Olet maailman kaunein nainen! Olet maailman komein mies! Miten tällainen keskustelu pitäisi tulkita. Miehen kommentti voidaan tulkita: Sinut pitäisi ilmoittaa missikisoihin, jonka jälkeen sinut valittaisiin ensin miss Suomeksi ja sitten miss universumiksi. Ja naisen kommentti: Sinä voittaisit mr. universum -kilpailut. Todennäköisesti kuitenkaan kyse ei ole juorulehtien etusivun ihanneparista vaan kahdesta toisiinsa palavasti rakastuneesta ihan tavallisesta ihmisestä. Tähän rakkauden kieleen ei kuulu toisen virheiden nostaminen esille. Toisaalta rakkauden kieleen eivät kuulu myöskään mauttomat ylilyönnit. Ja vielä vähemmän siihen kuuluu ulkopuolisten vakuuttaminen siitä, että omat rakkaudentunnustukset ovat objektiivisia totuuksia.
Kristitty rakastaa Raamattua. Tätä rakkautta on vuosituhansien kuluessa ilmaistu mitä erilaisimmin tavoin. Tämä rakkaus ei kuitenkaan ole tarkoittanut kritiikittömyyttä. Jo Toisen Pietarin kirjeen kirjoittaja tiesi, että kaikki ei ole selvää kuin vesi: Ja pitäkää sitä pelastuksenanne, että Herra on kärsivällinen. Näinhän myös rakas veljemme Paavali on hänelle annetun viisauden mukaisesti teille kirjoittanut. Samaa hän sanoo kaikissa kirjeissään, joissa puhuu näistä asioista. Niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, mitä tietämättömät ja haihattelevat ihmiset omaksi tuhokseen vääristelevät niin kuin kaikkia muitakin pyhiä kirjoituksia. (2. Piet. 3:15-16). Ja Luther saattoi kutsua Jaakobin kirjettä puutaheinää kirjeeksi.
Sitten on niitä, jotka ottavat jokaisen lausutun ja kirjoitetun rakkaudentunnustuksen objektiivisena totuutena ja jokaisen niiden kanssa jännitteisen lausuman vihan ilmauksena: Jos Raamattu on Jumalan Sanaa [tahallinen kirjoitusvirhe po. Jumalan sanaa], niin sen pitää olla kaikessa erehtymätön ja virheetön. Jokainen väite, joka kyseenalaistaa tämän (tosiasiassa subjektiivisen) totuuden, on Saatanan juoni. Ja siihen reagoidaan agressiivisesti. Ja sitten on niitä, jotka ottavat nämä rakkaudentunnustukset todesta ja pyrkivät osoittamaan, että niiden esittäjä on väärässä. He ajattelevat: Raamattu ei voi olla jumalan sanaa [tässä ei ole kirjoitusvirhettä!], koska se on tässä ja tässä asiassa ristiriitainen ja tässä ja tässä asiassa väärässä. Keskustelu näidän kahden ryhmän välillä on luonnollisesti tuomittu muuttumaan juupas-eipäs väittelyksi.
Joskus rakkaus muuttuu hyväksikäytöksi. Minusta tämä tapahtuu Raamatun kohdalla silloin, kun keskusteluun jostakin päivänkohtaisesta asiasta tuodaan argumentti, jossa rakkaus Raamattuun sidotaan omaan kantaan asiasta: Jos rakastat Raamattua, olet tästä asiasta minun kanssani samaa mieltä! Ja sama pätee luonnollisesti myös kristilliseen uskoon, kun väitetään: Et voi olla kristitty, jos ajattelet noin! Silloin usko on turmeltu valjastamalla se inhimillisen mielipiteen vetojuhdaksi ja oman mielipiteen kiristyskeinoksi.
On muitekin rakkauden tunnustuksia, kuin kritiikitön kehuminen. Eksegeetin rakkaus Raamattuun ei ole sokeaa ihastumista, koska sokeasti ihastunut on kritiikitön ihastuksensa kohteen suhteen. Ja tieteellisessä tutkimuksessa kritiikittömyys on kuoleman synti. Rakkauden kieli onkin saanut toisen muodon: Sinun kanssasi haluan viettää elämäni! Ei rakkaus ole kuollut silloin, kun kritiikittömän ihastuksen tunnustusten sijalle on tullut rakastamisen tahton ilmaisut. Tällaisen rakkauden ei tarvitse jäädä vain eksegeettien maailmaan: siihen voidaan ja pitää kutsua tämän päivän suomalaisia.
”Pystytkö sanomaan Jumalan sanan vastaisen totuuden, johon Jumala on sitoutunut?” Tämähän oli se alkuperäinen kysymys, joka johti minut pohtimaan lain ja evankeliumin välistä jännitettä. Näyttää todella siltä, että kaikkivaltias Jumala pystyy tähän. Täydelliset vastakohdat eivät kumoa vaan täyttävät toisensa. Tässä huikeassa ajatuksen avaruudessa Raamattuakin pitää mielestäni lukea.
Rakastumismetaforan soveltaminen Raamattusuhteeseen on oikeastaa aika osuva vertaus.
