Presidentin ja patriarkan kohabitaatio nyky-Venäjällä on Itä-Rooman perua. Kruunun ja alttarin liittoa kutsutaan näkökulmasta riippuen kesaropapismiksi tai sinfoniaksi.
Sain pari vuotta sitten syntymäpäivälahjaksi kuusi kirjaa ja 3 000 sivua keskiajan Bysantin hoviseremonioita. Gilbert Dagronin kokoama Constantin VII Porphyrogénète: Le livre des cérémonies kertoo, millainen oli käytännössä se keisarin ja patriarkan sinfonia, joka periytyi Konstantinopolista valtio-opin malliksi Balkanille, Lähi-itään ja Venäjänmaalle.
Vanhat imperiumin pääkaupungit Istanbul ja Moskova olivat vielä 40 vuotta sitten rähjäisiä ulkoilmamuseoita. Molemmista kaupungeista on kuoriutunut Erdoğanin ja Putinin valtakauden aikana kiiltäviä metropoleja. Kaupunkien arkkipiispat, Ekumeeninen patriarkka Bartolomeos ja Moskovan patriarkka Kirill, ovat tänään Turkissa ja Venäjällä samassa protokolla-asemassa kuin eduskunnan puhemies Suomessa.
Patriarkat ovat imperiumiensa palveluksessa. Tämä selittää sitä, miksi Konstantinopolin ja Antiokian patriarkat olivat hiljaa, kun Turkin Erdoğan tai Syyrian al-Assad kaasuttivat ja pommittivat kapinallisia tai kurdeja kanonisilla alueillaan.
Venäjän patriarkat ovat istuneet Moskovassa 500 vuotta ja nähneet monta tsaaria, puoluejohtajaa ja presidenttiä. Vastapalveluksena sinfoniasta maallisen vallan kanssa patriarkka on saanut valtiolta rahaa kirkkoihin ja luostareihin. Niiden suojista nousee tulevaisuudessakin Venäjän diktaattorit, dissidentit, Rasputinit ja Rostropovitšit. Patriarkka Kirill saattaa näyttäytyä Putinin alttaripoikana. Parinsadan vuoden kuluttua voi olla niin, että Venäjän ortodoksit muistelevat Putinia vain satoja kirkkoja vihkineen patriarkan rakennusmestarina!
Suomen arkkipiispa Leo leimasi pari viikkoa sitten Moskovan patriarkaatin kirkoksi, jossa oli ollut ”ortodoksisuuden häiveitä, mutta sen tilalle on tullut venäläinen messianismi, ortodoksinen fasismi ja etnofyletismi” (Puhe kirkolliskokousseminaarin alkaessa 7.6.2024). Jos messianismi, fasismi ja etnofyletismi on maailman ylivoimaisesti suurimman ortodoksisen kirkon sairaus, mitkä attribuutit annetaan meille saman kirkkoruumiin pienemmille jäsenille?
Ortodoksista arkkipiispaa ei tarvita Suomessa toistamaan itsestäänselvyyttä siitä, että Venäjän hyökkäys Ukrainaan oli brutaali ja oikeudeton. Valtion rahoilla palkattu arkkipiispa on henkilö, jonka pitää avata ja avartaa itsekriittisesti ortodoksisen sinfonia-aatteen problematiikkaa. Arkkipiispa edustaa Suomessa sitä ortodoksista yhteisöä, jonka johtajalta odotetaan aloitteita kriisin ratkaisuiksi ja ponnisteluja vaikuttaa Venäjän patriarkkaan diplomaattisin keinoin.
