Näyttää siltä, että loppukin hengellisyydestä häviää kouluista tämän hallituskauden aikana. Katsomus valtaa alan. Kannanotojen mukaan lähetystyön uusi tuote on hajaannuksen ja hämmennyksen tuottaminen lähetyskentillä.
Näyttää siltä, että loppukin hengellisyydestä häviää kouluista tämän hallituskauden aikana. Katsomus valtaa alan. Kannanotojen mukaan lähetystyön uusi tuote on hajaannuksen ja hämmennyksen tuottaminen lähetyskentillä.
Niin, ja piispoista tulee median buudeleita, jos sama suuntaus jatkuu.
Lauri, koulun uskonnononopetuksen tavoite ei ole edistää kenenkään hengellisyyttä tai sitouttaa siihen vaan antaa tiedollisia ja analyyttisiä valmiuksia hengellisyyden ja sen merkityksen ymmärtämiseen elämää varten.
Eipä tietenkään onhan se jo tullut selväksi. Kuitenkin suuri osa on ”kristittyjä” joten ei se niin turhaa ja vierasta pitäisi olla ja hyljeksittävää.
Eipä taida meno muuttua tämänkään hallituksen aikana. Poliitikot uskaltavat tehdä päätöksen vasta kun ovat varmoja, etteivät menetä sen takia liikaa ääniä.
Täytynee odotella rauhassa, että kirkon jäsenten osuus kansasta pienenee tarpeeksi. Vauhti tuntuu onneksi vain kiihtyvän.
Kristillisyys on läpileikannut aikansa Suomalaista yhteiskuntaa ja kansa on noussut sananmukaisesti suosta ja metsästä. Nyt on tullut näköjään se aika, jolloin kaikki nämä saavutukset halutaan romuttaa?
Jep. Olen sitä mieltä, että Kristinusko on ollut Suomen siunaus kaikilla sektoreilla, enkä näe mitään hyvää siinä, että Jumalaan uskomisesta luovutaan. Jos kansa ei luota Jumalaan, niin sitten se luottaa omaan käsivarteen. Moni huutaa vapautta Jumalasta, mutta samaan hengenvetoon valitetaan sorron suuruutta.
”Vastaa minulle, kun minä huudan, sinä minun vanhurskauteni Jumala, joka ahdingossa avarrat minun tilani. Armahda minua, kuule minun rukoukseni.
Te miehet, kuinka kauan minun kunniaani pidetään pilkkana, kuinka kauan te rakastatte turhuutta, etsitte valhetta? Sela.
Tietäkää: ihmeellinen on Herra hurskastansa kohtaan, Herra kuulee, kun minä häntä huudan.
Vaviskaa, älkääkä syntiä tehkö. Puhukaa sydämissänne vuoteillanne ja olkaa hiljaa. Sela.
Uhratkaa vanhurskauden uhreja ja luottakaa Herraan.
Moni sanoo: ”Kuka antaa meille sitä, mikä hyvä on?” Herra, käännä sinä meihin kasvojesi valkeus.
Sinä annat minun sydämeeni suuremman ilon, kuin heillä on runsaasta viljasta ja viinistä.
Rauhassa minä käyn levolle ja nukun, sillä sinä, Herra, yksin annat minun turvassa asua.”Ps.4
Lauri taisi kumminkin viitata siihen, että pakollinen uskonnonopetus loppunee kouluissa lähivuosina (toivottavasti). Ei se vaikuta kristillisyyteen mitenkään.
Opetusministerin ulostulo on tunnustelua ja jos suurta vastarintaa ei näy eikä kuulu, niin yksi suomalaisia kasvattanut elementti poistuu koulumaailmassta. Meitä on varmaan vielä sellaisia harmaapäitä, jotka olemme omistaneet Uskonto-kirjan, jossa oli kertomuksia ja henkilökuvia Raamatusta. En ainakaan koe vaurioituneeni niistä päin vastoin. Nykyisin puhutaan pakko sitä ja pakko tätä, mutta mihin johtaa jos mihinkään ei velvoiteta. Jos joku tulkitsi, että pitäisin hyvänä syntynyttä kehitystä tulkinta on väärä. Vain totesin mitä kohti ollaan menossa.
