Kuinka nuoret miehet ja naiset voisivat löytää itselleen puolison? Monilla on siihen ainakin periaatteessa mahdollisuus harrastusten, opiskeluympyröiden tai työpaikan kautta.
Mutta entä jos ei harrasta, opiskele tai käy työssä? Entä jos harrastuksissa, opinnoissa ja töissä tapaa lähinnä oman sukupuolensa edustajia? – Tai entä jos on niin ujo tai kiireinen ettei pysty tutustumaan toisiin ihmisiin?
– – –
Entisaikaan, josta Kyösti Vilkuna kertoo Vuotuisessa ajantiedossa, nuoret tytöt ja pojat kokoontuivat lihtaamaan ja loukuttamaan pellavista rohtimia, sekä häkylöimään ja harjaamaan aivinoita. Pellavariihessä leikittiin ja vaihdettiin katseita. Kyläkeinussa saattoi päästä jonkun kanssa keinumaan samaan tahtiin ja vielä aittaankin, esiliina kolmantena.
Seurustelu oli säädeltyä ja siksi yleensä turvallista. Toki tapahtui raiskauksia ja tahattomia raskauksia. Yhteisön suoja ei pitänyt joka tilanteessa.
Sukupuoliyhteys merkitsi avioliittoa. Siksi sitä piti edeltää edes avioliittolupaus, kihlaus ja lahjojen antaminen. Sen sijaan sukupuoliyhteys ilman sitä seuraavaa avioliittoa oli varsinkin naiselle onnettomuus, josta saattoi seurata ”arvon laskua avioliittomarkkinoilla”.
– – –
Kauan ennen #metoo -aikaa pellavariihi ja juhannustanssit olivat korvautuneet muilla nuorten yhteisillä riennoilla, kuten baareilla, yökerhoilla ja rockfestareilla – raittiilla, urheilevilla nuorilla ja uskovilla nuorilla oli omat tapaamispaikkansa.
Ravintolassa saattoi keskustella. Pieni humala poisti estoja, kunnes lähdettiin jatkoille toisen kotiin.
Ehkäisyvälineiden vapaa saatavuus 1960-luvulta lähtien oli laskenut seksin kynnystä. Vonkaamalla, vakuutteluilla ja lupauksilla mies saattoi saada tahtonsa läpi, vaikka nainen esteli. Mies saattoi tulkita niin, että lähteminen yhdessä toisen kotiin sisälsi lupauksen intiimistä kanssakäymisestä, jopa seksistä. Väärinkäsityksistä seurasi varmasti tahatonta seksiä, jopa raiskauksia, mikä on väärin.
Toisaalta tien päässä saattoi olla myös avioliitto, jos suhde tuntui toimivan. Yhtä hyvin kohtaaminen saattoi päätyä avioliiton sijasta yhden tai muutaman illan suhteeksi.
– – –
Nykyisin on toisin, kuten keskustelut lehdissä ja keskustelupalstoilla osoittavat. Ensinnäkin aloitteellinen voi olla kumpi tahansa. Toiseksi miehellä ei ole enää taloudellista tai asemaan perustuvaa ylivaltaa. Päin vastoin, nainen saattaa olla kahdesta se, joka on hyväpalkkaisessa virassa ja edustaa siitä nousevaa taloudellista valtaa ja vakautta.
Kolmanneksi – mikä tärkeintä – ihmisen päätösvalta ruumiillisesta koskemattomuudestaan on ehdoton ja nauttii lain suojaa rangaistuksen uhalla. Koskemattomuuden rajan ylittämisestä voi seurata juridisen rangaistuksen lisäksi epävirallinen häpeärangaistus, rikkoneen ihmisen julkistaminen sosiaalisessa mediassa tai lehdessä.
Virtuaalisessa jalkapuussa viruminen saattaa olla raskaampi rangaistus kuin sakko tai ehdollinen vankeus siihen liittyvien maineen menetyksen ja taloudellisten seuraamusten vuoksi. Tästä on ollut osoituksena kuluneena syksynä laulaja, jota eräät naiset syyttivät sosiaalisessa mediassa raiskaajaksi. Syytteet osoittautuivat oikeudessa perättömiksi. Laulaja ehti kuitenkin menettää syytteiden vuoksi esiintymisiä ja kymmenien tuhansien eurojen keikkapalkkiot.
– – –
Yksilöllisyys, liberalismi ja vapautuminen erilaisista säännöistä ovat tehneet mahdolliseksi mitä moninaisimman seksuaalisuuden toteuttamisen. Paradoksaalisesti seksuaalisuudesta on tullut samalla yhä kontrolloidumpaa.
