Ylipappi Kaifas vastaa keskeisimmästä argumentista, jolla Jeesuksen tappaminen oikeutettiin.
”Te ette tiedä mitään ettekä ajattele, että teille on parempi, että yksi ihminen kuolee kansan edestä, kuin että koko kansa hukkuu”. (Joh.11:49-50)
Uskovainen kansa hyppää aika usein jollakin tavalla tämän traagisen repliikin ohi; suoraan hyvään lopputulokseen! Logiikka on jotenkin seuraavanlainen: ”Näinhän sen täytyi mennä. Profeetathan olivat ennustaneet, että Jeesuksen pitikin kuolla. Eihän tässä lopulta kovin pahasti käynyt…”
Vain harha hoksaa, että Kaifas on aikansa johtava ”ekumaanikko”. Hän edustaa virallista ”kirkkolaitosta”, joka pyrkii turvaamaan monista keskenään riitelevistä ryhmistä koostuva kansansa ykseyden. Hänellä on myös avainasema suhteessa roomalaisten valvomaan maalliseen hallintoon. Kaifas on valmis maksamaan ”kirkollisesta” ykseydestä varsin kovan hinnan. Totuus ei näissä bisneksissä kovin paljon paina. Kaifas ei ole todellisuudessa mikään profeetta, vaikka saakin kyseenalaisen kunnian toteuttaa Raamatun profetiat kärsivää/kuolevaa Messiasta koskettavin osin (Sak.12:10; Joh.19:37).
Kaifas on toki varmasti juutalaisena miehenä silti aika kova teologi. Juutalaisessa perinteessä pyhät kirjoitukset yleensä tunnettiin paljon paremmin kuin meillä maallistuneilla luterilaisilla. Totuuden sivuuttaminen ykseyden nimissä on joka tapauksessa teologilta aika kova riski. – Tavalliselta papilta sellainen ei helposti onnistu… pian on joku maallikko/fariseus väsäämässä kanteluita ”tuomiokapituliin”.
Kaifaksella on kuitenkin kaulassaan vähintään arkkipiispan kultaisia merkkejä vastaavat vallan symbolit. Hän on ylipapillista sukua (Apt. 4:6).
Jeesuksen ajanhistoriaa tuntematon lukija ei yleensä osaa noteerata tätä Kaifaksen korkeaa statusta. Meidän on vaarana sivuuttaa Luukkaan maininta Kaifaksen sukutaustasta melko merkityksettömänä itsestäänselvyytenä. – Todellisuudessa Kaifaksen sukutausta on eräs Jeesuksen surmaamiseen liittyvien tapahtumisen avainasioita. – On näet mahdollista, ettei kukaan muu kuin ylimmäispapillista sukua oleva Kaifas olisi saanut riittävää arvovaltaa, jossa totuus tallataan ykseyden nimissä maan rakoon.
Juutalaisella kansalla oli syytä luottaa Kaifakseen. Hänen arvovaltaansa voi verrata lähestulkoon Messiaan arvovaltaan… ja kuka tietää, josko häntä onkin jopa pidetty yhtenä aikansa Messias-ehdokkaana! – Perustelen tätä rohkeaa väitettäni…
Jeesuksen aikana elettiin yhtäältä hävettävän uskonnollisen rappion toisaalta tavattoman suurten Messias-odotusten jännitteessä. Rappion aikoja oli eletty oikeastaan siitä asti, kun Syyrian hallitsija Antiokos Epifanes oli saastuttanut Temppelin Zeuksen uhrikultilla. Niistä ajoista asti papinvirat olivat vaihtuneet ja niistä oli käyty kauppaa. Erilaiset repivät riidat olivat rikkoneet kansallisen ja uskonnollisen ykseyden kymmeniä kertoja ja lopulta pappien riidat olivat johtaneet roomalaisten miehitykseen (kun vierasta valtaa oli aivan itse pyydetty apuun). Näihin aikoihin liittyvästä rappiosta kertoo se, että vuosien 37 eKr.-70 jKr. välisenä aikana ylipapin virka annettiin peräti 28 henkilölle, joista vain kolme oli ylipapillisista sukua.
Teologinen jytky on siinä, että juuri Kaifaksen myötä oli syytä odottaaa jotakin parempaa. Hän oli ylipapillista sukua. – Kansalla oli syytä luottaa häneen! Vihdoinkin joku oikea ylipappi! Melkein kuin Messias!?! – Luukas on todennäköisesti tallentanut Kaifaksen ylipapillisen sukutaustan tekstiinsä, koska se on tärkeä avain siihen, miten kansan rakastaman Jeesuksen murha ylipäätään voitiin toteuttaa. – Pahin petos edellyttää aina jonkin verran aidon luottamuksen väärinkäyttöä. Todennäköisesti myös Kaifakseen liittyi paljon odotuksia, vähän kuin lupaavia yhteysmielikuvia lupaavaan, kunnolliseen arkkipiispaan voi myös nykyään liittyä.
Todennäköisesti Luukas on kirjannut Kaifaksen sukutaustan ylös, koska sen olisi teoriassa pitänyt olla tae pirstoutuneen ”kirkollisuuden” paluusta yhteyteen ja oikeille jengoilleen. Kaifaksen korkeasta asemasta kertoo sekin, että hän oli tiettävästi pisimpään ylipapin asemassa vaikuttanut henkilö UT:n aikoihin. – Lopulta kuitenkin Kaifas päätyy edustamaan jotakin aivan päinvastaista kuin luotettavuutta. Hänestä tulee isolla kirjoitetun Totuuden eli Jeesuksen surmaamisen päätekijä. Ja tämän hän tekee kansallis-kirkollisen yhteyden nimissä.
Nyt on aika kysyä saavuttiko Kaifaksen politiikka menestyksen?
Tiettävästi Kaifas itse menetti asemansa jo 36 jKr., kun Syyrian käskynhaltija Vitellius erotti hänet. Vitelikkoon mentiin myös Kaifaan kansallisissa pyrkimyksissä.
