Helsingin Sanomat on syvästi pettynyt piispainkokouksen äskettäin ilmestyneeseen mietintöön liittyen kirkon vihkimisoikeuteen ja erityisesti samaa sukupuolta olevien parien kirkolliseen vihkimiseen (Ks. HS 11.8.). Pääkirjoituksen väkevä sanoma päättyy opetukseen piispoille: ”piispat ovat kuluttaneet kaksi pitkää vuotta sen miettimiseen, voiko kirkko vihkiä kaksi toisiaan rakastavaa ihmistä avioliittoon. Ei ihme, että niin monet kirkon jäsenet äänestävät jaloillaan.”
HS edustanee Suomen kirkon jäsenistön enemistön kantaa. Kirkon jäsenille ei ole kuitenkaan toistaiseksi tarjottu muuta mahdollisuutta kuin äänestää kantapäillään. Olisi hyvä miettiä, olisiko isoja ratkaisuja valmisteltaessa järkeviä vaihtoehtoja myös jäsenistön kuulemiseen.
* * *
Tasa-arvoinen avioliittolaki tuli voimaan 1.3.2017. Sitä valmisteltaessa poliittiset päättäjät korostivat kirkon itsenäistä oikeutta valita oma ratkaisunsa.
”Tällä lainmuutoksella ei puututa uskonnollisten yhdyskuntien oikeuteen määrätä siitä, keitä ne vihkivät avioliittoon. Avioliittolain 16 §:n mukaan kirkollisen vihkimisen muut ehdot ja muodot määrää se uskonnollinen yhdyskunta, jossa vihkiminen toimitetaan. Emme halua tällä lainmuutoksella puuttua uskonnollisten yhdyskuntien sisällä käytävään keskusteluun siitä, keitä ne vihkivät avioliittoon. Edellytämme, että tällä ehdotetulla lainmuutoksella ei mitenkään puututa tähän uskonnollisten yhdyskuntien oikeuteen määrätä vihkimisen ehdoista.” (Lakivaliokunnan mietintö 14/2014 vp)
On mielenkiintoista nähdä miten tämä keskustelu unohtuu, kun kirkon valinta ei näytä miellyttävän yleistä mielipidettä.
Mielenkiintoinen on myös eräs näkökohta, joka liittyy tasa-arvoisen avioliittolain valmisteluun. Näyttää siltä, että valmistelussa hylättiin Ruotsin tasa-arvoista avioliittolakia vastaava vihkivän papin vakaumuksen suojaan viittaava linjaus.
Ruotsin avioliittolaissa todetaan seuraavaa:
3§
Behörig att vara vigselförrättare är 1) sådan präst eller annan befattningshavare i ett trossamfund som har förordnande enligt lagen om rätt att förrätta vigsel inom trossamfund,
eller 2) den som länsstyrelsen har förordnat. Den som är behörig enligt första stycket 1 är inte skyldig att förrätta vigsel.
”Ruotsissa samaa sukupuolta olevien avioliitto tuli mahdolliseksi toukokuussa 2009. — Ruotsin kirkko salli samaa sukupuolta olevien parien avioliittoon vihkimisen lokakuussa 2009 järjestetyssä kirkolliskokouksessa. Samassa yhteydessä kirkolliskokous vahvisti vihkikaavan sekä samaa sukupuolta että eri sukupuolta oleville pareille. Ruotsin kirkolla on vihkimisoikeus, ja kaikilla kyseiseen kirkkoon kuuluvilla on oikeus sukupuolineutraaliin vihkimiseen kirkon järjestyksen mukaan. Kirkko kutsuu tätä vihkimisvelvollisuudeksi. Kirkkoherralla on velvollisuus huolehtia, että pappi suorittaa vihkimisen. Yksittäisellä papilla on vihkimisoikeus, mutta ei kuitenkaan vihkimisvelvollisuutta. Näin ollen kirkollisella vihkijällä on oikeus kieltäytyä vihkimästä samaa sukupuolta olevia pareja.” (Lakivaliokunnan mietintö 14/2014 vp)
Kirkolliseen vihkimiseen liittyvät kohdat Suomen nykyisessä tasa-arvoisessa avioliittolaissa ovat seuraavat. Ensimmäinen yhteys koskee paikkaa, jossa avioliittoon vihkiminen suoritetaan (14 §). Seuraava yhteys koskee kirkollisen vihkimisen ehtoja ja muotoja:
16 §
Sen lisäksi, mitä vihkimisestä säädetään 15 §:ssä, kirkollisen vihkimisen muut ehdot ja muodot määrää se uskonnollinen yhdyskunta, jossa vihkiminen toimitetaan. Siviilivihkimisen toimittamisesta säädetään asetuksella.
