Tällaisen ystävyyden tarpeen määritteli Luther, koska ihmistäkin pitää hoitaa. Jos ihmisellä ei ole henkilökohtaista suhdetta Jumalaan, Jeesuksen kautta hankittua, niin ei voidakaan hoitaa, kuin vain ihmistä, eli kuorta, jossa Jumalan ihmiseen asettama henki herää eloon vasta vähän ennen helvettiä.
Tällä kärkevällä viestilläni haluan kiinnittää huomioon määrittelyyn, “pitää hoitaa kokonaisuutta”, joka houkuttelee summittaiseen ymmärtämiseen.
Jeesus sanoi “Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. (Matt. 11:28) Näissä Jeesuksen sanoissa on kaikki mitä ihmisen kaikki kolme kerrosta tarvii ja se tulee mahdolliseksi vain “epäinhimillisen” kerroksen kautta, ellei se ole kuolleessa tilassa.
Tähän haluan liittää, “sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.” (Joh.15:5b)
Ihminen on kokonainen vain Kristuksessa, mikä on Ylhäältä syntyneen olotila. Tätä uudestisyntynyttä osaa ei inhimillinen tiede, psykologinen terapia voi hoitaa. Se voi kuitenkin hoitaa sitä osaa, minkä hyvinvoinnista Lutherkin oli huolestunut. Eli psykoterapeuteille riittää töitä, mutta ei Jumalan Seurakunnassa.
Syy toistuviin huomioihini ihmisen viisauden ja Ylhäältä tulevan viisauden sekoittamiseen johtuu ensikädessä siitä, että Suomen helluntaiherätyksessäkin pidetään psykologiaa jopa edellytyksenä Pyhän Hengen toimivuudelle?? Tämä ‘ymmärrys’ kumpuaa akateemisista perusteluista, eli tittelit TM ja TT ikäänkuin velvoittavat kumoamaan ne alkuperäiset syyt, miksi Suomessa ja koko maailmassa on Tyhjästä syntynyt uskoontulleitten yhteisö, jota helluntalaisuudeksi kutsutaan. Tällä Tyhjästä syntymisellä tarkoitan helluntalaisuuden viimeisintä aaltoa 1900-luvun alussa.
Tämä ‘viimeinen aalto’ alkoi ja levisi vailla nikolaiittain oppia tai juuri siksi, koska itse Jeesus sitä vihaa, vt. Ilm. 2:6.
Reijo, oletko itse saanut psykoterapiaa, jos olet niin minkälaista? Mistä olet muodostanut käsitykset psykoterapiasta?
Tämä on hyvä kysymys?
Psykoterapia voi monesti auttaa ihmistä, esimerkiksi pääsemään kriisitilanteessa eteenpäin ja myös jäsentämään oman sielun sekamelskaa. Varinkin psyykisissä kriseissä on tietynlaisia ”lainalaisuuksia” miten ne etenevät ihmisen kokemusmaaimassa ja silloin terapeutti voi olla apuna ja tukena jos ihminen ei itse kykene hahmottamaan mitä hänelle on tapahtumassa. Näin terapeutti voi nähdä tilannetta myönteisesti vaikka ”potilaasta” ei siltä tunnu.
Sitten, varsinainen kristillinen sielunhoito on myös ihmisen hengen hoitoa, ja siis syvällisempää kuin tavallinen psykoterapia. Kyllä minä olen Suomen Siionissa nähnyt paljon ”terapian tarpeessa” olevia uskovia. Oma lukunsa on myös vaikean lainalaisuuden purkaminen, ja tässä en oikein usko että tavallinen psykoterapeutti on paras mahdollinen auttaja. Tosin eivät kaikki pastoritkaan välttämättä tässä osaa auttaaa. Silloin voi olla kyse myös mielen linnakkeesta, ”varustuksesta ja järjen päätelmistä jotka on nostettu Jumalan tuntemista vastaan,vrt. 2 Kor 10:5-6.
Monien herätysliikkeiden piintynyt fraseologiakin voi muodostua ongelmaksi, silloin kun se hämärtää oikean Jumalan tuntemisen niin, että sielu on ikänkuin ”lukossa” ja ajatus jumiutunut niin ettei mitään uuttakaan voi enää oppia.
Hämäläinen puhuu viisaita.
