Aloitin työt Al Amana -keskuksessa Omanissa keväällä 2017. Al Amana on Amerikan reformoidun kirkon lähetystyön tulos, ja kristittyjen ja muslimeiden yhteistyön historia maassa on jo lähes 130-vuotinen.
Keskuksen tavoitteena on tuoda eri tavoin uskovia ihmisiä yhteen ja edistää rauhaa ja sovintoa maailmassa. Nopeasti tutustuin kashmirilaiseen kauppiaaseen, joka ansaitsi leipänsä myymällä mattoja, huiveja ja muita tekstiileitä.
Kauppa kävi hänellä erittäin hyvin johtuen suureksi osaksi siitä, että hän tuli toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa, ystävystyi maassa asuviin ulkomaalaisiin ja iloisella ja rehellisellä käytöksellään ystävystyi monien ihmisten kanssa. Opin näkemään, miten hän verkottuu hyvin erilaisten ihmisten kanssa, kuuntelee ja kunnioittaa heitä ja heidän mielipiteitään.
Eräänä päivänä hän kertoi minulle tarinan, joka oli saanut hänet surulliseksi. Omanissa asui eräs yhdysvaltalaisperhe, joka oli tutustunut kauppiaaseen samoin kuin moni muukin häneen. Joku perheen tuttu oli suositellut kauppiasta ja sanonut, että häneltä saa erittäin hyvälaatuisia mattoja ja huiveja. Perhe oli alkanut tehdä tuttavuutta kauppiaan kanssa, tuttavuus oli tiivistynyt ja he olivat ystävystyneet.
Perhe oli kutsunut kauppiaan syömään kotiinsa, ja he olivat keskustelleet monista asioista, syvällisestikin. Kauppias oli harras muslimi, ja perhe oli hartaita kristittyjä. He olivat puhuneet puolin ja toisin uskonnosta ja oppineet toisiltaan paljon.
Jossain vaiheessa sitten kristitty perhe muutti pois Omanista. Viimeisenä viikkona maassa ollessaan he olivat vierailleet kauppiaan luona ja tuoneet hänelle läksiäislahjan. Samalla he olivat kertoneet, miten he arvostivat hänen avoimuuttaan, avarakatseisuuttaan ja keskusteluita hänen kanssaan.
Samalla he olivat sanoneet olevansa hyvin pettyneitä, että huolimatta kaikista niistä keskusteluista, joista he olivat käyneet, kauppias ei ollut luopunut omasta uskostaan ja kääntynyt kristityksi. He olivat rukoilleet ja toivoneet, että kauppias olisi huomannut heidän hyväntahtoisuutensa ja ymmärtänyt, miten kristinusko on ainut oikea uskonto. He olivat pahoillaan siitä, että kauppias ei ollut valinnut Jeesusta Herrakseen.
Kauppias kertoi, miten surullinen hän oli siitä, että kristityt olivat olleet hänen kanssaan ja ystävystyneet häneen ainoastaan siksi, että he halusivat hänen kääntyvän. Heillä oli ollut salattu motiivi ystävystyä muslimin kanssa. Kauppias pohti, josko tämä oli missään vaiheessa ollutkaan oikeaa ystävyyttä.
Tarina sai minutkin surulliseksi. Tällaisiako me kristityt olemme? Meidän kuuluisi tehdä toisille niin kuin toivomme itsellemme tehtävän. Ei tässä ole sellaista tarkoitusta, joka pyhittäisi keinot. Ei Jeesuksen lähetyskäsky minusta tätä tarkoittanut.
Työssäni käytän kristittyjen ja muslimien kohtaamisessa metodia, jossa tietystä teemasta, kuten esimerkiksi Jumalan läsnäolo tai ilmastonmuutos (aiheet voivat siis olla erittäin moninaisia), keskustellaan osallistujien pyhien tekstien avulla. Kristityt tuovat teemaan liittyviä raamatunkohtia ja muslimit kohtia Koraanista.
Näiden pyhien tekstien avulla osallistujat pystyvät jakamaan omaa uskoaan toisille ja avaamaan sitä, miten he näkevät oman uskonsa kautta keskustelussa olevat asiat. Jo se, että kuulee muslimien kertovan Koraanista, saattaa olla ainutlaatuista monelle kristitylle. Toisaalta monet muslimit kuulevat Raamattua ensimmäistä kertaa.
Toisen pyhien tekstien kuuleminen saattaa herättää osallistujissa erilaisia tunteita. Keskusteluissa pyrimme luomaan turvallisen tilan, jossa kaikenlaiset tunteet ovat sallittuja. Minulta on monesti kysytty, eikö tämä olisi myös hyvä tilaisuus kristityille evankelioida ja osoittaa muslimeille, miten paljon parempi uskonto kristinusko on.