Kaifaan ykseysteologia ei lopulta tuonut menestystä, vaan Jeesuksen surmaamisen jälkeen kaikki meni myös kansallis-uskonnollisessa mielessä pieleen:
37–40 jKr. puhkeaa kriisi Gaius Caligulan kanssa, josta muodostuu ensimmäinen avoin repeämä juutalaisten ja roomalaisten välillä.
45–46 jKr. Juudeassa koetaan nälänhätä.
66–73 jKr. alkaa ensimmäinen Jeesuksen jälkeen koettu sota juutalaisten ja roomalaisten välillä, jota johtaa Simon Bar Giora, jonka roomalaiset kuristavat 70 jKr..
70 jKr. koetaan Jerusalemin piiritys, jossa roomalainen sotapäällikkö Titus murtaa legiooniensa kanssa pyhän kaupungin vastarinnan ja tuhoaa Herodeksen ajan temppelin.
Noin 90–96 jKr.juutalaiset ja kristityt kokevat ankaria vainoja Rooman keisari Domitianuksen aikana.
115–117 jKr juutalaiset yrittävät kapinoida Roomaa vastaan, mutta se johtaa vain siihen, että Rooman otteet kovenevat yhä murskaavammiksi.
130 jKr Rooman imperaattori Hadrianus päättää rakentaa pyhän kaupungin tilalle roomalaisen kaupungin nimeltä Aelia Capitolina.
132 jKr. Simon bar Kokhba nousee vielä kerran juutalaisten johtajaksi. Tässä toisessa juutalaissodassa eli Bar Kokhban kapinassa roomalaisia vastaan syntyy vielä lyhyeksi ajaksi itsenäinen juutalaisvaltio, jonka roomalaiset kukistavat vuonna 135 jKr. kaksi ja puoli vuotta kestäneen sodan jälkeen. Viimeistään tästä alkaa juutalaisen kansan pitkä hajaannus ja kodittomuus, joka päättyy virallisesti vasta 1948.
Näin voimme havaita, ettei ylipappi Kaifaan ykseysteologia johda oman kohderyhmän kannalta suotuisaan lopputulokseen. – Tämän äärellä voi kysyä, onko totuuden sivuuttaminen ykseyden nimissä koskaan lopulta hyväksi?
Mutkat suoraksi vetävät kristityt voivat ehkä sivuuttaa Kaifaksen ja hänen seuraajiensa toimista seuranneen tragedian kuittaamalla pahan kääntyneen Jeesuksen ristin kautta hyväksi. – Tämä ei ole kuitenkaan juutalaisen kansan ja sen ykseyden kannalta ollenkaan totta! Heidän kohdallaan Totuuden sivuuttamis- ja surmaamisteologia, johtaa lähes täydelliseen hajaannukseen ja ahdinkoon!
Jokainen voi miettiä tätä Raamattu-teologista Kaifas-taustakuvaa perspektiivinä omille ”ekumaanisille” valinnoilleen… Voiko kristittyjen välistä yhteyttä rakentaa koskaan johdonmukaisen Raamattu-teologian ja hyvän moraalin kustannuksella?
Monelle juutalaiselle vääryydelle rakennetusta yhteydestä alkoi vuosisatainen uskonkriisi. Jumala tuntui nyt hylänneen omaisuuskansansa ja valinneen pakanat. Kristillisen kirkon nopea laajeneminen tuskin lievitti tätä tuskaa!
Jeesuksen ensimmäisten seuraajien kohdalla, niiden, jotka jakoivat totuuden seuraamisesta koituvan ristin, kävi hyvin. Heille Kaifaan murhaava ohje kääntyi lopulta siunaukseksi. – Mutta! – Ei kuitenkaan sellaisella helpolla tavalla kuin nykykristityt tähän problematiikkaan liittyvät asiat helposti kuittaavat. Aluksi Jumalan tie näytti UT:ssakin kätkeytyvän vastakohtaansa. Jeesuksen seuraajat laitettiin valinnan paikalle. – Oletko valmis maksamaan uskostasi?
Ensin kovaan uhriin pakottajina toimivat juutalaiset.
”Alkuseurakunta, siis messiaaniset juutalaiset, kokoontuivat alun perin temppelissä ja synagogissa (Ap. t. 3:1–3), mutta 100-luvun alussa synagogan ja seurakunnan välille tuli repeämä. Se aiheutui siitä, että synagogan päivittäiseen rukoukseen, amida, lisättiin kirous, nk. birkat minim. Minim tarkoittaa Jeesus Nasaretilaiseen uskovia, ja tässä pyydetään, että Jumala hävittäisi heidät. Kun Jeesukseen uskovat eivät voineet yhtyä tähän rukoukseen, he jäivät pois synagogan yhteydestä.” http://www.perustalehti.fi/2015/11/myytteja-ja-faktoja-messiaanisista-juutalaisista/
Ensimmäisiä Jeesukseen uskovia juutalaisia ei siten aina välttämättä heitetty ulos synagogan yhteydestä, mutta he joutuivat itse lähtemään, jos eivät halunneet yhtyä em. valheelliseen rukoukseen. Raamattu kertoo esim. Apostolien teoissa toki myös avoimesta vainosta, jota ensimmäiset Jeesukseen uskovat joutuivat omiensa taholta kokemaan. – Lähtökohtaisesti Jeesuksen sanoma ei siten näyttänyt kokoavan yhteen hajallaan olevia Jumalan lapsia (kuten Joh.11:52 ennustaa), vaan pikemminkin päinvastoin jakamaan suvut ja perheet tämän asian äärellä (kuten Luuk.12:51-53). – Lopulta Jumala kokoaa kuitenkin hajallaan olevan kansansa, nimittäin kaikki Jeesukseen uskovat, mutta hyvin erilaisella logiikalla kuin näkyviin voittoihin mieltynyt ihmismieli helposti takertuu.