”Oma lukunsa on myös vaikean lainalaisuuden purkaminen, ja tässä en oikein usko että tavallinen psykoterapeutti on paras mahdollinen auttaja,”
Kun liityin helluntaiseurakuntaan 70 -luvulla, niin ensimmäinen ikävä huomio oli se, miten uskoon tulleille laitettiin ensimmäiseksi kivireppu selkään. Piti tehdä sitä ja tätä, että on oikea uskovainen. Monet sortuivat lähtökuoppiin. Mielenterveysongelmat paisuivat. Saarnaaja selitti, että helluntailaisuus vetää mielenterveysongelmaisia. Toki vetää, kun luvataan, että Jeesus parantaa, sitä, mistä Mänttäri kertoo blogissaan.
Miksi Jeesus ei parantanut eikä antanut lepoa helluntailaisuudessa? Tarinoita parantumisesta liikkui, mutta omat kokemukset olivat päinvastaisia. Vieläkin muistelen kasvoja, joiden putoamista kuvioista seurasin. Mitä heille kuuluu tänään? Mitä kuuluu Nokia Mission pettämille?
Uskontojen uhrien tuki auttaa myös helluntailaisuudesta irti päässeitä. Monasti psykoterapia jäänee ainoaksi mahdollisuudeksi saada takaisin se terve mieli, jonka menetti helluntailaisuudessa.
Antin kommentin viimeinen kappale on huomioimisen arvoinen. Näin todellakin voi olla. Liikkeen traditio, siis kulttuuri ominen fraaseineen ja kielenkäyttöineen, on eräänlainen malli jonka oletetaan toimivan kaikkien kohdalla. Mutta se todellakaan aina toimi. Tällöin itse kulttuuri tulee esteeksi löytää oma tie eteenpäin. Jollei mahdollinen uskonnollisuus heijasta yhteisön kulttuuria ,niin asianomainen tuntee itsensä ulkopuoliseksi.
Juha,
Mainitsin alustuksessa ’toistuvista huomioistani’ koskien hengellistä ja ajallista. Tällä viittaan siihen, että säännöllisesti olen puuttunut termien psykologinen ja teologinen sisältöön. Kumpikin ’hoitaa’ ajallista, tulelle talletettua.
Mielestäni olet voinnut havaita sen näiden vuosien aikana, joina tälle foorumille olen kirjoittanut.
Kuitenkin haluan painottaa vielä, että Seurakunnassa sielunhoitoon ohjataan hengellisellä tapausten tutkiskelulla. Psykoterapia-psykoanalyysin lähde on Freudin ihmismieleen tarttuneet oivallukset, jotka ovat saanneet tieteellisen aseman. Kaikki freudilaisuus on poispäin Jumalasta. Uskonnolliset ja jopa uskovaiset psykologian harjoittajat ja harrastajat ovat ympänneet osia jumalattoman Freudin tiestä jotka ovat uskonnolliseen yhteyteen aiheuttaneet kallistuman pois Jeesuksen kutsusta, tulla hänen tykönsä, jotta parantuisimme.
Olen senkin useaan otteeseen kirjoittanut tällä palstalla, että olen seurannut hyvin läheltä psykologiaan uponneita kasvinkumppaneita, uskovia ja uskomattomia. Psykologia on heidän kohdallaan saannut vain kielteistä aikaan: uskonelämä on akateemistunut, uskosta ollaan luovuttu, avioliitot on hajonneet, ihmissuhteet perheiden sisällä tulleet lähes hallitsemattomiksi jne. On tapauksia, että psykoterapia ei ole vaikuttanut sitä eikä tätä, kuten Seppo Jokisen tapaus, viiden vuoden terapiasta ei ollut mitään hyötyä, vaikka sitä hän nyt opettaa, paljon uskovillekin.
Lisäksi olen elänyt läheisen ystäväni kehityksen kansakoulun opettajasta maansa yliopiston psykologian professoriksi. Hän kuoli parhaassa iässä onnettomuuden kautta ja kuolinvuoteellan sai armon irtaantua opeista ja opetuksistaan, jotka olivat olleet vain este hänen ja Jeesuksen väliselle suhteelle. Tämän viimeisen hän sanoi minulle muutama vuosi ennen kuolemaansa.
Mitä psykoterapiaani tulee, niin tämän maksetun ystävyyden on enemmän kuin korvannut uskovien yhteys, jossa synti, armo ja parannus on hoitanut Jumalan minussa uudestisynnyttäneen hengen täydellisesti Jumalan hyväksymäksi, riippumatta siitä mitä ihmiset ovat vanhurskaudestani mieltä.
Lisäksi olen kulkenut jatkuvasti sielultaan ahdistettujen, sairaitten ja särkyneitten kanssa ja rinnalla, mutta Jeesuksen kanssa. Hän on auttanut ja parantanut, mutta aina ensin sen mikä on ollut este taivaalliseen. Jatkoa taivastiellä on seurannut sitä mukaa ja siinä määrin kuin autettava on siihen halunnut.
