Kysymys siitä, tuleeko puheena olevien järjestöjen olla jatkossakin kirkkomme virallisia lähetysjärjestöjä, tulee lukea muodossa: Haluammeko, että näiden lähetysjärjestöjen jäsenet ja toimintaa tukevat henkilöt toimivat jatkossakin Suomen ev.lut. kirkossa ja kirkon kautta, vai halutaanko, että näiden ihmisten toiminta kanavoituu kirkkomme ulkopuolelle.
Jos haluamme, että jokin toiminta kanavoituu kirkoon, pitää tämä toiminta kirkossa myös hyväksyä. Sellaista toimntaa, jota emme voi kirkossamme hyväksyä, emme voi myöskään odottaa kanavoituvan kirkkomme kautta.
Lähetyskentillä näkyy heti, jos työ joudutaan lopettamaan. Joskus vaikuttaa siltä, että tuen lopettajat eivät tiedä mitä työtä ja lähetyskenttiä heidän seurakunnan varoilla on tuettu.
Tottakai tukien päättyminen näkyy kyseisillä lähetyskentillä.
Sitä vastoin ne asiat, joihin tukien lopettajat vetoavat, ei juurikaan näy kentillä.
Juha Heinilä,
Siksi ihmettelenkin: Miksi jotkut lähetysjärjestöt tekevät niin suuren ongelman asiasta, jota he monessa yhteydessä kuvaavat toisarvoiseksi? Joksikin, joka heidän mukaansa ei ole oleellista lähetystyön kohdemaissa. Miksi he eivät voi tarjota naisille ja seksuaalivähemmistöille yhdenvertaisia työmahdollisuuksia heteroseksuaalisten miesten kanssa?
Voisin vielä jotenkin ymmärtää sen, miksi he raamattuun vedoten sinnikkäästi pitävät kiinni oikeudestaan kohdella ihmisiä eri tavalla riippuen näiden ihmisten sukupuolesta ja identiteetistä. Sitä en kuitenkaan kykene ymmärtämään, mihin he perustavat oikeutensa VAATIA muitakin kirkon jäseniä tukemaan taloudellisesti tällaista toimintaa.
Jos naispappeudella ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksilla on lähetysjärjestöjen jäsenten ja kannattajien mielestä kovin vähän merkitystä, niin miksi he eivät voi tulla vastaan niitä kirkon jäseniä, joille näillä asioilla on selvästikin iso merkistys? Ihan vain lähetystyön ja kirkon ykseyden turvaamiseksi.
Marita, lähetyskentillä on naisia ja miehiä suunnilleen saman verran. Heidän seksihommat ei mua kiinnosta. Muistaakseni Afganistanin kentällä murhattiin kaksi suomalaista naista, jotka tekivät arvokasta työtä.
Jukka Kivimäki kirjoitti: ” Olisi syytä muistaa, että keskustelun alainen ongelma itsessään on varsin kotikutoinen. Lähetyskentällä nämä asiat eivät näyttäydy.”
-Salme Kaikusalo kirjoitti: ”Kaikella toiminnalla on aina jokin järkevä päämäärä. Kirkon lähetysjärjestöjen harjoittamalla lähetystyöllä on päämääränä julistaa evankeliumia ja tehdä diakoniatyötä eri maissa itse kunkin järjestön lähettien toimesta.”
En nyt ota mitään kantaa näihin suomen lähetysrahojen jakoon ja uskon myös täysin tuohon lähetysjärjestöjen perimmäiseen tarkoitukseen tehdä hyvää diagoniatyötä ja maltillista, tasapuolista lähimmäisen rakkauden mukaista evankeliumin julistusta eri lähetyskentillä ja itse siis myös tuen rahalahjoituksilla tätä lähetysjärjestöjen perimmästä tarkoitusta.
Sami Paajasen kommenttien innoittamana tarkistin joku aika sitten että mihin esim Sley:n lähetystyö kohdistuu. Mielestäni Sley:n lähetystyö kohdistuu esim afrikan maissa ainoastaan sellaisiin kirkkokuntiin jotka vastustavat naispappeutta.
