Kirkossamme väki vähenee! On seurakuntia, joissa jännitetään ”tuleeko messuun ketään”. Kirkkoväki on harventunut niin vähiin, että parhainakin pyhinä vain muutama on paikalla. Tarttis tehdä jotain, mutta mitä? Eikö evankeliumi enää kiinnosta? Vaikuttavia tahoja useita. Olemmeko hyljänneet terveen ja raittiin opin?
Kirkkomme on jo nyt kuin pystyyn kuollut lahopuu? Montakohan vuotta se pysyy pystyssä ennen kuin se kaatua rojahtaa? Hedelmää tuottamaton viikunapuu hakataan ja poltetaan!
Pystyyn kuollut
Yleensähän tiedotus on vain kolme nimeä ja kellonaika. Kaikista muista tapahtumista on hienot värikkäät mainokset, mutta messuista ei juuri mitään.
Ihmetyttää se miten vähään ilmoittelussa tyydytään, kun netti antaa siihen rajattomat mahdollisuudet. Pidetään kaikille itsestään selvyytenä sitä että kaikki tietää asiat. Joten ei nähdä sitä tarvetta, joka uusilla tulijoilla on.
Huono tuote käy huonosti kaupaksi, ei siinä paljon mainos auta.
Tuotteessa ei ole mitään vikaa. Tarjoilussa sitä vastoin on paljon korjaamista. Jumalan kansan juhlasta puhuminen siinä yhteydessä on vähän kornia, jos minään laista henkilökohtaista kohtaamista ei tapahdu. Saarnankin tulisi olla vuorovaikutteinen. Ei pelkkää teologian lätinää vaan konkreettista jokaisen elämää koskettelevaa käytännöllistä kehotusta ja rohkaisua. Sen on oltava niin yksinkertaista ja selkeää, että jokainen kuulija pysyy mukana. Yksikin vierasperäinen sana voi kuulijan pudottaa kokonaan kärryiltä. Vuorovaikutus syntyy myös siitä, että kuulija haastetaan pohtimaan saarnaan sisältöä ja siitä nousevia kysymyksiä.
Isoissa keskuksissa, kuten Tampereella ja Helsingissä yhteisöllisyys täytyy luoda, jotta jumalanpalveluksessa kokisi olevansa todellisen juhlakansan keskellä. Yhteisöllisyyskään ei auta, jos samalla ei pidetä huolta siitä, ettei kukaan jää yksin. Täällä periferiassa yhteisöllisyys on itsestään selvyys, eikä sitä enää tarvitse erityisesti synnyttää. Kunhan pidetään huoli siitä että se säilyy.
Nykykirkkohan on halunnut vain ”uudistua”, nythän nimitetään myös hedelmää v.-86 jälkeisestä ajasta, kun tuotiin jälleen uusi Raamatun tulkinta ja viimeisiä hedelmiä tästä on saman sukupuolen ”vihkimiset.” Ei se siitä enää nouse, kun ei johtokaan halua nousta.
Ei pelkkä jumalanpalvelus kai koskaan ole väkeä vetänyt salin täydeltä. Kirkon kirjoista sekin näkyy kuulemma, että vain juhlapyhinä on ollut tungosta ja suurien herätysten aikana. Jollei kirkolla ole muuta tarjolla, niin ei väki ota jumalanpalvelusta omakseen.
Ohessa pitää olla jotain muuta, joka vetää.
Meillä kirkko on täynnä jouluaattona ja pitkäperjantaina. (500 – 600 henkeä). Jopa kauneimmat joululaulut jäävät jonnekin kiirastorstai-illan ehtoolliskirkon väkimääriin (175 – 250 henkeä). Eroja siis on myös paikallisissa kulttuureissa.
Olennainen kysymys lienee, onko messu se, mihin panostetaan seurakunnan työntekijöiden voimavarat – vai nähdäänkö se vain jonkinlaiseksi ylläpitotoimenpiteeksi, joka on kuivakka velvollisuus hoitaa.
Jaksan uskoa, että siellä missä messusta todella tehdään seurakunnan elämän lippulaiva, myös osallistujia alkaa löytyä. Rohkea profiloituminen voisi myös olla kokeilemisen arvoista.
Vähän tästä asiasta on puhetta ja vielä vähemmän kirjoitettua sanaa. Nykyään striimausten kautta kokonaiskuvan saa helposti.
Hyvä Ilpo!
https://m.facebook.com/story.php?story_fbid=pfbid0XvGNtc58t96RWVsAzuetxhBtmoJG3iVYJ8JstdguRqRhWnVdYNBjvaPkKcGvmTx8l&id=1559534529
Kirkolla on hallussaan ”Ihmeellinen salaisuus” jaettavaksi, mutta kansa ei enää ymmärrä sitä ”Latinaa” josta Kirkossa puhutaan.