Reijo, kiitos perusteellisesta vastauksesta. On hienoa, kun jaksat kulkea avuntarvitsijoiden kanssa heidän elämän kiemuroissa. Meistä lähes jokainen tarvitsee apua ainakin joskus elämämme aikana. Entä silloin kun me voisimme auttaa lähimmäistä. Ongelma ei monesti ole siinä, että meiltä puuttui tietotaitoa vaan siinä, että emme halua asettua lähimmäisemme asemaan ja auttaa oikeasti. Henkilökemia ei aina toimi ja sillä on paljon suurempi merkitys, kuin millään muulla.
Minulle on ollut paljon apua psykoterapiasta, kun olin yli 10 vuotta sitten masentunut. Toki psykoterapeutin hommat olisi jokin muukin voinut hoitaa, mutta minulle tämä oli juuri oikea ja sopi erittäin hyvin. Hyväksymmekö lähimmäiset vai ajammeko heidät tuhoon?
Itse psykoterapeuttina olen kokenut yhtä ja toista, sekä potilassuhteissa että psykoterapeutti yhteyksissä ,kun uskonnolliset asiat joutuvat huomion kohteeksi. Tein töitä keskisuuressa ruotsalaisessa kaupungissa usean vuosikymmenen. Siellä oli voimakas vapaakirkollinen läsnäolo . Tästä seurasi, että tapasin hyvinkin monta potilasta jolla oli vapaakirkollinen, myöskin helluntaiherätyksellinen, tausta.
Helluntaiseurakunta on poikkeuksellinen siinä, että se on ainoa yhteisö jossa olen omin silmin nähnyt kuinka uskonnollinen yhteisö onnistuu ottamaan huostaansa erilaisia alkoholin ja huumeiden väärinkäyttäjiä sekä ”ammattirikollisia”. Eivät hekään onnistu kaikkien suhteen ,mutta aika monen suhteen kuitenkin.
Kun sitten tapasin heikäläisiä potilaana , mikä oli erikoinen kokemus, moni oli todella vaivaantunut , koska potilaaksi joutuminen oli eräänlainen takaisku. Tästä seurasi ,että jotkut olivat pettyneitä seurakuntaan. Joten keskustelut koskivat myöskin heidän suhdettaan Jumalaan, uskoontuloon, seurakunnan kykyyn otta vastaan ja hoitaa jäseniään, heidän henkilökohtaisten ongelmiensa lisäksi. Olen hieman huvittunut siitä ,että keskustelujen, terapian, kautta jotkut epäilijät palasivat seurakuntaan voitettuaan turhautumisensa sitä kohtaan.
Uskoon tulo on vahva motivaatio tehdä tiliä elämästään ja selvitellä kaikkea tapahtunutta elämän varrella. Uskoontulo ei automaattisesti paranna kasvuiän traumoja , köyhyydessä elämisen katkeruutta, rikolliseen alakulttuuriin elämistä, huumeiden antamaa onnen tuntoa ja vinoja sukupuolisia kokemuksia. Myöskään ihmissuhteet eivät automaattisesti loksahda paikalleen. Kaikkeen tuohon ammattiapu on hyödyksi, kun sielunhoito ei tavoita ongelmien monimutkaisuutta ja elämän mittaista vaikeata vaellusta.
Psykoterapian tärkein työkalu on ammattisuhde avunetsijän ja terapeutin välillä. Se ei ole ystäväsuhde, vaikka myönteinen ystävällisyys on välttämätön edellytys hoidon onnistumiselle. Jos terapeutti lankeaa ystävyyssuhteeseen , niin hän todennäköisesti vaarantaa hoidon. Että potilaalla on lämpimiä tunteita terapeuttia kohtaan, on sitten eriasia. Yleensä kun hoito on mennyt tarpeeksi pitkälle ja tarpeeksi hyvin ,niin molemmat osapuolet tuntevat olleensa työtoveruudessa , toimineet tiiminä vaikeiden ongelmien ratkaisemiseksi. Hyvin tehdyn työn jälkeen kumpikin kantaa sisällään myönteistä kokemusta josta he ovat oppineet tarvittavia oivalluksia.
Maksu on eräs osa potilaan sitoutumista ponnistelemaan terveytensä eteen. Hän ei osat ystävyyttä vaan ammattitaitoa.
