Luin ensin kotimaa24:n uutisen Helsingin Raamattukoulusta, ”Raamattu rakentaa siltoja”. Kiinnostuksen herätti tuttu nimi: olisiko sama ihminen, jonka kanssa muinoin, yli 30 vuotta sitten olin samassa kirkollisessa koulutuksessa? Sen jälkeen on liikuttu eri puolilla tätä isoa kirkkoamme.
No, sitten luin laajemman haastattelun Kotimaa-lehdestä. Juttu on niin painava, että voisiko Ylläpito laittaa linkin siihen?
Tällaista keskustelua ev.lut. kirkossamme nyt kipeästi kaivattaisiin. Kirkon suurin kysymys ON Raamattu-kysymys. Kun apostoli kehottaa kilpailemaan toisten kunnioittamisessa, keskusteluissa kotimaa24ssä ynnä muualla kilpaillaan raamatullisuudessa. Kuka on raamatullisin? Tätä kilpaa ei käydä kokonaisuuksien ymmärtämisellä, vaan irtojakeilla. Kuten olen täällä jo sanonut, näin toimi myös Kiusaaja erämaassa: hän heitteli Jeesukselle raamatunlauseita.
Koska linkkiä Kotimaahan ei ole, lainaan muutamaa kohtaa Marja Heimala-Pelkosen haastattelusta. Lukekaa koko juttu:
”On tärkeää saada kokonaiskuva koko Raamatusta ia tuntea Raamattua. Pelkät irtolauseet johtavat ennemmin tai myöhemmin vikaan.”—”Etsimme Raamatun kokonaisuutta ja yhtenäisyyttä. Ne löytyvät avoimessa keskustelussa, jos ovat löytyäkseen.”—”Esimerkiksi kysymys suhtautumisesta sukupuolivähemmistöihin ei ole sellainen (pelastuskysymys), vaikka aihe puhuttaa ja kiihdyttää mieliä kirkollisessa keskustelussa. Ajattelen, että jokainen meistä on omalla tavallaan elämässään vinossa ja syntinen.Vain eläytymällä toisen asemaan päästään eteenpäin.”
Lainaus loppu. Lainaukset ovat maltillisen ja viisaan haastattelun kärjekkäämmästä päästä, tästä eteenpäin tekstista vastaan minä. Lue enemmän – luulet vähemmän. Näin sanotaan ja toden totta saan korjata omia ennakkoluulojani Helsingin Raamattukoulusta.
Jos Marja Heimala-Pelkosen perussuhtautuminen Raamattuun ja sen merkittävyyteen meillä yleisemmin hyväksyttäisiin, olisimme päässeet ison harppauksen eteenpäin. Mutta jos koettaa joskus sivusta kuunnella ns. kirkollista keskustelua, mitä se on? Inttämistä, kuuntelemattomuutta, toisen suuhun puhumista ja niin edelleen. Ja vielä pahempaakin: naisten kivittämistä irrallisilla raamatunlauseilla, sen osoittamista, että eri tavalla ajattelevat ovat väärässä.
Olisiko ollut kirkon työnohjaaja- vai perheneuvoja-koulutus? Joka tapauksessa vanha psykiatri, jonka nimeä en enää muista, sanoi meille koulutettaville mieleen syöpyneet sanat:
”Olen katsonut teidän kirkon ihmisten touhuja ja joskus on tullut mieleen, olisiko hyvä, jos teillä olisi vähän enemmän reipasta retkeilymieltä.”
Sitä minäkin olen monta kertaa miettinyt. Varmaan sitä on puuttunut itseltänikin.
Heikki Palmu
Kiitos Heikki, oli ilo lukea blogisi ja arviosi.