Jos lähetysjärjestöjen päämääränä on julistaa evankeliumia niin miksi ihmeessä esim Sley:n lähetystyötä tehdään ainoastaan sellaisten kirkkokuntien kanssa jotka hyvin voimakkaasti vastustavat naispappeutta ja joidenkin vähemmistöjen tasavertaista kohtelua ?.
Jukka indikoi että lähetyskentällä nämä asiat ei näyttäydy ja että meidän pohjoismaiden lähetystyöllä ei olisi mitään vaikutusta noiden kohdemaiden asenneilmapiiriin ?.
Kuitenkin esim Sleyn Afrikan lähetyskentillä tuettu ELCK kirkko on perustettu v1948 Swedish Lutheran Mission toimesta. Tämän jälkeen sekä Ruotsin että Suomen lähetysseurat ovat kouluttaneet ja valistaneet paikallisia seurakunnan henkilöitä ja kouluttaneet pappeja näihin pohjoismaisiin ”ev.lut kirkon” oppeihihin esim suhtautumisessa naispappeuteen etc.
Vielä nytkin, lähetettyjen Sleyn miespastorien toimenkuvana on toimia Matongon ELCK teologisen seminaarin opettajina. Mitkähän ovat nämä opit ?. Ovatko he kannustamassa miesten ja naisten yhdenvertaista kohtelua kirkon organisaatioissa vaiko jotain muuta ? Toivottavasti ovat yhdenvertaisuutta kouluttaneet koska juuri tuon ELCK kirkon arkkipiispan mielipiteet ovat kyllä aivan jotain muuta !.
ELCK- kirkon, ja siis Ruotsin ja Suomen lähetysseurojen kouluttaman, Arkkipiispa Walter Obaren vuoden 2009 lausunnon (sivu 4/20) mukaan, naispappeus on Lesboilua kirkossa, esiaviollista seksiä, aviorikosta, avioeroa tai aborttia vastaava asia.
http://elckenya.com/themes/lutheran/articles/holy.pdf
Erikoisinta tässä arkkipiispa Obaren lausunnossa oli tuon saman dokumentin Suomeen viittaavat lauseet: ”By helping friends in Sweden and Finland to get Bible-believing pastors, we have served the gospel and its continued witness in those lands”.
Eli onko esim. tämä Suomen Sley:n lähetystyö näissä Afrikan maissa edesauttamassa kohdemaan naisten tai vähemmistöjen kohtelua vai olemmeko me siellä jo vuodesta 48 asti vain kouluttaneet paikallisia ihan täysin toiseen suuntaan ?.
Sleyn yhteistyökirkkona Japanissa toimiva Japanin ev.lut. kirkko hyväksyy naiset pappisvirkaan. Sama pätee Kansanlähetyksen yhteistyökumppaniin Etiopiassa, Tässä siis vain kaksi esimerkkiä.
Mikko Niemi,
Kiitos tekstisi tiedoista ja linkistä. Oli monella tapaa avartavaa luettavaa. Moni pala loksahti paikalleen. Suosittelen muillekin.
Yhdenvertaisuus- ja syrjimättömyysperiaate on oikeusjärjestelmämme keskeisin periaate. Periaate koskee sekä välitöntä että välillistä syrjintää. Yhdenvertaiseen kohteluun velvoittavat mm. perustuslaki, rikoslaki, yhdenvertaisuuslaki, työsopimuslaki ja tasa-arvolaki.
Tämä merkitsee sitä, että kansalaisen perusoikeudet eivät ole rajoituksettomia ja tämä koskee myös uskonnonvapautta. Kansalaisen perusoikeuksia rajoittavat toisten oikeudet. Tällaisia toisiaan rajoittavia oikeuksia voivat olla esim. mielipiteenvapaus ja yksilön suoja. Kansalaisen vapaus voi ulottua vain niin pitkälle kuin se ei loukkaa muiden vapautta. (Kts. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisu: Kirkkolaki ja omatunto)
Suomessa kirkko ja valtio ovat erotettuja toisistaan. Kirkolla on kuitenkin julkisoikeudellinen asema. Se mahdollistaa jäsenmaksujen keräämisen verotuksen yhteydessä. Jos tämä asema halutaan säilyttää, niin Suomen ev.lut. kirkon virallinen lähetysjärjestö ei voi rajoittaa yhdenkään naisen mahdollisuutta toimia pappina sen vuoksi, että se on lähetystyötä tekevän järjestön jäsenten ja työntekijöiden uskonnollinen näkemys = mielipide.
