Onko uskonelämäsi keskus syntien voittamisessa ?
Pyritkö enemmän keskittymään uskonelämässä siihen että voittaisit synnit mitä elämässäsi on vai keskitytkö syntien tunnustamiseen?
Uskon että näistä kahdesta vaihtoehdosta löytyy pitkälti kristillisyys mitä maailmalta löytyy tai Suomesta . Ja usein varmaan kaikki kristityt yrittää tulla paremmaksi ihmiseksi ja saada voittoja synnistä , jossakin elämänsä vaiheissa .
Kun pyrimme voittamaan syntimme elämässä niin väistämättä me olemme ajatustemme ja mielemme kanssa , niin että uskonelämme keskittyy itseemme .
Joudumme silloin usein laskemaan rimaa kun näyttää siltä että voittoja ei tule synnistä tai ainakaan tarpeeksi vaan sydän vaatii meiltä enemmän , eikä sydän tunne useinkaan lepoa ja rauhaa .Se kaunis ajatus että nämä muutamat helmasynnit on nyt hyvän kristityn mallista vailla ja kun ne saadaan voitettua niin ihan kelvollinen jopa hyvä kristitty olen . Joskus valo vaan osuu arkaan ja valossa muistuu mieleen että historia ei olekkaan niin ruusuinen eikä edes aika kultaa muistoja kun samat synnit on kulkenut mukana vuosia ja jopa vuosikymmeniä ja musta lista on vain kasvanut . Myös evankeliumi on silloin peitossa , koska olemme keskittyneet oman itsemme kanssa painimaan . Ja tilannetta ei paranna asia jos
Seurakuntayhteys ei tarjoa
Syntientunnustamiselle sijaa
ja jos oppi ei tunnusta ihmisessä asuvaa syntiä .
Silloin ihminen on lain alla enemmän tai vähemmän .
Mutta jos me keskitymme tunnustamaan syntimme
siis toisin sanoen pysymään Kristuksessa niin meidän elämässä on lepoa ja rauhaa,
Koska elämämme ja syntiongelma on saanut
vastauksen . Silloin olemme myös sillä paikalla että tiedostamme synnin olemuksesta sen kauheuden ja itsessämme sen oikein asuvan meissä ja siihen lääke että
vain Kristus voi meitä auttaa
ja alamme janoamaan sitä vapautta ja silloin meillä on oikea tie kohdata syntimme .Ja myös Jumalan mieleistä halua pysyä erossa synnistä paremmin .
Myös se miten ihmisen elämä alkaa näyttäytymään ulospäin , niin usein lain alla elävä ihminen alkaa vaatimaan samoja ponnisteluja muilta ihmisiltä kun itse harjoittaa ja ihminen kasvaa omaan vanhurkauteen , joka suoraan alkaa näkymään tekopyhyytenä ulospäin , omat synnit on peitossa silloin kun toisten synnit näyttäytyvät suurina joskus jopa kadottavina ja oikeustaju on silloin nuhdella toista ja usein itsekkäistä motiiveista . Verraten itseään heikomman veljen edessä .
Kun syntien tunnustamiseen keskittyvä ihminen on niin monesti saanut kokea itsessään sitä synninturmelusta , että jotkut jopa kyllästyvät siihen ja alkavat kuuntelemaan niitä puhujia , jotka lupaavat parempaa ja usein myös kehuvat ja antavat ymmärtää että ihminen voi tulla paremmaksi kun saa voimaa ja henkeä tarpeeksi Jumalalta.
Syntien tunnustaminen vie ihmistä lapseuteen ja nöyryyteen ja oikeaan itsetietoisuuteen . Ja antaa ymmärrystä että jos tahtoo olla vahva niin pitää pystyä olemaan heikko. Mutta armossa saa kasvaa ja huomata että Kristus on tehnyt kaiken puolestani pelastuksen eteen . Silloin myös Jumalan kuva on rakastavampi ja lempeä .
Jeesus kehoitti pysymään hänessä , se on hänen armossa ja anteeksiantamuksessa.
Katse Kristuksessa , joka on tie , totuus ja elämä .
Minun tulis vähetä ja hänen kasvaa . Uskon että syntien tunnustamisen tie vaikka se vie näkemään totuuden meistä itsestämme , niin samalla kirkastuu Jumalan rakkaus ja se suuri armo osaksemme , jota emme osaa ymmärtää miksi se on minua kohdannut , ilman ansioita .
Syntien tunnustaminen on Pyhän Hengen työn seurausta ja siksi tähän tulee liittyä seurakunnan yhteys , että emme tee siitäkin suoritusta ilman Jumalan sanan vaikutusta .
Kristus on voittanut Golgatalla synnin perkeleen ja kuoleman ja tähän voittoon saamme laskea turvamme joka päivä , kun tunnustamme syntimme niin Jumala on uskollinen ja vanhurskas meitä kohtaan .
Pyritkö voittamaan synnit elämässäsi ?