Kuvaan tämän asian lyhyesti kolmessa kohdassa:
1) Uudessa liitossa kokoontumiseen ei tarvita enää välttämättä temppelirakennusta (ei ainakaan uhria ja rukousta varten). Tämä näkyy jo selkeästi Jeesuksen sanoissa samarialaiselle naiselle, joka pohtii oikean rukouspaikan kysymystä. – ”Jeesus sanoi hänelle: ”Vaimo, usko minua! Tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. …Mutta tulee aika ja on jo, jolloin totiset rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa; sillä senkaltaisia rukoilijoita myös Isä tahtoo.” (Joh.4:21;23) – Tämä ajatus on muuten rakennettu myös Johanneksen ilmestyksen eskatologiseen symboliikkaan: ”Mutta temppeliä minä en siinä nähnyt; sillä Herra Jumala, Kaikkivaltias, on sen temppeli, ja Karitsa.” (Ilm.21:22)
2) Kuten edellä kirjoitin, Jeesus edustaa itse Uuden liiton temppeliä. Tämän uuden teologisen jytkyn voi toki löytää jo esim. Jeesuksen ja hänen aikalaistensa välisessä vuoropuhelussa: ”Jeesus vastasi ja sanoi heille: ”Hajottakaa maahan tämä temppeli, niin minä pystytän sen kolmessa päivässä”.” (Joh.2:19)
3) Uskovat myös muodostavat temppelin. – Väärinymmärrysten välttämiseksi on toki lisättävä, etteivät uskovat muodosta temppeliä itsensä, vaan Jumalan Hengen kautta. – Raamattu sanoo: ”Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä? Jos joku turmelee Jumalan temppelin, on Jumala turmeleva hänet; sillä Jumalan temppeli on pyhä, ja sellaisia te olette.” (1Kor.3:16-17); Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat? (1Kor.6:19)
Näin Jumala siis kokoaa kansansa Uudessa liitossa.
Lopullisesti Uuden liiton kansa näkee hajaannuksensa kuitenkin päättyvän vasta iankaikkisuudessa. Iankaikkisuus-teologia yhdistää kaikkia Pyhään Raamattuun uskovia kristittyjä. Kristillinen seurakunta ei yritä olla väkivalloin ja totuuden kustannuksella yksi näkyvä kirkollinen monoliitti. Uskomme kohde ei ole missään ajallisessa temppelissä, vaan se katsoo jo kauemmas. Tämä on kiteyetty hyvin seuraavassa lainauksessa:
”TULEVAN VARJO
Jeesus näki, että hänen Jumalalta saamansa tehtävä merkitsi maallisen temppelin merkityksen loppua (vertaa Joh 2:18-22). Itse asiassa temppeli ja siinä suoritettu jumalanpalvelus olivat vain tulevan varjo (Hebr 8:5) ja nyt oli tullut tuo, johon koko Vanha testamentti ja sen jumalanpalvelus viittasivat eli Messias.
Todellinen temppeli on taivaissa, siellä missä Jeesuskin on. Tuosta taivaan temppelistä meille kertoo erityisesti Ilmestyskirja, esimerkiksi luku 11.
Kristillinen kirkko pitää myös kristittyä Pyhän Hengen temppelinä (1 Kor 6:19). Paavali kehottaa efesolaisia rakentumaan pyhäksi temppeliksi Herrassa (Ef 2:19-22).”
https://www.sley.fi/luennot/Raamattu/Vt/Vanhan_testamentin_yleisluennot/1Aik13-2Aik2PH.htm
Eksiilin evankeliumi
Eksiili eli karkoitukseen joutuminen on katastrofi. Kuitenkin Jumala voi kätkeä siunauksensa juuri siihen, että ottaa meiltä pois jotakin ulkoisesti näyttäviä asioita, jopa kansallisen ja/tai kirkollisen yhteyden. Kirkollisen yhteyden murtumapisteet voivat toki tarkoittaa hyvin kipeitä inhimillisiä tappioita. Usein Jumalan mahdollisuudet kuitenkin vasta alkavat siitä, missä ne meillä ihmisillä loppuvat. – Jumala kykenee aina korjaamaan ja kokoamaan kaiken, minkä hän on sallinut murtua tai joutua hajalleen.
Jeesus on paitsi temppeli, ylösnousemuksensa kautta hän on myös sen rakentaja (Eskola Timo, UT:n narratiivinen teologia, s.38-39). – Kun Jeesus sanoo: ”Hajottakaa maahan tämä temppeli, niin minä pystytän sen kolmessa päivässä” (Joh.2:19), hän ei tarkoita tällä pystyttävällä ja kokoavalla työllä vain ylösnousemuksen ihmettä, vaikka se onkin tämän lauseen ensisijainen merkitys. Jeesus on myös kristillisen seurakunnan rakentaja ja pystyttäjä. Se on ylösnousemusvoiman luovaa jatkumoa…
Jeesus kokoaa seurakunnan/kirkon/temppelin/Jumalan kansan evankeliuminsa kautta.
”Vai halveksitko hänen hyvyytensä ja kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä runsautta, etkä tiedä, että Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen?” (Room.2:4 – Paavalin muistutus koko ihmiskunnalle),
”Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet.” (Matt.23:37 – Jeesuksen sana Valitulle kansalle),
”Mutta eräs heistä, Kaifas, joka sinä vuonna oli ylimmäinen pappi, sanoi heille: ”Te ette tiedä mitään ettekä ajattele, että teille on parempi, että yksi ihminen kuolee kansan edestä, kuin että koko kansa hukkuu”. Mutta sitä hän ei sanonut itsestään, vaan koska hän oli sinä vuonna ylimmäinen pappi, hän ennusti, että Jeesus oli kuoleva kansan edestä, eikä ainoastaan tämän kansan edestä, vaan myös kootakseen yhdeksi hajalla olevat Jumalan lapset.” (Joh.11:49-52)
Julistaessaan epävanhurskaan tuomionsa Jeesusta kohtaan Kaifas tuli samalla tuominneeksi Jerusalemin temppelin tuhoon. Tämä oli, ja on yhä, yksi juutalaisen kansan syvimpiä tragedioita. – Jeesukseen uskovien kannalta tilanne on toinen. Jeesuksen seuraaajien kohdalla Jumala kääntää tämän tämän pahan hyväksi, sillä Jerusalemin temppelin tuhon myötä, astuu voimaan Jumalan vielä suurempi suunnitelma koota evankeliumin kautta yhteyteensä kaikki kansat, kielet ja kansanheimot, so. hajallaan olevat Jumalan lapset.
