Puolikas syntiä, puolikas tasa-arvoa

Evankelis-luterilainen kirkko pohdiskelee sisällään vihkimisoikeuksista luopumista. Taustalla lienee ajatus siitä, että tällöin samaa sukupuolta olevien liitot voitaisiin siunata, mutta pappi voisi kieltäytyä tehtävästä.

En kertakaikkiaan ymmärrä. Teen tästä kaksi vertausta.

Bordellin pitäminen joko on synti tai ei ole. Voiko joku kuvitella tilanteen, jossa pappi saisi siunata bordellin käyttöön siten kuin nykyään vaikka koti voidaan siunata, ja tämän hyväksyisi ihminen, joka pitäisi maksullista seksiä syntinä? Toteaisi olevansa eri mieltä, mutta juttu olisi ihan OK, kunhan ei velvoiteta pappeja?

Kyseessä olisi ikäänkuin synti, mutta vain puolikas synti.

Toiselta puolen eriväriset joko ovat tasa-arvoisia tai eivät ole. Voiko joku kuvitella tilanteen, jossa pappi saisi vihkiä tai olla vihkimättä tummaihoisia samalla tavalla kuin valkoihoisia, ja tämän hyväksyisi ihminen, jonka mielestä kaikenvärisiä pitää vihkiä? Toteaisi olevansa eri mieltä, mutta juttu olisi ihan OK, kunhan papeilla olisi kuitenkin lupa vihkiä?

Kyseessä olisi ikäänkuin tasa-arvo, mutta vain puolikas tasa-arvo.

En ymmärrä miten kukaan olisi tyytyväinen puolivälin ratkaisuun. Ymmärtääkseni homoseksuaalisuutta syntinä pitävien mielestä kyseessä on ihan yhtä paljon synti kuin vaikka bordellin pitäminen. Ymmärtääksen homoseksuaalien tasa-arvoa ajavien mielestä heidän on oltava tasa-arvoisia ihan yhtä paljon kuin eriväristen.

Varsinkaan en ymmärrä miksi kuvitellaan suuresta yleisöstä puolikkaan riittävän kenellekään, kumpaankaan suuntaan.

  1. Koskettavinta ohjelmassa minusta oli tämä koululaistyttö, joka kertoi ettei ole ”uskomassa”. Kuinka tämän ikäinen lapsi joutuu tekemään valintaa hengelliseen ja sosiaaliseen ryhmään kuulumisesta. Pelissä on ulkopuolisuuden tunne ja taivaspaikka.

    Riippuu tietysti paljon perheestä, miten tähän osataan suhtautua.

    • Vertaus: Jos puussa on vaikkapa kaksikymmentä oksaa, niin mikä niistä on oikea oksa. Jokaisessa oksassa on jotain alkuperäistä, mutta mikään niistä ei ole koko puu, näin ajattelen.

    • Lars Levi Laestadius jätti jälkeensä vain yhden herätysryhmän. Se oli lestadiolaisista liikkeistä se ainoa oikea.

      Emme varmaan pane Lutherinkaan syyksi sitä, että Suomessa on hänen nimeään kantamassa
      ainakin neljä porukkaa, otetaan nyt vaikka malliksi STLK.

    • May Roth-Edelmann. Olen kysynyt tuota samaa koskaan saamatta mitään suoraa vastausta. Oletettavasti kysymys on kiusallinen, koska he eivät tiedä.

    • Isoesikoiset lukevat seuroissaan Laestadiuksen saarnoja, joten voisi olettaa heidän edustavan vanhoillisinta ja Laestadiuksen seuranta-liikettä, kuten Muhammedin jälkeläisistä vanhoillsimmissa käsitteissä pysyvät sekä ortodoksijuutalaiset jne. Jokaisessa uskonnossa ja liikkeessä on niitä, jotka pyrkivät ammentamaan alkulähtiestä uskonsa voiman. – Kauimmaksi lestadiolaisuudesta ovat ehkä joutuneet juuri itseään vl:ksi lukeutuvat.

  2. Kysymys ei ole kiusallinen, mutta yhtä selkeää vastausta ei ole. Jos ajatellaan kokoa, niin suurin on vanhoillisuus, Suomessa., Sitten on pienempiä.

