Eurooppalaisittain tunnetuin pyhiinvaellus lienee vaellus Santiago de Compostelaan. Ei tarvitse kuitenkaan välttämättä lähteä Espanjaan tai Roomaan tekemään vaikuttavaa mielen matkaa, sellaiseksi käy myös vaikkapa käynti vuosittaisilla herättäjäjuhlilla, varsinkin jos juhlat pidetään vähän kauempana kotoani kuten tänä kesänä – Nivalassa Pohjois-Pohjanmaalla.
Matkustin seitsemän tuntia junalla Nivalaan useiden maakuntien läpi. Siinä ei tosin ollut kävelyä, istumista kyllä. Menomatkalla luin Joel Haahtelan kirjan Mistä maailmat alkavat. Se oli sopivaa henkistä lämmittelyä.
Ensimmäiset herättäjäjuhlat pidettiin Nivalassa 125 vuotta sitten ja juhlat olivat siellä nyt kahdeksannen kerran. Oltiin herännäisyyden ydinalueilla.
Oulun piispa Jukka Keskitalon aiheena lauantain raamattutunnilla olikin juuri pyhiinvaellus. Hän kertoi Raamatun pyhiinvaeltajista Abrahamista alkaen. Keskitalo sanoi myös herättäjäjuhlille tulleen väen olevan pyhiinvaeltajia.
Ajatuksemme menivät piispan kanssa yhteen, sillä matkaa suunnitellessa mieleeni tuli juuri pyhiinvaellus. Sanalla tarkoitetaan hengellistä tai uskonnollista matkaa johonkin paikkaan. Kristityn Jaakobin Santiagon matkan ohella tunnettuja ovat islamin matkat Mekkaan, jollainen kunnon muslimin on tehtävä ainakin kerran elämässään.
Miksi tuhannet (20 -30 tuhatta) ihmiset kokoontuvat kerran kesässä herättäjäjuhlille. Useimmille siitä on tullut tapa, jota on vaikea jättää noudattamatta. Puheiden ja virsien vuoropuhelu, tunnelma ja ilmapiiri, tuttujen tapaaminen ja eri paikkakuntiin tutustuminen sekä jo matka sinänsä ovat vetovoimatekijöitä. Eri vuosina omasta mielentilastaankin johtuen juhlat kokee ja puheet tai virret osuvat eri tavoin.
Monille se on suku- ja perhejatkumo. Nivalassakin moni seurapuhe alkoi kertomuksella siitä, kuinka isovanhempien kanssa oli käyty ensimmäisen kerran jo lapsena juhlilla. Körtiksi siis synnytään.
Joskus se ärsytti ja tunsi itsensä ulkopuoliseksi, kun sellaista taustaa ei itsellä ollut. Sukutaustani on yleiskirkollinen, herätysliikeneutraalia. Isoäitini tosin ymmärtääkseni oli raamattuopistolainen.
Viimeistään Nivalassa tajusin, että suku ja perhe ovat voimavaroja, eikä siitä ole mitään pahaa sanottavaa. Haaste on meidän eikörtiksisyntyneiden liittyminen mukaan, sillä körttiläisyydellä on annettavaa kaikille. Kehotan kokeilemaan vaikkapa ensi kesänä Kauhavalla. Minä liityin mukaan 90-luvulla ystävien kutsumana. Jatkumosta ei vielä tiedä, sillä lapseni eivät ole juhlilla käyneet.
Mitä herännäisyys eli körttiläisyys on? Olin Lahden herättäjäjuhlille vuonna 2007 kirjoittamassa Körttisanakirjaa (https://www.h-y.fi/herannaisyys/korttisanakirja.html). Sen tarkoituksena oli avata körttiläisyyttä heille ja meille, jotka emme ole körtiksi syntyneet.
Sanakirjassa todetaan, että heränneille on tunnusomaista omaa uskoa epäilevä ja uskolla ylpeilyä karttava henki, jossa ihmisen omat keinot ja voimat ovat kokonaan riittämättömät ja usko on Jumalan lahja. Ollaan kyselevällä ja aralla mielellä. Muiden ihmisten uskoa ei arvioida.
Herännäisyyden vahvimpia alueita ovat Pohjanmaa ja Pohjois-Savo, mutta körtin voi tavata etelämpänäkin. ”Meissä kaikissa on vähän körttiä”, todetaan Körttisanakirjassa. Lahden juhlilla käsiteltiin sitäkin, miten körttiläisyys toimii myös kaupungeissa. Toimii, vaikka ehkä Nivalan heinäseipäät vastaavat paremmin mielikuvaa körteistä.
Vuosikymmenten aikana on körttiläisyydenkin luonne muuttunut. Välillä uskon tulkinta on ollut tiukkaa tai kansallismielistä, nyt ollaan liberaaleja ja kansainvälisiä. Nivalan juhlien tunnuskin oli Armossa avarassa.