Verotuoikeus ei ole kytköksissä naispappeuskantaan. Ortodoksisella kirkolla on verotusoikeus.
Tasa-arvolaki sulkee uskonnollisen vakaumuksen ulkopuolelleen, ei koske sitä, luepa vielä kerran se toinen pykälä, jonka olen tähän ketjuu kerran kopioinut. Se mitä väität uskonnovapaudesta ei ole se mitä laki asiasta sanoo.
Työsuhteessa evl kirkossa tulee nais ja miespappia kohdella tasa-arvoisesti, koska on päätetty palkata sekä miehiä että naisia.
Kaikki muu mitä esität on mielipidettä siitä miten haluat joitakin järjestöjä kohdella.
Kerrataan vielä.
Tasa-arvolaki ei koske:
– lähetystyötä
– julistustyötä kotimaassa
Tasa-arvolaki koskee:
– kehitysaputyötä
– kristillisten kansanopistojen toimintaa
Marita Kiviranta esittää ihan omiaan väitteillään.
”Tämä merkitsee sitä, että kansalaisen perusoikeudet eivät ole rajoituksettomia ja tämä koskee myös uskonnonvapautta. Kansalaisen perusoikeuksia rajoittavat toisten oikeudet. Tällaisia toisiaan rajoittavia oikeuksia voivat olla esim. mielipiteenvapaus ja yksilön suoja. Kansalaisen vapaus voi ulottua vain niin pitkälle kuin se ei loukkaa muiden vapautta. (Kts. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisu: Kirkkolaki ja omatunto)”
Hän väittää, että kirkon tutkimuskeskuksen julkaisu Kirkkolaki ja omatunto esittäisi tällaista. Sellaista ko julkaisu ei esitä. Kysessä on pohdinta ja essee aiheesta, jossa pohditaan papin oikeutta kieltäytyä eronneen parin vihkimisestä tai toimimisesta virkasuhteessaan viran edellyttämässä tehtävässä. Naispapeusasia tarkastellaan tämän virkasuhdetarkastelun kautta. Ko julkaisu ei sisällä mitään millä määriteltäisiin kirkolliskokousedustajien oikeutta tehdä kirkon päätöksiä muuttavia esityksiä, ei rajoita naispappeuskannaottoja kuten ei tasa-arvolakikaan. Järjestöille naispappeuden vastainen kanta on sallittu. Haluan tässä sitten tuoda ilmi, että en pidä kannan muuttamista kovin realistisena tavoitteena enemmistösäännösten puitteissa ylipäätään, mutta en hyväksy sitä suhtautumista mikä tulkaa kaikki-liikkeellä on näihin järjestöihin.
Leena Viilo: ” Hän (Marita Kiviranta) väittää, että kirkon tutkimuskeskuksen julkaisu Kirkkolaki ja omatunto esittäisi tällaista. Sellaista ko julkaisu ei esitä. Kysessä on pohdinta ja essee…”
Lue tarkemmin. En väitä julkaisun Kirkkolaki ja omatunto esittävän jotakin. Sulkuihin laittamani tiedot kuvaavat lähdettä, josta otin tekstin lähes sellaisenaan.
Kirkkolaki ja omatunto ei ole pohdinta tai essee. Se on tutkimus, jonka ”oikeusteologisena viitekehyksenä on teologinen oikeuspositivismi. Tutkimuksen tekijä, teol.toht., fil.maist. Hannu Juntunen on eläkkeellä piispainkokouksen teologisen sihteerin virasta. Hän on oikeusteologian dosentti Helsingin yliopistossa.”
http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/sp?open&cid=julkaisu&tit=Kirkkolaki-ja-omatunto-e
Kansalaisen perusoikeuksia käsittelevä teksti löytyy 5. kappaleesta: Pitääkö kirkkolakia noudattaa? Sen 3. luvusta: Kirkolliskokouksen ponsi. Sivulta 34. Teksti kuvaa ”Valtiosääntöoikeuden perinteellisiin näkemyksiin kuuluvaa ajatusta”. Sen yhteydessä Hannu Juntunen viittaa muihin tutkijoihin: ” Perusoikeuksien rajoittamisedellytyksistä ks. Jyränki 2003, 484–490. Leino on selvitellyt perusteellisesti perusoikeusproblematiikkaa kirkon kannalta kirjassaan Kirkko ja perusoikeudet (2003).”