Erityisesti miehet saavat olla entistä tarkempia siinä, kuinka toteuttavat seksuaalisuuttaan. Flirttiin, puheeseen tai fyysiseen läheisyyteen liittyy suuria riskejä. Erityisesti alkoholin vaikutuksen alaisena sopivan ja sallitun raja voi ylittyä pahoin seurauksin. Naisen oikeutta koskemattomuuteen loukataan ja mies saa siitä rikosoikeudellisen seuraamuksen.
On uskaliasta lähteä tuntemattoman mukaan. Entä jos toinen onkin lukenut tilanteen väärin, toinen osapuoli ei haluakaan fyysistä läheisyyttä ja syyttää ahdistelusta?
Yhä useampi mies ja nainen harkitsee tarkkaan, lähteekö etsimään itse kumppania ja ottaa samalla riskin tilanteiden kehittymisestä vaarallisiksi ruumiillisen koskemattomuuden tai maineen kannalta. – Ehkä herätyskristillinen Tosi rakkaus odottaa – tyyppinen platoninen seurustelu alkaa yleistyä myös muuallakin?
– – –
Entä avaako nykyinen aika, jota on kutsuttu uuspuritaanisuudeksi, jälleen tarpeen jo hävinneelle ammattikunnalle, puhemiehelle ja -naiselle. Enkä tarkoita Eduskunnan puhemiestä.
Puhemies tai -nainen kerää tietoa asiakkaastaan; luonteesta, elämän historiasta, opinnoista ja työstä, taloudellisesta asemasta, toiveista jne. Portofolio voi sisältää valokuvia ja vaikka luovia tuotoksia: kuten rakkausrunon Jane Austenin Ylpeyden ja Ennakkoluulon henkeen?
Puhemies etsii tiedostoistaan sopivia sulhas- tai morsiankandidaatteja sekä menee esittelemään asiakastaan näille yksi kerrallaan. Ammattietiikkaan kuuluu totuudellisuus. Toki positiivisia ominaisuuksia on lupa korostaa.
Puhemies järjestää tapaamisen asiakkaan ja parhaiden kandidaattien kesken yksi kerrallaan. Puhemies on läsnä, ohjaa puhetta sekä takaa turvallisuuden, ettei kenenkään tarvitse sanoa jälkikäteen #metoo.
Ehkä näin avioliittotilastot kaunistuvat ja syntyvyys piristyy. Homma toimii ainakin Kaukoidässä.
– – –
Mitä edellä kirjoittamani osoittaa? Avioliitto on turvallinen perusta ja kehys perhe-elämälle sekä lasten saamiselle. Hyvän puolison löytyminen on monille onnellisen yhteiselämän ja lasten saamisen lähtökohta. Se on lisäksi ehto riittävälle syntyvyydelle ja yhteisen hyvinvoinnin ylläpidolle myös tulevaisuudessa. Siksi parin etsinnästä ei pitäisi tulla ahdistelun, väkivallan, pelon, arkuuden, nolaamisen saati käräjöinnin kenttää.
Ihmissuhteiden esteenä tuskin on mikään MeToo, vaan yleinen sitoutumishaluttomuus – ja nimenomaan miesten. Tähän ikään mennessä on aihetta ehtinyt tarkastella kattavasti sekä omien että tuttavien kokemusten perusteella, joten voinen jotain naisena siitä sanoa: ongelmana ei ole naisten nirsous tai vaativuus, vaan nimenomaan miesten apaattisuus, passiivisuus ja aloitekyvyttömyys. Haluttomuus lähestyä naista kunnioittavasti ja vakain aikein. Seurakunnissa kun on tilanteena yleensä naisenemmistö (monia upeita, naisellisia, fiksuja, lojaaleja naisia, jotka rukoilevat puolisoa vuosikausia..) mikä antaa miehille helposti eväät kukasta kukkaan lentämiseen oman egon pönkittämiseksi: on niin mukava antaa epäsuoria vihjauksia, joita ei ole tarkoitettukaan vakavasti otettaviksi.. mutta jos nainen niin sanotusti käy koukkuun, saa tämä helposti epätoivoisen leiman. ’Enhän minä nyt mitään tarkoittanut…’ (Tähän syyllistyvät usein nimenomaan hyvin hurskaat miehet, jotka eivät osaa päättää, mikä Jumalan tahto milloinkin on..) Naisia kehotetaan helposti rohkaisemaan ujoja ja puhumattomia miehiä, mutta jos nainen sitten jotain erehtyy sanomaan – täysin viattomasti ja ystävällisesti, vastauksena on jokin ylimielinen ja halveksiva torjuntareaktio.
