Helsingin Sanomat on syvästi pettynyt piispainkokouksen äskettäin ilmestyneeseen mietintöön liittyen kirkon vihkimisoikeuteen ja erityisesti samaa sukupuolta olevien parien kirkolliseen vihkimiseen (Ks. HS 11.8.). Pääkirjoituksen väkevä sanoma päättyy opetukseen piispoille: ”piispat ovat kuluttaneet kaksi pitkää vuotta sen miettimiseen, voiko kirkko vihkiä kaksi toisiaan rakastavaa ihmistä avioliittoon. Ei ihme, että niin monet kirkon jäsenet äänestävät jaloillaan.”
HS edustanee Suomen kirkon jäsenistön enemistön kantaa. Kirkon jäsenille ei ole kuitenkaan toistaiseksi tarjottu muuta mahdollisuutta kuin äänestää kantapäillään. Olisi hyvä miettiä, olisiko isoja ratkaisuja valmisteltaessa järkeviä vaihtoehtoja myös jäsenistön kuulemiseen.
* * *
Tasa-arvoinen avioliittolaki tuli voimaan 1.3.2017. Sitä valmisteltaessa poliittiset päättäjät korostivat kirkon itsenäistä oikeutta valita oma ratkaisunsa.
”Tällä lainmuutoksella ei puututa uskonnollisten yhdyskuntien oikeuteen määrätä siitä, keitä ne vihkivät avioliittoon. Avioliittolain 16 §:n mukaan kirkollisen vihkimisen muut ehdot ja muodot määrää se uskonnollinen yhdyskunta, jossa vihkiminen toimitetaan. Emme halua tällä lainmuutoksella puuttua uskonnollisten yhdyskuntien sisällä käytävään keskusteluun siitä, keitä ne vihkivät avioliittoon. Edellytämme, että tällä ehdotetulla lainmuutoksella ei mitenkään puututa tähän uskonnollisten yhdyskuntien oikeuteen määrätä vihkimisen ehdoista.” (Lakivaliokunnan mietintö 14/2014 vp)
On mielenkiintoista nähdä miten tämä keskustelu unohtuu, kun kirkon valinta ei näytä miellyttävän yleistä mielipidettä.
Mielenkiintoinen on myös eräs näkökohta, joka liittyy tasa-arvoisen avioliittolain valmisteluun. Näyttää siltä, että valmistelussa hylättiin Ruotsin tasa-arvoista avioliittolakia vastaava vihkivän papin vakaumuksen suojaan viittaava linjaus.
Ruotsin avioliittolaissa todetaan seuraavaa:
3§
Behörig att vara vigselförrättare är 1) sådan präst eller annan befattningshavare i ett trossamfund som har förordnande enligt lagen om rätt att förrätta vigsel inom trossamfund,
eller 2) den som länsstyrelsen har förordnat. Den som är behörig enligt första stycket 1 är inte skyldig att förrätta vigsel.
”Ruotsissa samaa sukupuolta olevien avioliitto tuli mahdolliseksi toukokuussa 2009. — Ruotsin kirkko salli samaa sukupuolta olevien parien avioliittoon vihkimisen lokakuussa 2009 järjestetyssä kirkolliskokouksessa. Samassa yhteydessä kirkolliskokous vahvisti vihkikaavan sekä samaa sukupuolta että eri sukupuolta oleville pareille. Ruotsin kirkolla on vihkimisoikeus, ja kaikilla kyseiseen kirkkoon kuuluvilla on oikeus sukupuolineutraaliin vihkimiseen kirkon järjestyksen mukaan. Kirkko kutsuu tätä vihkimisvelvollisuudeksi. Kirkkoherralla on velvollisuus huolehtia, että pappi suorittaa vihkimisen. Yksittäisellä papilla on vihkimisoikeus, mutta ei kuitenkaan vihkimisvelvollisuutta. Näin ollen kirkollisella vihkijällä on oikeus kieltäytyä vihkimästä samaa sukupuolta olevia pareja.” (Lakivaliokunnan mietintö 14/2014 vp)
Kirkolliseen vihkimiseen liittyvät kohdat Suomen nykyisessä tasa-arvoisessa avioliittolaissa ovat seuraavat. Ensimmäinen yhteys koskee paikkaa, jossa avioliittoon vihkiminen suoritetaan (14 §). Seuraava yhteys koskee kirkollisen vihkimisen ehtoja ja muotoja:
16 §
Sen lisäksi, mitä vihkimisestä säädetään 15 §:ssä, kirkollisen vihkimisen muut ehdot ja muodot määrää se uskonnollinen yhdyskunta, jossa vihkiminen toimitetaan. Siviilivihkimisen toimittamisesta säädetään asetuksella.
Kolmas yhteys koskee henkilöä, joka vihkimisen saa suorittaa:
17 §
Kirkollisen vihkimisen saa toimittaa: 1) evankelis-luterilaisessa ja ortodoksisessa kirkossa pappi; sekä 2) rekisteröidyssä uskonnollisessa yhdyskunnassa se, jolla on vihkimisoikeudesta annetun lain mukainen vihkimisoikeus.