Kopioimani ja muokkaamani tekstihän ei sinänsä pidä sisällään mitään uutta tietoa. Pikemminkin tietoa, joka kuuluu yleissivistykseen. En vain jaksanut / ehtinyt kirjoittaa asiaa omin sanoin. Toisaalta muokkaus esti käyttämästä lainausmerkkejä.
Kannattaa lukea. Kirjoittaja on kuitenkin aivan varmasti parempi asiantuntija kuin kukaan tällä palstalla kommentoivista. 😉
Leena Viilo: ”Verotuoikeus ei ole kytköksissä naispappeuskantaan. Ortodoksisella kirkolla on verotusoikeus.”
Tässä kommentissa en ilmaissut itseäni tarkasti.
Olet oikeassa: Verotuoikeus ei ole kytköksissä naispappeuskantaan.
Pitää myös paikkansa, että lause ”Jos tämä asema halutaan säilyttää, niin Suomen ev.lut. kirkon virallinen lähetysjärjestö ei voi rajoittaa yhdenkään naisen mahdollisuutta toimia pappina sen vuoksi, että se on lähetystyötä tekevän järjestön jäsenten ja työntekijöiden uskonnollinen näkemys = mielipide.” on mielipiteeni.
Marita kirviranta
varsinaisesti kyseisen julkaisun eli koko julkaisun sivulla 9 kirjoittaja kirjoittaa:
”Tämä kirja ei ole varsinaisesti tieteellinen tutkimus vaan ennemminkin essee tai
pohdiskelupuheenvuoro.”
Sivu 34 käsittelee papin uskonollisen vakaumuksen vapautta kirkon virassa. Se ei käsittele sitä että kirkossa ei saisi olla erilaisia näkemyksiä ja halua muuttaa kirkolliskokousten päätöksiä. Sellainen tulkinta itse asiassa merkitsee että homoskeuaalisten littojen siunaamista ei saisi käsitellä ollenkaan ja papiltakin nämä mielipiteet kielletään. Siitä sitten vaan. Olisi jäänyt aikoinaan naispappeuden ajaminenkin kielletyksi.
Äläpä nyt keksi uusia sääntöjä.
Leena Viilo,
Tarkistin. Pitää paikkansa, että julkaisun sivulla 9 kirjoittaja kirjoittaa: “Tämä kirja ei ole varsinaisesti tieteellinen tutkimus vaan ennemminkin essee tai pohdiskelupuheenvuoro.” Oma tietoni oli sakasti.evl.fi -sivustolla olevasta, julkaisun esittelytekstistä.
Sen sijaan, jos nyt palaat alkuperäiseen kommenttiini, jonka julkaisin 2.11. klo 22.43, ja luet sen rauhallisesti uudellen läpi, huomaat etten ole missään kohdin esittänyt väittämiäsi asioita. Miten voisinkaan, sillä olen sitä mieltä, että
* Kirkossa saa olla erilaisia näkemyksiä
* Kirkossa saa olla halua ja yritystä muuttaa kirkolliskokousten päätöksiä
* Homoseksuaalisten liittojen siunaamista saa käsitellä
* Myös papeilla on mielipiteen- ja sananvapaus
Kommenttini viimeinen lause, joka koskee kirkon julkisoikeudellisen aseman säilymismahdollisuuksia, on oma mielipiteeni. Muilta osin… No, luotan siihen, että jokainen lukija voi kyllä itsekin päätellä, ovatko esiin nostamani asiat minun keksimiäni sääntöjä.
Huomaan, että tunnelma tässä keskustelussa on muuttumassa ikävällä tavalla riitaisaksi. On varmaankin syytä pitää tauko ja jatkaa keskustelua aiheesta jossain toisessa yhteydessä. Ainakin itse aion nyt tehdä niin.
