Ylipappi Kaifas vastaa keskeisimmästä argumentista, jolla Jeesuksen tappaminen oikeutettiin.
”Te ette tiedä mitään ettekä ajattele, että teille on parempi, että yksi ihminen kuolee kansan edestä, kuin että koko kansa hukkuu”. (Joh.11:49-50)
Uskovainen kansa hyppää aika usein jollakin tavalla tämän traagisen repliikin ohi; suoraan hyvään lopputulokseen! Logiikka on jotenkin seuraavanlainen: ”Näinhän sen täytyi mennä. Profeetathan olivat ennustaneet, että Jeesuksen pitikin kuolla. Eihän tässä lopulta kovin pahasti käynyt…”
Vain harha hoksaa, että Kaifas on aikansa johtava ”ekumaanikko”. Hän edustaa virallista ”kirkkolaitosta”, joka pyrkii turvaamaan monista keskenään riitelevistä ryhmistä koostuva kansansa ykseyden. Hänellä on myös avainasema suhteessa roomalaisten valvomaan maalliseen hallintoon. Kaifas on valmis maksamaan ”kirkollisesta” ykseydestä varsin kovan hinnan. Totuus ei näissä bisneksissä kovin paljon paina. Kaifas ei ole todellisuudessa mikään profeetta, vaikka saakin kyseenalaisen kunnian toteuttaa Raamatun profetiat kärsivää/kuolevaa Messiasta koskettavin osin (Sak.12:10; Joh.19:37).
Kaifas on toki varmasti juutalaisena miehenä silti aika kova teologi. Juutalaisessa perinteessä pyhät kirjoitukset yleensä tunnettiin paljon paremmin kuin meillä maallistuneilla luterilaisilla. Totuuden sivuuttaminen ykseyden nimissä on joka tapauksessa teologilta aika kova riski. – Tavalliselta papilta sellainen ei helposti onnistu… pian on joku maallikko/fariseus väsäämässä kanteluita ”tuomiokapituliin”.
Kaifaksella on kuitenkin kaulassaan vähintään arkkipiispan kultaisia merkkejä vastaavat vallan symbolit. Hän on ylipapillista sukua (Apt. 4:6).
Jeesuksen ajanhistoriaa tuntematon lukija ei yleensä osaa noteerata tätä Kaifaksen korkeaa statusta. Meidän on vaarana sivuuttaa Luukkaan maininta Kaifaksen sukutaustasta melko merkityksettömänä itsestäänselvyytenä. – Todellisuudessa Kaifaksen sukutausta on eräs Jeesuksen surmaamiseen liittyvien tapahtumisen avainasioita. – On näet mahdollista, ettei kukaan muu kuin ylimmäispapillista sukua oleva Kaifas olisi saanut riittävää arvovaltaa, jossa totuus tallataan ykseyden nimissä maan rakoon.
Juutalaisella kansalla oli syytä luottaa Kaifakseen. Hänen arvovaltaansa voi verrata lähestulkoon Messiaan arvovaltaan… ja kuka tietää, josko häntä onkin jopa pidetty yhtenä aikansa Messias-ehdokkaana! – Perustelen tätä rohkeaa väitettäni…
Jeesuksen aikana elettiin yhtäältä hävettävän uskonnollisen rappion toisaalta tavattoman suurten Messias-odotusten jännitteessä. Rappion aikoja oli eletty oikeastaan siitä asti, kun Syyrian hallitsija Antiokos Epifanes oli saastuttanut Temppelin Zeuksen uhrikultilla. Niistä ajoista asti papinvirat olivat vaihtuneet ja niistä oli käyty kauppaa. Erilaiset repivät riidat olivat rikkoneet kansallisen ja uskonnollisen ykseyden kymmeniä kertoja ja lopulta pappien riidat olivat johtaneet roomalaisten miehitykseen (kun vierasta valtaa oli aivan itse pyydetty apuun). Näihin aikoihin liittyvästä rappiosta kertoo se, että vuosien 37 eKr.-70 jKr. välisenä aikana ylipapin virka annettiin peräti 28 henkilölle, joista vain kolme oli ylipapillisista sukua.