Meitä oli joukko kirkollisia vaikuttajia, jotka yritimme seuraavaa lisäystä Suomen lakiin 17 § kohtien 1 ja 2 jälkeen omaksi lauseekseen:
Pappi, jolle samaa sukupuolta olevan parin vihkiminen kirkolliseen avioliittoon on vakaumuksen vastaista, voi kieltäytyä vihkimisestä. Kirkolla on velvollisuus huolehtia, että vihkimistä pyytävä pari saa vihkimiseen liittyvät palvelut.
Yritys epäonnistui. Emme saaneet riittävää tukea sen enempää kirkolliselta kuin poliittiselta taholta.
Jos Suomen tasa-arvoiseen avioliittolakiin olisi sisällytetty edellä esitetyt maininnat, kirkossamme olisi ehkä päästy nykyistä nopeammin kaikkia tyydyttävään yhteiseen päätökseen.
* * *
Piispainkokouksen valmistelua pidän ansiokkaana. Vaihtoehtoisista malleista, joita oli kuusi, realistisia ovat neljäs tai viides. Esim. viides kuuluu seuraavasti:
- Kirkko on muuttanut käsitystään avioliitosta sukupuolineutraaliksi ja vihkii tämän mukaisesti. Kaavoja voi olla joko yksi tai kaksi. Perinteisellä kannalla olevat voivat poiketa kirkon avioliittokäsityksestä ja vihkiä vain erisukupuolisia. Tätä voi luonnehtia nykyiseksi Ruotsin malliksi.Mallin luomista ja avioliiton teologiaa koskevat perustelut ovat pääosin samat kuin mallissa 4. Siinä mielessä se on kuitenkin sitä selkeämpi, ettei se pyri erottelemaan ja perustelemaan kahta rinnakkaista avioliittokäsitystä, vaan pitäytyy yhden avioliittokäsityksen malliin – sellaiseen, joka ei määrity kumppanien sukupuolesta käsin. Omantunnonvapauden turvaaminen niille papeille, jotka eivät katso voivansa vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja, on tärkeää sekä yksittäisen papin viranhoidon että kirkon ykseyden näkökulmasta.
Uskon, että pettynyt HS myös ilahtuisi, jos kirkolliskokous voisi päätyä edellä mainittuun vaihtoehtoon. Jos päätöstä ei nytkään synny, ratkaisu etenee kirkon kentässä omaa tahtiaan. Ehkä niin, että kukin hiippakunta tekee omia ratkaisujaan. Helsingin hiippakunta ensimmäisenä noudattaa likimain piispainkokouksen kolmatta mallia. Ehkä muut hiippakunnat seuraavat hitaasti perässä.
- Kirkko pitää avioliittoa miehen ja naisen välisenä ja vihkii tämän mukaisesti, mutta antaa mahdollisuuden kirkolliseen vihkimiseen myös samaa sukupuolta oleville pareille sallimalla papeille näiden parien vihkimisen avioliittoon. Säilyttäessään kirkon nykyisen käsityksen avioliitosta malli antaa papeille omatunnonvapauden vihkiä tai siunata myös samaa sukupuolta olevia pareja soveltamalla kirkkokäsikirjan kaavaa. Aiemmat kirkon päätökset avioliittokäsityksestä pysyvät voimassa. Papistolle ei synny uusia virkavelvollisuuksia. Sen sijaan luodaan menettely, jossa samaa sukupuolta olevien kirkollinen vihkiminen tehdään mahdolliseksi antamalla papille mahdollisuus vihkiä.Malli korostaa yksittäisen papin vastuuta ja toteuttaa samaa sukupuolta olevien parien vihkimisen kirkon avioliittokäsitystä muuttamatta. Samalla avioliittokäsityksen ja vihkimiskäytännön välille näyttää syntyvän jännite. Siksi voidaan kysyä, eikö tämä merkitsisi asiallisesti kirkon avioliittokäsityksen muuttamista tai ainakin sen väljentämistä. Tähän voidaan vastata esimerkiksi vetoamalla siihen, että pastoraalisista, sielunhoidollisista tai kirkon ykseyteen liittyvistä syistä kirkko on aiemminkin antanut tilaa tapauskohtaiselle harkinnalle ja erilaisille poikkeusmenettelyille.
Itse pitäisin kuitenkin kirkollemme realistisimpana vaihtoehtona mallia numero viisi. Sen viisaus perustuu siihen, että kirkko hyväksyisi sekä eri että samaa sukupuolta olevien parien vihkimisen rinnakkaisina virallisiksi malleikseen. Tätä vaihtoehtoa piispainkokous kutsuu Ruotsin malliksi. Ehkä viides malli nykytilanteessa parhaalla mahdollisella tavalla turvaisi myös sen, että kirkkomme pysyisi kasassa.
Kirkkolaissa on muuten myös ns. ihannepykälä. Sen mukaan kirkon jäsenten tulee solmia kristillinen avioliitto ja kastattaa lapsensa. Itse kukin voi myös tykönään miettiä sitä, mitä etuja avioliiton solmimisesta ja vaikkapa syrjähyppyjen välttämisestä mahtaa olla. Ihan omasta uskosta ja epäuskosta riippumatta.
Sjöblom: ”mitä etuja avioliiton solmimisesta ja vaikkapa syrjähyppyjen välttämisestä mahtaa olla.”
Viittaan edelliseen kommenttiini tänään klo 22.50.