Uskonsa kanssa painiskelevalle hyvä terapeuttinen kokemus on kuin uusi uskoontulo. On onnistuttu puhdistamaan jotakin likaa joka on tullut etsivän ja hänen Jumalansa väliin. Onko tässä Pyhä Henki ollut mukana tai ei, se nähdään sitten viimeisessä tuomioistuimessa. Pääasia on kuitenkin se että haavoja on parantunut ja etsijä voi jatkaa matkaansa.
Markku,
Uskovainen, Pyhästä Hengestä uudestisyntynyt on hengellinen tila. Ollaan uskossa tai ei olla. Uskoon tuleminen ei ole vaikeampaa henkisesti häiriytyneelle, vaan on usein päinvastoin, vt. “Sillä näin sanoo Korkea ja Ylhäinen, jonka asumus on iankaikkinen ja jonka nimi on Pyhä: Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä ja niitten tykönä, joilla on särjetty ja nöyrä henki, että minä virvoittaisin nöyrien hengen ja saattaisin särjettyjen sydämet eläviksi.” (Jes.57:15), sekä lukuisat muut kohdat, esim. Psalmeissa,147:3, 34:18, 51:17. Pykoterapia ei näiden Jumalan tarjousten äärelle johdata.
Mainitset ‘potilaittesi’ (asiakkaiden) taustoista. Myös Antti H. mainitsee, kuinka helluntalaisissa on ilmeisen paljon psykoterapian tarpeessa?
Helluntaiseurakunta, opillisesti on täsmälleen sama kuin alkuseurakunta. Myös inhimillistä koostumusta silloin ja nyt, kuvaa 1. Kor.:
“26 Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne: ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista,
27 vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään,
28 ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on,
29 ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä.
Eli uskoontulo on on edellytys kaikkeen, mitä taivaaseenmenoon tulee. Uudestisyntymässä liha ei muutu, vaan vain kuollut henkemme, Jumalan ihmiseen asettama, tulee eläväksi, syntyy uudesti. Tuo liha, johon uudestisyntyminen ei pysty, roikkuu meissä kuolemaamme asti. Lihaa ei kuitenkaan hoideta ei psykoterapialla eikä herkistysharjoituksilla, vaan alistamalla hengellemme alamaiseksi ja kuolettamalla se, vt. “.. älkääkä niin pitäkö lihastanne huolta, että himot heräävät.” (Room.13:14)
Psykologinen hoito ei tunne syntiä, eroa Jumalasta. Tämä ero Jumalasta oireilee kaikkien kymmenen käskyn rikkomisilla ja luo ahdistusta. Psykoterapia on tie paatumukseen, joka vaikuttaa parhaimmillaan sisäisenä ‘rauhana’.
Jeesus sanoi:
“Rauhan minä jätän teille: minun rauhani, -sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.” (Joh.14:27)
On kysymys Jeesuksen hankkimasta rauhan-lahjasta ja psykoterapian, sielunvihollisen vaikuttamasta paatumuksesta. Jeesus antaa rauhansa jokaiselle, joka häntä avuksi huutaa. Ensimmäinen askel tähän rauhan-tilaan on sekunneissa laskettava. Väärän rauhan tilaan vie vain paatumus, joka on prosessi, kun Isän vetoon ei suostuta tai harhaudutaan pois uskosta,
Hebr. 10:
29 “kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!
ja Hebr. 6:
4 Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet
5 ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia,
6 ja sitten ovat luopuneet, -taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät.
Näissä Hebrealaiskirjeen kohdissa tuodaan esille ilmiö, joka polkee jalkoihinsa Jeesuksen Veren Voiman, ja korvaa sen terapialla, joka viitoittaa sessioihin, joita Jeesus ei pidä. Joskus Jeesus kutsutaan niihin, mutta seuraamaan niitä ja ikäänkuin sallimaan nimensä käytön.
Minun kohdistukseni on mm. lausunto, että Pyhä Henki tarvii psykologiaa, psykoterapiaa. Tämän on julkaissut Joensuun teologian professori. Sitä on sitten lainattu ja lisätty lausumilla, että psykologia-psykoterapia auttaa Pyhää Henkeä. Tämä kanta on ollut esillä mm. RV:n kirjoituksissa. Uskon, ettei ole liioiteltua tuoda se tälläkin foorumilla esille.
Kotimaan artikkeleissa on tämän vuoden aikana vahvasti tuettu psykoanalyyttisiä löytöjä, ja johtoajatus on ollut karttaa uskoontuloa ja uskoontulleita.