Kolmas yhteys koskee henkilöä, joka vihkimisen saa suorittaa:
17 §
Kirkollisen vihkimisen saa toimittaa: 1) evankelis-luterilaisessa ja ortodoksisessa kirkossa pappi; sekä 2) rekisteröidyssä uskonnollisessa yhdyskunnassa se, jolla on vihkimisoikeudesta annetun lain mukainen vihkimisoikeus.
Meitä oli joukko kirkollisia vaikuttajia, jotka yritimme seuraavaa lisäystä Suomen lakiin 17 § kohtien 1 ja 2 jälkeen omaksi lauseekseen:
Pappi, jolle samaa sukupuolta olevan parin vihkiminen kirkolliseen avioliittoon on vakaumuksen vastaista, voi kieltäytyä vihkimisestä. Kirkolla on velvollisuus huolehtia, että vihkimistä pyytävä pari saa vihkimiseen liittyvät palvelut.
Yritys epäonnistui. Emme saaneet riittävää tukea sen enempää kirkolliselta kuin poliittiselta taholta.
Jos Suomen tasa-arvoiseen avioliittolakiin olisi sisällytetty edellä esitetyt maininnat, kirkossamme olisi ehkä päästy nykyistä nopeammin kaikkia tyydyttävään yhteiseen päätökseen.
* * *
Piispainkokouksen valmistelua pidän ansiokkaana. Vaihtoehtoisista malleista, joita oli kuusi, realistisia ovat neljäs tai viides. Esim. viides kuuluu seuraavasti:
- Kirkko on muuttanut käsitystään avioliitosta sukupuolineutraaliksi ja vihkii tämän mukaisesti. Kaavoja voi olla joko yksi tai kaksi. Perinteisellä kannalla olevat voivat poiketa kirkon avioliittokäsityksestä ja vihkiä vain erisukupuolisia. Tätä voi luonnehtia nykyiseksi Ruotsin malliksi.Mallin luomista ja avioliiton teologiaa koskevat perustelut ovat pääosin samat kuin mallissa 4. Siinä mielessä se on kuitenkin sitä selkeämpi, ettei se pyri erottelemaan ja perustelemaan kahta rinnakkaista avioliittokäsitystä, vaan pitäytyy yhden avioliittokäsityksen malliin – sellaiseen, joka ei määrity kumppanien sukupuolesta käsin. Omantunnonvapauden turvaaminen niille papeille, jotka eivät katso voivansa vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja, on tärkeää sekä yksittäisen papin viranhoidon että kirkon ykseyden näkökulmasta.
Uskon, että pettynyt HS myös ilahtuisi, jos kirkolliskokous voisi päätyä edellä mainittuun vaihtoehtoon. Jos päätöstä ei nytkään synny, ratkaisu etenee kirkon kentässä omaa tahtiaan. Ehkä niin, että kukin hiippakunta tekee omia ratkaisujaan. Helsingin hiippakunta ensimmäisenä noudattaa likimain piispainkokouksen kolmatta mallia. Ehkä muut hiippakunnat seuraavat hitaasti perässä.
- Kirkko pitää avioliittoa miehen ja naisen välisenä ja vihkii tämän mukaisesti, mutta antaa mahdollisuuden kirkolliseen vihkimiseen myös samaa sukupuolta oleville pareille sallimalla papeille näiden parien vihkimisen avioliittoon. Säilyttäessään kirkon nykyisen käsityksen avioliitosta malli antaa papeille omatunnonvapauden vihkiä tai siunata myös samaa sukupuolta olevia pareja soveltamalla kirkkokäsikirjan kaavaa. Aiemmat kirkon päätökset avioliittokäsityksestä pysyvät voimassa. Papistolle ei synny uusia virkavelvollisuuksia. Sen sijaan luodaan menettely, jossa samaa sukupuolta olevien kirkollinen vihkiminen tehdään mahdolliseksi antamalla papille mahdollisuus vihkiä.Malli korostaa yksittäisen papin vastuuta ja toteuttaa samaa sukupuolta olevien parien vihkimisen kirkon avioliittokäsitystä muuttamatta. Samalla avioliittokäsityksen ja vihkimiskäytännön välille näyttää syntyvän jännite. Siksi voidaan kysyä, eikö tämä merkitsisi asiallisesti kirkon avioliittokäsityksen muuttamista tai ainakin sen väljentämistä. Tähän voidaan vastata esimerkiksi vetoamalla siihen, että pastoraalisista, sielunhoidollisista tai kirkon ykseyteen liittyvistä syistä kirkko on aiemminkin antanut tilaa tapauskohtaiselle harkinnalle ja erilaisille poikkeusmenettelyille.