Elämme yhteiskunnassa, jossa uskontoon pakottamista katsotaan vähän pahalla silmällä. Eikä ole minusta hääppöinen uskonto, jos siihen pitää jollain lailla velvoittaa tutustumaan ja koulussa väkisin opettaa ”omaa uskontoa”.
Vanhemmilla ja uskonnollisilla yhteisöillä on täysi vapaus järjestää niin paljon uskonnonopetusta kuin sielu sietää. Pakollinen kouluopetus kannattaa jättää asioille, jotka ovat kaikille yhteisiä. Toivon ja uskon, että uskonnot pian pudotetaan ansaitsemattomalta jalustaltaan kouluissa.
Jos en olisi pienenä pudonnut pataan (niin kuin Obelix Asterix-sarjakuvassa), niin olisin kyllä juossut kiljuen karkuun kaikkea vähänkin kristinuskoon liittyvää, jota uskonnonopettajat 1960 – 70 -luvuilla kristillisyyden nimissä tarjoilivat.
Se ’hengellisyys’, jota pakkotuputettiin ei oikeasti koskaan tuottanut mitään oikeaa jumalasuhdetta vaan jonkinlaista pelonsekaista ahdistusta.
Summa summarum: Hyvä, että vanhanajan ’hengellisyys’ häviää kouluista. Se jättää enemmän tilaa Hengelle.
”Kannanotojen mukaan lähetystyön uusi tuote on hajaannuksen ja hämmennyksen tuottaminen lähetyskentillä.”
Lauri: En aina pysy kärryillä kaikissa Suomen uutisissa: minkälaisiin kannanottoihin viittaat Mahtanetko tarkoittaa ’lähetyshiippakuntaa’? Siihen suuntaanhan tuo ’hajaannus ja hämmennys’ tosiaan näyttäisikin viittaavan. Mutta laita joku linkki lähteisiisi kumminkin.
Lähteet ovat tämän julkaisun etusivulla jatkuvasti nähtävänä.
Tässä saatetaan viitata uutiseen Suomen Lähetysseuran toiminnanjohtajan kannanotosta: https://www.kotimaa.fi/artikkeli/suomen-lahetysseuran-rolf-steffansson-suomen-kirkon-pitaa-johdonmukaisesti-tukea-naisten-pappeutta/ Se mikä on toisten mielestä yhteyden ja selkeyden luomista on toisten mielestä hajaannusta ja hämmennystä.
MP! Olet oikeassa! Kun vaivalloisesti on saatu juurrutettua kristinusko siinä muodossa, jossa se Suomessakin oli vielä viime vuosituhannella ja nyt otetaan kaikki uusiksi, en näe siinä Pyhän Hengen toimintaa. Sori!
”Kun vaivalloisesti on saatu juurrutettua kristinusko siinä muodossa, jossa se Suomessakin oli vielä viime vuosituhannella ja nyt otetaan kaikki uusiksi, en näe siinä Pyhän Hengen toimintaa.” Lähetystyön tarkoitus ei ole minkään suomalaisen kristinuskon muodon juurruttaminen. Se olisikin varmaan vaivalloista. Lähetystyö on Kristuksen julistamista kaikkeen maailmaan. Muodot rakentuvat sanoman ympärille milloin itenkin hyväksi nähdään. Mitä Pyhän Hengen toimintaan tulee, eikö sen idea ole juuri laittaa kaikki uusiksi? ”Älkää enää menneitä muistelko, älkää muinaisia miettikö! Katso: minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin — ettekö huomaa? Minä teen tien autiomaahan ja joet kuivuuden keskelle.”