’Kuinka sinä nyt tavallinen kuolevainen minun kaltaistani täydellistä Jumalan miestä uskallat lähestyä!’ (Mutta, jos nainen ei vahingosta viisastuneena sano mitään, ja antaa miesten olla omissa oloissaan, saa hän vastaavasti koppavan leiman..)
Eipä siinä oikein ole eväitä molemminpuoliseen ihmissuhteeseen..ja sitten miehet valittavat, kun ei ole vaimoa. Kyllä monilla miehillä olisi kohdalle tullut useitakin vaimokandidaatteja, mutta jos kukaan ei ole kelvannut, niin.. ’Liian lyhyt, liian pitkä, ei kyllin seksikäs, liian seksikäs, liian koulutettu, ei kyllin koulutettu..’ Aina löytyy syitä toisen ihmisen torjumiselle. Kuusikymppisenä sitten voi moni poikamies miettiä, että olisihan se kiva ollut naisen kanssa elää..
Tiedän niin monia tapauksia, missä olisi kyllä vetovoimaa ja potentiaalia ollut, mutta mies on aina perääntynyt – joskus jopa päivää muutamaa ennen häitä… (ei onneksi omalle kohdalle..) Raskasta on saada kuulla sivullisten arvailuja, miksi Jumala salli tuonkin – kun todennäköisesti Jumalan tahto olisi ollut, että mies pitää sanansa ja kasvaa aikuiseksi. Tässä, niinkuin muissakin ihmissuhteissa, tulee vastaan ihmisen vapaa tahto tehdä valintoja, ja niiden seurausten kanssa on muidenkin elettävä. Jumala on voinut tuoda kaksi ihmistä yhteen ja antaa näille mahdollisuuden, mutta Hän ei pakota ketään ase ohimolla. Uskon, että tämä nykyinen sinkkuusepidemia länsimaissa johtuu, ei suinkaan mistään mystisestä Jumalan tahdosta, vaan yleisestä avioliiton aliarvostuksesta ja miesten kyvyttömyydestä sitoutua. (ja kyllä, varmasti on sitoutumishaluttomia naisiakin, mutta enemmistö kristityistä naisista haluaa sydämestään sitoutua ja saada oman perheen.. siihen kun vain tarvittaisiin se toinenkin osapuoli, ja tyhjästä on paha nyhjästä!)
Seurakunnan pitäisi ihannetapauksessa olla se paikka, missä ihmiset voivat kohdata toisensa kunnioittavassa ja turvallisessa ilmapiirissä. Ikävä kyllä se ei useinkaan toteudu, eikä mikään avioliitonvälittäjä pysty auttamaan vastoin ihmisten omaa tahtoa.. Tiedän myös monia esimerkkejä muista perinteisemmistä kulttuureista, missä ns. järjestetty (perinteinen) avioliitto on ollut Jumalan johdattama, ja pariskunta on lyhyen ajan sisällä tiennyt kuuluvansa yhteen. Kun päämäärä on alusta asti selvä, voi keskittyä itse asiaan eli toiseen tutustumiseen, ilman joutavaa ees taas vehtaamista ja turhia teerenpelejä.
Summa summarum: saat, Pekka, ihan ilmaisen vinkin jonka voit kertoa eteenpäin: miehen kannattaa lähestyä naista avoimesti ja rehellisesti, tutustua aidosti ilman mitään flirttejä tai viettely-yrityksiä. Nainen osaa useimmiten arvostaa sitä – ja jos ei, niin se on sitä myöten selvä. Suora toiminta on aina parempi kuin mikään epämääräinen vihjailu ja tunnetason manipulointi.
Kiitos Lea, olen monin osin kanssasi samaa mieltä, esimerkiksi sanoistasi: ”Uskon, että tämä nykyinen sinkkuusepidemia länsimaissa johtuu, ei suinkaan mistään mystisestä Jumalan tahdosta, vaan yleisestä avioliiton aliarvostuksesta ja miesten kyvyttömyydestä sitoutua.” Ajattelen myös samoin, että avoin ja rehellinen lähestyminen on parasta.
Monilla avioliittoa kaipaavilla kysymykset ovat varmaankin ennen kaikkea: missä voi tutustua omanlaisiin, sopiviin puolisokandidaatteihin ja kuinka lähestyä heitä avoimesti ja rehellisesti? Joillekin, esimerkiksi ujoille ihmisille joku puolestapuhuja saattaisi auttaa.
Ongelmana usein on myös se, ettei avioliiton ja puolison toivomista pidetä länsimaisessa kulttuurissa enää edes sopivana, saati, että siihen mitenkään kannustettaisiin.. päinvastoin. On hyväksyttävää tavoitella koulutusta, rahaa, uraa, kaikkia muita aktiviteetteja, mutta ihmissuhteita pidetään täysin toisarvoisina. Juhlapuheissa ne ehkä mainitaan, mutta käytännön arvostus on toista.