Hiljattain evoluutiobiologi selitti telkkarissa miten aivokemia ohjaa ihmisen ihastumista ja miten ihastumisajan jälkeen aivot alkavat tuottaa aineita, jotka tukevat kiintymissuhteen syntymistä. Ihastuminen palvelee kiintymissuhteen syntymistä, sillä ilman sitä kukaan ei pariutuisi, koska olisimme liian kriittisiä. Ihminen ei myöskaan voi rationaalisesti perustella miksi ihastui kohteeseensa. Ihastuminen aikana serotoniintaso romahtaa, mikä sokaisee arvostelukyvyn, ja niin pitää ollakin.
Raamattusuhteeseen sovellettuna uskonelämän alkuaikana me ihastumme Raamattuun ja olemme tavallaan sokeita kohteemme ”vioille” ja näin pitää ollakin: kukaan ei rakastuisi Raamattuun jos olisimme aluksi kriittisiä ja yrittäisimme järjellä perustella sitä. Mutta jos ihastumissuhteen aikana on riittävästi kiintymissuhdetta tukevia asioita (Raamattu on lohduttanut, neuvonut, ilahduttanut, haastanut kasvuun) niin sydämemme kiintyy Raamatun sanaan ja syntyy koko elämän kestävä suhde, mitä kukaan Raamattuun ihastumaton ei voi ymmärtää. Ja kyllä kiintymissuhteen aikanakin sydän saattaa läikähtää, aivan kuten silloin alussa.
Pariutumiseen verrattuna Raamattusuhde eroaa kuitenkin siinä, että sitä ei ohjaa aivokemia, vaan Jumalan Henki, joka tekee Sanan rakkaaksi. Minä kiitän päivittäin Jumalaa siitä, että hän on antanut meille Sanansa. Ilman Sanaa me emme olisi yhtään mitään.
”Jeesus vastasi: Tärkein on tämä: Kuule Israel: Herra, meidän Jumalamme on ainoa Herra. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi. Toinen on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näitä suurempaa käskyä ei ole.” (Mark. 12: 29-31.)
Eiköhän tässä ole rakkauden kohteita riittävästi kristityllekin. Jumalan rakastaminen sisältää meille Isän, Pojan ja Pyhän Hengen rakastamisen.
Teemu, kiitos oikaisusta. Hassua; vaikka tarkistin kirjoittajat kirjan takakannesta niin silti onnistuin kirjoittamaan toisen väärin.
Ja Jeesus sanoo, ”Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni” Joh.14:15.
Johannes taas kirjoittaa, että ” Sitähän Jumalan rakastaminen on, että pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaita noudattaa” 1.Joh.5:3.
Sitten voi lukea koko Ps.119 ja katsoa miten Jumalan lapsi suhtautuu Jumalan lakiin/käskyihin/opetuksiin.
Aina on ollut myös tällaisia. ”Miksi te sanotte minulle: ’Herra, Herra’, mutta ette tee mitä minä sanon?”Luuk.6:46.
”He tulevat miehissä luoksesi, istuvat edessäsi, niin kuin kansani kuuluu tehdä, ja kuuntelevat sinun puhettasi. Sen mukaisesti he eivät kuitenkaan elä… Sinä olet heille vain kuin lemmenlaulujen laulaja, kaunisääninen ja taitavasti soittava viihdyttäjä. He kuuntelevat puhettasi mutta eivät elä sen mukaan” Hes.33:31,32.
Raamatun viesti on selvä, jos rakastaa Jumalaa, niin silloin rakastaa myös sitä mitä Jumala on sanonut, eli Raamattua ja tällöin myös tahtoo elää Raamatussa olevien opetusten mukaan, jotka kaikki ovat Jumalasta.
Se lähimmäisen rakastaminen taitaa olla monasti vaikeampaa kuin Jumalan rakastaminen.
Siksipä ensiksi on rakastettava Jumalaa, jonka kautta tulee sydämeen lähimmäisenrakkautta. Jeesushan tuo tämän järjestyksen esille ottamassasi tekstissä, Mark. 12: 29-31.
Voiko Jumalaa rakastaa rakastamatta hänen sanaansa, jossa hän ilmoittaa tahtonsa?
Ei voi, koska Jeesus sanoo, ”Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni” Joh.14:15.
Johannes taas kirjoittaa, että ” Sitähän Jumalan rakastaminen on, että pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaita noudattaa” 1.Joh.5:3.
Siis, rakastamalla Jumalan sanaa (ilmoitusta) me osoitamme, että rakastamme myös häntä joka tämän sanan on antanut. Sillä ”Joka sanoo tuntevansa hänet mutta ei pidä hänen käskyjään, on valehtelija, eikä totuus ole hänessä” 1.Joh.2:4.
Täällä odotan. Niin kovin odotan. Puhetta siitä, mitä Jeesus opetti. Elämästä. Elämästä ihmisten kanssa.
Opettiko Jeesus siitä jotain? Minä ajattelen, että opetti.
Ja siitä ”pelastuksesta”. Kai jotain sellaista, että sitä emme voi tietää. En nyt siitä ole kiinnostunut, siitä kai emme tiedä – näin luulen. Mutta…
Tässä elämässä tänään – haluaisin tietää. Mitä, te rakkaat Jeesuksen oppiin perehtyneet, siitä ajattelette. Miten Jeesus- opettaja opetti, mielestänne. Uudestaan – ei ”pelastuksesta”, ei ”tuonpuoleisesta”, vaan tästä elämästä.