Usko perustuu Raamattuun. Perusta ja jonkin kohdan lukeminen ovat eri asioita. Kuten talon kivijalka ja ikkuna-aukko. Usein keskusteluissa esiinnytään sen puolesta, mikä jossain kohtaa on Raamatusta luettavissa. Raamattu on perusta, sen lukeminen on toinen asia. Siinä tarvitsemme Kristusta. Siinä tarvitsemme uskontunnustuksen.
Raamatullinen usko on lausuttu uskontunnustuksissa
Kävin kirkossa. Tunnustin siellä uskoni apostolisen uskontunnustuksen mukaan ja veisasin ja rukoilin. Parkkipaikalla jäin miettimään. Tässä messussa ei mitenkään viitattu ajankohtaiseen avioliittokeskusteluun. Miksi näin?
Ajattelemme länsimaisen ihmisen tapaan. Uskonopissa tämä perinne painottaa oikeudenkäyttöä, tuomiovaltaa eli lyhyesti sanoen juridiikkaa. Ajattelutapamme näkyy tavassa keskustella ajankohtaisista uskonnollisista kysymyksistä. On kuitenkin hyvä, että jaksamme kysyä raamatullisten perustelujen perään.
Joskus kuulee sanottavan, että tässä puhuu henkilö, joka lukee Raamattua sellaisenaan. Kirkkomme ei kuitenkaan toimi näin. ”Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä luterilaisissa tunnustuskirjoissa.” (Kirkkolaki 1 luku 1§).
Uskoni on henkilökohtainen
Vastauksia ajankohtaisia kysymyksiin on syytä perustella Raamatun sanalla. Katsotaanpa siis! ”Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden.” (Joh 20:31). Johanneksen evankeliumin kirjoittaja ymmärtää Raamatun kirjoittamisen ytimen. Ymmärrämmekö me saman, kun vaadimme raamatullisia perusteluja?
Näkökulmani on uskonopillinen. En ole erityisesti Raamatun alkukielten tuntija. Pyrin löytämään Raamatusta uskoni tarkoituksen ja sisällön ja elämää ohjaavan voiman. Luotan siis dogmaan, siihen, mikä on Jumalan ilmoittama totuus. Dogma on kirkon asia. Itse olen uskossani henkilökohtaisen ja subjektiivisen alueella.
Avioliittokeskustelussa pidetään esillä etiikan yhteyttä Raamattuun ja uskoon. Tuoreempi perinne on, että etiikka eriytetään uskosta ja tulkitaan omantunnon alueeksi. Etiikan itsenäisyys suhteessa uskoon on lähinnä valistuksen ja Immanuel Kantin perintöä ( 1700 -luvulla). Valistuksen piirissä pyrittiin niin kulttuurin kuin yhteiskunnankin alalla uudistuksiin järkeilyyn nojaten.
Tämä perinne tuskin on lakannut. Kun Raamatun tulkinnasta ei nyt löydy yhteisesti hyväksyttyä pohjaa palataan taas yksilöllisiin näkemyksiin ja omantunnon ja järkeilyn alueelle. Oma tulkintani on työn alla. Sanon tulkinta tässä tietoisesti. En ole tyytyväinen siihen, etteivät esimerkiksi avioliittokeskustelun osapuolet ole oikein paneutuneet raamatullisten perusteiden arviointiin.
Kirkolla on oikea käsitys
Havahduin näihin pohdintoihin kohdattuani – mielestäni raamatullisen – ihmisen. Hän sanoi ajankohtaisiin julkisuuden keskusteluihin viitaten, ettei tietenkään voi rukoilla homoseksuaalisen liiton solmineiden puolesta. ”Hehän ovat tehneet väärin.” Mitä ihmettä? Tiedän, että tämä ihminen kuitenkin voi rukoilla huumeisiin hairahtuneiden ja jopa murhamiesten puolesta. Mistä raamatullisuudessa oikeastaan on avioliittolain yhteydessä kysymys? Vai käytetäänkö raamatullisia perusteluja mielipiteiden takuuna?
Tuohon em. rukouskommenttiin asti oli perinteisen avioliittonäkemyksen kannalla. Kirkolliskokouksessa ehdotin kuitenkin kompromissia. Kirkko säilyttäisi avioliittonäkemyksensä muttei vetäisi oikeuteen pappia, joka omantunnon syistä voi toimia vihkijäviranomaisena valtion lain antamassa merkityksessä. Kirkolla on käsitys ja meillä ihmisillä näkemyksiä. Juuri nyt näyttää siltä, että keskustelun ääripäät haluavat julkisuutta ja sitä saa vain ajamalla törmäyskurssille.
Avioliittoon vihkimistä koskeva poikkeama kirkon käsityksestä on kuitenkin minusta pienempi kuin rukouksen epääminen. Jos rajoitetaan oikeutta rukoilla, ollaan arveluttavalla tiellä.