****
Herättäjäjuhlapuheet käsittelevät ihmisten elämän arkisia kysymyksiä ymmärrettävällä tavalla. Maallikkona tekee mieli todeta, että puheet ja pohdinnat eivät ole ”liian teologisia”, siis teoreettisia tai opillisia.
Muutamia ajatuksia Nivalan juhlien puheista.
Armo on avarimmillaan ahtaimmassa kallionkolossa”, sanoi Laura Lahdensuo lauantain aamuseuroissa.
Lauantain päiväseuroissa puhui Herättäjä-yhdistyksen tj. Simo Jutunen juhlien teemasta, armosta, jonka hän sanoi yltävän yli kaikkien rajojen. Rajojen ei pitäisi sulkea ketään kirkon ja hyvän elämän ulkopuolelle. Rivien välistä saattoi lukea, että kirkon osallistuminen äskeiseen Prideen ei ole körteille ongelma, kuten ei pappien sukupuolikaan. Näitä ei aiheita en kuullut seurapuheissa juuri käsiteltävän.
Lähetysseuroissa avasi itsekin aikoinaan lähetystehtävissä Afrikassa ollut kirkkoherra Eija Nivala lähtevien, omaisten ja muiden lähettäjien syviä tuntoja. Lähtemiselle on vahva tahto, mutta päätöksen tekeminen ei ole helppoa.
Sunnuntain messussa saarnannut H-y:n puheenjohtaja Tapani Rantala muistutti Paimenen sanovan meille kaikille: Sinä riität, sinä kelpaat, sinä et ole yksin.
Päätösseuroissa toimittaja Kimmo Saares puhui koskettavasti elämän rajoilla olemisesta, missä sielläkään Hän ei päästä meistä irti, vaan kantaa vaikeuksien keskellä.
Kiitos tästä vaelluskokemuksesta. Itsekin olen eräänlainen körtteihin kallistunut, kymmenisen vuotta sitten menin ensi kertaa seuroihin, Isoihin juhliin en ole vielä uskaltautunut; pelkään että siellä lupauksista huolimatta joku kysyy että mitä kuuluu. Toinen syy on kummallinen kollektiivinen kauna siitä miten korkealta meitä viidesläisiä intoilijoita katsottiin ja lyhyiksi mitattiin 1970- ja 80-luvuilla, nöyryydestä ylpeinä.
Joskus Herättäjäjuhlia mainostettiin muistaakseni Kirkko ja Kaupunki-lehdessä, että näille juhlille voi tulla sellaisena kuin on, ja juhlilta voi lähteä sellaisena kuin tuli. Mutta luulisi hengellisen juhlien järjestäjien myös toivovan muutostakin, vaikka että edes jollekin kävijälle Jeesuksen armo kirkastuisi ja/tai usko Jeesukseen saisi vahvistusta.
On hämmästyttävää se, että nykykörttiläisyys näyttää paljolti suorastaan vastakohdalta sille, mitä körttiläisyys oli 1800-luvulla. Silloinhan heränneet erottuivat suruttomista selvästi ja jyrkästi. Heränneet pukeutuivat tummiin talonpoikaisasuihin, veisasivat seuroissa ja tarkoin karttoivat maallisia huveja. Suruttomia olivat ne, jotka pukeutuivat kirjaviin vaatteissin, kävivät hypyissä eli tansseisssa ja nuorisoseurojen iltamissa.
Joo, mutta kukaan ei voi täysin tässä elämässä erottautua kokonaan kaikesta ”maallisesta”, vaikka kuinka hiki hatussa yötä päivää itkien tosissaan yrittäisi.
Eikä siihen ole pystynyt kokonaan kukaan munkki, erakko, ”pylväspyhimys” tms.
Tuskin kukaan käy vain esim. seurakunnan tilaisuuksissa, vai käykö?
Vaikka herännäisyys on saanut paljon hyvää aikaan Suomen kirkossa, en pidä esikuvallisena 1800-luvun maailmankielteisyyttä. Toin vain esille sen, että körttiläisyys on muuttunut enemmän kuin mikään muu herätysliike historiansa aikana. Tässä uudistumisessa on paljon hyvääkin, esim. kulttuurimyönteisyys, mutta parannuksen teko on yhtä ajankohtaista nyt kuin 200 vuotta sittenkin, sillä ihmisen perusluonto ei muutu 200:ssa eikä edes 2000:ssa vuodessa.
Kristinuskoa on aina tulkittava kontekstuaalisesti. Siten on turhaa vertailla uskon harjoittamista ja käsityksiä eri vuosisadoilla – muutoin kuin niiden omasta ajasta käsin.
Ihminen on aina pelastunut samalla tavalla eli uskomalla Jeesukseen. Jo Vanhan Testamentin ihmiset uskoivat tulevaan Messiaaseen eli Jeesukseen, me taas uskomme jo tulleeseen Messiaaseen eli samaan Jeesukseen.