Jumala kätkeytyy vastakohtaansa, tehdäkseen kummallisen työnsä Jeesuksen ristin kautta. Sama kummallinen ristin kantamisen tie on myös jokaisen aidon kristillisen seurakunnan tie. – Me ihmiset luulemme usein suojelevamme omaa uskonnonharjoitustamme Kaifaan tavoin jopa vääryyden avulla. Tällöin syyllistymme pian hirveyksiin, ja ajamme itsemme sisäisesti hajalle, ja ulkoisesti hajallemme. Onneksi emme koskaan pysty vähentämään Jumalan Kaikkivaltiutta. Hän kokoaa yhä tänäänkin hajallaan olevia lapsiaan evankeliuminsa kautta; ei valheen ja vääryyden voimalla, vaan armolla ja totuudella.
”Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.” (Joh.1:14)
”Esitän Kaifas-analogiallani kriittisen puheenvuoron sellaisia ykseyspyrkimyksiä vastaan, joissa ulkoinen yhteys nostetaan keskeisissäkin teologisissa asioissa ja moraalikysymyksissä sisällöllisten totuus-kriteerien yläpuolelle.” Kiitän Manu Ryösöä asiallisesta vastauksesta. En ole kuitenkaan selvillä siitä, missä tällaista totuuden sivuuttavaa ulkoisen yhteyden pyrkimystä ilmenee. Sakari Kiiskinen kirjoitti ekumeniasta mielestäni perusteellisesti pohdiskelleen. Olikohan teksti niin pitkä, että se jäi monelta lukematta? Keskustelua on ollut vähän. https://www.kotimaa.fi/blogit/sakari-kiiskinen-yhdeksan-teesia-kirkolle-purkamisesta-avartamisesta-ja-toiveista/
Eiköhän tällaista yhteyden pyrkimystä ilmene esimerkiksi siinä, että on tullut kuvioihin tämä tendenssi alkaa ajaa kirkon käytäntöön kahdenlaista näkemystä avioliitosta. Tässä on aivan ilmeinen tendenssi korostaa kirkon yhteyttä Raamatun totuuden kustannuksella. Kirkon koossapysyminen on siten tärkeämpi kriteeri kuin perinteisessä totuudessa pysyminen. Kysymys siis kuuluu, onko kirkon koossapysyminen tärkeämpää kuin se, että pidetään ilmiselvästä totuudesta kiinni. Jos kirkossa lopulta on kaksi eri avioliittonäkemystä ja näin on saatu kirkko pysymään koossa, ollaan tehty kompromissi totuuden suhteen tämän yhteyden vaalimiseksi.
Sakari Kiiskisen ekumeenisesta panoksesta en osaa sanoa kovin paljoa. Hänen bloginsa oli tosiaan kovin pitkä blogiksi, mutta toisaalta liian kepoinen kunnolla perustelluksi teologis-eksegeettiseksi artikkeliksi… (On toki myönnettävä, etten ole parempi. Tämäkin blogi on kovin pitkä, mutta ihmeekseni sitä on luettu ja kommentoitu kiitettävän aktiivisesti).
Minusta vaikuttaa siltä, että vanhat kirkkokunnat pystyvät ekumeenisissa kannanotoissaan säilyttämään aidosti identiteettinsä, mutta protestattisella puolella ongelmat kumuloituvat erityisesti oman kirkollisuuden sisäisessä ”ekumeniassa”. – Dosentti Timo Eskola on esim. osoittanut kirjassaan Ateistit alttarilla, miten meitä lähellä olevissa liberaalis-protestanttisissa viitekehyksissämme on vielä usein ulkoinen kirkollinen yhteys, mutta ei enää klassisen kristinuskon sisältöä; edes monien keskeisissä asemissa toimivien teologien suhteen. – Samaan aikaan monet samojen seurakuntien virallisen tunnustuksen edustajat jäävät kirkollisten virkojen ulkopuolelle epäsopivina (yhteyden nimissä)… Tässä yksi konkretisointi.
Itse puolestani konkretisoin tätä yhteysprobleemia vähän toiselta kantilta esim blogissani: https://www.kotimaa.fi/blogit/laajasalon-toisenlainen-evankeliumi/
”Kirkon koossapysyminen on siten tärkeämpi kriteeri kuin perinteisessä totuudessa pysyminen.” Viitataanko ’ekumaanikoilla’ siis pikemminkin kirkkomme koossapitäjiin kuin kirkkojen välisen yhteyden rakentajiin? En osannut ymmärtää asiaa näin.
”Hänen bloginsa oli tosiaan kovin pitkä blogiksi, mutta toisaalta liian kepoinen kunnolla perustelluksi teologis-eksegeettiseksi artikkeliksi…” Onneksi näin, sillä perustelut olisivat varmaan lisänneet kirjoituksen pituutta toisella mokomalla. Minua kiinnosti lähinnä se yleinen ajatus, että yhteyttä etsiessä tarvitaan sekä opin yksinkertaistamista ja siihen kuuluvaa yksityiskohdista luopumista että uusien opinkohtien omaksumista. Kiiskinen ehdotti näet palaamista pelkistettyyn ’Jeesus on Herra’ -tunnustukseen. Toisaalta hän esitti sakramenttien laajempaa ymmärtämistä. Yksittäisissä asioissa olen hänen kanssaan ehkä toista mieltä, mutta periaate lienee oikea.