    Jos kriterinä on lähetystyö, niin uusheräys on ollut siinä’ aktiivisin. Jos taas ajatellaan yhteyttä syntysijoille, niin siinä esikoisuus on etusijalla. Valitkaa näistä!

  3. Miten vanhoillislestadiolaiset ihmiset todellisuudessa ajattelevat liikkeen ulkopuolella olevien kristittyjen pelastumisesta? Ovatko kaikki siellä todella sitä mieltä, että kaikki maailman muut ihmiset joutuvat helvettiin vai myöntääkö osa vanhoillislestadiolaisista että maailmassa voi olla myös muita seurakuntia ja kirkkoja, joiden yhteydessä ihminen pelastuu?

    • Kotiaho: ”Ovatko kaikki siellä todella sitä mieltä, että kaikki maailman muut ihmiset joutuvat helvettiin vai myöntääkö osa vanhoillislestadiolaisista että maailmassa voi olla myös muita seurakuntia ja kirkkoja, joiden yhteydessä ihminen pelastuu?”

      Mitenkäs niitten rassukoiden on käynyt, jotka ovat kuolleet ennen kuin koko lestadiolaisuutta oli keksittykään???

  4. Meidän pitäisi käsitellä muutama kysymys: Miten ihmiset yleensä ajattelevat pelastuksesta, onko se tarpeellista? Miten ajatellaan omasta pelastuksesta, onko se todennäköistä vai m itä se on. Mitä ajatellaan toisen ihmisen pelastuksesta, onko siihen oltava kanta?

    Jos lestadiolainen on varma asiastaan, niin miksi se rassaa muita? Olisiko siinä epäilyksen siemen, jos ne kumminkin ovat oikeassa? Eikö jokaisen pitäisi löytää omasta uskostaan jonkinasteinen rauha ja varmuus pelastuksesta? Jos rauha on ihmisellä, ei tarvitse hyökätä toisen kimppuun. Lestadiolaisuus on lestadiolaiselle ainoa oikea olkoon sinun uskosi sinulle ainoa oikea.

    • Lahtinen: ”Jos lestadiolainen on varma asiastaan, niin miksi se rassaa muita?”

      Koska se on täysin absurdi ajatus.

  5. Pertti Niukkaselle

    Tietääkseni ei ole odotettu tuhatvuotista valtakuntaa vanhoillislestadiolaisuudessa 1960- ja 1970-luvulla. Sitä olisi pidetty harhana.
    Lopunajan merkeistä ja Jeesuksen toisen tulemisen odotuksesta kyllä saarnattiin enemmän kuin viime vuosikymmeninä. Maailmanlopun odotuksessa ei ruvettu elämään. Liikkeessä, jossa on paljon lapsia ja nuoria, eletään tätä päivää ja suunnitellaan tulevaisuutta. Tunsimme Lutherin sanonnan omenapuun istuttamisesta tänään, jos huomenna tulee maailmanloppu.

    Korpela kokosi oman lauman Pohjois-Ruotsissa, kun Suomen ja Ruotsin vanhoillislestadiolaisuus sanoutui irti hänen toiminnastaan Sikäli korpelalaisuus-nimitys on aiheellinen. Kullervo Hulkon mukaan Siikavaara tutustui russelilaiskirjaan sinä aikana, kun Korpela oli kotonaan Suomessa puolitoista vuotta. Hulkko mainitsee korpelalaisuuden ja Jehovan todistajien opin yhteiset piirteet SRK:n 50-vuotishistoriikissa Minä lähetän teidät (1956).

    • Kiitos hyvästä palautteesta, Terttu.

      Olet varmaan oikeassa tuossa maailmanlopun odotuksessa. Muistan kun vuonna 1967 väittelin asiasta Jehovan todistajien kanssa. Tuolloin jt-liike odotti sen varmasti tapahtuvan vuonna 1975. Vl-liikkeessä ei tällaisia vuosilukuennusteita ole tietääkseni koskaan tehty. On vain kehotettu seuraamaan ajan merkkejä.