Teologinen jytky on siinä, että juuri Kaifaksen myötä oli syytä odottaaa jotakin parempaa. Hän oli ylipapillista sukua. – Kansalla oli syytä luottaa häneen! Vihdoinkin joku oikea ylipappi! Melkein kuin Messias!?! – Luukas on todennäköisesti tallentanut Kaifaksen ylipapillisen sukutaustan tekstiinsä, koska se on tärkeä avain siihen, miten kansan rakastaman Jeesuksen murha ylipäätään voitiin toteuttaa. – Pahin petos edellyttää aina jonkin verran aidon luottamuksen väärinkäyttöä. Todennäköisesti myös Kaifakseen liittyi paljon odotuksia, vähän kuin lupaavia yhteysmielikuvia lupaavaan, kunnolliseen arkkipiispaan voi myös nykyään liittyä.
Todennäköisesti Luukas on kirjannut Kaifaksen sukutaustan ylös, koska sen olisi teoriassa pitänyt olla tae pirstoutuneen ”kirkollisuuden” paluusta yhteyteen ja oikeille jengoilleen. Kaifaksen korkeasta asemasta kertoo sekin, että hän oli tiettävästi pisimpään ylipapin asemassa vaikuttanut henkilö UT:n aikoihin. – Lopulta kuitenkin Kaifas päätyy edustamaan jotakin aivan päinvastaista kuin luotettavuutta. Hänestä tulee isolla kirjoitetun Totuuden eli Jeesuksen surmaamisen päätekijä. Ja tämän hän tekee kansallis-kirkollisen yhteyden nimissä.
Nyt on aika kysyä saavuttiko Kaifaksen politiikka menestyksen?
Tiettävästi Kaifas itse menetti asemansa jo 36 jKr., kun Syyrian käskynhaltija Vitellius erotti hänet. Vitelikkoon mentiin myös Kaifaan kansallisissa pyrkimyksissä.
Kaifaan ykseysteologia ei lopulta tuonut menestystä, vaan Jeesuksen surmaamisen jälkeen kaikki meni myös kansallis-uskonnollisessa mielessä pieleen:
37–40 jKr. puhkeaa kriisi Gaius Caligulan kanssa, josta muodostuu ensimmäinen avoin repeämä juutalaisten ja roomalaisten välillä.
45–46 jKr. Juudeassa koetaan nälänhätä.
66–73 jKr. alkaa ensimmäinen Jeesuksen jälkeen koettu sota juutalaisten ja roomalaisten välillä, jota johtaa Simon Bar Giora, jonka roomalaiset kuristavat 70 jKr..
70 jKr. koetaan Jerusalemin piiritys, jossa roomalainen sotapäällikkö Titus murtaa legiooniensa kanssa pyhän kaupungin vastarinnan ja tuhoaa Herodeksen ajan temppelin.
Noin 90–96 jKr.juutalaiset ja kristityt kokevat ankaria vainoja Rooman keisari Domitianuksen aikana.
115–117 jKr juutalaiset yrittävät kapinoida Roomaa vastaan, mutta se johtaa vain siihen, että Rooman otteet kovenevat yhä murskaavammiksi.
130 jKr Rooman imperaattori Hadrianus päättää rakentaa pyhän kaupungin tilalle roomalaisen kaupungin nimeltä Aelia Capitolina.
132 jKr. Simon bar Kokhba nousee vielä kerran juutalaisten johtajaksi. Tässä toisessa juutalaissodassa eli Bar Kokhban kapinassa roomalaisia vastaan syntyy vielä lyhyeksi ajaksi itsenäinen juutalaisvaltio, jonka roomalaiset kukistavat vuonna 135 jKr. kaksi ja puoli vuotta kestäneen sodan jälkeen. Viimeistään tästä alkaa juutalaisen kansan pitkä hajaannus ja kodittomuus, joka päättyy virallisesti vasta 1948.
Näin voimme havaita, ettei ylipappi Kaifaan ykseysteologia johda oman kohderyhmän kannalta suotuisaan lopputulokseen. – Tämän äärellä voi kysyä, onko totuuden sivuuttaminen ykseyden nimissä koskaan lopulta hyväksi?
Mutkat suoraksi vetävät kristityt voivat ehkä sivuuttaa Kaifaksen ja hänen seuraajiensa toimista seuranneen tragedian kuittaamalla pahan kääntyneen Jeesuksen ristin kautta hyväksi. – Tämä ei ole kuitenkaan juutalaisen kansan ja sen ykseyden kannalta ollenkaan totta! Heidän kohdallaan Totuuden sivuuttamis- ja surmaamisteologia, johtaa lähes täydelliseen hajaannukseen ja ahdinkoon!