Kiitos kuitenkin omasta puolestani kaikille osallistujille. Vaikka tämä on ollut haastavaa ja vähän raskastakin välillä, niin katson, että se kannattanut. Olen saanut uutta tietoa ja ymmärrystä. Vastauksia laatiessani omat ajatukseni aiheesta ovat myös merkittävästi selkiytyneet.
Marita.
Kun kirkolliskokous hyväksyi naispappeuden se hyväksyi virkojen avaamisen miehille ja naisille piispan virkaan asti. Tätä valintaprosessia sekä virkatyötä kirkossa koskee tasa-avolaki.
Sensijaan kirkon järjestötoiminta on vapaampi esittämään mielipiteitään ja asettamaan tavoitteitaan. Ikävää vain että kirkon sisällä otetaan toisenlaiseen vakaumukseen sellainen jyrkkä kanta minkä tulkaa kaikki -liike ottaa. Tässä yhteiskunnassa muualla vallitsee suurempi suvaitsevaisuus, koska esim. eduskunnassa tuetaan taloudellisesti kaikkia puolueita riippumatta siitä kuka kulloinkin on hallituksessa tai enemmistönä eduskunnassa.
TASA-ARVOLAKI JA LÄHETYSTYÖ
Tässä keskustelussa on esitetty jo useammassa kommentissa väärää tietoa koskien tasa-arvolakia ja lähetystyötä. Olen ollut tästä tietoinen, mutta en muistanut, mistä löytäisin sen oikean tiedon. No, onneksi on Google…
Tässä tekstiä vuodelta 2007. Kirjoittanut kirkkoneuvos ja varatuomari Matti Halttunen, Kirkkohallituksen hallinnollinen osasto
Tasa-arvolakia ei sovelleta kirkkojen ja uskonnollisten yhdyskuntien uskonnonharjoitukseen liittyvään toimintaan. Tämän vapauden niille turvaa uskonnonvapauslaki.
Tasa-arvolain säätämisen yhteydessä katsottiin, että kysymys papin sukupuolesta kuuluu uskonnonharjoituksen sisälöön, jos kirkon tai muun uskonnollisen yhdyskunnan oppi sitä edellyttää.
Siinä yhteydessä kun evankelisluterilaisen kirkon kirkolliskokous hyväksyi naispappeuden, tämä tasa-arvolain rajoitussäännös menetti papin sukupuolen osalta merkityksensä luterilaisessa kirkossa.
Sen sijaan niiden kirkkojen osalta, jotka eivät naispappeutta hyväksy, kuten esimerkiksi ortodoksinen kirkko ja katolinen kirkko, rajoitusperiaate on ja tuleekin olla edelleen voimassa.
HUOM! Siten tasa-arvolaki koskee täydellä voimallaan evankelisluterilaista kirkkoa sen kaikilla tasoilla samalla tavalla kuin muutakin julkishallintoa. Virankäytössä ja kaikessa muussakin henkilöstöhallinnossa ja toiminnassa tasa-arvoperiaate tulee ottaa tarkoin huomioon.
http://hengentiede.info/artikkeleita/lakikoskeemyosevlutkirkkoa.htm
Marita Kivirannalle kolme huomiota:
1. Lähetystyötehtävissä tulee ottaa huomioon myös vastaanottavan kirkon opillinen kanta ja kirkollinen järjestys
2. Lähetystyö on itsessään uskonnon harjoittamista
3. Lähetystyöntekijän varsinainen työnantaja ei ole Suomen ev. lut. kirkko vaan ko. lähetysjärjestö.
Mitä Suomen ev. lut kirkoon tulee, niin kirkko voisi oppiaan muuttamatta palauttaa kirkoon vuotta 1986 edeltäneen järjestyksen. Tosin se vaatisi 3/4 määräenemnistön.
Jukka Kivimäen huomioihin:
1. Lähetystyössä tulee itsestään selvästi ottaa huomioon kohdemaan olosuhteet, joista yksi osa on vastaanottavan kirkon opillinen kanta ja kirkollinen järjestys. Toisaalta en ihan ymmärrä, miksi puhutaan lähetystyöstä silloinkin, kun kohdemaassa on jo vastaanottava kirkko. Eikö tällaisessa tilanteessa olisi parempi puhua kirkkojen välisestä yhteistyöstä ja ekumeniasta?