      Nykyisin on myös jt-liike luopunut tarkoista ennusteista ja kehottaa lopunajan merkkien tarkkailuun. Onhan tämä toki raamatullinen asenne, mutta ylen määrin korostettuna voi sekin lietsoa maailmanlopun tunnelmaa. Hiukan yllättävä on tuo huomio jt-liikkeen noinkin voimakkaasta vaikutuksesta vanhoilla lestadiolaisalueilla (esim. Timo K. Mukka). Mitä yhteistä näissä liikkeissä on voitu kokea?

      Korpelalaisuudesta tiedän aivan liian vähän. Olisi pitänyt lukea tuo Tertun mainitsema Hulkon kirja, joka kyllä hyllystäni löytyy. Siinä on korpelalaisuutta käsitelty laajasti (jopa ”liian” laajasti, mistä Hulkko sai SRK:n johdolta nuhteita). Myös Bengt Pohjasen ”Kristalliarkki” ja ”Korpelan enkelit” pitäisi lukea. Pohjaselta on juuri myös ilmestynyt e-kirja ”Korpelalaisuus”. http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9189144945

  6. ”Miten vanhoillislestadiolaiset ihmiset todellisuudessa ajattelevat liikkeen ulkopuolella olevien kristittyjen pelastumisesta?”

    Vanhoillislestadiolaisuudessa ajatellaan, että vain samalla tavalla uskova ja samalla tavalla parannuksen tehnyt on pelastuva uskova. Kuten uskonnollisilla liikkeillä on tapana, tietysti ajatellaan liikkeen palanneen ”alkuperäisen” luterilaisuuden/kristinuskon lähteille. Eri aikoina tämä sama usko on vain kulkenut eri nimillä katolisen/luterilaisen kirkon sisällä. Tästä saadaan tietynlainen apostolinen sukkessio, jossa samankaltainen parannuksenteko on välittynyt apostoleilta asti.

    Tätä apostolista sukkessiota jonkin verran jopa kartoitetaan selvittämällä, missä ryhmissä on ollut samanlaiset käsitykset historian saatossa (erityisesti, onko ollut eksklusiivisia ryhmiä jotka eivät ole pitäneet muita kristittyjä todellisina).

    Käsittääkseni esimerkiksi pikkuesikoisiin erona on se, että samalla tavalla uskovat tunnistavat aina toisensa ja siten päätyvät samaan seurakuntaan. Käytännössä siis vl-liikkeen käsityksen mukaan samalla paikkakunnalla ei voi kokoontua kahta ryhmää joissa olisi sama usko.

    Käytännössä tietysti on vl-liikkeessä kulkevia ihmisiä joilla on erilaisiakin käsityksiä. Mutta näitä käsityksiä ei kannata kovaan ääneen huudella tai tulee puhutelluksi ja ohjatuksi väärästä uskonymmärryksestä.

    Näistä lähtökohdista käsin on luonnollisesti selvää, että vl-liikkeessä ajatellaan vain tämän liikkeen sisällä olevan aitoa lestadiolaisuutta. Ilmeisesti (iso)esikoislestadiolaisuudella on näissä asioissa hyvin samankaltainen käsitys (esikoisseurakuntakorotuksella). Sen sijaan pikkuesikoisuus ja uusherännäisyys ovat seurakuntakäsitykseltään väljempiä. Näissä joukoissa siis muutkin kristityt (ja lestadiolaiset liikkeet) saattavat olla pelastuvia.

    • Aika ajoin näissä keskusteluissa kysellään SRK-lestadiolaisuuden seurakuntaopista ja sen taustoista. Kysyjällä voi olla valmiina kielteinen asenne tai kysymys voi aiheutua puhtaasta tiedonhalusta. Usein kysymykseen sisältyy myös hämmästystä (jopa pöyristymistä) aiemmin tuntemattomasta ajattelutavasta.

      Timo Ahon tiivistelmä antaa kyselijälle hyvän ja kiihkottoman perustietopaketin, kiitos Timolle. Asiallisia kommenttejasi toivoisin (ainakin minä) näkeväni useamminkin.

      Tekstiä voisi vielä täydentää Jorma Ojalan kommentilla ”Lars Levi Laestadius jätti jälkeensä vain yhden herätysryhmän. Se oli lestadiolaisista liikkeistä se ainoa oikea.” Tämä viittaa mm. siihen, että nykyinen SRK-seurakuntaoppi ei kuulu alkuperäiseen lestadiolaisuuteen, vaan on 1900-luvun alussa tapahtuneen hajaannuksen seurausta.