Se sanoma jonka nuorena päällimmäisenä kuulin, oli pitkälti, oli se, että ’ ei kannata mennä naimisiin, ajattele, mitä kaikkea muuta voit elämässä tehdä’.. tai pahimmillaan ’keskity vain Herraan ..’
Lisätään mukaan vielä kaikki hyväätarkoittavat naimattomille suunnatut neuvot (=raskaat taakat), joita puolison saaneet ja perheelliset katsovat aiheekseen sinkuille antaa – erityisesti naisille. Kehotuksia olla ystävällisempi, vähemmän ystävällinen, helposti lähestyttävä, mutta ei liian… (tai vastaaavasti ’ole vain oma itsesi’.. ) Kauhun tasapainoa.
On suoranainen ihme, että kohtaamisia ylipäänsä edes syntyy.
Surullista, että kaikkien muiden seksuaalisuuden muotojen toteuttaminen on trendikästä ja niihin rohkaistaan, mutta perinteisestä miehen ja naisen välisestä kristillisestä avioliitosta puhuminen (ja sen toivominen..) alkaa jo olla suoranaista hardcore-kamaa.
Seurakunnat voisivat tässä alkaa näyttää esimerkkiä vastakulttuurisesta elämäntavasta ja paitsi opettaa avioliitosta Jumalan tahdon mukaisena hyvänä asiana, jota saa toivoa ja rukoilla, myös olla se turvallinen paikka, missä toisen ihmisen kohtaaminen on sallittua.
Vielä se, että jostain syystä seurakunnissa ja yhteiskunnassa rohkaistaan nimenomaan eronneiden uusia liittoja, mutta naimattomia kohtaan reaktio on usein täysin toinen. Eronneille on omat tukiryhmänsä ja tapahtumansa, joissa saa vertaistukea ja mahdollisuuden tavata uusia kumppaniehdokkaita, mutta naimattomille harvoin on vastaavaa. Ilmeisesti elää sitkeänä ajatus, että ei naimattoman tietyn iän jälkeen kuulukaan koskaan päästä naimisiin ja saada perhettä…
Jokin kristitty media oli tehnyt aiheesta tutkimuksenkin, minkä mukaan seurakuntien resurssit menevät enimmäkseen työhön perheiden ja eronneiden parissa. Kieltämättä olisi mukava, että myös naimattomia jollain tavoin huomoitaisiin ja haluttaisiin ottaa mukaan seurakuntaan – eikä ainoastaan potentiaalisena työvoimana.
(tositapaus Amerikasta: sinkkujen osa avioparien jouluaterialla oli tarjoilla ja myöhemmin tiskata, osoituksena alemmasta statuksestaan. Onneksi ei ole kaiketi yleinen käytäntö, mutta asenteiden tasolla kenties..!)
Seurakunnan kuuluisi olla se paikka, missä eri elämäntilanteista tulevat voivat kohdata toisensa, ja missä uusia ihmissuhteita voi solmia ilman tuomioita ja paheksuntaa. Pariskunnat ja perheelliset voisivat tässä tehdä paljon, ottamalla naimattomia mukaan tapahtumiin ja esittelemällä näitä tutuilleen jne.. ei minkään ’pakkoparituksen’ tyyliin, vaan sen mukaan, kun Jumala avaa tilaisuuksia. Ja kyllä, Jumala voi johdattaa ihmisiä yhteen ilman välikappaleitakin, mutta eiköhän Hän haluaisi ilman muuta myös käyttää omiaan olemaan toisille apuna ja siunauksena.
Joissain seurakunnissa on ollut joskus sinkkuiltoja, kuten Salpausselän seurakunnassa 1990-luvun lopulla. Ne olivat hyvin suosittuja. Vuosikymmeniä sitten – ja vielä omien opintojeni alussa 1983 – oli Helsingin diakonissalaitoksella teologian ylioppilaiden ja diakoniaopiskelijoiden yhteinen ilta. Tämä ilta oli perinteisesti alkanut virrellä Jeesus sana elämän (Vk 202). Hymyileviä katseita vaihdettiin 2. säkeistön kohdalla: ”Tiedät mitä varten me, taaskin tänne kokoonnuimme…”
Tällaiselle toiminnalle olisi ilmeinen tilaus. Onhan viime vuosina vastaavana esimerkkinä pääkaupunkiseudulla esim. Saalemin pikadeitti-iltoja… Sellaista ei ehkä jokainen koe omakseen, mutta onhan se jo alku, että jossain kerrankin saa luvan kanssa esittäytyä ja jutella toisen sukupuolen edustajille ihan laillisesti 🙂