Olen todennut heille, että ensinnäkin paikalla olevat muslimit uskovat omaan totuuteensa aivan yhtä vahvasti kuin kristittyinä me uskomme omaan totuuteemme. Toiseksi, keskusteluissa osallistujat kohtaavat toisensa subjekteina. Käymme keskustelua toisten osallistujien kanssa tasavertaisesti, koska kunnioitamme toisiamme Jumalan luomina. Toinen osallistuja ei ole objekti, jolle minun tulee tehdä jotain.
Minun tehtävänäni ei ole käännyttää yhtään ihmistä kristinuskoon. Se on Pyhän Hengen tehtävä. Jos keskustelut saavat aikaan sen, että ihminen alkaa pohtia omaa uskoaan ja se aloittaa prosessin, joka johtaa perustavanlaatuisia oleviin kysymyksiin, olkoon niin.
Al Amana -keskuksessa tekemämme työ ei ole laskettavissa sillä, kuinka monta uutta kristittyä on kastettu. Sen sijaan meidän tavoitteenamme on tuoda rauhaa ja sovintoa tähän maailmaan, joka sitä tällä hetkellä tarvitsee. Meidän tehtävänämme on tuoda ihmisiä yhteen siten, että ymmärtäisimme toisiamme mahdollisimman hyvin ja emmekä antaisi väärää todistusta lähimmäisestämme.
Tämä syntyy tällaisten kohtaamisten kautta. Tämä syntyy myös sen ystävyyden kautta, joka eri tavoin uskovien välille syntyy. Niin kuin nyt vaikka minun ja sen kashmirilaisen muslimikauppiaan.
Aaro Rytkönen, pastori, Al Amana -keskuksen toiminnanjohtaja Omanissa
Kirkon ulkomaanapu tekee viisaasti jatkaessaan koulutuksen ja toimeentulon tukeaan. Tiedon ja hyvinvoinnin lisääntyessä varmasti myös ymmärrys ja suvaitsevaisuus pitkällä tähtäimellä lisääntyy.
Toivottavasti muilla pohjoismailla on kehitysavun lopettamisesta huolimatta Ugandassa muita yhteistyömuotoja. Jos kolonialismin jälkimainingeissa ollaan herkkiä kaikelle länsimaalaisuuteen viittaavalle, ei poislähtö ja eristäminen auta asiaa yhtään. Asiaa auttaa, jos käytännössä osoitetaan tasavertaisuudesta lähtevää yhteistyötä ja rinnalla kulkemista.
Tuo jälkikolonialistinen kapina on varmaankin osuvin luonnehdinta koko prosessille. Kyse on ennen kaikkea rajusta reaktiosta rappeutuneina pidettyjä länsimaalaisia arvoja vastaan. Samankaltaisuudet suhteessa islamiin ovat ilmiselvät. Jos globaali kristitty etelä löytää jonakin päivänä islamista liittolaisen, mitä sitten tapahtuu? Pitäisikö meidän ennen sitä vakavasti pohtia ja uudelleenarvioida omaakin arvomaailmaamme ja todellisia mahdollisuuksiamme edistää aitoa yhteisymmärrystä ja vuorovaikutusta ennen kuin on liian myöhäistä?
Samasta aiheesta viime viikolla ilmestyneessä artikkelissa African church leaders resist gay rights, call it a colonial import, jossa kirkkojen edustajat kertovat näkemyksistään http://www.religionnews.com/2014/03/06/african-church-leaders-resist-gay-rights-call-colonial-import/
”Jotkut ajattelevat, että kirkon täytyy puolustaa seksuaalivähemmistöjä. Perinteisessä julistustyössä on myös pappeja, jotka kannattavat lakia vahvasti, hän [David Korpela] kertoo.”
Nyt voisi varmaan sitten miettiä, millaisilla ajatuksilla varustettuja lähetystyöntekijöitä Suomesta pitäisi lähettää Afrikkaan, heitä jotka pitävät homosuhteita syntinä vai niitä jotka hyväksyvät homoparit…
”Minun tehtävänäni ei ole käännyttää yhtään ihmistä kristinuskoon. Se on Pyhän Hengen tehtävä. ”
Oletko varma, ettei tuo ole Paha henki, joka demonisoi juutalaisia, tehdäkseen itsestään valkeuden enkelin.
Eikö asia ole niin, että se joka tekee toisesta pahan, on pahan tekijä, paha henki.