      Lauri Lahtinen kirjoitti:

      ”Jos lestadiolainen on varma asiastaan, niin miksi se rassaa muita? Olisiko siinä epäilyksen siemen, jos ne kumminkin ovat oikeassa? Eikö jokaisen pitäisi löytää omasta uskostaan jonkinasteinen rauha ja varmuus pelastuksesta? Jos rauha on ihmisellä, ei tarvitse hyökätä toisen kimppuun. Lestadiolaisuus on lestadiolaiselle ainoa oikea olkoon sinun uskosi sinulle ainoa oikea.”

      Koskettavia kysymyksiä Laurilta. Omalta kohdaltani yritän vastata jotakin.

      Kun kolme vuotta sitten tajusin SRK-lestadiolaisuuden eksklusiivisuuden, oli se minulle lähes tyrmäävä kokemus. En ollut sitä aikaisemmin käsittänyt, vaikka minulla on vl-liikkeeseen kuuluvia ystäviä. Totta kai tunsin kristikunnan hajanaisuuden ja opilliset erimielisyydet. Tällä tavoin eksklusiivista ryhmää en kuitenkaan tiennyt olevan olemassa. Jopa roomalaiskatolilaiset tervehtivät meitä luterilaisia ”veljinä Herrassa”. Siihen asti minulla oli ollut ”jonkinasteinen rauha ja varmuus pelastuksesta” levätessäni kansankirkkomme avarassa helmassa 🙂

      Otin uuden asian vakavasti. Minussa heräsi ”epäilyksen siemen, jos ne kumminkin ovat oikeassa?”. Näin suuren väitteen esittäjillä täytyy olla perusteluja, joita en minä (eikä koko muu kristikuntakaan) tunne. Päätin siis ottaa asiasta selvää. Eikä tämä johtunut pelkästä akateemisesta mielenkiinnosta, vaan todellisesta (lähes mielenterveyttäni koettelevasta) kysymyksestä ”jos ne kumminkin ovat oikeassa”. Tämä on kaiketi oikea asenne myös liikkeen itsensä kannalta katsoen, muuta voisi pitää holhoamisena.

      Kyselykauteni on venynyt vuosien mittaiseksi. Tänä aikana olen yrittänyt haarukoida opin yksityiskohtia käyttämällä erilaisia ajatuskokeita (jotka liikkeen vastauksissa on yleensä koettu ”retorisina vastakkainasetteluina”), tutustumalla liikkeen historiaan jne. Alan nyt olla vaiheessa, jossa ajattelen, ettei vl-liike mitään muilta puuttuvaa totuutta omista, ainoa erityisyys on tuo eksklusiivisuus itse.

      Laurin kehotukseen ”Lestadiolaisuus on lestadiolaiselle ainoa oikea, olkoon sinun uskosi sinulle ainoa oikea.” en kuitenkaan yhdy. Myös lestadiolaiset ovat minulle ”veljiä Herrassa” eikä minun uskoni ole tässä mielessä ainoa oikea.

      Tilitykseni tarkoitus on tuoda esiin, että ulkopuolisen ”rassautuminen” ei aina johdu halusta ”hyökätä toisen kimppuun”. Kysymys voi olla aidosta hengellisestä etsinnästä ja kamppailusta, jonka lopputulos ei ole etukäteen selvä.

    • ”Alan nyt olla vaiheessa, jossa ajattelen, ettei vl-liike mitään muilta puuttuvaa totuutta omista, ainoa erityisyys on tuo eksklusiivisuus itse.”

      Opillisella tasolla keskeinen piirre on omasta mielestäni myös suusanallisen parannuksenteon korostaminen. Ajatuksena on, että uudestisyntymän/parannuksenteon voi saavuttaa vain kun uudellisyntynyt kristitty saarnaa parannuksen niin että parannuksentekijä tietoisesti parannuksen tekee. Tässä siis erityisesti korostetaan, että henkilökohtaisella rukouksella, Raamatun luvulla tai pohdinnoilla ei voi syntyä uudelleen.

      Ja juuri tästä syntyy se apostolinen sukkessio – jossain mielessä on löydyttävä parannuksentekoketju apostoleihin asti.