Pysytään Jumalan sanassa!
Lueskelin joskus kirkon sanomaa vastustavien kokoamia sivustoja Raamatusta löytyvistä ristiriitaisuuksista. Keskenään ristiriitaisten lausumien löytäminen ei ole kovin vaikeaa. Monia asioita voi siksi perustella ”raamatullisina” tai yleisen arkijärjen valossa ”tuomittavina”. Täytyy vain hyväksyä, ettei silloin pidä mielessä Raamatun tarkoitusta ja tehtävää.
”Kirjoittaminen” esitetään Raamatussa mielipiteitä syvällisemmässä merkityksessä. ”Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut.” (Psalmi 139:16). Uskon, että näin on. Uskon myös, ettei kukaan ihminen ole tämän raamatullisen näyn ulkopuolella.
Aika usein kuulee sanottavan, että meidän on pysyttävä Jumalan sanassa. Perusteluna on, että ”Jumala pysyy sanassaan”. ”Kaikki, mitä pyhät kirjoitukset sisältävät, on kirjoitettu meille opiksi, jotta saisimme siitä kestävyyttä, lohtua ja toivoa.” Roomalaiskirjeen kohta on moniulotteinen mutta sen otsikko on selkeä: Yksimielinen ylistys. ”Hyväksykää siis toinen toisenne niin kuin Kristuskin on hyväksynyt omikseen teidät, Jumalan kunniaksi.” (Room 15: 4-). Pysytään siis Jumalan sanassa.
Uskon päämäärä on sielun pelastus
Etsin raamatullisen uskon horisonttia. Heprealaiskirjeen mukaan se ei ole vain silmilleni ja ymmärrykselleni näkyvissä oleva taivaanranta. ”Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä mitä ei nähdä.” (Hepr 11:1). ”Mehän elämme uskon varassa, emme näkemisen.” (2.Kor. 5:7). Toki kuitenkin tarvitsemme tavoitteita kuten Paavali opettaa Timoteusta. Paavali sanoo, että rahanhimo viettelee monet pois uskosta. Sitten hän jatkaa:” Mutta sinä, Jumalan ihminen, karta kaikkea tätä! Pyri nuhteettomaan elämään, hurskauteen ja uskoon, pyri rakkauteen, kestävyyteen ja lempeyteen.” (1. Tim. 6:11). Uskonelämämme päämäärää ei voi todistaa maallisin keinoin. ”Te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen.”(1. Piet. 1:9).
Toki se, miltä asiat näyttävät ja mitä ne mahdollisesti ovat, on aika filosofinenkin horisontti. Tämäkään ei ole Raamatulle tuntematonta. ”Älkää tuomitko sen mukaan, miltä asia päältä katsoen näyttää, vaan tuomitkaa oikein.” (Joh. 7: 24). Viisaus liittyy Raamatussa ihmisen rajallisuuden kokemukseen: ”Opeta meille, miten lyhyt on aikamme, että saisimme viisaan sydämen.” (Psalmi 90:12). Viisautta on katsoa eteensä ja ymmärtää, miten vähän sinne näemme.
Kasteen armo ja parannuksen tekeminen kuuluvat yhteen.
Martti Pentti tuossa on kyse juuri järjestyksestä,voitko vaihtaa sisään tulon ja vaatteiden otot järjestystä, lapsi ei voi.
Toisaalta tekijä on myös tärkeä, siis ihminen jota kutsutaan itse tekee, kutsu ja siihen reakoiminen tekemällä sen mukaan.
Mitä jos sinä kuulisit vaimosi kutsuvan lastanne ja sinä tekisit sen kutsun mukaan, eikä lapsenne itse, menisit sisälle ja ottaisit vaatteet pois niin olisiko kaikki oikein? Mitähän vaimosi sanoisi kun väittäisit lapsenne olevan sisällä?
Jos ulkona on lämmintä ja lapsella rapaiset kurahaalarit, vaihdan järjestystä aivan mielelläni.
Jos lapsi on vaunuissa lepäävä vauva, hän ei voi itse noudattaa kutsua. Niinpä hänet on kannettava sisälle äitinsä syliin.
Martti Pentti näinhän se menee, vaimosi ”kutsuu” lastasi tule sisälle ja sinä kannat? On teillä erikoiset kieliopilliset säännöt, siis minä ymmärtäisin kyllä että kun vaimosi haluaa vauvan vaunuista sisälle niin hän kyllä sanoisi sinulle tuo vauva sisälle eikä puhuisi vauvalle tule sisälle
Kunpa tietäisit, mitä kaikkea äidit puhuvat, kun on heidän vauvoistaan kysymys!
