Joukko kirkolliskokousedustajia julkaisi 11.12. mielipideblogin, jossa piispainkokousta syytettiin silmien sulkemisesta yhdenvertaisuudelta (https://www.kotimaa.fi/blogit/mielipide-piispainkokous-sulkee-silmansa-yhdenvertaisuudelta/ ), kun se totesi joulukuun kokouksessaan, että kaikki seitsemän lähetysjärjestöä ovat noudattaneet Yhteinen todistus -toimintaperiaatteita ja lähetystyön perussopimusta. Kirjoittajien mielestä piispainkokous on väärässä, koska ”suuri osa järjestöistä on toiminut vastoin kirkkomme päätöksiä ja opetusta”.
En itse vielä löytänyt kyseisen piispainkokouksen pöytäkirjaa netistä, mutta ymmärrän asian liittyvän kirkon lähetystyön keskuksen kirkon lähetysjärjestöjen kanssa käymien ohjauskeskustelujen raportin käsittelyyn. Vaikka en pidä kymmenisen vuotta sitten käyttöön otettua perussopimusmallia kaikilta osin ihanteellisena ratkaisuna kirkon lähetysjärjestön aseman määrittelyssä, pidän kohtuullisena vaatimuksena sitä että asiaan liittyviä menettelyjä arvioidaan osana tätä mallia. Jos piispainkokouksen tehtävänä esimerkiksi olisi ollut ylipäätään yhdenvertaisuuden toteutumisen arvioiminen kirkon piirissä, tarkasteluun olisi – yhdenvertaisuuden nimissä – otettu muitakin järjestöjä tai kirkollisia liikkeitä kuin kirkon lähetysjärjestöt. Toisekseen, kun kyseessä oli sen arvioiminen miten lähetysjärjestöt ovat noudattaneet kirkkohallituksen kanssa solmimaansa perussopimusta ja Yhteinen todistus -asiakirjan toimintaperiaatteita, on suorastaan välttämätöntä katsoa mitä noissa kahdessa lukee. Asiakirjat ovat tässä https://evl.fi/documents/1327140/38205829/Yhteinen+todistus+-+Suomen+evankelis-luterilaisen+kirkon+l%C3%A4hetyksen+peruslinjaus+2018.pdf/ff23dbb2-e810-7da2-37bd-6ab7a231bded?t=1568876039000.
Tässä yhteydessä keskeistä on perussopimuksen kohdan Oikeudet ja velvollisuudet määrittely, että ”Sopijajärjestön velvollisuutena on noudattaa omassa toiminnassaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tunnustusta ja päätöksiä sekä toteuttaa kirkon hyväksymää lähetyksen peruslinjausta ja sen toimintaperiaatteita”. Tämä ainakin voidaan tulkita niin, että Yhteinen todistus -asiakirjan kuvaamassa lähetyksen peruslinjauksessä määritellään yksityiskohtaisemmin, miten kirkon päätöksiä noudatetaan. Siellä on mm. pappisvirkaa koskeva oma otsikko Kirkon lähetystehtävä ja pappisvirka, jossa mainitaan kaksi periaatetta joita kirkon lähetystehtävässä noudatetaan:
”1) Seurakuntien ja lähetysjärjestöjen yhteistyössä kirkon lähetysjärjestöt toimivat kirkon päätöksen (1986 pappisviran avaaminen naisille) ja seurakuntien käytäntöjen mukaisesti.” sekä ”
2) Toimiessaan ulkomaisten yhteistyökirkkojen kanssa kirkon lähetysjärjestöt noudattavat niiden virkaratkaisuja eivätkä lisää jännitteitä omalla toiminnallaan.”
Ei ole saivartelua sanoa, että 1-kohdassa puhutaan seurakunnan ja lähetysjärjestön yhteistyössä, ei esimerkiksi lähetysjärjestön rekrytoinnissaan noudatettavista periaatteista. Jälkimmäisistä puheenollen itse perussopimus toteaa kohdassa Sopimuksen tarkoitus, että ”Sopimuksen tarkoituksena on määritellä periaatteet, joita sopijajärjestö noudattaa lähetystehtävän toteuttamisessa Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Sopimuksella ei puututa sopijajärjestön yksityisoikeudelliseen asemaan.” Sopijajärjestön yksityisoikelliseen asemaan kuuluu mm. se että sen työntekijävalintoihin ei sovelleta niitä virkmieoikeudellisia syrjimättömyysperiaatteita, joita julkisoikeudellisen kirkon (ja seurakuntien) kohdalla sovelletaan.
Sekä kirkkohallitus että piispainkokous ymmärtävät, että kirkko on kirkko ja järjestö on järjestö, mikä on historiastamme nouseva peruslähtökohta (tai perusvaikeus jos niin halutaan sanoa) koko kirkon lähetystehtävässä. Niinpä perussopimuksessa ei pyritä määrittelemään esimerkiksi sitä millaista teologiaa lähetysjärjestöjen on edustettava, rittää kun ne kirkon lähetystehtävää toteuttaessaan toimivat kirkossa sovittujen käytäntöjen mukaan.
