Suullinen viestintä on vaikea laji olipa kyse saarnasta, kouluttamisesta tai aivan arkisista keskustelutilanteista. Jutun pitäisi edetä jotenkin loogisesti ja lisäksi puheesta pitäisi saada selvää.
En nyt puutu tuohon logiikkapuoleen eli puheen sisältöön, vaan ajattelen puheen tuottamista, kuullun ymmärtämistä ja ymmärretyksi tulemista.
Jos ei käytetä äänentoistolaitteita, ei saa turhaan kainostella. Pitää puhua riittävän kovalla äänellä ja kuulijoihin päin.
Jos käytetään äänentoistolaitteita, on tärkeää osata käyttää niitä oikein. Puhujan pitäisi tietää, miltä etäisyydeltä mikrofoniin puhutaan. Jos pitää puhua kovin läheltä, ei passaa pyöritellä päätään eikä muutenkaan heilutella itseään, jos haluaa tulla kuulluksi. Pitää vain seistä kuin Lootin vaimo, vaikka kuinka haluaisi elehtiä ja ottaa katsekontaktia eri puolille.
Myöskään mumiseminen ei ole eduksi. Ja isoissa kirkoissa, joissa on jälkikaikua, puherytmin pitäisi olla aika hidas. Kannattaa mieluummin valita sanottavansa kuin tahtia kiihdyttämällä yrittää sanoa kaikki mahdollinen kymmenessä minuutissa.
Vika voi tietysti olla laitteissakin, mutta jos samassa tilassa yhden puhujan puhe kuuluu ja toisen ei, kannattaa ehkä puhujan kehittää tekniikkaansa. On ikävää, jos hyvin valmistellut saarnat jäävät kuulematta puutteellisen puhetekniikan takia. On ikävää, jos ihmiset jäävät pois messusta, koska eivät saa puheesta selvää.
Kotimaisia elokuvia ja tv-sarjoja olisi myös kiva katsoa, mutta niissäkin puhutaan nykyään niin ”luonnollisesti”, että arvaamiseksi usein menee. Parempi katsoa vieraskielisiä ohjelmia, jotka on tekstitetty. Jännää on, että vanhan polven näyttelijöiden repliikeistä saa uusissakin filmeissä selvää eivätkä he silti vaikuta mitenkään teennäisiltä. Puhetekniikka vain on hallussa.
Ikäkin tekee tehtävänsä. Myönnän, että tämä kuulemisongelma on viime vuosina lisääntynyt, vaikka todennäköisesti kuuloni on vielä normaalin rajoissa. Silti kotonakin toinen ensin sanoo jotakin, mihin toinen vastaa mitä-kysymyksellä. Sitten ensimmäinen puhuja toistaa asiansa vähän äänekkäämmin ja selvästi artikuloiden, ja toinen vastaa varsinaisella kommentilla, mistä ehkä seuraa uusi mitä-kysymys.
Siinä se nuoruus hupenee, kuten eräs iäkäs sukulaistäti tapasi sanoa.
Iloisiin kuulemiin kaikki tämän kanavan lukijat!
Tärkeä rukous aihe jokaiselle kristitylle muistaa vainottuja kristittyjä.
”Muistakaa vankeja, niinkuin olisitte itsekin heidän kanssaan vangittuina; muistakaa pahoinpideltyjä, sillä onhan teillä itsellännekin ruumis.” – Heprealaiskirje 13:3
http://www.stefanus.fi/uutiset/tuoreimmat-uutiset/
Hyviä havaintoja ja ohjeita- Olen minäkin pannut asiasa korteni kekoon ja kirjoitanut opaskirjasen: ”Persoona työvälineenä: opaskirjanen kokonaisvaltaista itseilmaisua työssään tarvitseville nykyisille ja tuleville puhetyöläisille kuten opettajille, papeille, poliitikoille ja näyttelijöille.”
Sen esipuheesta ote:
”Hyvä työmies tuntee työvälineensä. Hän pitää ne kunnossa ja huoltaa ne hyvin. Mutta hän pyrkii myös parantamaan ja kehittämään niitä edelleen. Näin hän tietää parhaiten suoriutuvansa tehtävistä, joita hänelle on uskottu tai joita hän on itse itselleen asettanut.
Hyvät työvälineet ovat hänen ystäviään ja työtovereitaan ja sellaisina hän niihin myös suhtautuu – huolehtien ja huolta pitäen.
Erityisen tärkeää edellä sanottu on silloin, kun ihminen on itse oma työvälineensä. Kun työvälineenä on hänen persoonallisuutensa. Myös tämä työväline tulisi hänen hyvin tuntea ja osata sitä myös taitavasti ja taiten käyttää. Kuten seppä takoo ja karkaisee taidolla raudan ja niittomies hioo sen ja pitää terän terävänä – varoen haavoittamasta itseään tai muita – samoin tulee vaateliaan ja vastuuntuntoisen puhetyöläisen huolehtia psyykestään, harjoittaa ruumistaan ja kontrolloida ilmaisuaan. Näin hän voi ammatissaan kehittyä ja olla iloksi ja avuksi – ei vaaraksi ja vahingoksi – kanssaihmisilleen.
Kirjasta voi tilata allekirjoittaneelta.
Tärkeä asiaa.
Itse olen havainnut, että musiikissa on tekstin ilmaisussa tullut muotiin sellainen äänenkäyttö, joka ei tee sanojen kuulemisesta helppoa. Musiikilliseen makuasiaan en puutu, mutta ainakin itse pidän outona, jos hengellisen ”biisin” sanoma jää hämäräksi musiikillisten tyyliseikkojen vuoksi. Jos kyse on ”vain” musiikkiesityksestä, tilanne on ymmärrettävämpi.
Puhuminen selkeästi on tärkeää. Usein kuitenkin ongelma on keskinäisessä kuunhtelemisessa. Kuuntelemisen taito taitaakin olla puhumista vaikeampaa. Erityisesti nykyaikana?
Olen myös huomannut, että arkisissa kohtaamisissa ei aina jakseta kuunnella toista. Emme keskity.
Peräänkuulutan silti edelleen sitä, että varsinkin julkisesti puhuvan pitää puhua selvästi. Äsken juuri tv:ssä joku asiantuntija päpätti niin vauhdilla, että en perässä pysynyt.
Luin juuri, ettei lausessa saa olla yli 15 sanaa. Muuten sanoman perillemeno heti vaikeutuu.
Korona-aika ja media on heikentänyt kommunikaatiotaitojamme huomattavasti. Tieto on sirpaloitunut. Ukrainan presitentti pitää jopa minuutin puheita. Sen jaksaa kuka tahansa kuunnella ja sanoma menee perille. On hän siinä uskomattoman taitava. Jospa osaisin sanoa minuutissa asiani.
Tulkattavan puheen tuottaminen on vielä oma lajinsa. Lauseet pitäisi olla lyhyitä ja tulkkia pitäisi kunnioittaa ja antaa aika hyvälle kääntämiselle. Kun olen toiminut vankilalähettinä jonkin ajan, niin oli myös yksi käynti Viron eräässä vankilassa. Siellä jumalanpalveluksessa oli tietysti viron- ja venäjänkileisiä henkilöitä. Tuli siis kaksoistulkkaus. Siinä puheen koossapitäminen oli haasteellista. Kun vielä huomioidaan, etten koskaan kirjoittanut puhetta etukäteen.