Ystävyys toimii niinkuin muukin ihmiskontakti koko ihmiskunnan olemassaolon ajan. Se ei ole kuitenkaan hengellistä, Jeesuksen avulla tukemista, mikä on mahdollista vain Seurakunnassa, jossa jäsenet valvovat toisiaan pelastukseen ja evankelioivat pelastumattomia.
Kiitos vastauksestasi Reijo
Olen paljossa samaa mieltä kanssasi. Esimerkiksi siinä että monet, joilla on psykologisia vaikeuksia tai hauras henkinen rakenne , Ovat usein samalla alttiita hengelliselle elämälle.
Se, mitä yritin sanoa on se että he silti voivat tarvita psykologista hoitoa vaivoihinsa. Juuri he elävät uskonsa kanssa vaivoistaan tai jopa sairauksistaan huolimatta. Se että kirkkoihin ja seurakuntiin ajautuu helposti haavoittuneita on juuri niin kuin pitääkin. Eihän terveet tarvitse parantajaa.
Maallinen terapeutti ei tunnista potilaan vaivoissa syntiä. Mutta kokemus opettaa , että näiden erityisten potilaiden oireet, siis ongelmat ja sairaudet ,voivat luoda välimatkan siihen Jumalaan johon he ovat turvautuneet , samalla lailla kun synti joka erottaa ihmisen Luojastaan. Kyllä synnit ja rikkomukset tulevat esiin vaikka niitä harvoin sillä nimellä kutsutaan. Mielestäni kaikki ihmiset ponnistelevat päästäkseen vapaaksi synnin vallasta vaikka eivät sitä aina itse ymmärrä. Siis he eivät tunnista syntejään synniksi vaan joksikin muuksi. Eikä sillä ole väliä,jos he pyytävät apua niin heitä tulee auttaa , kutsuttiin heidän vaivojaan miksi tahansa.
En koskaan ole työssäni yrittänyt muuta kuin, parhaan kykyni mukaan, tehdä diakoonista palvelutyötä näiden erityisten potilaiden kanssa. Auttaa heitä jos voin , niillä työkaluilla joita osaan käyttää ,niihin vaivoihin mihin he pyytävät apua.
Mänttäri. ”Mainitset ‘potilaittesi’ (asiakkaiden) taustoista. Myös Antti H. mainitsee, kuinka helluntalaisissa on ilmeisen paljon psykoterapian tarpeessa? Helluntaiseurakunta, opillisesti on täsmälleen sama kuin alkuseurakunta”.
No nyt helluntailaisena ylireagoit sanomisiini. En puhunut erityisesti helluntailaisista, vaan Suomen Siion on minulle kaikkien Suomen uskovien yhteisö, jossa helluntailiset ovat kyllä vähemmistönä. Terapian tarpeessa olevaa joukkoa on kaikkialla, ja noin yleisestikin suomalaiset ovat minusta monesti terapian tarpeessa. Syömme liikaa, nukumme huonosti ja monta sataa tuhatta meistä syö mielialalääkkeitä. Ne ongelmat, mitkä ennen ratkottiin puhumalla, puudutetaan tänään liian usein pillereillä.
Uuden Testamentin inspiroimia ns. uusia seurakuntia on Suomessa yli 200. Mitään kovin suurta kansanliikettä niiden puitteissa ei ole syntynyt, ja kyllä helluntailiikkeenkin parhaat päivät olivat jossain 1950-luvulla. Siten oikeaoppisen uustestamentillisen seurakunnan istutaminen nykyikaan ei ole ihan mutkaton juttu. Mutta onneksi kaikilla on vapaus yrittää.
Mänttäri lainasi jaetta: “Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. (Matt. 11:28)”
Lepo on käännös kreikan sanasta anapauo, jota käytetään myös ilmaisemaan sapatinlepoa. Puhumalla Vt:n esikuvista käsin Jeesus antaa sanoilleen laajemman merkityksen kuin suomalainen käännös antaa ymmärtää.
”Nostakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä olen lempeä ja nöyrä sydämeltä ja te löydätte sapatinlevon sielullenne.”
Miten Mänttäri tulkitsee jakeen linkitettynä Vt:n sanomaan? Entä muuttuuko Mäntärin tulkinta ja siten opetus, mikäli huomaat opettaneesi jotain sellaista, mitä Jeesus ei nimenomaan opettanut?
Tapio Tuomaala kovin monesti peränkuulutat toisilta vastauksia ja tunnustamaan heidän olleen väärässä, toimitko itse tämän mukaan?
En ole saanut vastauksia sinulta helppoihinkaan kysymyksiin enkä perustavaa laatua olevaan sana käännökseesi vanhurskas=oikeamielinen.