Jokainen voi miettiä tätä Raamattu-teologista Kaifas-taustakuvaa perspektiivinä omille ”ekumaanisille” valinnoilleen… Voiko kristittyjen välistä yhteyttä rakentaa koskaan johdonmukaisen Raamattu-teologian ja hyvän moraalin kustannuksella?
Monelle juutalaiselle vääryydelle rakennetusta yhteydestä alkoi vuosisatainen uskonkriisi. Jumala tuntui nyt hylänneen omaisuuskansansa ja valinneen pakanat. Kristillisen kirkon nopea laajeneminen tuskin lievitti tätä tuskaa!
Jeesuksen ensimmäisten seuraajien kohdalla, niiden, jotka jakoivat totuuden seuraamisesta koituvan ristin, kävi hyvin. Heille Kaifaan murhaava ohje kääntyi lopulta siunaukseksi. – Mutta! – Ei kuitenkaan sellaisella helpolla tavalla kuin nykykristityt tähän problematiikkaan liittyvät asiat helposti kuittaavat. Aluksi Jumalan tie näytti UT:ssakin kätkeytyvän vastakohtaansa. Jeesuksen seuraajat laitettiin valinnan paikalle. – Oletko valmis maksamaan uskostasi?
Ensin kovaan uhriin pakottajina toimivat juutalaiset.
”Alkuseurakunta, siis messiaaniset juutalaiset, kokoontuivat alun perin temppelissä ja synagogissa (Ap. t. 3:1–3), mutta 100-luvun alussa synagogan ja seurakunnan välille tuli repeämä. Se aiheutui siitä, että synagogan päivittäiseen rukoukseen, amida, lisättiin kirous, nk. birkat minim. Minim tarkoittaa Jeesus Nasaretilaiseen uskovia, ja tässä pyydetään, että Jumala hävittäisi heidät. Kun Jeesukseen uskovat eivät voineet yhtyä tähän rukoukseen, he jäivät pois synagogan yhteydestä.” http://www.perustalehti.fi/2015/11/myytteja-ja-faktoja-messiaanisista-juutalaisista/
Ensimmäisiä Jeesukseen uskovia juutalaisia ei siten aina välttämättä heitetty ulos synagogan yhteydestä, mutta he joutuivat itse lähtemään, jos eivät halunneet yhtyä em. valheelliseen rukoukseen. Raamattu kertoo esim. Apostolien teoissa toki myös avoimesta vainosta, jota ensimmäiset Jeesukseen uskovat joutuivat omiensa taholta kokemaan. – Lähtökohtaisesti Jeesuksen sanoma ei siten näyttänyt kokoavan yhteen hajallaan olevia Jumalan lapsia (kuten Joh.11:52 ennustaa), vaan pikemminkin päinvastoin jakamaan suvut ja perheet tämän asian äärellä (kuten Luuk.12:51-53). – Lopulta Jumala kokoaa kuitenkin hajallaan olevan kansansa, nimittäin kaikki Jeesukseen uskovat, mutta hyvin erilaisella logiikalla kuin näkyviin voittoihin mieltynyt ihmismieli helposti takertuu.
Kuvaan tämän asian lyhyesti kolmessa kohdassa:
1) Uudessa liitossa kokoontumiseen ei tarvita enää välttämättä temppelirakennusta (ei ainakaan uhria ja rukousta varten). Tämä näkyy jo selkeästi Jeesuksen sanoissa samarialaiselle naiselle, joka pohtii oikean rukouspaikan kysymystä. – ”Jeesus sanoi hänelle: ”Vaimo, usko minua! Tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. …Mutta tulee aika ja on jo, jolloin totiset rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa; sillä senkaltaisia rukoilijoita myös Isä tahtoo.” (Joh.4:21;23) – Tämä ajatus on muuten rakennettu myös Johanneksen ilmestyksen eskatologiseen symboliikkaan: ”Mutta temppeliä minä en siinä nähnyt; sillä Herra Jumala, Kaikkivaltias, on sen temppeli, ja Karitsa.” (Ilm.21:22)
2) Kuten edellä kirjoitin, Jeesus edustaa itse Uuden liiton temppeliä. Tämän uuden teologisen jytkyn voi toki löytää jo esim. Jeesuksen ja hänen aikalaistensa välisessä vuoropuhelussa: ”Jeesus vastasi ja sanoi heille: ”Hajottakaa maahan tämä temppeli, niin minä pystytän sen kolmessa päivässä”.” (Joh.2:19)
3) Uskovat myös muodostavat temppelin. – Väärinymmärrysten välttämiseksi on toki lisättävä, etteivät uskovat muodosta temppeliä itsensä, vaan Jumalan Hengen kautta. – Raamattu sanoo: ”Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä? Jos joku turmelee Jumalan temppelin, on Jumala turmeleva hänet; sillä Jumalan temppeli on pyhä, ja sellaisia te olette.” (1Kor.3:16-17); Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat? (1Kor.6:19)
Näin Jumala siis kokoaa kansansa Uudessa liitossa.