Itse pitäisin kuitenkin kirkollemme realistisimpana vaihtoehtona mallia numero viisi. Sen viisaus perustuu siihen, että kirkko hyväksyisi sekä eri että samaa sukupuolta olevien parien vihkimisen rinnakkaisina virallisiksi malleikseen. Tätä vaihtoehtoa piispainkokous kutsuu Ruotsin malliksi. Ehkä viides malli nykytilanteessa parhaalla mahdollisella tavalla turvaisi myös sen, että kirkkomme pysyisi kasassa.
Yhtiöittämällä pysyy!
Ehdotus nro viisi on kaikkein huonoin vaihtoehto, koska se merkitsisi Jumalan sanasta luopumista.
Tietysti nro kuusi olisi vielä huonompi.
Ruotsin kirkossa kävi niin, että papit, jotka käyttivät hyväkseen lainsäädännössä olevia oikeuksiaan, ja luopuivat vihkioikeudestaan periaatteellisista syistä eivät halunneet vihkiä spn-pareja, saivat osakseen sekä piispojen että kirkollisen median tuomion.
Jossakin näistä kommenttiketjuista esitettiin näkemys kirkollisesta vihkimisestä kirkon ”sisäänheittotuotteena”. Ei voi olla niin, että kirkon pyhät toimitukset ovat jonkinlainen Lidlin tai Citymarketin erikoistarjouksiin rinnastettava ”tuotetarjous”. Kysehän on Lutherin vihkikaavan sanoin siitä, että avioliitto (siis miehen ja naisen välinen sellainen) on Jumalan asettama hyvä luomisjärjestys. Koska maailma on samalla Jumalan ja hänen vastustajansa taistelukenttä, avioliitto on puolisoille suorastaan vaarallinen yritys. Siksi se tarvitsee tuekseen Jumalan sanan ja esirukouksen. Siitähän kirkollisessa avioliittoon vihkimisessä ja siunaamisessa on kysymys.
Käsitän niin, että siunaamisessa on syytä tehdä ero ainakin kahden erilaisen siunaamisen välillä. Ihmisiä voidaan aina siunata siinä merkityksessä, että heille toivotetaan onnea ja menestystä elämäänsä (kuten Israel eli Jaakob teki Egyptin umpipakanalliselle faraolle). Sitten on kuitenkin asia siunata Jumalan nimeen jotakin sellaista, mikä on perusteellisesti ristiriidassa Jumalan oman sanan kanssa. Tällöinhän vahvistetaan herkästi ihmisiä Jumalan tahdon mukaisessa elämässä tai toiminnassa ja käytetään väärin Jumalan nimeä. Tästähän mm. Vanhan testamentin profeetat varoittivat.
Näin juuri itsekin ajattelen.
Kiitoksia tästä keskustelun avauksesta. Olen itsekin ihmetellyt, kuinka nopeasti on unohdettu lakia säädettäessä annetut vakuuttelut siitä, ettei kirkon vihkimisoikeuteen puututa.
Tätä taustaa vasten on blogissa siteerattua avioliittolain tekstiä on luettava tarkasti:
Lain 17 §: n mukaan” kirkollisen vihkimisen SAA TOIMITTAA”, mikä tarkoittaa, ettei pappi ole lain nojalla velvollinen toimittamaan vihkimistä (mutta velvollisuus voi tietysti perustua kirkon omiin säännöksiin, jos kirkko hyväksyy esim. samaa sukupuolta olevien vihkimisen). Virkamiehet ovat sen sijaan lain 17 a §:n nojalla aina velvollisia toimittamaan vihkimisen (kunhan edellytykset täyttyvät).
