Nuoreten sisäinen kello käy eri aikaa, kuin aikuisilla. Meille klo 7 voi olla ihan hyvä ylösnousun aika, mutta nuorelle se vastaa sitä, että me joutuisimme nousemaan klo 4. Näin kertoi lääkäri Aki Hintsa kirjassaan. Kouluun on lasten mentävä klo 8 ja ylös on noustava ajoissa. Tämä merkitsee nuorille jatkuvaa univajetta. Se taas aikaansaa masennusta.
……………
Masennusta lisää vielä kovat opiskelupaineet ja varsinkin niissä jälkeen jääminen. Monilla nuorilla menee silti oikein hyvin, mutta toisilla taas oikein huonosti. Siitä kertoo hälyttävät uutiset nuorisorikollisuudesta ja nuorten ongelmista mielenterveydessä.
Osaammeko ja pystymmekö kohdistamaan apua juuri sinne, missä sitä eniten kaivataan ?
Ilmeisesti emme ole riittävästi huomioineet ennaltaehkäisevää toimintaa ja nyt näyttää siltä, että ongelmat räjähtää käsiin.
Nuorison törkeä katurikollisuus, masennus ja muut mielenterveyden ongelmat eivät ole ilmaantuneet yllättäen. Kaikki se johtuu joistakin päätöksistä, joita on aiemmin tehty. Osa jopa silloin, kun nykypäivän vanhemmat olivat itse pieniä taaperoita. Kuulin että siinä vaiheessa oli vähennetty perheiden tukea ja nyt näillä aikuiseksi kasvaneilla isillä ja äideillä voi olla oma vanhemmuus ja parisuhdetaidot hukassa.
Tasapainoinen nuori tarvitsee tasapainoisen kodin kasvualustakseen. Kuulin jostain , että nuorten ja aikuisuuden ongelmat johtuu suurelta osin lapsuuskodista. Joten näkisin, että apua tulisi kohdistaa nimenomaan perheisiin.Useimmat nuorten ongelmat juontavat kodista ja taustasta, jossa on kasvanut.
( Pyydän armollisuutta. Saattaa hyvinkin olla että tuossa on asiavirheitä. Joku voi tuntea asiat paremmin. Joten niitä voi korjata. Toivon etten joudu syytettyjen penkille tästä keskustelun avauksesta)
TIlastoita voidaan tehdä hyvinkin erilaisia johtopäätöksiä, ilman vääristelyäkin.
Oma kokemyukseni on, että erilaisia psyykkisluonteisia ongelmia on jopa kolmanneksella niistä nuorista, joiden kanssa työni puolesta jouduin tekemisiin. En ala tekemään tarkempaa tieteenhämyistä analyysiä, mutta tuntuma maahanmuuttajataustaista ehkä useammalla ongelmia olisi. Osin varmaasti kielitaidon puutteen vuoksi. Se on todellinen ongelma viime vuosina. Osalla täkäläisen ja ”oman” kulttuuritaustan ristiriitaisuuksien vuoksi. Ns. kantasuomalaisten taustalla taas tuntui olevan puutetta ohjaavasta vanhemmuuden kokemuksesta. Korona-aika kaikkine rajoituksineen ja etäopetuksineen oli hyvin monelle todellinen ahdistuksen lähde (en väitä ”juurilähteeksi”).
En usko, että on olemassa yksi ja vain yksi syy ongelmiin. Monille tavoite elämässä ei ole oikein selvä, ja monella tuntui olevan uskonpuutettakin tulevaisuuden suhteen. Puutteelline kielitaito vaikuttaa tähänkin, kielitaito on ihan oikeasti tärkeää. Riittämätön kielitaito aiheiuttaa monin tavoin hankaluutta.
Apua osataan kohdentaa oikein jos polut tunnetaan. Se tieto, että mielenterveysongelmia ja nuorisorikollisuutta on hälyttävän paljon ei auta. On tiedettävä miksi näin on ja erityisesti se mihin ryhmään apua on erityisesti kohdennettava.
Voimavarat ei kuitenkaan riitä kaikkeen. Jo tähänkin asti koko ala on ollut reilusti ylikuormittunutta.
Meillähän on noin yleisesti ottaen ollut nuorten suhteen enenevästi ”itseohjautuvuuden” korostuksen trendi. Joillekin se tomii – parhaiten niille, jotka ovat saaneet hyvät lähtökohdat ”äidinmaidossa” (tai vanhempien/huoltajienmaidossa?). Niiden kohdalla, joilla lähtökohdissa on hiukan (enemmänkin) haasteellisuutta, ei itseohjautuvuuden eetos aina johda johda yhteiskunnan toivomaan ohjautuvuuteen – saati päämäärään. Uskoakseni turhan moni on ollut viime vuosina, jos ei tuuliajolla, niin ainakin sivuluisussa – vaikka ei vielä rikolliauuteen aasti olisi yltänytkään.