Lopullisesti Uuden liiton kansa näkee hajaannuksensa kuitenkin päättyvän vasta iankaikkisuudessa. Iankaikkisuus-teologia yhdistää kaikkia Pyhään Raamattuun uskovia kristittyjä. Kristillinen seurakunta ei yritä olla väkivalloin ja totuuden kustannuksella yksi näkyvä kirkollinen monoliitti. Uskomme kohde ei ole missään ajallisessa temppelissä, vaan se katsoo jo kauemmas. Tämä on kiteyetty hyvin seuraavassa lainauksessa:
”TULEVAN VARJO
Jeesus näki, että hänen Jumalalta saamansa tehtävä merkitsi maallisen temppelin merkityksen loppua (vertaa Joh 2:18-22). Itse asiassa temppeli ja siinä suoritettu jumalanpalvelus olivat vain tulevan varjo (Hebr 8:5) ja nyt oli tullut tuo, johon koko Vanha testamentti ja sen jumalanpalvelus viittasivat eli Messias.
Todellinen temppeli on taivaissa, siellä missä Jeesuskin on. Tuosta taivaan temppelistä meille kertoo erityisesti Ilmestyskirja, esimerkiksi luku 11.
Kristillinen kirkko pitää myös kristittyä Pyhän Hengen temppelinä (1 Kor 6:19). Paavali kehottaa efesolaisia rakentumaan pyhäksi temppeliksi Herrassa (Ef 2:19-22).”
https://www.sley.fi/luennot/Raamattu/Vt/Vanhan_testamentin_yleisluennot/1Aik13-2Aik2PH.htm
Eksiilin evankeliumi
Eksiili eli karkoitukseen joutuminen on katastrofi. Kuitenkin Jumala voi kätkeä siunauksensa juuri siihen, että ottaa meiltä pois jotakin ulkoisesti näyttäviä asioita, jopa kansallisen ja/tai kirkollisen yhteyden. Kirkollisen yhteyden murtumapisteet voivat toki tarkoittaa hyvin kipeitä inhimillisiä tappioita. Usein Jumalan mahdollisuudet kuitenkin vasta alkavat siitä, missä ne meillä ihmisillä loppuvat. – Jumala kykenee aina korjaamaan ja kokoamaan kaiken, minkä hän on sallinut murtua tai joutua hajalleen.
Jeesus on paitsi temppeli, ylösnousemuksensa kautta hän on myös sen rakentaja (Eskola Timo, UT:n narratiivinen teologia, s.38-39). – Kun Jeesus sanoo: ”Hajottakaa maahan tämä temppeli, niin minä pystytän sen kolmessa päivässä” (Joh.2:19), hän ei tarkoita tällä pystyttävällä ja kokoavalla työllä vain ylösnousemuksen ihmettä, vaikka se onkin tämän lauseen ensisijainen merkitys. Jeesus on myös kristillisen seurakunnan rakentaja ja pystyttäjä. Se on ylösnousemusvoiman luovaa jatkumoa…
Jeesus kokoaa seurakunnan/kirkon/temppelin/Jumalan kansan evankeliuminsa kautta.