Tasa-arvioinen avioliitto hyväksyttiin eduskunnassa vuonna 2015 niukalla enemmistöllä, enkä usko, että HS välttämättä edustaa kirkon jäsenten enemmistöä. Ja vaikka edustaisikin, niin kirkon oppia koskevat periaatteelliset kannanotot eivät onnistu niukalla enemmistöllä. Minun Raamatussani avioliitto on selkeästi miehen ja naisen välinen liitto, mutta voi olla, että kaikki kirkon jäsenet eivät lue Raamattuaan niin tarkasti.
> Olen itsekin ihmetellyt, kuinka nopeasti on unohdettu lakia säädettäessä annetut vakuuttelut siitä, ettei kirkon vihkimisoikeuteen puututa
Blogisti kirjoittaa siitä, kuinka lakivaliokunta edellyttää mietinnössään, että ehdotetulla lainmuutoksella ei mitenkään puututa uskonnollisten yhdyskuntien oikeuteen määrätä vihkimisen ehdoista.
Kaiken ihmettelysi keskellä olisin kysynyt sinulta juristina, millaiset mahdollisuudet eduskunnan lakivaliokunnalla on mielestäsi puuttua Helsingin Sanomien toimittajien kirjoituksiin?
Toinen kysymys on se, miten eduskunta on mielestäsi puuttunut kirkon vihkioikeuteen lakivaliokunnan kannan vastaisesti?
Mikko Niemiselle: En ole väittänyt, että eduskunnan tai sen lakivaliokunnan olisi pitänyt puuttua HS:n kirjoituksiin. Lakivaliokunta esitti kansalaisaloitteen hylkäämistä, eduskunta päätti toisin. Varmasti joku väitöskirjatutkija kaukana tulevaisuudessa selvittää koko historian siitä, miten kirkko on joutunut tähän hajaannuksen tilanteeseen, itse olen esittänyt siitä oman näkemykseni viimeisimmässä blogissani.
Anteeksi nyt vaan, mutta minä näen tämän valituksen kirkon autonomian kaventumisesta tai ulkopuolelta puuttumisesta epärehellisenä. Näille väitteille ei ole mitään katetta.
Eduskunta ei avioliittolakia muuttaessaan puuttunut mitenkään kirkon oikeuteen päättää itsenäisesti vihkimisen ehdoista. Eduskunta ei asettanut kirkolle uusia velvollisuuksia tai rajoittanut entisiä.
Tuomioistuinlaitos ei ole missään päätöksessään puuttunut kirkon oppiin. Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös kylläkin totesi, että kirkkolaki ja kirkkojärjestys on vihkikysymyksessä epäselvä ja epäselvän oikeustilan vuoksi hallinnollinen rankaisutoimi ei ole mahdollinen. Oikeus ei kuitenkaan kieltänyt kirkolliskokousta selkeyttämästä oikeustilaa puhumattakaan, että se olisi vaatinut kirkkoa päätymään tässä vihkikysymyksessä johonkin tiettyyn ratkaisuun. Tilanne on täysin kirkolliskokouksen päätösvallassa.
Minusta tämä rutina tuntuu enemmän siltä, että tällä haluttaisiin tukahduttaa kirkon sisäinen keskustelu samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä. Ja ilmeisesti nyt haluttaisiin myös, ettei media saisi kirjoittaa vihkimiseen myönteisesti suhtautuvia kirjoituksia. Mielestäni tämä on täysin epärealistinen toive. Toisekseen päätöksiä kirkon opista ei tehdä Helsingin Sanomien toimituksessa.
En etsimälläkään löydä ensimmäistäkään toimenpidettä, jossa mikään taho kirkon ulkopuolella olisi kaventanut kirkon päätöksenteon autonomiaa. Jos tällaisia löytyy, nyt olisi oikea aika tuoda konkreettiset toimet esille tai lopettaa tämä ruikutus.
”ulkopuolelta puuttumisesta epärehellisenä. Näille väitteille ei ole mitään katetta.
Eduskunta ei avioliittolakia muuttaessaan puuttunut mitenkään kirkon oikeuteen päättää itsenäisesti vihkimisen ehdoista. Eduskunta ei asettanut kirkolle uusia velvollisuuksia tai rajoittanut entisiä.”