      Voi jopa pohtia onko tiukka eksklusiivisuus seurausta tästä opista. ”Meihin” kuuluvat ne, joilla on selvä kontakti meihin. Jos henkilö ei osaa nimetä parannuksentekohetkeä ja rippi-isäntää (joka tunnetaan aidoksi kristityksi), hän ei ole tehnyt oikeaa parannusta. Ja kuten on tullut esille, eksklusiivisuus on nimenomaan korostunut 1900-luvun alkuvaiheessa kun piti vetää rajoja muihin lestadiolaisiin liikkeisiin hajaannuksissa.

    • Olet aivan oikeassa, Timo. Eksklusiivisuuden perusteluna ja oikeutuksena on juuri tuo välimiesoppi (apostolinen suksessio lestadiolaisittain tai myös viestikapulaoppi). Itse olen kutsunut sitä myös ”kolmen kyynärän jumalan opin” heikoksi versioksi. Kumpi oppi on muna ja kumpi kana, en osaa sanoa.

      Haavoittuva tuo oppi on juuri ”mekaanisuutensa” vuoksi. Se edellyttää historiallista katkeamatonta viestiketjua. Jos väliin osuu Pyhästä Hengestä osaton synninpäästäjä (esim. mätä kala), on aivan sama miten uskot, jäät armosta osattomaksi (väärään lohdutukseen). Pyhän Hengen kädet ovat tilanteessa sidotut.

    • Lahtinen, sanopa miksi kylän piskit haukkuvat ohi kulkevaa karavaania…?
      Kaipa se on heidän virkansa…?

  7. Lauri Lahtiselle

    Tarkoitukseni ei ollut hyökätä eikä varsinkaan pahoittaa kenenkään mieltä. Huomasin että tälle palstalle lähettelevät kommentteja mahdollisesti myös vanhoillislestadiolaiset joten päätin kysyä asiaa aivan suoraan jotta ei tarvitsisi epäillä että olenko luuloissa asian suhteen.

    Kysymyksenasetteluni oli ilmeisesti hieman sivistymätön.

    Asia ei ole minulle aivan täysin vailla merkitystä koska olen samassa ev.lut. kirkossa vanhoillislestadiolaisten kanssa.

    • ”Ovatko vanhoilliset huolestumisen kärkipäässä?”

      Kyllä, koska olen ollut käsityksessä että puheena oleva eksklusiivinen oppi on vain ja ainoastaan vanhoillislestadoilaisilla. Mikäli käsitykseni ei ole oikea, niin pyydän oikaisemaan sitä.

      Ymmärsin ylläolevan Timo Ahon kommentin niin että samankaltaista ekklusiivista ajattelutapaa esiintyisi mahdollisesti myös muissa lestadiolaisuuden haaroissa. Edelleen ymmärsin hänen kommentistaan että yksittäisillä liikkeen ihmisillä olisi myös väljempää ajattelutapaa.

      Voihan olla niinkin, että lestadiolaisten usko ja ajattelutapa jäävät minulta ymmärtämättä koska olen ulkopuolinen.

      Ylläoleva Pertti Niukkasen kommentti vei paljolti sanat suustani, paitsi että asia ei ole ollut minulle alkuunkaan noin rankka kuin Pertti kuvasi.

      Matt.10:27 ”Jota minä teille pimeissä sanon, sitä sanokaat valkeudessa, ja mitä te korvissanne kuulette, sitä saarnatkaat kattoin päällä.”

    • Hauska nähdä uusia keskustelijoita, Voitto. Kyllä täällä ollaan niin paksunahkaisia, etteivät kysymyksesi ketään loukkaa, pikemminkin päinvastoin. Samoilla kysymyksillä minäkin aloitin. Voisit olla kiinnostunut vanhoista väännöistämme. Eräässä sellaisessa kirjoitin tuohtuneena:

      ”Tarjotaanko minulle sielunpaimeneksi pappia, joka suoralta kädeltä sulkee pois mahdollisuuteni pelastukseen (olettaen tietysti etten liity vl-liikkeeseen). Tuntuu, että minulle on kirkollisveron maksajana myyty ”viallinen tuote”. Eikö minulla ole mitään ”kuluttajasuojaa”? Tätä kysyn piispoiltamme!” http://arkisto.kotimaa.fi/uutiset/kotimaa/8580-repo-puolusti-suviseuroissa-naispappeutta

      No, nykyisin en ole enää näin tuohtunut. Ajattelen, että se mikä kelpaa kirkon johdolle, kelpaa myös minulle.