”Vai halveksitko hänen hyvyytensä ja kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä runsautta, etkä tiedä, että Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen?” (Room.2:4 – Paavalin muistutus koko ihmiskunnalle),
”Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet.” (Matt.23:37 – Jeesuksen sana Valitulle kansalle),
”Mutta eräs heistä, Kaifas, joka sinä vuonna oli ylimmäinen pappi, sanoi heille: ”Te ette tiedä mitään ettekä ajattele, että teille on parempi, että yksi ihminen kuolee kansan edestä, kuin että koko kansa hukkuu”. Mutta sitä hän ei sanonut itsestään, vaan koska hän oli sinä vuonna ylimmäinen pappi, hän ennusti, että Jeesus oli kuoleva kansan edestä, eikä ainoastaan tämän kansan edestä, vaan myös kootakseen yhdeksi hajalla olevat Jumalan lapset.” (Joh.11:49-52)
Julistaessaan epävanhurskaan tuomionsa Jeesusta kohtaan Kaifas tuli samalla tuominneeksi Jerusalemin temppelin tuhoon. Tämä oli, ja on yhä, yksi juutalaisen kansan syvimpiä tragedioita. – Jeesukseen uskovien kannalta tilanne on toinen. Jeesuksen seuraaajien kohdalla Jumala kääntää tämän tämän pahan hyväksi, sillä Jerusalemin temppelin tuhon myötä, astuu voimaan Jumalan vielä suurempi suunnitelma koota evankeliumin kautta yhteyteensä kaikki kansat, kielet ja kansanheimot, so. hajallaan olevat Jumalan lapset.
Jumala kätkeytyy vastakohtaansa, tehdäkseen kummallisen työnsä Jeesuksen ristin kautta. Sama kummallinen ristin kantamisen tie on myös jokaisen aidon kristillisen seurakunnan tie. – Me ihmiset luulemme usein suojelevamme omaa uskonnonharjoitustamme Kaifaan tavoin jopa vääryyden avulla. Tällöin syyllistymme pian hirveyksiin, ja ajamme itsemme sisäisesti hajalle, ja ulkoisesti hajallemme. Onneksi emme koskaan pysty vähentämään Jumalan Kaikkivaltiutta. Hän kokoaa yhä tänäänkin hajallaan olevia lapsiaan evankeliuminsa kautta; ei valheen ja vääryyden voimalla, vaan armolla ja totuudella.
”Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.” (Joh.1:14)
No johan oli reissu. Ymmärrän kyllä, miksi et tahtonut alkaa reissullasi kehuskelemaan. Toivottavasti kuitenkin äit itkumuurin vasemmalla puolelle käytävässä temppelin peruskiviä. Minusta pelkstään niiden takia kannattaa käydä Israelissa.
”Venus on rakkauden henkilöitymä, Mars on sodan henkilöitymä, Minerva on viisauden henkilöitymä, jne…” Mars, Venus ja Minerva ovat henkivaltoja, jollaisia Ef 6:12 kuvaa. Niitä voi hyvin sanoa demooneiksi, koska ne ovat pahoja henkiä. Ajatteletko, että ne ovat vain jonkunlaisia symbooleja, tai jonkun ideoiden maailman harmitonta kuvagalleriaa?
Minulle ei tolisi mieleenikään sanoa ideoiden kuvallisia symboleja harmittomiksi. En toisaalta erehdy niitä yksiselitteisesti demonisoimaankaan. Tämäkin liittyy siihen, että puhtaaksiviljelty asenteellisuus on vaarallista ja useimmiten tuhoisaa.
Martti Pentti. ”Minulle ei tolisi mieleenikään sanoa ideoiden kuvallisia symboleja harmittomiksi. En toisaalta erehdy niitä yksiselitteisesti demonisoimaankaan”. Kun ensimmäisten vuosisatojen kristityt kieltäytyivät kumartamasta näitä joutuivat monet heistä leijonan kitaan tai ristiinnaulituksi. Luulenpa, että tässä on turha kehittää keskustelua demonologiasta. Korrekti näkemys tänään on, ettei ole mitään pahoja henkiä tai varsinkaan mitään saatanaa.
Saatana on syyttäjämme. Onneksi meillä on Puolustaja.
”Kun ensimmäisten vuosisatojen kristityt kieltäytyivät kumartamasta näitä joutuivat monet heistä leijonan kitaan tai ristiinnaulituksi.” Kristittyjen vainoissa taisi kuitenkin olla kyseessä maallisempi valtataistelu. He kieltäytyivät kumartamasta keisaria jumalanaan. Rooman keisarin paikalle on sitten vuorollaan tullut muita vallanhimoisia hallitsijoita. Tyrannien mielissä valtaa pitävät henget ovat niitä demoneja, joilla on merkitystä.
Omasta puolestani kiitän nyt vielä tämän palstan moderaatorina Manu Rysöä kärsivällisyydestä kun tämä juttu venyi. Demonologiasta, ja siten myös saatanasta voitaisiin puhua paljonkin, mutta nyt on paras antaa olla.
