Puhun puille pääni päällä, nuo ei kerro kellenkänä… sanailivat entisaikojen ihmiset yksinäisyydessään. Puheen suunta voi kulkea myös toisin päin, kun puut alkavat puhua ihmiselle. Näin minulle on käynyt useammankin kerran, kun olen istunut pikku pihassani katajan ja sireenin alla. Uteliaana Raamatun lukijana voin jopa kuunnella Jumalan puhetta puiden linkkitornien kautta! Ainakin niinä kallisarvoisina hetkinä jolloin Hän tänä kesänä on antanut aurinkonsa paistaa niin pahoille kuin hyvillekin.
Toin katajan ja sireenin pari-kolmekymmentä vuotta sitten pieninä taimina mummulan maisemista, Lusista. Molemmat ovat kasvaneet puiksi. Katajat komeilivat lähes poikkeuksetta korkeina pylväinä mummulan peltosarkojen välissä, jo lapsena niitä ihailin. Sanonta kuuseen kurkottamisesta ja katajaan kapsahtamisesta on tässä kääntynyt päälaelleen. Kreikassa olen kuullut sanonnan ”mennä pienten sypressien alle lepäämään”, kun puhutaan kuolemasta. Sypressi ja kataja ovat serkuksia keskenään, kuuluvat samaan heimoon, kirjaimen mukaan suomennettuna kataja on ”villisypressi”. Mutta ei pihani kataja minulle niinkään kuolemasta puhele, vaan sitkeydestä.
Sireeni kukoistaa myös pihassani puumaisena, moneksi haaroittuneena, villiintyneitä oksia joutuu välillä karsimaan, ja miten runsaina kukat ryöppysivätkään taas tänä kesänä. Nykykreikassa sireenin nimi viittaa pääsiäiseen, nimitänkin sitä leikilläni pääsiäispuuksi. Tärkeitä asioita puhelee siis sireenikin minulle, kun pääsiäisen tapahtumista muistuttaa. Katajan ja sireenin puisevat puheet humisevat sydämelleni Luojan teoista, samalla kun ne havisevat lempeästi kesätuulen käsittelyssä.
Katajan ja sireenin alta puisevat puheet leviävät ajatuksissani laajemmalle, aina paratiisiin asti, jonne Jumala istutti kaikenlaisia puita kuten Genesis kertoo. Nimeltä luomiskertomukset mainitsevat elämänpuun, tiedonpuun, viikunapuun ja yleensä hedelmäpuut. Miten runsaina niiden puisevat puheet kantautuvatkaan edelleen, jos malttaa hiljentyä kuuntelemaan. Myöhemmin Libanonin vuorilta kaadetut setrit ja sypressit toimivat kaikupohjana Jumalan puheelle Salomonin temppelissä (esim.1.Kun.5-), katajani serkku siis sielläkin, mahtaneeko katajalle olla käyttöä omissa kirkoissamme.
Mielenkiintoisena, suorastaan herkullisena runoelmana, soivat puisevat puheet Garissimin vuorelta kun… ”Kerran lähtivät puut voitelemaan itselleen kuningasta…” (Tuom. 9) Oliivipuu kieltäytyi, samoin viikunapuu ja viiniköynnös, niillä oli kullakin omat tehtävänsä joita ne arvostivat. Sen sijaan orjantappura suostui, tosin poliittisesti vääntäytyen… Mitä tästä opimme?
Nyt taisin kiipeillä puiden oksille niin kuin Sakkeus metsäviikunapuuhun yhyttääkseni silmiini ja korviini jotakin tavoiteltavaa. Katajan ja sireenin alla istuenkin voi kokea onnistumisen hetkiä, jolloin ”kaikki metsän puut taputtavat käsiään” (Jes. 55:12) – pidän tosin enemmän edellisestä käännöksestä, jossa puut paukuttavat käsiään. Lapsuuden muistotkin kuuluvat näihin onnellisiin hetkiin, sillä niistäkin kataja ja sireeni minulle tarinoivat, oksat oksien lomassa, mutta se on jo oma juttunsa.
Kaiken kaikkiaan, luonto puhelee ihmiselle monipuolisesti, näin keskikesällä se erityisesti todellistuu. Genesiksen tehtäväksianto viljellä ja varjella sisältyy Jumalan siunaukseen, joka teki ihmisestä ihmisen.