      Vl-liikkeen historiasta kirjoittelin sivulle http://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/article/?bid=261&id=44274 . Ehkä sekin voisi sinua kiinnostaa. Tosin Jorma Ojala näistä asioista enemmän tietää. Tiedoksesi: Jorma Ojala ei kuulu vl-liikkeeseen, ei myöskään Lauri Lahtinen.

      P.S.

      Lisäys kun näin Voiton viimeisimmän kommentin. Kiitos kommentistasi minulle. Yhdyn myös Matteukseen 🙂

      Eri lestadiolaishaarojen eksklusiivisuudesta vielä: Kyllä vanhoillisuus on ainoa ”virallisesti” eksklusiivinen. Esikoisuuskaan ei sitä ole yksimielisesti ollut. Siellä tosin selkeää opillista kantaa ei ole esitettykään (tässä kuten ei muissakaan asioissa). Onko esikoisten tilanne nyt muuttumassa? Jorma osaa varmasti sanoa enemmän.

      Rauhansanalaisuus (pikkuesikoiset) ei ole eksklusiivinen, uusheräys vielä vähemmän. Jotkut hyvin pienet sirpaleryhmät voivat sitä kuitenkin olla.

    • Vielä Voitolle:

      Pyydän anteeksi, että luulin sinua ihan untuvikoksi näissä vl-keskusteluissa. Olithan kommentoinut aikaisemmin ainakin uutisketjussa ”Piispa: Seurakuntaoppi on vanhoillislestadiolaisilla voimanlähde ja ongelma”. Jostain syystä en jaksanut siihen silloin osallistua – taisi olla väliaikaista taisteluväsymystä.

      Kun nyt luin tätä piispa-ketjua, huomasin kiintoisan sananvaihtosi Antti Leinosen kanssa. Siinä Antti kirjoitti:

      ”Voitto, se, että onko vain vanhoillislestadiolaiset (ja kaikki vastasyntyneet vauvat) vain se pyhä joukko, lienee pitkälti uskon asia. Jos sen voisi järjellisesti perustaa että asia on juuri näin, tällöinhän se ei olisi uskon asia.”

      Tätä olisi pitänyt kommentoida pohtimalla, mitä Antin viestissä tarkoittaa ”uskon asia”. Usko siihen, että vl-liike (ja samoin uskovat) muodostavat ainoan mahdollisen pelastuvien joukon, ei ole uskon asia samassa mielessä kuin esim. usko Jeesuksen ylösnousemukseen. Jos se sitä olisi, pitäisi se olla kirjattuna uskontunnustukseemme. Kyseessä olisi pelastusopillinen asia.

      Mutta juuri näinhän asia SRK-lestadiolaisuudessa käsitetään: Eksklusiivinen seurakuntaoppi ON pelastusopillinen asia. Se ei ole ”uskon asia” siinä mielessä kuin esim. usko jonkin ihmelääkkeen tehoon, jota ei myöskään voi ”järjellisesti perustella”.

      No, tuo ketju on jo kuollut ja tuskin Antti Leinonenkaan enää tänne löytää lisäkommentoimaan. Jääköön asia osaltani auki.

      ——-

      Lopuksi vastaus erääseen kysymykseen, jota et ole vielä ehtinyt kysyä:

      SRK-lestadiolaisuuden eksklusiivisuus on kirjattu varsin selkeästi. Tutkija Markku Ihonen kirjoittaa: ”Kokkolan vuosikokousseuroissa vuonna 1911 todettiin ensimmäisen kerran kategorisesti, ettei muissa uskonnollisissa yhteisöissä ollut uudestisyntyneitä (Talonen 1989, 139).”

      Ks. tarkemmin ketjusta https://www.kotimaa.fi/artikkeli/piispat-toivovat-opillisia-keskusteluja-srkn-johdon-kanssa/

      Kylläpä nyt lykkäsin Voitolle paljon kotiläksyä, mutta kun olen opettaja ammatiltani. Toivottavasti suhtaudut huumorilla. 😉