Kirkossamme väki vähenee! On seurakuntia, joissa jännitetään ”tuleeko messuun ketään”. Kirkkoväki on harventunut niin vähiin, että parhainakin pyhinä vain muutama on paikalla. Tarttis tehdä jotain, mutta mitä? Eikö evankeliumi enää kiinnosta? Vaikuttavia tahoja useita. Olemmeko hyljänneet terveen ja raittiin opin?
Kirkkomme on jo nyt kuin pystyyn kuollut lahopuu? Montakohan vuotta se pysyy pystyssä ennen kuin se kaatua rojahtaa? Hedelmää tuottamaton viikunapuu hakataan ja poltetaan!
Pystyyn kuollut
Olin j-palveluksessa tänään Aleksanterin kirkossa Tampereella , tilaa olisi ollut ainakin noin tuhannelle kirkkovieraalle. Paikalla 35-40 ihmistä. Naisliturgi vetää ja pari apupappia istuu pylvään takana ja nousee pari kertaa lukeman pienen pätkän jotain tekstiä ja avustamaan ehtoollisessa. Tuntemattoman taivaan ihanuudesta puhuva saarna noin 8 minuuttia. Virsien veisuussa ei seurakunasta lähtenut mitään ääntä. Väritön, hajuton ja mitäänsanomaton tilaisuus.
Olin kerran vastaavassa tilanteessa. Papit pyysivät vähäisen kirkkokansan siirtymään muutamaan etupenkkiin keskikäytävän samalle puolelle. Ei ollut enää mitäänsanomatonta ja veisuukin sujui.
’Tuleeko ketään’ seurakunnissa pitäisi kai siirtää messu palvelutaloon, missä ne, jotka eivät kirkkoon pääse, asuvat. Tämän ehdotuksen voi ottaa tosissaankin.
Pidämme mm. Kerimäellä säännöllisesti viikkomessuja palvelutaloissa. Aina on väkeä, kuulema erään palvelutalon suosituin tilaisuus.
Ehkä viime aikoina on liiaksi keskitytty keskusteluissa ”kirkon” asioihin. Voitaisiinko painopistettä siirtää omaan seurakuntaan ja sen toimintaan, myös jumalanpalveluselämään. Mitkä ovat ne asiat, jotka vieraannuttavat ja mitkä kutsuvat. Myös luovaa pohdintaa: ”Millaiseen jumalanpalvelukseen minä haluaisin osallistua?” voisi olla teema työntekijöiden seminaarissa. Rohkeaa innovointia ja sitten toteuttamaan. Paljon pitäisi varmaan tehdä myös työntekijäkunnan ja neuvoston ja muiden vastuuryhmien sitouttamiseen yhteiseen kehittämiseen. Ja luulen, että Suomessa on lukuisia seurakuntia, jotka tässä ovat onnistuneet. Eikä väheksyä pitäisi myöskään kirkollisten järjestöjen jumalanpalveluselämää ja siitä saatuja kokemuksia.
Olin tänään messussa ison pitäjän isossa kirkossa. Ehkä 30 henkeä paikalla. Tämä siis maalla, missä kuulemma kirkosta ei ole vieraannuttu. Noinkohan on? Vielä n. 25 vuotta sitten vastaavassa seurakunnassa kirkossa oli 150-200 henkeä tavallisena sunnuntaina. Jotain on tehty todella surkeasti.
Yksi sellainen juttu on, että ei juurikaan puhuta niistä asioista jotka ihmisiä askarruttavat vaan pidetään esitelmiä siitä miten kristityn pitäisi ajatella. Kun muistelee korona-aikaa, määräyksiä srkssa kyllä sateli, mutta itse en ainakaan saanut mitään hengellistä tukea, miten tästä selvitään. Pyöritetään pääosin samaa levyä vuodesta toiseen kirkkovuoden tekstien mukaan.
Ja juuri koskaan ei kutsuta ketään keskustelemaan, osallistumaan, eläytymään yhdessä. Voiko tällainen varman päälle toimiva etäinen, virheitä välttelevä ja kutistumista jarruttava virastokirkko selvitä tässä ajassa? No ei voi. Ihmisten hengellisyys ja yhteys Jumalaan ei katoa, mutta ’metsä kirkkoni olla saa…’
Ja joo, on varmaan hirveän hyviä seurakuntia ja pappeja jossain, jotka innostavat ihmisiä osallistumaan. Puhunkin omasta kokemuksesta ja siitä mitä ympärilläni pystyn havaitsemaan.