Itse yhdenvertaisuudesta perussopimuksessa mainitaan, että ”Kirkko sitoutuu kohtelemaan kaikkia lähetysjärjestöjään yhdenvertaisin perustein”. Näin siis kirkkohallituksen ja piispainkokouksen tasolla. Siitä miten seurakunnat kohtelevat lähetysjrjestöjä sanotaan vain että ”Sopijajärjestö voi saada seurakunnilta kolehtivaroja ja talousarviomäärärahoja sekä vapaaehtoista kannatusta seurakuntien kautta”. Tämä asia voisi olla toisen laulun aihe, tässä blogissa haluan vain puolustaa piispainkokousta sille esitetyssä syytöksessä. Tasapuolisuuden vuoksi sen verran sanon mielipiteenäni, että toisessa blogissa esitetty kritiikki tarkoitussidonnaisuuden periaatteen laiminlyönnistä vaikuttaa vähän kaukaa haetulta ja keinotekoiselta yritykseltä puuttua seurakunnilla olevaan harkintavaltaa
Jatkan vähän yksinpuheluani, vaikka en väitä että juuri tämä asia olisi se tärkeä puheenaihe. On tullut mieleen, että kirkon elämässä ja toiminnassa on monenlaisia teemoja; joitakin kiinnostaa hyvin yleismaailmalliset ilmiöt YK:n ihmisoikeusjulistuksesta oikeudenmukaisuuden ja yhdenvertaisuuden toteutumiseen maailmassa, Suomessa, kirkossa, seurakunnassa yms. Toisia kiinnostaa enemmän teologiset teemat luterilaisesta tunnustuksesta Raamatun tulkintaan tai totuuteen. Toisia taas käytännöllinen lähimmäisenrakkauden toteutuminen ihmisten välillä ja seurakunnan toiminnassakin. Joitakin kiinnostaa ylipäätään ns. hengelliset asiat. Ja sitten on tämä joitakin harvoja, kuten minua, kiinnostava hyvä hallinto ja virkateiden reittikartat. Varmasti on vielä muitakin.
Blogissa käsitelty piispainkokouksen ratkaisu on yksi osa sitä hallintorakenteen ratkaisua, mikä tehtiin kirkon lähetystyötä koskevan pitkän strategia-prosessin tuloksena vajaat kymmenen vuotta sitten. Siinä ratkaisussa kirkon lähetystehtävän katsottiin parhaiten edelleen jatkuvan kirkon lähetysjärjestöjen työnä, ja sen koordinoimisessa pyrittiin vahvistamaan kirkon lähetystyön keskuksen roolia. Se vahvistui silläkin, että kirkolliskokouksen sijasta eräänlaisiksi ylimmiksi valvojiksi tulivat sekä piispainkokous, jonka asiaksi tuli seurata uuden järjestelmän toimivuutta, että kirkkohallitus joka perussopimuksen avulla hallinnoi ja määritteli järjestöjen aseman. Järjestöt tuotiin eräässä mielessä lähemmäksi kokonaiskirkon todellisuutta. Olen itselleni kuvannut sitä niinkin, että vaikka lähetystyötä ei hallinnollisesti saatu kirkon toiminnaksi niin kuitenkin liekaa lyhennettiin. Se miten juuri piispainkokouksen toimintaa tässä asiassa arvioidaan nostaa luonnollisesti arvioitavaksi myös sen, millaiselta valittu hallintorakenne ylipäätään näyttää nyt kun aikaa on vähän kulunut. Mielestäni tämä, jonkun mielestä ehkä inhorealistinen hallintokokonaisuus, on pidettävä mielessä kun asiasta puhutaan. Blogissani rajoituin vain piispainkokouksen kritisoituun ratkaisuun.
Haluaisiko joku kommentoida piispainkokouksen ratkaisua, ja sitä sulkiko se siinä yhteydessä silmänsä yhdenvertaisuudelta?
Huomasin että yrittäessäni puhua turhankin yleisellä tasolla unohdin kiinostuslistassa mainita sellaiset konkreettiset asiat kuin naispappeus ja homojen vihkimiset. Lehtikin nosti pappeusasian uutisiin tämän asian yhteydessä. Sisällytän nämä ensiksi mainittuihin yleisiin näkökohtiin, jos joku ei huomannut:)
Taisit Hannu kirjoittaa asiantuntijoille ja me jotka hyvin innokkaasti yleensä kommentoimme kaikkea mahdollista ei taideta kuitenkaan olla tämän asian asiantuntijoita.
Joopa joo Pekka. On tämä vähön kummallista silti. Joko olet oikeassa, tai ihmisiä ei kiinnosta keskustella asiallisesti kirkon lähetystyöstä. Rehellisesti sanoen näyttää siltä että sen viisi vuotta vanhaa toimintarakennetta koetellaan, haastetaan. Olisi kiva jos piispainkokous myös sanoisi jotakin sen lisäksi että se tekee pätöksiä. Sitä on kuitenkin nyt syytetty, eikä taida kuulua piispainkokouksen toimintatapaan että se kollektiivina puolustautuisi.
Nyt on tietenkin joulun juhla läsnä, joulurauhaan kuulunee myös tämän foorumin vaikeneminen, ainakin vaikeista asioista. Kirkon lähetystyön toimikunnan ja piispainkokouksen edessä saattaa olla tehtävänä ottaa kantaa siihen, halutaanko kaikkia nykyisiä oikeasti pitää kirkon lähetysjärjestöinä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden haasteesta huolimatta.
Todennäköistä on että tähän asiaan palataan viimeistään ensi vuoden syksyllä, kun seuraavat ohjauskeskustelut käydään ja piispainkokous taas saa päättää.
Joulun iloa!
Aika harvoja näyttää mikään asiallinen keskustelu vetävän puoleensa.