Koulujen velvollisuus ja tarkoitus pitää olla erilaisista elämänkatsomuksista kertominen johon luonnollisesti kuuluu myös eri uskonsuuntausten olemassaolo ja merkitys meidän ihmisten elämässä. Ei minkään poliittisen tai uskonnollisen suunnan yksityiskohtainen opettaminen.
Siis erilaisten elämänkatsomusten olemassaolo.
Tietenkin niin, mutta siinäkin asiassa ovat mielet muuttuneet ja on aihetta kysyä: Onko kaikki uusi aina vanhaa parempaa?
Käytännössä nykykoulun uskonnonopetus on jo kauan ollut neutraalia katsomusopetusta. Itse näkisin ongelmaksi lähinnä sen, että julkiseen keskusteluun osallistuvilla tuntuu olevan usein nykytodellisuutta vastaamaton eli vanhentunut mielikuva uskonnonopetuksesta. Se heijastuu edelleen elämänkatsomustietoa koskeviin odotuksiin. Minusta olisi selkeintä opettaa kaikille koululaisille yhteistä uskonto- ja katsomusainetta, jota voisi täydentää yhtä uskontoa tai katsomusta syventävällä opetuksella. Kirkon ongelmana on että resursseja kristillisen uskomtokasvatuksen tehostamiseen ei ole.
Onhan kirkolla resursseja. Ongelma on kirkon kannalta se, että uskontokasvatukseen osallistuisi häviävän pieni määrä koululaisia, jos se olisi kirkon vastuulla eikä osana pakollista koulutyötä. Siksi elämänkatsomustiedon avaamista kirkon jäsenille vastustetaan kynsin hampain. Kirkko siis toimii voimakkaasti lasten ja nuorten tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden vastaisesti. Kirkko tekee paljon hyvää … 😉
Olen samaa mieltä siitä, että kaikille yhteinen katsomusaine olisi oikea ratkaisu.
On pontevasti puolustettava sitä, että kirkkoon kuuluvat oppilaat saavat edelleen peruskoulussa oman uskonnon opetusta. Se on tärkeää sekä yleissivistyksen että lapsen ja nuoren oman identiteetin kehittymisen kannalta. Mutta jos niin käy, että uskonnosta tulee et:n kanssa vaihtoehtoinen aine, ollaan kirkon rippikouluopetuksessa uuden tilanteen edessä. Tähän asti on voinut rippikoluopetuksen rakentaa sille pohjalle, että oppilailla on ainakin summittainen käsitys kristinuskosta ja varsinkin raamatun keskeisimmistä sisällöistä. Ne nuoret, joilla on tässä kohtaa aukko sivistyksessä, on tutustutettava raamatun keskeisimpiin kertomuksiin, jotta he voivat ylipäänsä jotakin ymmärtää siitä, mistä rippikoulussa keskustellaan.
Kertoisitko Yrjö, miksi oman uskonnon opetus ei voisi olla oman uskonnollisen yhteisön vastuulla? Yleissivistys on tässä yhteydessä perusteluna harhaanjohtamista. Etteihän vain syy kuitenkin olisi kirkon periaate: ihmiset on pyydystettävä mahdollisimman nuorina.
Uskonnoista kertominen ja opettaminen toki kuuluu kouluun luontevasti. Se voidaan mainiosti hoitaa kaikille yhteisten aineiden kautta. Silloin toteutuisi myös oppilaiden tasa-arvo, joka nykyisessä käytännössä ei toteudu.
Kyllä niin voisi olla. Silloinhan palattaisiin takaisin ns. tunnustukselliseen opetukseen. Eräissä katolisenemmistöisissä maissa on tietääkseni opetus järjestetty koulussa, mutta siten että opettajat nimeää ja heidän palkkauksestaan vastaa kirkko, koulu puolestaan tarjoaa tilat ja sopii opettajan kanssa tuntien paikat lukujärjestyksessä. Uskonnonopetukseen osallistuminen voi olla joko vapaaehtoista tai kirkon jäsenille velvoittavaa. Jos korvaavaa opetusta ei ole järjestetty, jouduttanee uskontotunnit sijoittamaan joko koulupäivän alkuub tai loppuun.