Martti Pentti. ”Viitataanko ‘ekumaanikoilla’ siis pikemminkin kirkkomme koossapitäjiin kuin kirkkojen välisen yhteyden rakentajiin? ” Minä puhun kirkkomme sisäisestä yhteydestä. Suhde muihin kirkkoihin on jo mutkikkaampi, mutta siinä esim. Ruotsin ev.lut. kirkko on ajautunut hankaluuksiin suhtessaan muihin vanhoihin kirkkoihin muutettuaan avioliittokäytäntönsä. Tässä siis totuudesta lipeäminen vaikeuttaa yhteyttä joihinkin vanhoihin kirkkoihin, joissa pysytään periteisissä totuuksissa. Onko kysymys yksinkertaistettuna, voidaanko yhteyttä kirkollisissa kuvioissa rakentaa ja ylläpitää totuuden kustannuksella, ja jos voidaan, missä on kipuraja? Kirkkojen välistä ekumeniaa en kovasti tunne, mutta oman kirkkomme yhteyspyrkimykset kyllä kiinnostavat Myös kiinnostaa tämä kysymys siinä mielessä, että voiko kirkko enää olla profetaallinen, jos se tinkii totuudesta? Näen siis niin, että jos ei kirkko ole ”profeettana” kansallemme, ei sitten kukaan eikä mikään muukaan ole sitä. Minusta tässä mielessä kirkon rooli on korvaamaton. Jos se ei enää ole ”valkeutena” maailmassa, ei samanlaista valoa ole missään muallakaan. Siis sellaista, jonka lähde on Jumalassa.
Avioliittokäsitykselläkö totuudessa pysyminen mitataan? Monista raamatullisina pidetyistä totuuksista on vuosisatojen varrella jouduttu tinkimään ja luopumaankin. Pääasia kuitenkin lienee, että Totuus pysyy. ”En minä ole tulostani itse päättänyt — minut lähetti hän, joka on totuus itse. – – – Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.”
Martti Pentti.”Pääasia kuitenkin lienee, että Totuus pysyy.”
Joh 14:6 MInä olen…totuus…”. Siis Kristus on totuus, on totuuden henkilöitymä.
Joh 17:17″Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus”. Siis myös Jumalan sana on totuus. Tällä sanalla meidät pyhitetään.
Joh 15:7″jos te pysytte minussa(Kristuksessa), ja minun sanani(Jumalan sana) pysyy teissä, niin anokaa.”. Tässä on tärkeä huomata, että Kristus ja Jumalan sana ovat yhtä.
Kristuksessa pysytään Hänen sanassa pysymällä. Näin Kristusta ja Jumalan sanaa ei eroteta toisistaan. Kun pysymme Kristuksessa, pysymme myös Hänen sanassaan. Ja päinvastoin, Kristuksessa ei pysytä irrottautumalla Hänen sanaansa, tai möskään manipuloimalla sen sisältöä. Tämä pätee tietysti myös kristittyjen yhteyden rakentamiseen, emme erota Kristusta ja Hänen sanaansa toisistaan.
Avioliittokäsityksellä voi mitata totuudessa pysymistä vaikkapa näin:
Suomessakin on aviorikos poistettu käsittöistämme, avioerot on alettu myöntämään kuuden kuukauden päästä ilman mitään syytä kuin halu vaihtaa vanha muusa uudenpaan tms. Avioerojen määrä on joillain paikkakunnilla 50 % kaikista pariskunnista. Avoliitot on vakiinnutettu avioliiton rinnalle yleisesti hyväksytyksi käytännöksi, josta ei moni pappikaan enää huomauttele. Missään ei neuvota nuoria odottamaan seksin kanssa hääpäivää, vaan uskovien nuorten Tosi Rakkaus odottaa-kampanja torpattiin kirkon piirissäkin jokunen vuosi sitten. Päinvastoin pääkaupunkiseudulla nuorille jaetan ilmaisia kondomeita. Sitten jos sattuu tulemaan raskaaksi, saa alaikäisenäkin abortin ilman että vanhemmille kerrotan mitän. Kaikessa tässä on siis poikettu totuudesta, jota Raamattu suosittaa. Ei kukaan voi mitata sitä turvattomuuden ja kärsimyksen määrää, mitä lukematomat lapset ovat joutuneet kokemaan kaiken edellä mainitun tähden. Nyt lopulta koko avioliittokäsitys tahdotaan muuttaa myös kirkon piirissä niin, ettei se enää vastaa Jumalan sanan ilmiselvää ohjetta. Kun avioliitto instituutiona romutetaan, saa meidänkin yhteiskunta perustoihinsa valuvian, jonka päälle on hankala rakentaa taloa, joka kestäisi kovaa myrskyä. Vrt. 1 Kor 3:11-13. Avioliitto on yhteiskuntamme perusyksikkö, ja siksi uskon, että luopumus juuri tässä asiassa on erityisen vahingollinen jopa niin,että se vaurioittaa koko yhteiskuntaa tavalla, jota emme ehkä osaa edes kuvitella.
Muuten tietysti kaikki muukn luopumus on pahasta. Kun suosimme erilaisten syntien harjoittamista, suosimme myös näiden syntien seurauksien vaikutusten leviämistä. Kaikella on seurauksensa, ja niinpä myös synti kantaa mukaan synnin seurausta, joka itsessään on tuomio ilman että moralisoimme mitenkään. Koko luomakunta on itsessään moraalinen, koska se on Jumalan luoma.
Antti Hämäläinen :” Avioliitto on yhteiskuntamme perusyksikkö, ja siksi uskon, että luopumus juuri tässä asiassa on erityisen vahingollinen jopa niin,että se vaurioittaa koko yhteiskuntaa tavalla, jota emme ehkä osaa edes kuvitella. ”
YK:n lapsen oikeuksien mukaan sopimuksen hyväksyneet valtiot ” ovat vakuuttuneita siitä, että perheellä, joka on yhteiskunnan perusryhmä ja sen kaikkien jäsenten ja erityisesti lasten hyvinvoinnin ja kasvun luonnollinen ympäristö, on oikeus saada tarvittavaa suojelua ja apua niin että se pystyy täydellisesti hoitamaan velvollisuutensa yhteiskunnassa”
Ensi lauantai 27.1. on Vainojen uhrien muistopäivä ja vapaamuurariperheessä kunnioitetaan myös niiden vapaamuurareiden muistoa, jotka tuhottiin keskitysleireissä vakaumuksensa vuoksi.
”Kristus on totuus, on totuuden henkilöitymä.” Kristus on paljon enemmän kuin ’totuuden henkilöitymä’: ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta.”
