Olen monen muun suomalaisen tavoin kesäihminen. Kesällä luonto puhkeaa kukoistukseen ja ihmisen mieli kevenee. Huomattavan paljon tästä osasi Chrisse Johansson jo 1970-luvun puolessa välissä taitavasti kiteyttää iskelmäsanoitukseensa Kesän lapsi: ”- – kesän lapsi mä oon, poissa huoleni on.”
Vuodenajat ovat minulle itsestään selvyys ja tuovat elämään vaihtelua. Maamme eteläisessä osassa ajattelemme vuodenaikoja olevan neljä, mutta pohjoisemmassa niitä ajatellaan olevan peräti kahdeksan. Ihminen elää luonnon ympäröimänä ja luonto vaikuttaa siihen, miten miellämme oman ympäristömme ja paikkamme sen keskellä. Talven lumen ja jään jälkeen tulee aina kevät, ja sitä seuraa kesä. Odotan sitä jo helmikuussa. Ajattelen kaikkea kesän mukana esiin puhkeavaa vehreyttä ja kauneutta. Puiden vihreää väriä, joka syvenee keskikesää kohden. Järvien pinnan heijastamaa taivaan sineä. Leppeitä palleropilviä. Kesään kasautuu paljon hyvää ja kaunista.
Kesäihmiselle on ehkä yllätys, että Psalmien kirjassa kesä ei juurikaan näy. Uudesta Psalmit 2024 suomennoksesta sana kesä löytyy vain kahdesti. Psalmin 74 runoilija muistuttaa Jumalan luomistyön suurista saavutuksista:
Sinun on päivä, sinun on yökin,
sinun käsialaasi ovat kuu ja aurinko.
Sinä asetit kaikki maan rajat,
muotoilit kesän ja talven.
Vuodenaikojen vaihtelu kuuluu luonnolliseen elämänkulkuun, sen psalminrunoilijakin ymmärsi. Puhuessaan kesästä ja talvesta, psalmirunoilijalla oli tosin mielessään kovin erilaiset vuodenajat kuin kesästä villiintyvällä suomalaisella. Vuodenaikoja oli oikeastaan kaksi, kesä ja talvi. Talvella satoi ja oli kylmä, mutta sade ei tarkoittanut metristä lumihankea eikä kylmä paukkuvia pakkasia. Kesä ei puolestaan tarkoittanut elämää pursuavaa rehevyyttä, vaan kesä muinaiselle runoilijalle tarkoitti kuivaa ja kuumaa. Sateet loppuivat ja lämmöt kohosivat reilusti yli hellerajan. Kesällä ei satanut, mutta sadonkorjuu piti ihmiset kiireisinä. Viinirypäleet kypsyivät tertuissaan ja viikunat puiden oksilla. Köynnöksiä piti karsia ja hedelmäpuita vaalia.
Kuuma ja kuiva saivat psalmin 32 runoilijan puuskahtamaan:
elinvoimani haihtui minusta
kuin kosteus kesän kuumuudessa.
Nykylukijakin voi aistia näännyttävän helteen, joka irrottaa ihmisestä kaiken mehun. Pitäisi jaksaa puurtaa, mutta olo on kuin Putrolla saaressa sunnuntaina: ”- – nyrkkipajan hanu soittaa takaisin, kun joutaa, jos joutaa.” Meille moinen tarkoittaa ihanaa joutenoloa, muinaiselle runoilijalle tukalaa oloa. Toisen onni voi olla toisen ahdistus.
Teksti: Seppo Sipilä, johtava raamatunkäännöstyön asiantuntija, Suomen Pipliaseura
Teksti on julkaistu aiemmin Piplia-lehdessä 2/2024.