Demonologialla ainakin taitaa olla juuret Egyptissä ja Mesopotamiassa.
Demonologia on tärkeä kristillinen teologian osa-alue. Humanistinen kulttuurimme ei ehkä sitä arvosta, tai edes tunnusta, mutta meillä on oltava mahdollisimman selkeä käsitys siitä, mikä saatana on ja myös mitä pahat henget ovat. Käytänöllistä lähetystyötä Afrikassa en suosittele kenellekään, jos ei ymmärrä, miten paha henki ajetaan ihmisestä. Sosiaalista työtä voi tehdä muutenkin, ja rakentaa vessoja. Herärystyössä siellä kohtaa pahan, ja jos ei osaa siihen reagoida, voi käydä jopa huonosti. Myös Nepalissa tällainen on ihan tavallista vuoristokylissä. Meillä ei lapsikasteiden takia ole paljonkaan tällaista, mutta siellä hindut ”siunaavat” lapsensa luovuttaen ne pahoille hengille joita sitten pitää myöhemmin ajaa ihmisistä pois näiden tultua uskoon. Tyypillinen Himalajan vuoristokylä jossa minäkin työskentelen on sellainen, missä on kristillinen kirkko, budhalainen temppeli ja hindujen uhripaikkoja ja lehtoja. Monissa paikoissa kristittyjen ruumiit edelleen päätyvät hindujen hautausmaille, koska mitään hautaustointa ei ole kehittynyt muutamassa vuosikymmenessä, jolloin siellä on ollut kristillisyyttä. Kun vähän provosoiden puhun demoonisist kulttuureista, perustuu ajatus osittain nepalilaisten ja srilankalaisten pastorien esimerkkiin. Siellä kaikki pastorit määrittelevät omat maansa ”demonisoituneiksi”. Niinpä pelastuminen siellä merkitsee aivan eri lailla vapautumista pahoista hengistä kuin meillä Suomessa. Meillä ei muita uskontoja saa humanistisista syistä määrittää näin. Kuitenkin, vaikka niin tekeekin, jos ei kunnioita toisen uskontoa ja uskomuksia, ei voi heille olla avuksikaan.Asia vain on niin,että toiset palvovat demoonista pyhänä. Meillähän näin tekevät esimerkiksi vapaamuurarit. Jos heitä pitää demoonin palvojina, ei se tarkoita että heissä olisi paha henki, mutta kyllä sitä, että palvonnassaan he ovat demooneihin yhteydessä, ja vannovat sitovimmat valansa Lusiferille. Siksi se on niin surkeata touhua ja osoittaa vain, miten huono länsimaisenkin ihmisen hengellinen arvostelukyky on. Ks. ei edetä enää tähän suuntaan, vaan päätetään keskustelu tähän.
”Käytänöllistä lähetystyötä Afrikassa en suosittele kenellekään, jos ei ymmärrä, miten paha henki ajetaan ihmisestä.” Lähetystyö Afrikassa on minulle hyvinkin tuttu asia. Noituuden jäljittäminen ja karkottaminen on olennainen osa perinteistä afrikkalaista kulttuuria. Siitä kristillinen kirkko on onneksi pysytellyt yleensä irrallaan. Niinpä Afrikka taitaa nykyisin olla Eurooppaa kristillisempi maanosa.
On hyvä, että ymmärrät Afrikan kristillisen potentiaalin. Myös kaikki lähetysharrastus ilahduttaa minua. Yhdet minun ystäväni ovat olleet Tansaniassa evankelistana kolmisenkymmentä vuotta. He ajavat henkiä ihmisistä, ja myös ovat napit vastakkain noitatohtorien ym. kanssa. Tässä on sitten eroja, minkä kirkkokunnan lähettejä ollaan. Mutta olet kyllä oikeassa siinä. että varinainen henkien käsitteleminen kannattaa jättää paikallisille, jos vain mahdollista, koska se on heille luontevampaa. Niin minäkin olen aina tehnyt. Sitten kyllä ymmärrän, mistä siinä on kyse ja olen paljon nähnyt sellaista monissa maissa. Ks. yksi lapsikasteiden siunaus on se, että meillä ei tätä tarvitse paljon harjoittaa.