Hassultako kuulostaakin mutta kirkkomme ei ole kiinnostunut kokemuksesta Jumalanpalveluksessa.
Itse aikanaan asiaa kirjallisessa katsoin mutta nyt taitaa vaivana olla keneltä kysyä.
Totta on myös haasteiden todellisuus erilaisuudessa kun eri odotuksin Messuun saavumme.
Nopeasti muistamisessa muotojäykkyys ja sisäänpäinkatsova tittelien kumartaminen eivät tuntuneet hyvältä. Pappihan on aina pappi, ehkä salaisuuksien haltijana.
Yhdessä vastauksessa kerrottiin hymyilevin suin saarnanneesta papista. Ehkä sunnuntain aihe antoi pohjavirikkeen. Tästä oli läsnäolijalle jäänyt mukava muisto.
Totta on haasteiden olevan suuria; Kokkolasta muistan palveluksen Pyhäinpäivän aikaan, ja pappi saarnassaan ei kyennyt tai voinut liikutuksestaan sanoa mitään.
Ihmisiä näin olemme, ja Meidänkin asia on katsoa ymmärtäväisesti kutsumiamme paimenia rakkaudellisesti hyväksyen erilaisuudessa.
Kirkolla on hienot kirkkorakennukset, — ,on sääli, jos ne ovat vähällä käytöllä. Kannattaisiko kartoittaa, että haluaisiko joku muu kristillinen kirkko järjestää messuja tai muuta toimintaa näissä kirkkorakennuksissa?
Sattaisipa halutakin, mutta eivät voi.
Siinä kirkossa missä tapaan käydä, ihmisiä on aina paikalla, jos vähemmän toisinaan paljon. Joskus on saarna joskus ei. En ole kokenut näitä epämukavaksi. Jumalanpalveluksessa saan olla Jumalan edessä. En ole huolissani, Jumalan valtakunta menee eteenpäin, voin ainakin rukoilla sitä jis en muuta voi.
Ainakin nuoruuteni luterilaisessa kotiseurakunnassa paikalliset ortodoksit kokoontuivat luterilaisen seurakunnan tiloissa kunnes saivat oman rukoushuoneen.
Onko jumalanpalvelus jumalan palvelemista, vai palveleeko jumala kirkkokansaa ? Kuka päättää, mitä on ”terve ja raitis oppi”? Ehkä kirkko on juopunut asemastaan. Rahaa tulee, vaikka ihmiset kaikkoaa.
Ennen koronaa kaupunginkirkossa kävi n. 120 henkilö joka pyhä. Pitäjällä vielä 2 -30 lisäksi.
Miehiä joukosta on ainakin 1/3. Muutamat perheet tuovat pienet lapset myös. Josta erityisesti iloitsen.
Virsilaulu ei huku urkujen pauhuun, mutta papin lukema uskontunnustus ei aina kuulu seurakunnan reippaan osallistumisen tähden. Seurakunnassamme toteutuu vahva yhteisöllisyys. Ehkä liiankin vahvana, kun uusia näkee toiminnassa harvakseltaan.
Jumalanpalveluksen muoto on aivan oikea juuri siinä, mitä se on. Siihenhän sisältyy kaikki hengellisen elämän kannalta tärkeät ja välttämättömät elementit. Ongelmana ennemminkin on se, että monet eivät osaa hyödyntää palveluksen rikasta sisältöä. Jolloin se menee yli hilseen.
Katselin rippikoululaisten osallistumista ja sitä miten taitavasti nuorisonohjaaja heitä paimensi. Ennen palveluksen alkua hän kierteli nuorten joukossa ja ilmeisesti vastaili näiden kysymyksiin. Sen seurauksena kukaan näistä ei aiheuttanut minkäänlaista häiriötä. Nuoret näyttivät selvästi arvostavan ohjaajaansa.
Usein olen harmitellut sitä, että ainoa ohjaus minkä nuoret saa on se mihin penkkiriveihin kaikkien pitää mennä. Siten he turhautuvat tilanteeseen, kun eivät tajua tilanteesta mitään ja turhautuvat.