-Juridinen puuttuminen on yksi asia, sosiaalinen ja ”moraaliin” vetoava painostaminen toinen. Kirkon päätöksiin pyritään puuttumaan ja ”ohjaamaan” oikeaan suuntaan, paitsi vihkimistä kannattavien uskovien, myös kirkkoon kuulumattomien yksityishenkilöiden, ateistien ja median taholta.
Eikö näin ole aivan ilmeisesti?
”Minusta tämä rutina tuntuu enemmän siltä, että tällä haluttaisiin tukahduttaa kirkon sisäinen keskustelu samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä.”
-Etkö sinä juuri sanonut, että on keskusteltu tarpeeksi. Siitä vihkimisestä ja sen perusteista?
Ja nyt pitäisi keskustella vain siitä miten eletään kirkossa eri näkemysten kanssa?
”Ja ilmeisesti nyt haluttaisiin myös, ettei media saisi kirjoittaa vihkimiseen myönteisesti suhtautuvia kirjoituksia. Mielestäni tämä on täysin epärealistinen toive.”
-Media voi julkaista eri näkemyksiä aiheesta. Mutta voivottelu ja taivastelu median taholta, että ”kirkko ei ole vieläkään päätynyt siihen ainoaana oikeaan ratkaisuun” on turhaa, epärelevanttia ja melko säälittävääkin…
Toimittajilla saa nykyisin olla mielipide (kun itse opiskelin journalismia, sitä ei saanut tuoda ilmi), mutta kirkon päätöstä ja nykyistä linjausta voisi edes pyrkiä kirjoitustavan kautta kunnioittamaan ja ymmärtämään.
> Eikö näin ole aivan ilmeisesti?
Sanan- ja uskonnonvapaus ovat demokraattisen yhteiskunnan peruspilareita. Mielestäni meidän on aivan turha lähteä tässä keskustelemaan siitä, onko Helsingin Sanomilla tai muilla medioilla oikeus kirjoittaa asiasta valitsemistaan näkökulmista.
Mitä sitten tulee näihin kirkkoon kuulumattomiin yksityishenkilöihin tai ateisteihin, minun on jotenkin vaikea nähdä, että kirkolliskokousedustajat tai piispat lukisivat näitä kirjoituksia sydän huolesta soikeana kokien valtaisaa painostusta sanoipa mikkoniemiset asiasta mitä tahansa.
Se, että vastakkaiset mielipiteet ovat ikäviä, ei tarkoita sitä, että ne pitäisi pyrkiä vaimentamaan.
”Se, että vastakkaiset mielipiteet ovat ikäviä, ei tarkoita sitä, että ne pitäisi pyrkiä vaimentamaan.”
-No hyvä, tästä olemme samaa mieltä.
(Jos joku on jostakin asiasta eri mieltä, häntä ei myöskään pitäisi leimata ”kiusaajaksi”, ”hurskastelijaksi”, ”saivartelijaksi” tai ”keskustelua tarkoituksella harhaanjohtavaksi”. Muistaakseni sanoit joskus että haluat aina olettaa ihmisistä parasta, ei pahinta.)
”minun on jotenkin vaikea nähdä, että tai piispat lukisivat näitä kirjoituksia sydän huolesta soikeana kokien valtaisaa painostusta sanoipa mikkoniemiset asiasta mitä tahansa.”
-Et siis mitenkään pyri saamaan kanssasi eri mieltä olevia huonoon valoon tai näyttämään typeriltä, vääristelemällä esitettyjä perusteluja?
Edellämainitulla tarkoitan, että vaikuttamaan voi pyrkiä silläkin tavoin…
Mitä Helsingin Sanomiin tulee, niin kovin vähän, tai käytännössä ei lainkaan, julkaisevat eri kannalla olevien mielipidekirjoituksia. Tiedän joitakin, jotka ovat lähettäneet useita, mutta yhtäkään ei ole julkaistu.
Hesari ei myöskään julkaissut Päivi Räsäsen vastinetta kun hänen sanomisiaan oli tulkittu väärin ja syytetty väärin perustein. Vastaus Päiville oli ollut, että ”keskustelua aiheesta ei jatketa”.