”On hyvä, että ymmärrät Afrikan kristillisen potentiaalin.” Tääs olen ymmällä käyttämiesi sanontojen vuoksi. Mitä on ’kristillinen potentiaali’? Sanalla tarkoitetaan suorituskykyä, voimavaroja tai mahdollisuuksia. Mitä on ’kristillinen suorituskyky’?
OK, Afrikan kristillinen potentiaali on minulle heidän potentiaali osallistua Lähetyskäskyn täyttämiseen globaalisti. Tämä voi olla lähettien ym. koulutamaista, lähettämistä ja rahoittamista.1990-luvulla olin monissa Maailman lähtyskonferensseiisa jotka pidettiin Afrikassa. Silloin näin miten dynaamisia lärtysnäkyjä siellä oli kehitteillä. Samanlaista toivoisin näkeväni Etelä-Amerikassa. Hengelliset herätykset tulee kanavoida lähetystyöhön, muuten niissä menetetään jotain oleelliata.
”1990-luvulla olin monissa Maailman lähtyskonferensseissa jotka pidettiin Afrikassa.” Koetin hakea Googlen kautta tietoa noista konferensseista, mutta en löytänyt. Uutinen Tansaniassa tänä vuonna järjestettävästä kertoi sen olevan ensimmäisen sitten 1958 Ghanassa pidetyn konferenssin.
Ai että ihan googlasit. Ne olivat etupäässä AD-2000 liikkeen puitteissa järjestettyjä konferensseja. Osanottajia sellaisissa oli noin 5000. Yksi oli kai Pretoriassa kesällä 1997? Sen muistan, koska olin eirukousjohtaja ”kanavalle”, jossa oli noin 600 lähetysjohtajaa , George Werver ja joku USA:n Etelän Baptistien lähetysjohtaja niiden vetäjinä. Se oli kyllä kovapäistä joukkoa, mutta näkyjä oli jos jonkunlaisia. Olen siellä ollut myös suurissa esirukouskonferensseissa, jossa on myös ollut mukana paljon lähetysjohtajia. Nyt olen kyllä pitkään toiminut aika pienimuotosesti vain henkilökohtaisen kutsumuksen pohjalta syntyneen luotamuksen kantamana.
Kiitos. Tiedän nyt, mitä tarkoitat ’kristillisellä potentiaalilla’. Minun yhteyteni lähetystyöhön ovat toisenlaisia kuin sinun. Arvostan enemmän kärsivällistä ja ihmisläheistä kristittynä elämistä kuin tehokkuutta tavoittelevaa kampanjointia. Sellainen luottaa lähinnä vain Kristukseen eikä minkään kansan tai ihmisryhmän ’kristilliseen potentiaaliin’.
Lähetyskäskyä toteutetaan monin tavoin. Eiköhän ainoa mahdollisuutemme ole ylitpäätään tehdäksemme jotain Jumalan valtakunnan hyväksi turvautua Kristuksen potentiaaliin. Itsellähän meillä ei ole mitään potentiaalia mihinkään tässä asiassa. Sitten, evankelista, joka saa kooottua muutaman sata tuhatta kuulijaa herätyskokoukseensa on hyvä Kristuksen todistaja siinä missä joku toinenkin, joka todistaa uskostaan työkaverilleen. Kaikkia tarvitaan, ja onnellinen se, joka tässä kuviossa löytää oman paikkansa ja tehtävänsä.
”Evankelista, joka saa koootuksi muutaman sata tuhatta kuulijaa herätyskokoukseensa” paljastuu harmillisen usein rahaa ja vaikutusvaltaa ahnehtivaksi huijariksi.
No, siellä missä on väärää rahaa, on myös oikeaa rahaa. Reinhard Bonnke oli aika hyvä Afrikan evankelista. Isoimmissa kokouksissa oli miljoona sanan kuuloon tullutta. Ei hän mikään huijari ollut. Afrikassa on myös isoja megaseurakuntia, joissa on vaikutusvaltaisia pastoreita ja apostoleja johdossa. Korruptio on Afrikan ongelma, ja kiusaukset tällaisilla pastoreilla ovat varmasti kovat.
Myös työkaverilleen todistava ”pikkuevankelista” voi huonona päivän langeta ahneuteen ja napata työpaikan kahvikassasta muutaman euron tai ylpeyteen ja kehuskella vaikkapa olemattomilla uroteoillaan. Tällaisiahan me ihmiset olemme.