”Pyritkö enemmän keskittymään uskonelämässä siihen että voittaisit synnit mitä elämässäsi on vai keskitytkö syntien tunnustamiseen? ” ( Timo Gummerus). Syntien tunnustaminen on aina keskittymistä omiin synteihin, näin tulee ollakin. Se ei ole itsekeskisyyttä vaan avoimuutta Jumalaa kohtaan, jolle tunnustamme syntimme. Itsensä tutkiminen on lähtökohta syntien tunnustamiselle. Synnintunnustuksessa, katumuksen sakramentissa kadumme pahoja ajatuksia, tunteita, sanoja ja kaikkia tekojamme. Tätä on kristillinen kilvoitus.
Sellainen synnintunnustus jossa omia pahoja tekoja ei tuoda Jumalan eteen, on yhtä tyhjän kanssa. Synnintunnustus on myös vaihe jossa haluamme parantua ja lupaamme elää parempaa elämää. Kristus voi parantaa ” helmasynneistä” ja jumallistaa, kirkastaa ihmisyyden. Monesti tämä voi kestää kauan mutta täytyy olla kärsivällinen ja peräänantamaton. Jeesus lupaa siis parempaa elämää kirkastaen ja pyhittäen meidän tahtomme. Muutumme Jumalan armosta päivä päivältä Kristuksen ikoneiksi, kuvan kaltaisuuteen, jumalallistumme, pyhitymme.
Sami olen samaa mieltä noin mitä käsitän . Se miten kaikkea tätä ympäröi opetus ratkaisee ja juuri Srk yhteys on merkittävä ja perisynnin käsittäminen niin ne vaikuttavat siihen meidän suhteeseen syntiin ja millainen osa on synninvoittajalla Kristuksella tässä kaikessa . Luulen että jokainen kristitty kulkee joskus tai alussa ns lain tietä ja pyrkii omin voimin ratkaisemaan oman elämän syntihaasteita . Olen kuullut jonkun vanhan körtin suusta että kun ihminen tulee uskoon niin hänestä tulee fariseus ja kai siinä jotain perää voi olla .
Timo, luterilainen perisyntioppi keksittiin 1500 luvulla luterilaisten keskuudessa. Helluntailaiset keksivät lapsikasteen kieltämisen 1800 luvulla.
Lain alle joutuminen on vieras ilmiö ortodoksi perinteessä, koska kirkolla on käytössä ohjaustraditio. Ortodoksit paastoavat säännöllisesti, kunnioittavat ikoneita, lukevat päivittäin Raamattua, pyhien ihmisten elämänkertoja, lukevat aamu ja iltarukoukset, käyttävät rukousnauhoja, suitsuttavat, kunnioittavat reliikkejä, polttavat tuohuksia, osallistuvat jumalliseen liturgiaan ja nauttivat pyhitettyä vettä.
Synnin voittaja on vain Jeesus. Hänen voitossa on meidän voittomme. Taistelemme kyllä syntiä vastaan, mutta syntistä olemustamme emme sillä kykene muuttamaan. Olemuksemme puolesta olemme loppuun asti syntisiä, mutta Uuden ihmisen olemuksessa täysin pyhiä ja puhtaita uskon kautta Jeesuksen voittoon. Tätä kuvaa hyvin tuo perisyntioppi.
Siihen tutustuminen käy oikein helpoksi kunhan vain pyrkii jatkuvaan rukoukseen. Hyvin pian havaitsee miten vaikeaa se on juuri täydellisen syntisyytemme tähden. Jos haluamme päästä jatkuvaan rukousyhteyteen Heraamme kanssa, niin silloin tässä ponnistelussa auttaa vain Jumalan armo. Kaikki omat ponnistelumme johtavat vain katkeriin epäonnistumisiin. Niillä on se hyvä tarkoitus että lakkaamme luottamasta omiin voimiimme tässä loputtomassa taistelussa.
Pekalle – asiaa kirjoitat!
Sami – syntioppi on apostolien opetusta .
Ihmisellä , jokaisella uskovalla on vaara joutua lain alle , myös ordodoksilla on siihen vaara , vaikka kirkko ei sitä tunnustaisi . Ihmisellä on pyrkimystä omin voimin yrittää ja kelvata , kunnes kristitty tajuaa että on vain Kristus . Kuten Pekka edellä kirjoitti .
Ortodokseille, on kovin outoa ajatus, ”omin voimin yrittää kelvara” tuollaista ajattelua ei tunneta. Samoin ajatus olemuksellisesta synnistä joka asuu ja lymyää jossakin ruumissamme.
Niin samoja asioita katsoen niin me näämme niin erilailla . Luterilaisuuden keskiössä on Jumalan armoteot , joihin turvaamme eli pelastuksemme tulee meidän ulkopuolelta eikä sen perustus ole muussa kuin Kristuksen sovitustyössä ja saamme siksi jo iloita siitä pelastuksesta täällä ajassa . Luterilainen oppi ihmisen vaikeuksissa opettaa katsomaan yksin Kristukseen eikä omaan kilvoitteluun eikä ansioihin. Tämä edellä kirjoitettu on minulle syy olla luterilainen . Mutta en halua kenenkään toisen ihmisen uskonkäsitysten perusteella olla tuomari , koska sekin on hyvin luterilaista että emme tuomitse emmekä jaoettele ihmisiä eri karsinoihin koska pelastus on yksin armosta .