Helsingin sanomat ei ole puolueeton media. Tämä toki tarkoittaa myös mielipiderasismia sen suhteen keitä sinne otetaan töihin…
> Et siis mitenkään pyri saamaan kanssasi eri mieltä olevia huonoon valoon tai näyttämään typeriltä, vääristelemällä esitettyjä perusteluja?
Kiitos kysymästä. Joko olet lakannut pahoinpitelemästä puolisoasi?
Saatan käyttää jonkinlaista retoriikkaa, mutta en mielestäni vääristele muiden esittämiä perusteluja.
Jos on totta mitä sanot siitä, että tietyt mielipiteet eivät kelpaa mielipideosastolle tai lehden toimitukseen ei valita tiettyjä mielipiteitä edustavia työntekijöitä, tämä varmaan tarkoittaa, että näiden mielipiteiden esittäjät ovat saattaneet itsensä huonoon valoon ilman, että minun on tarvinnut yrittää saada heidät näyttämään typeriltä.
Arkkipiispankin kannattama ehdotus nro 3 lienee paras kompromissi, jos sellainen on ongelman ratkaisun kannalta pakko tehdä. Siinä toteutuu eräs raamatullinen esikuva vaikean asian ratkaisusta. Mooseshan antoi juutalaismiehille oikeuden vaimon hylkäämiseen erokirjan kautta kansan jumalattomuuden takia, vaikka tiesi sen olevan Jumalan tahtoa vastaan (5.Moos. 24). Jeesus tosin myöhemmin kumosi tämän (Mark. 10:1-12).
En kannata kompromissia. Katoliset, ortodoksit ja perinteinen luterilaisuus pitäytyvät miehen ja naisen välisessä liitossa. Muita polkuja ei kirkossa tarvita. Demokraattinen yhteiskunta voi hoitaa ja on luvannut hoitaa muut liitot.
Voisi olla kirkolle paras luopua koko vihkioikeudesta, koska jos aletaan vihkiä samaa sukupuolta olevia, niin se jakaa seurakuntalaiset eri leireihin ja siitä ei hyvää seuraa.
Ne, jotka haluaisivat papin siunauksen, voisivat kusua hänet tilaisuuteensa, jos sellainen pidetään. Papin saa aina paikalle, kun häntä tarvitaan, näin olen ymmärtänyt.
Raamatussa on niin selkeä kannanotto tähän kysymykseen, että sen lapsikin ymmärtää. Jeesuksen puheista ei missään kohtaa löydy hyväksyntää samaa sukupuolta oleville avioliitosta. Hän tuomitsee kaikki, ei sen mukaan millaisia ovat, vaan sen mukaan, mitä he tekivät.
Kauppinen: ”Raamatussa on niin selkeä kannanotto tähän kysymykseen, että sen lapsikin ymmärtää.”
Raamatusta ei löydy minkäänlaista kannanottoa sateenkaari- enempää kuin heteroavioliittoonkaan. Nykyaikainen avioliitto instituutiona on paljon raamatunaikoja nuorempi keksintö.
Kauppinen: ”Jeesuksen puheista ei missään kohtaa löydy hyväksyntää samaa sukupuolta oleville avioliitosta.”
Ei löydy Jeesuksen puheista hyväksyntää tämän päivän infrastruktuurille tai avaruuslennoillekaan.
”Nykyaikainen avioliitto instituutiona on paljon raamatunaikoja nuorempi keksintö. ”
Tästähän ei ole kyse, kun puhutaan Jumalan luomisessa miehelle ja naiselle asettamasta tehtävästä.
Avioliitto yhteiskunnallisena instituutiona taas on paljon raamatunaikoja vanhempi, eikä ”keksintö”, vaan vallitsevan todellisuuden synnyttämä käytäntö. (Mies-nainen-seksuaalivietti-lisääntyminen-huoltajuus.)
Mutta avioliiton yhteiskunnallinen merkitys, funktio ja tarve on toinen keskustelu.
No niinpä tietysti. Neiti Weckroth kyllä jaksaa tapansa mukaan korjata muiden väärät mielipiteet.
Tämä saa minun osaltani olla taas tässä. Neit Weckroth kyllä jaksaa pitää huollen, että saa viimeisen sanan asiassa kuin asiassa.
