Viime päivinä suurimmat otsikot on saanut aikaan valtionohjauksesta vastaava ministeri Heidi Hautala. Julkisuudessa on puitu sitä, onko ministeri estänyt tekemästä Greenpeacesta rikosilmoitusta. Hautala itse on vakuuttanut, että näin ei ole käynyt, mutta ministeriön virkamies on ottanut rikosilmoituksen perumisessa vastuullisen roolia.
Kesällä ministeri Päivi Räsänen aiheutti media-älämölön pohdiskelemalla julkisesti, pitääkö kristityn noudattaa enemmän lakia vai Jumalan sanaa. Hänen puheensa kontekstissa käsiteltiin muun muassa muun muassa homoliittojen, eutanasian ja abortin oikeutusta. ”Suomen lakia on aina noudatettava, meillä ei ole sellaista tilannetta, jossa ihminen pakotettaisiin rangaistuksen uhalla toimimaan vastoin omaa tuntoaan”, Räsänen kommentoi aikanaan Kotimaa24:lle, kun kohina oli alkanut.
Mitä näistä tapauksista opimme vai opimmeko mitään. Ainakin sen, että keskustelulle kansalaistottelemattomuudesta olisi Suomessa tarvetta. Siihenhän nämäkin esimerkit molemmat kiertyvät. Missä yhteyksissä kansalaistottelemattomuutta voi harjoittaa? Onko kansalaistottelemattomuus yksi hyväksytty tapa vaikuttaa yhteiskuntaan ja sitä kautta jopa lainsäädäntöön?
Milloin kansalaistottelemattomuus on järkevää tai sallitumpaa, ympäristöasioissa vai tasa-arvoasioissa esimerkiksi? Entä jos kansalaistottelemattomuutta harjoittaa pieni vähemmistö, joka on enemmistön kantaa ja ihmisoikeusnäkemyksiä vastaan?
Millaista kansalaistottelemattomuutta kirkossa voi olla? Sellaistako jota Luther-säätiö tai Lähetyshiippakunta ehkä harjoittaa? Onko kirkossa kansalaistottelemattomuutta, missä sitä on?
Osmo, minä joudun turvautumaan Kristuksen armoon, koska tekojeni perusteella ansaitsisin kadotustuomion.
Juha. Ihan samaa mieltä, mutta emme me sillä perusteella voi olla armottomia lähimmäisillemme. Raamattu kehottaa ihan päinvastaiseen. Me taidamme nyt puhua vähän ohi. Usko ilman tekoja ei ole uskoa Jaakobin mukaan. Siihen viittaa myös Jeesuksen opetuspuhe viimeisestä tuomiosta. Armo riippuu uskosta. Jos ei ole tekoja, ei ole uskoa. Siksi ei ole armoakaaan, koska sitä ei ole ilman uskoa. Myönnän, että vanhemmiten olen alkanut tulla siihen ajatteluun, että uskon pitäisi jossain näkyäkin, siis suhteessa toisiin ihmisiin. Siinä olen itse puutteellinen ja kadotustuomion alla, koska en tiedä, onko uskoni todellista, jos se ei näy teoissa. Myönnän senkin, että minua pelottaa astua Kuninkaan eteen viimeisenä päivänä. Ei uskoni ole niin vahva. Teot puuttuvat.
Osmo, totta kai meidän on AINA tehtävä 100% Jumalan tahdon mukaisesti; rakastaa Jumalaa ja lähimmäisiämme; jossa on KOKO Jumalan laki. Jeesus täytti koko lain, mutta omat ansioni ovat heikot. Armoon joudun turvautumaan.
Juha. En minä näe uskoa ansioina, vaan ajattelen, että rehellisestä uskosta seuraa jotakin suhteessamme lähimmäiseen. Emme pelastu ansioistamme, vaan armosta. Mutta jos uskomme ei näy elämässämme ja suhteessa lähimmäiseen, onko se pelastavaa uskoa? Sitä kyselen. Itseäni tässä ennen muuta ajattelen.
Kiitos Osmo keskustelusta. Toivottavasti siitä joku rakentuu.
Rukoukseni:
Juha. Kiitos keskustelusta! Kenenkään rakentumiseen en sen perusteella juuri luota. Yksin me lopulta kaikki olemme Jumalamme edessä, kun Herran päivä tulee.
Palataksemme aiheeseen.
Blogissa kysytään: Onko kirkossa kansalaistottelemattomuutta, missä sitä on?
Olisiko tuohon suuntaan viittaavaa tapahtunut joidenkin seurakuntayhtymien lähetysmäärärahajupakoiden yhteydessä esim. kirkkohallituksen määräämien kolehtikohteiden noudattamisen yhteydessä?
Salme. Palataksemme aiheeseen sieltä viimeiseltä tuomiolta tänne nykyaikaan. Sen verran puutun sanomaasi, että kirkkohallituksen määräämät kolehdit on pakko kerätä kirkoissa niinä sunnuntaina kuin kirkkohallitus on suuressa viisaudessaan määrännyt. En ole kuullut, että niistä olisi ilman lupaa poikettu. Mitä taas tulee seurakuntalaisten verovarojen antamiseen erilaisille yhdistyksille, niistä kirkkohallitus voi antaa vain suosituksia, ei määrätä, koska seurakunnilla on itsehallinto oman taloutensa hoitamista varten. Toivottavasti seurakunnat myös käyttävät harkintaoikeuttaan. Monissa seurakunnissa käydään nyt yt-neuvotteluja oman henkilöstön vähentämisestä. Siksi harkitaan varmaan tarkoin, annetaanko varoja seurakunnan ulkopuolisille tahoille, jos vaihtoehtona ovat oman henkilökunnan irtisanomiset. Sellaisiakin asioita on harkinnassa, että Kotimaata ei enää tilata luottamushenkilöille. Se on pikkuraha lähetysjärjestöille menevien veroeurojen rinnalla.
Toisaalta koko kolehtien keräilytouhu tuntuu aika vanhanaikaiselta. Jokainenhan voi nettipankin kautta kohdistaa avustuksensa sellaiseen tarkoitukseen, jota kannattaa. Se on ihan eri asia kuin euron tai napin paneminen kolehtihaaaviin. Jotkt pistävät sinne tyhjän kätensäkin.
Osmo,
tässä pari linkkiä aiheeseen.
https://www.kotimaa.fi/uutiset/kotimaa/4741-lakimies-kallion-seurakuntaneuvoston-paatos-on-juristien-aarreaitta
https://www.kotimaa.fi/uutiset/kotimaa/4824-tuusulan-seurakuntaneuvosto-napaytti-jarjestoja
Salme. Joo täällä Porissa varmaan ollaan oltu sillä linjalla, että herran pelko on hyvä asia, kun käsittääkseni täällä kolehdit tilitetään sinne, minne kirkkohallitus käskee. Jotakin sekavuutta näissä jutuissa näyttää muualla ilmenevän. Budjettivarat ovat eri asia. Niistä seurakunnalla on oikeus itse päättää.
Toinen asia on kyllä se, miksi kirkkohallitus määrää kerättäväksi kolehteja sellaisille yhteisöille, jotka vastustavat naisten vihkimistä pappisvirkaan. Nehän toimivat tässä asiassa kirkon päätösten vastaisesti.