Ortodoksit katsovat juuri yksin Kristukseen ja luottavat Jumalan armoon. Oma kilvoittelu on ortodokseille vieras samoin omat ansiot.
”Ortodokseille, on kovin outoa ajatus, ”omin voimin yrittää kelvara” tuollaista ajattelua ei tunneta. Samoin ajatus olemuksellisesta synnistä joka asuu ja lymyää jossakin ruumissamme.” Sami Paajanen.
Paavalilla oli kyllä toisenlainen käsitys synnistä… Tuo synti asuu meissä, juuri se saa aikaan meissä vääryyttä ja valheellisuutta, oman vääryyden kieltämistä ja kaikkia viheliäisiä ominaisuuksia, mitä meissä on. Synnin tunnustaminen taas on samanmielisyyttä Jumalan kanssa.
”Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen.
Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen. Mutta jos minä teen sitä, mitä en tahdo, niin minä myönnän, että laki on hyvä.
Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu. Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.
Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu. Room.7:14-20
Tuo Kreikan kielen ”asuu” tarkoittaa ”olla sisällä” synti on siis meissä olemuksellista laatua ja tulee meihin Aadamin perintönä, näin Raamattu selkeästi ilmoittaa. Jokainen ihminen kuolee synnin tähden ja juuri tämän tähden kuolema ei voinut myöskään pitää Kristusta, koska Hän oli synnitön. Teologia on tässä hyvin johdonmukainen. Synti on ihmiskunnan surullisin asia, mutta juuri sen tähden Jumala tuli maailmaan Kristuksessa pelastamaan meitä.
Oikein Ismo kirjoitti ja tämä on oikeastaan kaiken kristillisyyden suunta miten suhtaudumme elämäämme , Jumalaan ja muihin ihmisiin . Usein on luterilaisiakin kristittyjä jotka sanovat että eihän meillä ole opissa vaikka helluntailaisten kanssa kuin kasteasia ero ja siihen ei kannata kiinnittää huomiota . Kuitenkin koko oppi on hyvin erilaista kun syntikäsitys on erilainen , silloin tulee synergismiä ja muuta raamatulle vierasta opetusta . Kun Jumala ottaa omakseen niin samalla alkaa ihminen tiedostamaan todellisuutta itsestä ja Jumalasta .Enenevää synnin ja armon tuntoa , minun tulis vähetä ja hänen kasvaa – Kristuksen aikaansaavaa pyhitystä .
Ismo, yhdellä Raamatun lauseella ei saada mitenkään ihmisen sisäiseen maailmaan olemuksellista pahaa, pahalla kun ei ole mitään omaa substanssia. Roomalaiskirjettä on tulkittu lähennä lännessä liityen Augustinuksen ja Pelagiuksen ja Julianus Eklanumilaista vastaan esittämään polemiikkiin. Augustinus ajatteli, että synti siirtyy sukupuoliaktin kautta jota hän piti pahana, mutta anteeksi annettavana. Luterilaisuus seuraa tätä mallia. Augustitinuksen mukaan vanhemmat ihmiset voivat lopettaa sukupuoliaktit koska he eivät ole enään hedelmällisiä, pelkkä nautinto kun on syntiä ja himoa. Augustinuksen ajatukset olivat kristikunnassa marginaalissa, sillä teologinen painopiste sijaitsi aiva muualla.
Eli, mikään luotu ei voi tulla luotuun, ainoastaan luomaton pystyy asettumaan luotuun. Kun ihminen tulee uskoon Jumala ei luo mitään uutta luontoa ihmiseen, kuten hän ei luo uutta ruumistakaan, käsiä päätä jalkoja jne…
Ikuinen neitsyt-oppi myös tuo väistämättä mieleen sen, että sukupuoliyhteys olisi jotain itsessään pahaa ja tuomittavaa.
Miksi muuten se asia olisi niin tiukan tulkinnan alainen, jollei sillä perusteltaisi naimattomuuden suurempaa arvostusta?
Raamattu ei tue oppia ikuisesta neitsyydestä. Mistä se on tullut ja miksi se on niin tärkeä?
Asia on juuri päinvastoin. Seksuaalisuus ei kuulunut alkuperäiseen Jumalan suunnitelmaan.
Raamattu ei missään lupaa meidän syntisen olemuksemme poistumista. Siinä Sami on täysin oikeassa.
Synnit saamme anteeksi ja koko olemuksemme on vanhurskautettu ylösnousemuksessa, mutta olemus silti yhä sama.
”Jumala vanhurskauttaa syntisen.”
Ihmisen olemus on pohjimmiltaan hyvä. Lankeemus ei muuttanut ihmisen ydintä. Ihmisen luonto ei ole pihjimmiltaan paha, koska Jumala ei sellaista luo. Saatana taas ei voi luoda, koska hän ei ole Luoja.