Ei ole kyse mielipiteestä vaan tiedon puutteesta. Ehkä herra Wallentinin kannattaisi olla hiljaa asioista joista ei tiedä, tarpeeksi tai mitään 🙂 Tai ainakin perustella, jos kyse on mielipiteestä…
Ilkeily suuntaan tai toiseen ei edistä mitään. Perinteisen teologian näkökulmasta se, että jokin asia on kristillisen uskon mukaan luomisjärjestys, ei sulje pois historiallista ja kulltturillista variaatiota niiden rajapyykkien sisällä, jotka Sana viitoittaa. Samalla synti vääristää ja turmelee monin eri tavoin näitä luomisjärjestyksiä. Lutherin vihkikaava on muuten liite Lutherin katekismuksiin ja sen tulisi osaltaan ohjata tunnustuskirjojemme tulkintaa ja papiston julistusta.
Mielestäni on edelleenkin outoa, että kirkkomme sisällä on joukko, joka haluaa saada juuri spn-avioliitoille kirkollisen solmimistavan tai siunauksen. Samaan aikaan yhä suurempi osa kirkon jäsenistä elää täsmällisesti ottaen avioliiton ulkopuolisissa heterosuhteissa ilman että juuri kukaan yrittää saada heitä vihille. Sen enempää kirkkoon kuin maistraattiinkaan.
Sjöblom: ”ilman että juuri kukaan yrittää saada heitä vihille. Sen enempää kirkkoon kuin maistraattiinkaan.”
Se nyt vaan on sillälailla, että ihmisten – enempää hetero kuin homosuhteetkaan – eivät kuulu pätkän vertaakaan kenellekään muulle kuin asianomaisille itselleen, eivät myöskään kirkolle tai maistraatille.
Selvintä olisi luopua vihkioikeudesta.
Maistraatin vahvistamat sitoumukset voisi virastopäivystystä tekevä pappi siunata ehtiessään pöydällä olevien todistusten mukaan. Hetkeen parin suostuessa voisi ilmaantua kun muuten sopisi.
Ei tästä mitään tule näillä ratakierroksilla. Ei ehkä ole tarkoituskaan mutta tulleehan palkka.
Ehkäpä kenttäpiispa Särkiö osui ”ns. blogillaan” johonkin arkaan kohtaan kirkon sisällä.
Kimmo Wallentin. Nyt keskustellaan kuitenkin siitä, miten Kristukseen uskovien ja heidän yhteisönsä tulisi elää ja toimia. Meidät on kristittyinä kutsuttu kilvoittelemaan Jumalan sanan ja tahdon mukaisesti omassa elämässämme, kuten vanhahtava sanonta kuuluu. Ei toisten moraalin ja elämän kyttääjinä (tähän on toki valitettavasti syyllistytty!) vaan siksi, että kristitty pyrkii ihan vapaaehtoisesti ja sydämensä halusta elämään omassa elämässään, niin kuin Jumalan lapselle sopii. Heprealaiskirjeen mukaan ”avioliitto pidettäköön kunniassa ja aviovuode saastuttamattomana”. Lisäksi varoitetaan siitä, että Jumala tuomitsee haureelliset ja avionrikkojat. Nämä opetukset on osoitettu nimenomaan seurakunnan eli kirkon jäsenille. Halu elää Jumalan sanan mukaan seuraa omakohtaisesta uskosta.
Sjöblom: ” vaan siksi, että kristitty pyrkii ihan vapaaehtoisesti ja sydämensä halusta elämään omassa elämässään, niin kuin Jumalan lapselle sopii. ”
Niinpä, mihin niitä muita sitten tarvitaan, jotka yrittävät saada toisia vihille kirkkoon tai maistraattiin? Asia on mitä suurimmassa määrin jokaisen aikuisen ihmisyksilön ihan ikioma yksityisasia joka ei muille kuulu pätkän vertaa.
Avioliitolla ei ole mitään tekemistä uskollisuuden tai vieraissa käymisen kanssa. Jos vieraissakäyminen on tapahtuakseen, tapahtuu se ihan riippumatta siitä olipa parisuhde avioliittoon vihitty tai avosuhde.
Ei avioliitto ole mikään tae uskollisuudelle. Kyllä se on ihan ihmisestä itsestään kiinni onko ulkollinen rakastumisissaan ja romanttisissa suhteissaan tai ei. Lähisukulaiseni on elänyt uskollisessa avoliitossa lapsineen parikymmentä vuotta, itse olen ollut uskollisesti naimisissa 54 vuotta.