Pidin kovasti Olli Seppälän pohdiskelusta ”Miksi kirkkoa kannattaa johtaa piispan eikä kadunmiehen kasvoilla?” (23.1.2019). Olli osuu oikeaan arviossaan kasvojen ja sisällön johtamisen yhteydestä: ne ovat väistämättä two-way street.
Propaganda on kirkon lahja politiikalle. Vuonna 1622 perustettu ”Oikean uskon levittämisen neuvosto, Congregatio de Propaganda Fide” napattiin totalitarismin tarpeista politiikan palvelukseen. Näin arveli Aleksandr Zinovjev, jonka mukaan kommunismiakin levitettiin aluksi uskon ohjeena.
Zinovjev tekee kuitenkin selvän eron uskonnollisen ja pragmaattisen propagandan välille. Ensimmäinen on psykologista, uskoon perustuvaa. Toinen edellyttää vain muodollista hyväksymistä. ”Uskonto kyllästää ihmisten sielut ja näkyy heidän käytöksessään. Ideologia on puolestaan ihmisiin istutettu ulkopuolinen käytösmalli, jota ohjailevat muut” (Коммунизм как реальность, 1980).
Propaganda pärjää hyvin järkisyiden, laskelmien, tilastojen ja tietysti enemmistön mielipiteiden kanssa. Niistä syntyy se propagandan ”uskomustieto”, jolla tehdään pesäero edistyksen ja sen vastustajien välille. Professionaalisinta propaganda on silloin, kun se pystyy valjastamaan kaikki keinot horisontissa häämöttävän päämäärän tavoittelemiseksi.
Miten tämä liittyy kasvoilla johtamiseen?
Yhdet kasvot kertoivat huhtikuisena lauantaina (26.4.1986), että Prypjatin kaupungin lähellä oli tapahtunut onnettomuus. Nuo kasvot olivat puhuva pää ja kuuluivat virallisen mutta jo väsähtäneen propagandan edustajalle. Toiset kasvot Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus sai Prypjatista tulleiden mukana, jotka ryhtyivät tuon ajan sosiaalisen median keinoin levittämään pahinta mahdollista tietoa: virallinen totuus elää omassa todellisuudessaan! Se nosti esille neuvostopropagandan valheet teknisestä edistyksestä. Pian onnettomuuden jälkeen Ukrainassa vaadittiin avointa historiankirjoitusta myös 1930–luvun kansanmurhasta. Kaksi vuotta Tšernobylin jälkeen Lvivissä mielenosoitusten lipuiksi oli vaihtunut punalipun sijasta keltaisia viljapeltoja ja sinistä taivasta kuvaava Ukrainan kansallinen lippu.
Moni meistä on ollut propagandan palveluksessa. Virallista tietoa on tuotettu ja oikeaa uskoa puolustettu. Syndikaattien kulta-aikana 1970-luvulla EU:n nykyisen johtohahmon Angela Merkelinkin titteli oli ”Sekretärin für Agitation und Propaganda”.
Propagandalla pötkitään edelleen pitkälle. Olli Seppälä on oikeassa kirjoittaessaan johtajan kasvoihin liittyvästä herkkyydestä: ”Ne luovat turvallisuutta, synnyttävät auktoriteettiuskoa, ja voivat alkaa tympäisemään. Mutta ilmankaan ei oikein tulla toimeen”.
Propagandan tulikaste alkaa silloin, kun turvalliset kasvot uhkaavat muuttua puhuvaksi pääksi.
Ihmisen kasvoista saatamme helposti aistia mielemme mukaan jotakin myös henkilön persoonasta vaikkei asialle ja sen vahvistamiselle todeksi olisi muinkäänlaista todellista perustetta.
Tällöin on hyvä rauhoittua ja muistaa persoonasanan merkityksenä olevan myös, naamio.
”Uskonto kyllästää ihmisten sielut ja näkyy heidän käytöksessään. Ideologia on puolestaan ihmisiin istutettu ulkopuolinen käytösmalli, jota ohjailevat muut” (Коммунизм как реальность, 1980).”
En ymmärrä, mitä eroa voi olla uskonnolla ja ideologialla? Ne ovat saman kolikon kääntöpuolia. Ideologian puolesta on kuoltu siinä missä uskonnonkin. Uskonnoissa aivopestään samalla mallilla kuin ideologioissa.
”Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä:
”Älä tartu, älä maista, älä koske!”
– sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta – ihmisten käskyjen ja oppien mukaan?”
Uskonnot edustavat maailman alkeisvoimia, kun määrittelevät, mitä saat tehdä, mitä syödä, mitä katsoa televisiosta, miten pukeutua jne jne. Ihmiset tykkäävät siitä, että heille määritellään auktoriteettien johdolla rajoja ja säädöksiä, koska säädöksiä täyttämällä kokee olevansa parempi uskova kuin ne, jotka eivät täytät heidän kuplansa määräyksiä (vrt. lestadiolaisideologia vastaan luterilaisuus).
”Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi.”
Uskovaiset riippumatta kuppikunnasta ovat nerokkain ryhmä toteuttamaan itse valittua jumalanpalvelusta sielullisuuden tarpeita tyydyttääkseen. Eikä siinä ole mitään moitittavaa silloin, kun päämääränä on hyvän tuottaminen ja oikeudenmukaisuuden toteuttaminen niin oman uskonnollisideologisen kuplan sisällä kuin yhteiskunnassa.
Juurikin noin. Tuli mielenm wanha kansan wiisaus:
On polullasi sitten lehmän paskaa tai hevonpaskaa varo astumasta kumpaankaan
sillä samaa paskaa kummatkin…
Tapio osuu yhteen tärkeimpään Uudentestamentin viestiin. Jeesus tuli nimenomaan vapauttamaan ihmiset uskonnollisuudesta. Jumala ei halua meiltä uskonnollisuutta, vaan luottamusta Jumalaan. Uskonnollisuus ja Usko pitäisi osata tarkoin erottaa.
Ideologialla ja uskonnollisuudella ei ole mitään eroa. Sillä ideologia ja uskonnollisuus toimii, ihan saman kaavan mukaan. Ne luo arvomaailman ja maailmankuvan, sekä suhtautumisen ympäröivään yhteiskuntaan.
Uskonto ja ideologia ohjaa tekemään tietynlaisia valintoja ja päätöksiä. Usko Jeesukseen Kristukseen poikkeaa näistä täysin. Siinä luovutaan omasta päätösvallasta ja annetaan ohjaus yläkerran ruorimiehelle.
Kun usko muuttuu kuuliaisuudeksi, siitä tulee aitoa uskoa.