Matti Perälä olet väitellyt tohtoriksi, siis kaiketi siinä jotain sääntöjä on eli kerroppa kuinka liität niillä säännöillä lapsikasteen Pietarin helluntai sanoihin.
37 Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: ”Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?”
38 Niin Pietari sanoi heille: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
39 Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu.”
Voin toimia ”opponenttina” vaikken olekkaan ”muodollisesti” pätevä vaan lapsenmielisesti uskova.
Ari Pasanen vaatii lapsikasteelle perusteluja Pietarin helluntai -saarnasta ( Apt. 2:37-39). Kuka tahansa lukija näkee, että tämän raamatunkohdan mukaan kasteen saivat ne, jotka kääntyivät ja tekivät parannuksen.
Kysymys uskon ja kasteen suhteesta ei ollut Luukkaalle, Apostolien tekojen kirjoittajalle ja hänen kirkolleen mikään erityinen ongelma. Luonnollisesti kastetut olivat uskoon tulleita, koska usko ja kaste tarkoittivat samaa kääntymisen tapahtumaa. Yhtä lailla samassa Apostolien tekojen kirjassa kerrottiin kokonaisista perheistä ja heidän kasteistaan ( Apt 16:14-15; 18:8).
Jos jatkaisin valikoivalla raamatunjakeiden linjalla, voisin kysyä: miten Ari Pasanen perustelee perheen kastamisesta kertovalla raamatunkohdalla sen, ettei perhettä kastettu?
Olen kastanut lapsia. Olen kastanut myös varsin paljon aikuisia. En väheksy kumpaakaan kastetta.
Matti Perälä:”Luonnollisesti kastetut olivat uskoon tulleita, koska usko ja kaste tarkoittivat samaa kääntymisen tapahtumaa.”
Et vastannut kysymykseen, kuinka sovitat ko Pietarin sanat lapsikasteeseen?
Mitä tulee noihin ”perhekunta” kasteisiin niin voitko perustaa niiden pelkkien olettamusten varaan koko iankaikkisen elämäsi?
Evankeliumeissa ei yhtään lasta kastettu, eikä myöskään pelkkää kastetta suoritettu vaan ensin tunnustettiin synnit.
Kuinka kukaan aikuinen ottaisi kasteen jos ei olisi kääntynyt Jumalan puoleen, siis ensin tulee tapahtua parannus ja sitten vasta ottaa kaste.
Kyllä lapsikaste on alkuseurakunnassa ollut erittäin epätodennäköinen. Ensinnäkin kyseessä oli upotuskaste, jossa kastetava painettiin kolmasti veden alle, tuskin sitä sylivauvoille tehtiin, ja käsite perhekunta ei automaastisesti tarkoita että sylivauvat olivat mukana. Jos pidettiin itsestään selvänä,että kastaminen tehtiin aikuisille, ei perhekunta-käsitetteen ajateltu tuossa yhteydessä tarvitsevan tarkennusta.
Sylivauvoilla on sukellusrefleksi, joka mahdollistaa upotuskasteen.
Tuskinpa ajan ihmiset vauvojen sukellusrefleksista paljon tiesivät ja sitäpaitsi upotuskasteen idea oli siinä, että kastettava oikeasti tunsi hukkumistunteen kauhun , josta pappi hänet sitten kolmasti pelasti.
Olisitte nyt kirkossa rehellisiä ja mukisematta myöntäisitte että kirkko tarvitse lapsikastetta r a h a n takia, automaattinen veronmaksu alkaa ellei huomaa erota heti kun se on mahdollista.
Tämä blogi painunee jo historian lehdille. Mietin tässä lopuksi sitä, miten vähän luemmekaan Raamattua sellaisena kuin se on. Tämä näkyy kommenteissa esimerkiksi Pietarin puheeseen. Puheessa, jossa ei mitenkään tuoda esille lapsikastetta ei tietenkään ole löydettävissä mitään lapsikasteen perusteluita. Perhekuintien kastamista koskevista kohdista puolestaan tehdään omavaltaisia päätelmiä siitä, keitä tämä koski ja miten kaste tapahtui. Mitä tiedämme siitä, miten Paavali toimitti kasteen joen rannassa Lyydian perhekunnalle (Apt 16:15) tai Crispuksen perheelle Titius Justuksen kodissa (Apt. 18:8). Olen itse ajatellut, että muodot eivät varmaankaan olleet sellaiset kuin nykyisin kuvittelemme. Tuskin noissa kasteissa myöskään oli mitään sellaista mitä nykyajan yhteiskunta- ja kirkkokriitikot leimaavat rahanvallaksi. Minulle nuo tapahtumat kertovat nöyryydestä elämän ja Jumalan edessä. Olen iloinen siitä, että olen saanut kastaa sekä lapsia että aikuisia.