”Päinvastoin pääkaupunkiseudulla nuorille jaetan ilmaisia kondomeita. Sitten jos sattuu tulemaan raskaaksi, saa alaikäisenäkin abortin ilman että vanhemmille kerrotan mitän. Kaikessa tässä on siis poikettu totuudesta, jota Raamattu suosittaa.” Enpä tiennytkään, että Raamatussa on suosituksia kondomeista, aborteista ja lääkäreiden vaitiolovelvollisuudesta.
Martti Pentti. ”totuuden henkilöitymä’: “Sana tuli lihaksi ”. Emmeköhän tässä puhu samasta asiasta, jos thatoa on ymmärtää toista.
”Enpä tiennytkään, että Raamatussa on suosituksia kondomeista, aborteista ja lääkäreiden vaitiolovelvollisuudesta”. Nerokas huomio!
Kaikki muutokset ihmisten, myös nuorten käyttäytymisessä heijastavat muutoksia yhteiskunnan arvomaailmassa. Muuttuneiden arvojen taustalla on aina muuttuneet uskomukset. Uskomuksemme siis tuottavat arvoja, jotka sitten määrittävät uudistuneita normeja, ja uudet normit tuottavat uudistuneita käytöstapoja. Suomessa tällainen muutos on tapahtunut muutaman vuosikymmenen kuluessa.
Jos tänään tahdomme opettaa nuorille seksuaalista pidättyvyyttä on tunnettava em. mekaanismi. Tässähän ei varsinaisesti enää auta väitellä siitä, onko oikein vai väärin jakaa kondomeja nuorille, tai auttaa heitä abortin teossa. Tässä on kyse käytöksestä, joka on edellä kuvatun sosialisen mekanismin viimeinen vaihe. Ainoa tapa vaikuttaa nuorten käytökseen on osoittaa, miten vinoutuneisiin normeihin heidän käytöksensä perustuu. Niin kauan kuin normi on ”kaikki tekevät sitä”, ei ehkäisyvälineiden jakaminen itse asiassa vaikuta heidän käytökseensä paljoakaan. Seksuaalista käytöstä säätelevä normi liittyy avioliiton statukseen ja siihen, millaisen arvon avioliitolle annamme. Tämä litttyy siihen, pidämmekö avioliittoa pyhänä, Jumalan säätämänä istituutiona. Itse en oikein usko, että näin huonontuneita normeja saadaan helposti muutettua takaisn paitsi jonkunlaisen hengellisen herätyksen hedelmän, siis nöyrtymisen ja parannuksen teon yhteydessä. Tällainen kuitenkin koskee lähinnä yksittäisiä muttuneita ihmisiä.
LIsään edelliseen vielä, että kirkon merkitys on tietysti opettaa uskomuksista, joista arvomme ja normimme js lipulta käytöksemme rakentaa. Tässä mielessä kirkon merkitys on perustava laatua oleva. Myös näin parhaimmillaan kirkko voi olla ”profeetta” kansalle.Huonoimmillaan se voi olla osa mekanismia, jolla kansakunta vieraannutetaan Jumalasta.
”LIsään edelliseen vielä, että kirkon merkitys on tietysti opettaa uskomuksista, joista arvomme ja normimme ja lopulta käytöksemme rakentaa.” Taidat ymmärtää uskomuksen jollaikin eri tavalla kuin minä. Vastaan kuitenkin niin, että kirkon tehtävä ei mielestäni ole siirtää edellisen sukupolven uskomuksia seuraaville. Koko ajan kertyvä tieto syrjäyttää uskomukset. Usko on eri asia, se kestää.
Edes arvojen ja normien opettaminen ei ole kirkon tärkein tehtävä. Kirkko on kutsuttu julistamaan armoa niille, jotka ovat epäonnistuneet noudattamaan heille asetettuja eettisiä, moraalisia tai muita tavoitteita. Armo ei tietenkään kumoa arvoja, maallisia sen kummemmin kuin kristillisiäkään. Se kuitenkin asettaa niiden perustaksi Jumalan lähimmäisenrakkaudeksi kanavoituvan rakkauden.
Kiitos aktiivisesta keskustelusta.
Jokunen huomio. Yllä esitettiin ajatus viitaten aiemmin mainittuun Sakari Kiiskisen blogiin: ”Minua kiinnosti lähinnä se yleinen ajatus, että yhteyttä etsiessä tarvitaan sekä opin yksinkertaistamista ja siihen kuuluvaa yksityiskohdista luopumista että uusien opinkohtien omaksumista.”
Yllä olevava blogini pureutuu kristittyjen yhteyden edellytyksiin. Voimme puhua kirkkojen välisestä ekumeniasta tai kristittyjen välisestä yhteydestä (oman kirkkokunnan sisäisesti). Olennaista on kuitenkin kristittyjen välisen yhteyden perusta. Kaifas-analogialla haastan lukijaa tunnustamaan, että aito yhteys voi rakentua vain totuuden perustalle.
Opin yksinkertaistaminen voi olla joskus tarpeen pedagogisessa mielessä, mutta sellainen ei ole kestävä lähtökohta, jos yksinkertaistamisella tähdätään totuuskysymysten relativoimiseen.
”Jeesus on Herra” on huikea tunnustus, mutta tämän tunnustuksen koko syvyyden ymmärtämiseksi tarvitaan myös laajempaaa Raamattu-teologista opetusta ja esim. ekumeenisia uskontunnustuksia (https://evl.fi/tutki-uskoa/kirjat/uskontunnustukset ). Ilman Raamattu-teologista työskentelyä, em. tunnustuksia ja koko Raamatun kaanonin tunnustamista, varhaiskristittyjen ”Jeesus on Herra” voidaan selittää lähes kokonaan toista tarkoittavaksi (kuten onkin usein yritetty kirkkohistorian aikana).
Edellä mainittua ”uusien opinkohtien omaksumista” en oikein ymmärrä. – Klassisessa kristinuskossa ajatellaan, että Raamattu on Jumalan erityinen ilmoitus, eikä sen päälle anneta enää mitään uutta ilmoitusta. Siksi kristityt torjuvat esim. islamin ja mormonikirkon.
En tarkoita koko kristikunnan näkökulmasta uusia oppeja. Kirkkokunnat voivat omaksua toisiltaan. Kiiskisen esimerkkinä oli sakramentit, joita me luterilaiset laskemme olevan vain kaksi, mutta vanhemmilla kirkoilla niitä on useita muitakin.