Sama ongelma näyttää yleensä kirkoissa olevan, myös aikuisien kesken. Mitään opastusta jumalanpalvelukseen osallistumisesta ei ole. Sitten vain odotetaan että kaikki istuu hiljaa ja osallistuu.
Joten muoto ei ole se varsinainen ongelma vaan se, ettei minkäänlaista opastusta.
jumalanpalvelukseen sisälle pääsemiseen anneta.
Meillä toimii hyvin kirkkoväärtti toiminta. Vaimokin on yhtenä ja kutsuu kolehdinkatajat, ovella virsikirjoja jakavat ja tulijoita tervehtivät vapaaehtoiset, sekä tekstien lukijat palvelemaan.
Ehtoollisen jaossa avustaa myös vapaaetoiset kukin omalla vuorollaan. Joka pyhä on myös kirkkokahvit ja nekin hoitaa seurakuntalaiset.
Yksi tärkeä unohtui. Nimittäin striimaukset jatkuu ja nyt monet ovat mukana sen kautta. Miksiköhän monet seurakunnat lopetti tuon hienon mahdollisuudet niille, jotka kirkkoon ei syystä tai toisesta pääse.
Pekka Veli, älä muuta turise 🙂 Olen ymmärtänyt, että kaikilla seurakunnilla ei ole käytettävissään hyvälaatuiseen striimaukseen tarvittavia välineitä ja tietotaitoa. Toisin on, jos voidaan tehdä yhteistyötä esimerkiksi paikallis-TV:n kanssa ja on ammattitaitoisia vapaaehtoisia.
Pekka Veli. Meillä homma toimii vapaaehtoisen striimauksen (mahdollisesti pieni palkkio, en ole varma asiasta) avulla niin, että striimauksen välittää sekä paikallinen Lähi-TV että seurakunnan oma Youtube-kanava. Kirkkokahvi on muistaakseni noin joka toinen sunnuntai. Kuten olen monta kertaa muistuttanut: seurakunnat ovat erilaisia.
Ostopalveluna me ne saadaan. Ei siinä vapaaehtoisia ole. Kyllä seurakuntien kannattaisi striimaukseen satasata. Kirkon tulisi elää tässä ajassa ja toimia sen mukaisesti. En ole havainnut että se vähentäisi paikalla olevien määrää. Miksi oikeastaan siitä pitäisi huolta kantaa tulevatko ihmiset kirkkoon, vai osallistuvatko kotoa käsin. Kirkon tulisi palvella seurakuntalaisia. Useimmat seurakunnat ovat luopuneet striimaamasta tilaisuuksiaan. En usko, että se on näin harvoille seurakunnille mahdollista. Väärässä paikassa on säästetty.
Striimauksen ei tarvitse merkitä äänen ja kuvan kokoaikaista saamista kuuntelijoille.
Neljästä kymmeneen kuvaa riittää hyvin äänen lisäksi, ja kun Piispa paikalla otetaan se yhdenneksitoista Piispan Herran siunauksesta.
Ääntä ja muutamaa kuvaa siirretään edullisestikin. Näin voisi kysyä mikä vastustaa lähes ratiomallin käyttämistä TV. ssä.
1980.tä luvun alkupuolen ratiointien kuuntelumääriä voisi vilkaista. Onko muutaman kuvan ujuttaminen TV. hen liian tuskallista.
Pekka Veli, vastaukseni tuli tuohon edelliseen ketjuun vahingossa.
Pekka Veli. Meillä homma toimii vapaaehtoisen striimauksen (mahdollisesti pieni palkkio, en ole varma asiasta) avulla niin, että striimauksen välittää sekä paikallinen Lähi-TV että seurakunnan oma Youtube-kanava. Kirkkokahvi on muistaakseni noin joka toinen sunnuntai. Kuten olen monta kertaa muistuttanut: seurakunnat ovat erilaisia.
Marko. Opastetaanko teillä uusia kirkkovieraita , esim kertomalla parkkipaikoista, kolehti kohteesta, linkistä josta pääsee näkemään esittelyvideon kirkosta ja lasten huomioimisesta yms.