Onko Jumala oikeamielinen kun armahtaa kaikkein pahimmankin murhamiehen ja ei armahda kaikkia?
Kolme ajatusta. Ensinnäkin tunnen uskovia, jotka ovat sekä saaneet psykoterapiasta avun elämänsä ongelmiin että säilyttäneet uskonsa. Jopa niin, että usko ja koko elämä ovat tervehtyneet ja saaneet syvyyttä. Pitää tehdä ero hoitomenetelmien ja maailmankatsomusten välillä. Markku Hirn otti esiin paljon olennaisia kysymyksiä. Niille on rinnakkaisia kokemuksia myös muista kristityistä suunnista.
Toiseksi blogisti ei huomioi sitä, että psykoterapiaa harjoitetaan myös monista muista lähtökohdista käsin kuin Sigmund Freudin ja C. G. Jungin. Psykologia on tieteenala, joka jatkuvasti kehittyy ja korjaa itseään. Tiedän toki, että mitä tahansa tieteenalaa voidaan käyttää väärin tekemällä siitä kristinuskon korvike (tunnen henkilön joka teki itselleen epäjumalan Eino Kailan psykologisista näkemyksistä; Kaila muuten ei hyväksynyt Freudia.
Kolmanneksi hengellinen huomio. Uudestisyntyminen koskee kyllä koko ihmistä sikäli että joko on tai ei ole Jumalan lapsi. Ja aivan samalla tavoin kuin uskova tarvitsee syöpähoitoja tai kirurgia hän voi tarvita psykoterapiaa ja/tai psyykenlääkkeitä. Mielestäni monet uskovat päin vastoin tarvitsevat juuri psykotetapiaa ja rohkaisua ammattiavun käyttöön sen sijaan että juoksevat esirukoilijalta toiselle etsimässä apua.
Marko S.
Psykoterapia on sikäli kliinistä toimintaa, niinkuin on mainitsemasi kirurgia ja syöpähoito, että kummatkin ulottuvat vain katoavaan elementtiin asti.
Kyllä on kaikenlaisia selviytymiskertomuksia, mitä uskossa vaeltamiseen tulee. Uskoisin minäkin, että uskova psykoterapeutti ei tuhoa hoidokkinsa uskoa. Psykoterapeutiksi koulutus ei sisällä aineksia iankaikkisuuteen, vaan tähän aikaan ja aikaan sidottuihin tuntemuksiin.
Mielestäni on pelkistetysti kysymys siitä, että ’etsitään ensin Jumalan Valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan, kaikki muukin sen ohessa annetaan’.
Psykologiaa alettiin kutsua tieteeksi Freudin toiminnan tuloksena. Perusta on aina sieltä, oli sitten kysymys Jungista tai muista, jotka ovat pistäneet paremmaksi (muka).
Reijo, kaikenlaiset yleistykset menevät ainakin osittain metsään. Meistä ei-helluntailaisista voisi moni kertoa ties mitä juttuja helluntailaisista, koska emme heistä paljoa tiedä. Joistakin jotain, kuten sinusta, mutta yleistyksiä niistä ei kannata tehdä. Mehukekkerit kuuluvat tiedän juttuihin ja meillä messut.
Minä ainakin omalla kolmen vuoden psykoterapia-jaksossa puhuin paljon Jumalasta, annoin hengellistä kirjallisuutta terapeutilleni ja 33/38 Raamatun. Samoin laitoshoitojaksoissa. Ihan samanlaisia uskovaisia ovat ne jotka käyvät psykoterapiassa kuin ne jotka eivät käy.
On turha leimata ketään. Paljon vaarallisempaa on se, jos kieltäytyy sellaisesta hoidosta jota tarvitsee. Entä se, jos me omalla toiminnalla estämme jonkun saamasta hoitoa, jota hän välttämättä tarvitsee? Ehkä sen jälkeen toisen kuolema mielessä jatkuvasti ollessa, voi meille itsellemmekin sopia sellainen hoito, jota emme muille aikaisemmin ole sallineet.
”Perusta on aina sieltä, oli sitten kysymys Jungista tai muista, jotka ovat pistäneet paremmaksi (muka).” Näinhän se on minkä tahansa pitkälle kehittyneen ja edelleen kehittyvän asian kanssa. Jostakin on aloitettava. Kansanedustuslaitoksen perusta on siellä, missä kivikautiset metsästäjät kokoontuivat suunnittelemaan seuraavaa jahtiaan.
Mielenkiintoinen aihe. Ihmiset etsivät ja usein ihminen hakee ahdistukseensa apua jostain. Mistä apua saa?