Yrjö Sahama. Olen toki samaa mieltä kanssasi. Suomi muuttuu kuitenkin rajusti ja esimerkiksi ihmisten omat odotukset uskonnonopetuksen sisältöä ja koko tarpeellisuutta kohtaan eriytyvät hyvää vauhtia. Toiset kaipaavat menneiden aikojen raamatunhistoriaa ja Haavion mainiota ”Opettaja kertoo…” -sarjaa. Toiset haluavat oman vähemmistöuskonnon opetusta (mikä voi monesti olla yhteiskunnan kannalta järkevää ääriajattelun suitsimista mutta vaikeasti kustannettavaa). Toiset kannattavat kristillisiä tai Steiner-kouluja tiettyjen uskonnollisten näkemysten ja arvojen edistämiseksi. Joillekin koko uskonto on tarpeeton oppiaine. Hyviä perusteluja löytyy eri suuntiin. Itse kyselen, eikö kaikille yhteinen katsomus- ja uskontotiedon opetus palvelisi pitkällä tähtäimellä parhaiten mahdollisimman monia etuja.
Kaikille pakollinen ”neutraali” katsomusopetus saattaa loukata kotien oikeutta lapsen katsomuksellisen statuksen päättämiseen. Ateisti voisi pitää uskontoja koskevia opetuksen osia uskonnollisena pakkosyöttönä, uskovainen taas pitäisi sekulaaria uskontokritiikkiä uskonnonvastaisena propagandana. Opettajan oma vakaumus voisi myös kohtuuttomasti vaikuttaa opetuksen sisältöön ja painotuksiin, kun taas nykyjärjestelmä edellyttää opettajan suhtautuvan pieteetillä oppilaan kodin katsomuksiin.
Näissä katsannoissa uskonto on politiikan pelinappula. Kuitenkin aina pitäisi tehdä se peruskysymys: Onko tämän elämän jälkeen jotain? Jos on, miten siihen on suhtauduttava? Jokaisen ihmisen ihmisoikeuksiin kuuluu aito valinta niin tai näin, mutta valintaan tarvittavia tietoja ei saisi keneltäkään piilottaa ja estää saamasta informaatiota vaihtoehdoista. Kyse on yksilöiden tulevaisuudesta ei mistään vähemmästä, eikä silloin ensimmäinen kriteeri voi olla mikä kannattaa ja mikä ei.
Päinvastoin. Suomessa politiikasta on tehty tässä asiassa (yhden) uskonnon pelinappula.
”Onko tämän elämän jälkeen jotain?”
Kristinuskolla ei ole tuohon kysymykseen sen kummempaa annettavaa kuin muillakaan pohdiskeluilla. Kouluissa tuollaisten kysymysten käsittely ei tarvitse uskontoa pohjaksi. Ihmisen ymmärrys, järki ja tieto riittää.
Kouluissa ei ole syytä nostaa mihinkään yliluonnolliseen uskomista toisten uskomusten tai uskomattomuuksien yläpuolelle. Oikeus uskomiseen/uskomattomuuteen yksin ja yhteisöissä riittää.
”Kouluissa tuollaisten kysymysten käsittely ei tarvitse uskontoa pohjaksi. Ihmisen ymmärrys, järki ja tieto riittää.”
-Ihmisen ymmärrys, järki ja tieto riittää… kuolemanjälkeisen elämän käsittelyyn?
Eikö se nimenomaan ylitä ihmisen ymmärryksen, tietoa ei ole, ja järki ei sitä voi käsittää?
Ei sitä tarvitse käsitellä minkään uskonnon pohjalta, mutta kysymys ei ole tieteellinen. Viisaampaa on pysyä avoimena sille, että jotain on, kuin lyödä lukkoon näkemystä, että ”ei ole”.