”Etsimme Raamatun kokonaisuutta ja yhtenäisyyttä. Ne löytyvät avoimessa keskustelussa, jos ovat löytyäkseen.” Avoin keskustelu Raamatusta ei aina ole helppoa. Usein törmää lukkiutuneisiin vakaumuksiin, joiden ohi on lähes mahdoton päästä kysymyksien ja vastausten tasolle. Raamatusta esitetty kysymyskin on joillekin osoitus saatanan kylvämästä epäuskon siemenestä. Miten Raamattu voisi puhutella, jos siitä puhuminen torjutaan?
”Ei se vanha kehno siinä yhtään väärässä ole.” Saatana on syyttäjämme. Jumalan lain rikkomiseen me olemmekin syyllisiä. Kun käännämme katseen lähimmäisiimme ja muistutamme heidän syyllisyydestään, olemme samalla asialla saatanan kanssa.
Kristus on kantanut meidän syntimme ja syyllisyytemme ristille. Tätä meidän on kerrottava lähimmäisillemme ollaksemme Kristuksen asialla.
Martti ja Jorma, Hyvät Ystävät,
en ole siinä vireessä, että lähtisin keskustelemaan mistään raamatunkohdasta nyt, kun kello lähenee puoltayötä.
Mutta yleisemmällä tasolla yksi kysymys. Minua on kotimaa24:n raamattukeskusteluissa kiusannut se sama, mikä on tuhonnut monta raamattupiiriä Suomenmaassa:
Joukkoon eksyy joku kovaääninen besserwisser, paremmintietävä oikeassaolija ja hän sitten yläviistosta lausuu, kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Ja on itse aina oikeassa.
Keskustelun edellytys on, että me kuuntelemme toisiamme. Mutta jos minä toisen puhuessa mietin vain, mitä hänelle sanon, millä osoitan hänen väärässäolonsa, eihän se ole mitään keskustelua.
Ovella on silloin tällöin Jehovan todistajia, ne kaksi, jotka ovat aina viisaampia ja tietävämpiä ja Raamattunsa paremmin osaavia. Mitä hyödyttää ”mielipiteitten vaihto” jos toinen on jo valmis ja vain tarjoaa minulle omaa valmista systeemiään? Samasta syystä en ole koskaan ollut innokas vastaamaan kysymykseen: ”Onko pastori uskossa?”
Jatkan vielä hiukan. Siis: ”Onko pastori uskossa?”
Miksikäs sitä ei saisi kysyä, keskustelua uskosta on kovin vähän, mutta tuo kysymys sitä harvoin herättääkään. Kyselijät, jotka minun kohdalle ovat sattuneet, ovat lähes poikkeuksetta halunneet osoittaa kaksi asiaa:
1) Etten ole uskossa, tai uskoni ei ole ihan oikeanlainen. Ja
2) Että kysyjä itse edustaa aitoa ja oikeaa uskoa.
Voisi kuvitella, että tällainen kysely olisi osoitus uskon VARMUUDESTA,
mutta saattaa olla, että se kertookin päinvastaisesta, nimittäin epävarmuudesta.
Ymmärrän toki yskän, otin pois tekstini.
JORMA,
minä en nyt ymmärtänyt. Kritiikkini ei kohdistunut Sinuun, vaan kuten kirjoitin, sanoin sen yleisellä tasolla.
Koetin laittaa sellaisen otsikon, että kotimaa24:n raamatunlausetykit lähtisivät mukaan, mutta en näköjään siinä onnistunut. Harmi kyllä.
Heikki,
Tavallisena rivikristittynä sanoisin, että olen samaa mieltä siitä, että Raamattua on syytä lukea kokonaisuutena – alkaen uuden testamentin evankeliumeista ja päättyen sitten psalmien, profeettojen ja Mooseksen kirjojen kautta historiallisiin kirjoihin. Jesaja ja Job tuovat näkökulmia ja syvyyttä teodokian ongelmaan, kuten myös ap. Paavali omalla esimerkillään. Pyhä kolmiyhteinen Jumala saa siten nostella sitten lukijan silmien eteen koko tämän elämän niin hyvinä päiviä, kuin myös pahoina.