Usein ihminen on yksin ja yksin monet myös etsivät apua esim. kirjaston sielunhoito-oppaista tai kirjakauppojen hengellisten kirjojen oppaista. Raamattukin vielä löytyy kirjakauppojen hyllyllä. Tosin en usko, että enää kauan.
n.20 vuotta sitten kirjakaupoissa oli laajasti Hengellistä kirjallisuutta monelta hengellsien liikkeen kustantajalta laaja-alaisesti. Ei ole enää.
Nykyisin kun etsit kirjakaupasta Hengellistä kirjallisuutta, niin lähes kaikki henkisen kasvun oppaat ovat ”psykologian” alla ja Raamattu löytyy ”muu tieto” osastolta Tarot oppaan vierestä. Raamatusta on tulossa julkiseti taikauskoon verrataavaa ja se tulee olemaan tämän kansan tulevaisuutta. Ikävä kyllä, koska tähän suuntaan halutaan yhteiskunnassa mennä.
Itse olen sitä mieltä, että on Hengellistä puoskarointia ja henkistä (psykoterapiaa) puoskarointia.
Paavalista Festus sanoi suurella äänellä: ”Sinä olet hullu, Paavali, suuri oppi hulluttaa sinut.” mutta kuitenkin Jeesuksen ja Paavalin opetukset ovat vapauttaneet esim. minut uskonnollisuudesta, joka saattaa olla pahin vankila ihmiselle, jolla on herkkä omatunto. Kristus ja Paavali taas eivät sido taakkoja herkälle omalle tunnolle, vaan Tuovat Iloa ja Rauhaa Pyhässä Hengessä. Usko ja luottamus Jumalaan on vahvistunut samaan aikaan, kun suhde uskonnollisuuten on heikentynyt.
Psykoterapia ja humanismi saattaa olla Jumalan kieltävissä käsissä vaarallista, mutta yhtä vaarallinen voi olla Kristitty sielunhoitaja, joka ei tunne Jumalan Armoa Kristuksessa. Lakihenkinen uskonnollinen yhteisö voi olla ihmiselle maanpäällinen painajainen. On myös hyvä käsittää, ettei uskosta osaton ”Festus” voi käsittää mistä Paavali puhuu. ”Festuksista” ei siis ole sielun hädässä olevan uskovan avuksi.
Kiitos Reijolle vaikean ja monisyisen aiheen esille nostamisesta.
Markku Hirn toi esille: ”Eihän terveet tarvitse parantajaa.”
Siis mitä tuo tarkoittaa suhteessa Jumalaan?
Ihminen syntyy erossa Jumalasta eli on hengellisessä mielessä ”sairas” eli syntinen.
Jeesus tuli parantamaan tämän ”sairauden” eli kutsumaan ihmistä parannukseen ja näin uudestisyntymään Jumalan hengestä.
Reijo Mänttäri. Sinulla on kova tarve kyseenalaistaa psykologian tieteellisyys ja korostaa yleensäkin tieteellisen ja tiedettä soveltavan toiminnan kaikinpuolista riittämättömyyttä verrattuna uskoon. Sellaisena kuin sinä uskomisen ymmärrät. Ihmettelen kyllä, miksi. Sitä paitsi psykologia tieteenalana EI todellakaan alkanut Freudista vaan antiikin Kreikasta. Freud nosti kyllä ainutlaatuisella tavalla esille tiedostamattoman suuren merkityksen. Ei kirurgiakaan alkanut esimerkiksi modernista nukutuksesta 1800-luvun puolivälissä vaikka tuo taito loi aivan mullistavia näköaloja. Tieteen historia on monipolvinen juttu.
Vielä 1800· luvun lopulla ja vuosisadan vaihteessa psykologian keskeinen katsomisen kohde oli Ihmisen sielu mikä asia sitten muuttui alan luonnontieteellistymisen myötä.
Näin muutamassa vuosikymmenessä psykologia taitojaan käytti teollisuustyöntekijäin motivaation paljastamisessa aina ahkerassa ja lisäarvoa tuottavassa työn jaksottamisessa kuin vuoroin palkitsemista ja vuoroin edellisen kiristämistä katsovissa ehdotuksissa työn järjestelemisessä.
Uhohtupa laittaa mistä muutos syntyi; se syntyi luonnontieteellistymisen myötä kun ala rupesi mittaamaan.