Kiitos Martti Pentti täsmennyksestä.
Sakari Kiiskisen artikkelissa on suuria ongelmia nimenomaan ekumeenisesta näkökulmasta. Se nimittäin kyseenalaistaa Jeesuksen Kristuksen neitseellisen sikiämisen, jolloin Kiiskinen tulee kirjanneeksi itsensä klassisen kristinuskon ulkopuolelle siinä mielessä, miten ekumeeniset uskontunnustukset yhteisen uskomme määrittelevät. Kiiskinen harjoittaa myös synoptisten evankeliumitekstien suhteen varsin taitamatonta tulkintaa asettaessaan Matteuksen ja Luukkaan vastakkain tavalla, johon ei ole varsinaisia eksegeettisiä perusteita, vaan taustalla lyö läpi Kiiskisen oma (ilmeisesti rationalistinen) lähestymistapa.
On ehkä syytä erottaa toisistaan neitseellisen sikiämisen kyseenalaistaminen ja neitseellisen syntymän merkityksen kyseenalaistaminen. Sakari Kiiskinen viittaa siihen, että Uuden testamentin kirjoittajista useimmille Jeesuksen syntymän erityispiirteet eivät näytä merkitsevän mitään. Uskomme keskiössä onkin Hänen kärsimyksensä, kuolemansa, ylösnousemisensa ja taivaaseenastumisensa.
Martti P.
Jos joku lähtee kuvaamallesi tielle, hän joutuu peruuttamattomiin vaikeuksiin ekumeenisten uskonmuotoilujen suhteen. Voit arvioida alla olevasta sitaatista, miten vakavasta asiasta on tässä suhteessa kysymys:
”Oikea oppi on tämä: Me uskomme ja tunnustamme, että meidän Herramme Jeesus Kristus on Jumalan Poika, yhtä lailla Jumala ja ihminen:
Isän luonnosta ennen aikojen alkua syntyneenä hän on Jumala, äidin luonnosta ajassa syntyneenä hän on ihminen. Hän on täysi Jumala, ja täysi ihminen järjellisine sieluineen ja ihmisruumiineen.
Jumaluudessaan hän on samanarvoinen kuin Isä, ihmisyydessään vähäarvoisempi kuin Isä.
Vaikka hän on Jumala ja ihminen, ei kuitenkaan ole kahta Kristusta, vaan yksi.
Yhdeksi hän ei ole tullut siten, että jumaluus olisi muuttunut ihmisyydeksi, vaan siten, että Jumala on omaksunut ihmisyyden.
Yksi hän ei ole sen vuoksi, että luonnot olisivat sekoittuneet toisiinsa, vaan siksi, että hän on yksi persoona. Sillä niin kuin järjellinen sielu ja ruumis yhdessä ovat yksi ihminen, niin Jumala ja ihminen ovat yksi Kristus.
Hän on kärsinyt meidän pelastuksemme tähden, astunut alas helvettiin, noussut kuolleista, astunut ylös taivaisiin, istunut Isän oikealle puolelle, ja sieltä hän on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Hänen tullessaan kaikkien ihmisten on noustava kuolleista ruumiillisesti ja käytävä tilille siitä, mitä ovat tehneet. Hyvää tehneet pääsevät ikuiseen elämään, pahaa tehneet joutuvat ikuiseen tuleen.
Tämä on yhteinen kristillinen oppi. Se joka ei usko sitä vakaasti ja vahvasti, ei voi pelastua.””
Tämänsisältöisesti opettaa Suomen ev.lut. kirkko virallisesti ja samoin myös Inkerin kirkko + kaikki vanhat suuret kirkkokunnat.
Kiiskisen artikkelin suurimpia heikkouksia on se, että hän periaatteessa kyseenalaistaa em. kirkkokuntien yhteisen kristologisen perustan; eli juuri sen, mitä alkukirkon tunnustusformeli ”Jeesus on Herra” kirkastaa. – Sitten Kiiskinen jatkaa ”ekumeniaansa” sakramenttien määrittelykysymysten äärellä. Tässä hän ei ymmärtääkseni näe metsää puilta, sillä on turhaa operoida sakramenttiteologian määritelmien äärellä, mikäli kristologian ydintä horjutetaan näin vakavalla tavalla.
Lainauksessa on selvästikin tärkeää, että Jeesus on syntynyt luonnollisella tavalla äitinsä kohdusta ja on näin todella ihminen. Tämä taisi olla Paavalillekin merkittävää. Marian neitsyys taas on seikka, joka on toisille korostetunkin tärkeä ja toisille jokseenkin epäolennaista. Niinpä se on omiaan aiheuttamaan ongelmia kristittyjen yhteydelle.
Martti Pentti. ”Taidat ymmärtää uskomuksen jollaikin eri tavalla kuin minä. Vastaan kuitenkin niin, että kirkon tehtävä ei mielestäni ole siirtää edellisen sukupolven uskomuksia seuraaville. Koko ajan kertyvä tieto syrjäyttää uskomukset. Usko on eri asia, se kestää”. Kun puhun uskomuksista kirkon yhteydessä , tarkoitan tietysti perustavaa laatua olevia muuttumattomia käsityksiä Jumalasta, Hänen sanastaan ja suunnitelmastaan luomakunnalle.Kirkon tehtävä on puhua uskosta, sitten miten se kutsumuksensa hoitaa, vaikuttaa siihen, miten arvomaailmamme ja normistomme kehittyy. Nyt kun kirkon pääsanoma alkaa olla erilaiset eettiset pohdinnat ja tasa-arvo , köyhäin apu yms. kysymykset, voidaan hyvällä syyllä kysyä, onko kirkko enää tehtävänsä tasalla? Kondomeista en ole kuullut kenenkään saarnaavan. Ehkä joku Kanala on senkin tehnyt. Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että kirkon pääsanoma ei ole arvojen ja normien julistaminen, vaan Raamatun sanan opettaminen risti keskipisteenä. Tässä on kirkon tehtävä, ja parhaimmillaan myös kompetenssi.
