Kävimme elokuvissa. Filmi kertoi Saksan miehittämän Norjan johtajana 1942-1945 toimineen Vidkun Quislingin (1887-1945) viimeisistä päivistä ennen kuin hänet tuomittiin ja teloitettiin maanpetturuuteen syyllistyneenä. Toisena päähenkilönä oli pastori Peder Olsen (1902-1977), jonka piispa määräsi Quislingin sielunhoitajaksi.
Elokuva on vähäeleisyydessään hyvin intensiivinen. Siinä pureudutaan ihmisyyden ytimeen, kysymyksiin vastuusta ja syyllisyydestä, ristiriitaisuuksiin, joita löytyi sekä vangin että pastorin sisimmästä. Jos jossain elokuvassa liikutaan kristinuskon keskeisissä kysymyksissä, niin tässä. Myös Olsenin ja Quislingin välisen luottamuksen kehittyminen on kuvattu mielenkiintoisesti, ja vaimoillakin on osansa kertomuksessa.
Enpä kerro enempää. Käykää katsomassa, jos on mahdollista. Näyttelijävalinnat ovat onnistuneita: aivan unohtaa, että he näyttelevät!
Lopuksi muutama aiheeseen liittyvä poiminta Wikipediasta:
Elokuva pohjautuu pastori Olsenin muistiinpanoihin, jotka hänen lapsenlapsensa päättivät julkaista. Toimenpide on herättänyt kritiikkiä, koska kysymys oli sielunhoidollisten keskusteluiden sisällöstä ja papin vaitiolovelvollisuudesta. Toisaalta tarve saada selkoa historian tapahtumista ja niiden taustoista painoi toiseen suuntaan.
Myös Quislingin tuomio on herättänyt arvostelua, sillä kuolemantuomio oli Norjassa poistettu jo vuonna 1901 ja tuomio perustui maanpakolaishallituksen antamaan asetukseen, jonka laillisuutta on pidetty kyseenalaisena.
Pirjo
Kiitos tekstistäsi
Tuon ajan historian tapahtumien kuvaus on tärkeää. Ei riitä vain ulkonainen tapahtumien tietäminen, vaan on myös ymmärrettävä niiden ihmisten elämäntilanne, jotka ovat noiden aikana eläneet.
Miehitettyjen alueiden historiaa ajatellessa monta kertaa miettii, miten itse olisi vastaavassa tilanteessa toiminut ja selviytynyt. Quisling-elokuva herätti ajattelemaan myös sitä, että miehitysaika on ehkä synnyttänyt saman tapaisia traumoja kansakunnan keskuuteen kuin sisällissota meillä.