Kommentteja lukiessani ymmärsin miksei kirkkomme lupaamaansa sielunhoitoa tee julkiseksi vaikka pyydettäessä lupaa olla asialle käytettävissä, ja tähän en nyt suoraan liitä herätysliikkeittemme tai erilaisen ”herätyskristillisyyden” suuntia uskomisen huomaamisen asiassa.
Olen aiemmin asiasta kommentoinut ja asiaan palaan kun siltä alkaa näyttämään.
Kysymys on siitä kun vähemmän kristillistä muistia omaava Ihminen tulee kirkkomme papin puheille hädässään, niin olisiko näin asian vaativan tahi tarvitsevan Jumalan mukaan ottamista lähtökohtaisesti vaivaa käsittelemään vai onko niin ettei muuta ymmärrystä kirkostamme löydy.
Sielunhoidolla kirkoissa, esim. saksalaisella puolella, on hyvää perinnettä sielunhoidossa. Onko tosiaan näin ettei mitään ole vahinnossakaan kulkeutunut Suomen Siioniin.
Pekka Väisänen. Sielunhoito on käsitteenä hyvin monisyinen juttu ja sitä on montaa eri sorttia. Koska en ole sielunhoidon asiantuntija enkä psykologi en voi kommentoida kuin yleisellä tasolla. Kyllä meillä kuitenkin kirkon sisällä on vankka kokemus aihepiiristä Sairaalapastoreista ja perheneuvonnan ammattilaisista sielunhoitoon syventyneisiin seurakunnan työntekijöihin sekä teologialtaan ”liberaaleista” ”konservatiivisiin” ja herätyskrisillisiin. Vai olisiko niin, että itse sielunhoitoon kohdistetaan keskenään täysin ristiriitaisia odotuksia ja mielikuvia?
Ei perheneuvonnassakaan ensimmäisksi tai viimeiseksi kysytä avunkatsijoitten suhdetta Jumalaan.
Samoin edellistä ei tee sairaalasielunhoitajakaan.
Kysymykseni olikin milloin asiasta puhutaan Jumalasuhteenseen liittyvänä.
Nyt ollaankin lähellä asian keskusta.
Minulla ei olekaikkia yhteydenpitoon tarvittavia välineitä, koska olen poissa kotoa ja poissa kotimaasta. Täällä on paljon kommentoitavaa minunkin puolelta, mutta olosuhteet sallivat hitaan reagoinnin.
Kiinnittäisin kuitenkin huomion Kotimaan artikkeliin, missä on mielestäni erinomaisesti oivallettu psykoterapian kuulumatomuus kuolemanjälkeiseen tilaan ja ennen kuolemaa uskovaisuuteen. Eli psykoterapia ei tutkiskele asioita ainoalla raamatullisella tavalla, eli hengellisesti., joka kuitenkin on ainoa tapa uskovien tutkiskella.
”Psykoterapia ei tutkiskele asioita ainoalla raamatullisella tavalla, eli hengellisesti., joka kuitenkin on ainoa tapa uskovien tutkiskella.” Tällainen yksisilmäisyys lienee seurausta harhakuvitelmasta, että uskovainen lakkaisi olemasta luonnollinen ihminen, jonka mieli noudattaa samoja Jumalan luomia säännönmukaisuuksia kuin kenen tahansa. Käsitys ei ole edes raamatullinen. Kuvaahan niin Vanha kuin Uusi testamenttikin ihmisiä myös osuvan psykologisen näkemyksen kautta.
Mänttäri. ”Eli psykoterapia ei tutkiskele asioita ainoalla raamatullisella tavalla, eli hengellisesti., joka kuitenkin on ainoa tapa uskovien tutkiskella”.
Nyt jos ihmisellä, uskovalla tai uskomattomalla, on elämässä todellinen kriisitilanne, vaikkapavähän psykoottisuutta tms. on ainoa oikea ja viisas tapa sitä hoitaa hakeutua ammattimaisen psykoterapeutin juttusille. Tällaisessa tilenteessa ei riitä pelkkä ystävien tuki, ja useinhan ystävät näissä tilanteissa kaikkoavat jonnekin.
Myös on kenen tahansa hengellisen työn tekijän täysin vastuutonta yksin luulla voivansa auttaa kriisitilassa oleva ihmistä. Joka tässä luulee itsestään liikoja lankeaa minusta kiusaukseen. Hyvä psykoterapeutti osaa tukea kriisiään läpikäyvää ihmistä ja auttaa pikkuhiljaa jäsentämään kokemusta. Uskovan sielu voi myös olla sekaisn kuin seinäkello eikä ole mitään syytä olla turvautumatta psykoterapeuttiin jolla on myönteinen asenne uskoon ja uskoviin.