Kirkkojen välisessä yhteistyössä oleellista on dialogi, jossa molempien osapuolien tulisi ottaa huomion toisen opillinen kanta ja kirkollinen järjestys. Toki myös lähetystyön pitäisi perustua (ja hyvä lähetystyö perustuukin) dialogille, eikä yksisuuntaiselle julistamiselle.
2. Vaikka jonkun mielestä lähetystyö olisikin uskonnonharjoitusta, niin se ei vapauttaisi kirkkoa tasa-arvolain noudattamisen velvollisuudesta. Kts. edellinen viestini.
3. Annat ymmärtää, että vuoden 1986 jälkeenkin tasa-arvolaki koskisi korkeintaan Suomen ev.lut. kirkkoa, ei sen virallisia lähetysjärjestöjä. Niin, tähän järjestöjen asemaan yksityisoikeudellisina toimijoina alettiin vedota jossain vaiheessa (2013?) tätä lähetysmäärärahakeskustelua.
Hämmästyneenä olenkin seurannut tätä joidenkin lähetysjärjestöjen sinnikästä tarvetta löytää se porsaan reikä, josta pääsisi Suomen lainsäädännön, kirkkolain ja kirkon linjausten ulottumattomiin. Samalla kuitenkin taloudellista tukea vaatien.
Hyvää huomenta. Uusi viikko, uusi armo. Jumalan armon aurinko paistaa kaikille kutsuen Jeesuksen yhteyteen.
Keskustelu näyttää olleen vilkasta myös vkl:na.
Tulen loppupäätelmään, että lähetystyö jatkuu kaikesta järjestöjen syyttelystä huolimatta. Työlästä on asettuakin Jumalalta kutsumuksen saaneiden työn esteeksi. Jos ihmiset asettuvat poikkiteloin niin Jumala avaa aina uusia kanavia. Kuten Jeesus sanoi, evankeliumi julistetaan kaikkiin maihin ja sitten Hän tulee takaisin. En haluaisi olla siinä joukossa, joka viivyttää Jeesuksen takaisin paluuta estämällä lähetysjärjestöjä ja lähettejä julistamasta evankeliumia kaikkeen maailmaan.
Joten työmies on palkkansa ansainnut ja älä sido puivan härän suuta, ovat edelleen voimassa, ainakin minun kohdallani.
Kirkolliskokouksen lainopillinen asiantuntija Viljanen unohtaa mielestäni vastauksessaan yhden olennaisen asian. Ellei kirkolliskokous asian tiedoksi ottaessaan vie perustevaliokunnan mietinnössä ollutta selkeää työnjakoa seurakunnissa käytännön tasolle, se rikkoo perussopimusta.
Fanaattinen yhden asian ajaminen ei palvele mitenkään seurakuntia, vaan ruokkii ainoastaan julkisen median nälkäistä suuta seurakuntien tärkeimpien asioiden kustannuksella, ja saattaa johtaa toimivallan ylityksiin. Siksi näin seurakuntavaalien kynnyksellä onkin aiheellista kysyä, onko kaksikko Roman-Lagerspetz ja Korhonen kirkon luottamustoimessaan edistänyt raamatullista kristinuskoa vai ainoastaan yhteiskunnallista humanismia?
Emme yllä ideaaleihin emme, mutta onko tarviskaan jos ja kun ideaalit lepäävät katteettomalla pohjalla. Ja eihän sen tarvitse sitten kirkolliskokouksenkaan perustella päätöksiään ideaaleimmin…
Kirjoittajien mielestä luterilainen avioliittokäsitys ei ole kaukana historiallisten kirkkojen kannasta.
Entä eronneiden avioituminen uudelleen Suomen ev.lut.kirkossa nykyään, ilman minkäänlaista teologista arviointia siitä onko uusi avioliitto mahdollinen, onko edellinen avioliitto päättynyt, vai onko mahdollisesti kyseessä tilanne jossa Suomen ev.lut. kirkon nykykäytäntö mahdollistaa moniavioisuuden/ huoruuden, luterilaisen perinteen ja historiallisten kirkkojen näkökulmasta katsottuna?
Idän kirkon avioliittokäytäntö soveltuisi tältä myös luterilaiseen oppiin.