Kun armoa julistetaan epäonnistuneelle, on tulevien möhläysten välttämiseksi kyllä hyvä edes vihjata, mikä meni pieleen. Synnin tunnustus, armo ja parannuksen teko ovat siis hyvä yhdistelmä.
”Kun puhun uskomuksista kirkon yhteydessä , tarkoitan tietysti perustavaa laatua olevia muuttumattomia käsityksiä Jumalasta, Hänen sanastaan ja suunnitelmastaan luomakunnalle.” Monet noista muuttumattomina pidetyistä käsityksistä ovat kuitenkin osoittautuneet ajan mittaan erehdyksiksi. Viittaan esimerkkinä maailmankuvaan, joka on Vanhan testamentin ajoista kehittynyt suorastaan mullistavasti. Käsityksemme ihmisen fysiologiasta ja psyykestä on myös nyt erilainen kuin silloin, kun Raamatun kirjat syntyivät.
Manu Rysö.”Olennaista on kuitenkin kristittyjen välisen yhteyden perusta. Kaifas-analogialla haastan lukijaa tunnustamaan, että aito yhteys voi rakentua vain totuuden perustalle.
Opin yksinkertaistaminen voi olla joskus tarpeen pedagogisessa mielessä, mutta sellainen ei ole kestävä lähtökohta, jos yksinkertaistamisella tähdätään totuuskysymysten relativoimiseen”.
Juuri näin. Jotkut ovat alkaneet korostamaan yhteyttä Kristuksessa=Jeesus yhdistää meidät. Meille yhteistä on Jeesus. Hankaluuksien välttämiseksi ei sitten tahdota ajatella, että Jeesus on yhtä sanansa kanssa. Emme siis tässä voi erottaa Jeesusta Raamatusta. Muuten yhteytemme on Jeesus ja mitä vaan ketäkin huvittaa uskoa.
Martti Pentti.“Kun puhun uskomuksista kirkon yhteydessä , tarkoitan tietysti perustavaa laatua olevia muuttumattomia käsityksiä Jumalasta, Hänen sanastaan ja suunnitelmastaan luomakunnalle.” Monet noista muuttumattomina pidetyistä käsityksistä ovat kuitenkin osoittautuneet ajan mittaan erehdyksiksi”.
Voitko valaista tätä hieman, mitkä käsitykset Jumalasta, Hänen sanastaan tai suunnitelmastaan luomakunnalle(ja pelastussuunnitelmasta) ovat osoittautuneet erehdykseksi? Siis mitkä perustavaa latua olevat uskonkappaleet ovat osoittautuneet erehdyksiksi?
Keskusteluamme haittaa käsitteiden hämäryys. Perustavaa laatua olevat uskonkappaleet ovat eri asioita kuin uskomukset tai käsitykset.
Martti Pentti.”Keskusteluamme haittaa käsitteiden hämäryys. Perustavaa laatua olevat uskonkappaleet ovat eri asioita kuin uskomukset tai käsitykset”. Emmeköhän molemmat ymmärrä tämän. Perustavaa laatua olevat uskonkappaleet ovat muuttumattomia. Tällaisia ovat esim. luominen, Jumalan pelastussuunnitelma, syntiinlankeemus, sovitus, pelastus jne. Myös Raamattu antaa meille selkeän kuvan Jumalasta. Sitten erilaiset uskomukset ja käsitykset ovat muuttuvaisia. Tällaista on esimerkiksi kaikki tieteellinen tieto. Jos oikein hyväntahtoisesti yrität, käsität kyllä, mitä tarkoitan sillä, mikä on kirkon erityistä kompetenssialuetta.
Luominen on hyvä esimerkki siitä, miten uskonkappaleeseen liittyy Raamatun kirjaimellisesta tulkinnasta johtuvia käsityksiä, jotka ovat osoittautuneet erehdyksiksi. Syntiinlankeemuskertomuksella perustellaan perisyntioppia, jota kaikki kristilliset kirkot eivät suinkaan hyväksy. Pelastusopin eri tulkinnoista on keskusteltu näillä Kotimaa24 sivuillakin muun muassa helluntailaisten kanssa.
Martti P.
Minusta on hyvä ottaa varteen Antti Hämäläisen viesti. Perusasioita ei kannata hämärtää…
Vaikka maailman syntyvaiheisiin liittyvien selitysyritysten suhteen on varmasti ollut kristittyjen kesken monia keskenään ristiriitaisia selitysmalleja, itse luomisen ajatusta (oppia siitä, että Jumala loi kaikkeuden) ei ole osoitettu vääräksi. – Samoin voidaan varmaan todeta sekin, ettei ihmisen syvää syntisyyttäkään ole todistettu vääräksi. – Siksi meidän on edelleen perusteltua julistaa Raamatun ilmoittamaa lakia ja evankeliumia kuten isämme ennen meitä.
Olen samaa mieltä. Antti Hämäläinen käytti kuitenkin sanaa ’uskomukset’, joka tarkoittaa muuta kuin uskon perusta.
Martti Pentti.” Luulenpa, että meidän ei täydy tässä ryhtyä erilaisia erehdyksiä tai erimielisyyksiäkään oikomaan. Helluntailaiset nyt kuitenkin ovat omaksuneet luterilaisen vanhurskattamisopin ja ovat kyllä muutenkin Suomessa voimakkaasti luterilaisen teologian vaikuttamia. Minua ei kovasti kiinnosta opillinen pilkun viilaaminen, mutta sellaisille, joiden kutsumus se on, suon sen mielelleäni. Olen tehnyt päätoimista hengellistä työtä kolmisenkymmentä vuotta ja siksikin lähestymistapani asioihin on käytännöllinen ja myös yksinkertainen. Jos jonkun näkökulma on teoreettisempi tai kristillisyyden harjoittaminen on etupäässä kirjojen lukiemista tai netissä surffailua tietysti painopistekin on erilainen ja on enemmän kiinnostusta ja energiaa opillisille nyansseille. Minua siis kiinnostaa millaisilla eväilä voi palvella Jumalaa kokotoimisesti. Silloin myös oppeja testataan käytännössä.