Kun Rooman Kirkko aikoinaan julisti Italiassa sanaa niin kieli oli Latina, vaikka tavallinen kansa ei sitä enää laajasti ymmärtänyt. Nykyisin olemme jo samassa tilanteessa.
Suomessa on jo nyt laajasti sellaista nuorisoa, jolla ei ole mitään käsitystä, mistä Kirkossa puhutaan, teologiset käsitteet eivät enää avaudu, kuin asiaan vihkiytyneille, tavallinen kansa ei enää tiedä mitä Kristuksessa eläminen on.
Kristuksen salaisuus on ihmiselle elämäksi pois kuoleman varjosta, mutta kuinka tämän ”Suuren Aarteen” voisi paljastaa, jollei ihmiset edes tiedä, että sellainen on Kirkolla hallussa? Saati, että ihmiset löytäisivät eheytymisen Lähteelle juomaan Elämän vettä! ”Synti” ei ole nykyihmiselle enää mikään ongelma, vaan se nähdään luonnon valintana… Kuolemasta (synnin seuraus) ei kuitenkaan saa puhua ääneen, koska se ahdistaa.
Suomen kansan syvissä riveissä on surua ja häpeää, tyhjyyttä, joihin ei jääkiekon menestys, rikastumisen ja varallisuuden toivo anna lohtua, sillä ihmisen sielu ei saa rauhaa, ennen kuin se löytää sen Jumalassa. Jumala kutsuu jokaista sielua…
”Henki ja morsian sanovat: ”Tule!” Ja joka kuulee, sanokoon: ”Tule!” Ja joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi. ” Ilm.22:17
Ismo hyvä
””Kirkolla on hallussaan ”Ihmeellinen salaisuus” jaettavaksi, mutta kansa ei enää ymmärrä sitä ”Latinaa” josta Kirkossa puhutaan.”
Tarkoitat; kansa ei ymmärrä sitä kieltä, jolla kirkon virka sitä salaisuutta yrittää valaista. Jos tuo (kirkon) virka todella on kaikessa ja vielä näkyvästi nöyryydessä perillä tuosta salaisuudesta, se ei jää kipuilemaan sen kanssa, kuka lopulta on kelvollinen pyydettäessä toimittaa messussa asetetun ja ristin merkillä siunatun ehtoollisen kotiinsa sidotulle vanhukselle – ja niin, ettei kommuunio katkea. Näyttää siltä, että se aikoinaan pitkään työstetty diakonaatti (siht. Repo) olisi voinut toteutuessaan lisätä realistisia mahdollisuuksia elää tässä striimatussa ajassa noilla vanhoilla normituksilla. Nyt niistä kiinni pitäminen tarkoittaa sitä, että virkaan vihittyjen aika kuluisi matkoihin ja näin viini todella ehtisi väljehtyä – mauttomaksi.
Kirjoitus on jossakin määrin totta, mutta ei tilanne noin synkkä ole. Meillä ainakin tulee aina kymmeniä ihmisiä messuun, vaikka emme ole suuri paikkakunta (noin 4000 asukasta). Jouluaamuna oli 1000 henkeä joulukirkossa. Toteutamme isänpäivinä ja äitienpäivinä brunssikirkon seurakuntakodilla. Osallistujia on ollut ”täysi tupa” eli reilut 100 osallistujaa: isiä. äitejä, lapsia ja eri-ikäisiä seurakuntalaisia. Nyt on tulossa kirkon juhla ja uskon siihen messuun osallistuvan satoja ihmisiä. Motoristimessuun tulee 100-200 motoristia. Sadonkorjuumessussa metsäkirkossa on ollut 50-100 osallistujaa ja toteutus eri toimijoiden kanssa yhteistyönä. Hoivapaikoissa on säännöllisesti kerran kuussa viikkomessu, osallistujia pienissä yksiköissä 15-20 eli kaikki, jotka voivat osallistua. Lisäksi käymme huoneissa tarpeen mukaan. Paljon on varmasti kehitettävää, mutta tässä paljon myös esimerkkejä siitä, että seurakuntaelämä esim. messujen osalta ei ole niin kuollutta kuin kirjoituksessa kuvataan.
Niin – todella monet seikat vaikuttavat myös kokoontumisaktiivisuuteen. Kaikki syy ei tarvitse olla seurakuntalaisissa. Kyllä saa selittää asioita parhainpäin, mutta joskus on vain viisautta olla rehellinen. Kato on todellisuudessa valtaisa.
https://www.ita-savo.fi/paikalliset/5500824
Se toive, että kansa käsittäisi mistä kirkon opetuksessa on kyse vaatisi hengellistä heräämistä ja kansan herättämistä. Jumalanpalvelus on kokonaan hengellisen elämän hoitoa. Jollei sille ole tarvetta, niin miksi kansa menisi kirkkoon?