Raamattua olisi syytä lukea ja tutkia myös Kristuksen Kirkon kirjana, sillä se on myös mitä suuremmassa määrin kirkon kirja uskossa ja rukouksessa vastaanotettavaksi tarkoitettu ja todeksi uskottava ja UT ja apostolit myös Kirkkoa suuressa määrin myös normatiivisesti sitovia, siten, miten Raamattua on ylipäätään kirkossa aikojen saatossa sen valtavirrassa luettu ja kuinka se on myös valtavirrassa ymmärretty.
Mitä ne piispat silloin 1970-luvulla 12-teesissään lausuivat, taikka mitä esim. emerituspiispa Juha Pihkala tai arkkipiispa Martti Simojoki ovat Raamatusta Jumalan sanana oppikirjoissaan sanoneetkaan, taikka mitä katekismus (1999) ja (1948) Raamatusta Jumalan sanana meille kirkkona opettaakaan – Ilman Kristusta ei ole jakoja, mutta kasteessa jokainen on jo liitetty Kristukseen, ja hänellä on perintöosa synninorjuudesta lunastettuna ja lahja vanhurkautettuna Jumalan armosta, Kristuksen tähden.
”…kirkon kirja uskossa ja rukouksessa vastaanotettavaksi tarkoitettu…” Raamattu lienee myös kirkon tai seurakunnan kirja siinä mielessä, että se on syntynyt seurakunnan keskellä. Olen ainakin kuullut silloin tällöin opetettavan, että se on enimmäkseen talteen merkittyä seurakunnassa käytettyä suullista sanomaa. Kirkko on myös päättänyt, mikä on päässyt osaksi kokoelmaa ja mikä jätetty pois.
Silloin kesät olivat kuumia, silloin Tien Shanin vuorten vedet haihtuivat Takla Makanin hiekkaan, silloin autiomaan silmä Lop Nor saattoi muutaman vuodenkierron aikana vaeltaa kymmenenkin kamelinkusemaa paikaltaan.
Istui silloin erään tamariskipensaan varjossa valkeapartainen vanha mies. Mistä lie ollut lähtöään, vuorten takainen taiko taivaan kansalainen, tuskin sitä kukaan ties. Viisaita hän haastoi, tutki taivaita ja maata, ohikulkevilta kysyi heidän matkansa määrää.
Kopisteli siinä kerran ohitse suomalainen pappi. Ei katsonut sivuilleen, oli niskansa pystyssä. Kaapunsa helmat olivat jo risaiset, liperin reunat käpristyneet, ja etiikan kirjoilla sullotun repun viilekkeet syöpyivät hartialuiden lomaan. Vesileilinsä sen sijaan oli kevyt.
”Ota mukaan vettä matkaasi. Suurelle joelle on pitkä matka, muukalainen. Monet ovat luut tielle vaalenneet, ja neuvon sana on täällä nöyrälle kallis”, lausahti vanhus siinä ikään kuin itsekseen.
”Tunnetko todella elämän tien, muukalainen, osaatko valita vaikean polkusi veden ääreen, puiden siimekseen?”
”V-ttuakos se sinulle kuuluu! En kaipaa tutkintaasi”, vastasi pappi, ”Omatpa ovat matkaevääni ja itse myös askeleistani vastaan. Isieni kompassista jo onneksi luovuin, mutta näyttäähän tuuliviirini minulle oikeaa suuntaa..”…
Näin kulki ohitse hengenmies väsyinein, mutta kopein askelin. Vaihtuivat päivät, vierivät viikot.
Ei nähty joella janoista miestä, ei löytynyt kauhtanaa virran varrelta.
Vain Takla Makanin kuuma tuuli etsi polkuaan, kenties se tuntee tien, sinne missä tumma kaftaani peittää vaalenneet luut.