Aika monella nuortenkin kanssa toimivalta alkaa olla voimavarat vähissä, koska työaika tuntuu kuluvan enenevästi muussa kuin varsinaisesti nuorten kanssa toimimisessa. ”Vain muutos on pysyvää” -matra voi kuvata realiteetteja, mutta sen toinen puoli on, että voimavarat kuluvat lähinnä muutosrumbassa – ei itse päämäärään. Uskoakseni näin on monellakin alalla. Tämä yhdessä kaiken yksilöllisyys- ja moniarvoisuusdiskurssin siivittämänä vie pohjaa yhteisöllisyyden syntymiseltä: siihen ei jää aikaa, juhlapuheista huolimatta.
Ylikuoritusta on käsitykseni mukaan myös ainakin ammatillisessa koulutuksessa, jota on myllerretty raskaasti. Pudokkaita kuulemma on paljon.
Jukka Mikkola on mielestäni aivan oikeassa kuvatessaan niitä virheitä, joita on tehty. Nuorten maailmasta on purettu liikaa turvallisuutta ja yhteisöllisyyttä luovia rakenteita. Osa on purettu jopa tarkoituksella – itseohjautuvvuden nimissä – ja osan on vain annettu purkautua. Se, että ongelmakäyttäytyminen liittyy jengien muodostumiseen, kertoo miten tärkeää nuorelle on kuulua ryhmään.
Yhteiskunnalla alkaa olemaan jo hätä kädessä… Eräs tuttu ammattikoulun opettaja pähkäili, kun ammattikouluun tulee (työnnetään )oppilaita, joiden luku ja kirjoitustaito on ala-aste tasolla… Ammattitekniikan omaksuminen on siis lähes mahdotonta… tämä ei koske pelkästään ulkomaalaistaustaisia, vaan yhä enemmissä määrin koto- Suomalaisia nuoria.
Oma kokemukseni nuoruudesta on, että juuri se saa nuoren (sai itseni) ajautumaan syrjään, kun ei osaa, eikä saa apua. Jos vanhemmat eivät huomaa/välitä, eikä koulussa kukaan ehdi, niin…
Jotain tässä pitäisi tehdä, vaikka kaikki seinät on kaatumassa päälle. Meillä on paljon mahdollisuuksia johon voimme ryhtyä, mutta mikä olisi se kohde josta aloittaa. Ei tilanne ole epätoivoinen, jos toimeen tartutaan. Kaikki asiat ei ole pelkästään yhteiskunnan varassa. Meilläkin on valtaa ja mahdollisuuksia.
”Mikä olisi se kohde josta aloittaa?” Seuraksien hoidon tarpeesta tietävät varmaan erityisnuorisotyön ja poliisin vastuulliset. Syiden korjaaminen onkin suurempi ja hankalampi kysymys. Siihen liittyy niin vahvasti vallitseva asenneilmasto. Yksilöllistä menestymistä arvosteaan koulussa, töissä ja harrastuksissa. Joukkuepelitkin tilastoivat sankareiden tehopisteitä sekä Suomessa että ulkomailla.
”Ammattikouluun tulee (työnnetään) oppilaita, joiden luku- ja kirjoitustaito on ala-asteen tasolla.” Toki kaikki nuoret on ’työnnettävä’ johonkin oppiin peruskoulun jälkeen. Peruskoulu ei ole saavuttanut tavoitteitaan niiden kohdalla, joilla ei ole tarvittavia valmiuksia. Vika ei siis ole nuorissa vaan koululaitoksesta. Maassamme on varmasti taito monenlaisen tukiopetuksen antamiseen. Eri asia on, suodaanko siihen aina tarvittavat varat. Yhä enemmän vaaditaan, että koulun on tuotettava huippuosaajia, mikä vääristää henkilö- ja taloudellisten resurssien suuntaamista. Eihän huippuosaajien joukko ole koskaan enemmistö! Peruskoulun tulisi taata kaiklle mahdollisuus hankkia pätevyys johonkin työhön. Jos erehdytään nuoruusvaiheessa vain seulomaan joukosta parhaimmisto, ollaan pahasti väärässä.
Juuri näin. On hämmentävää tajuta, että Suomen uutislähetykset julistavat joka aamulähetyksessä, kuka ja kuinka monta maalia edellisenä yönä Suomalaiset ovat tehneet pelissä, jota pelataan toisella puolella maapalloa…
Maailma on median vankina… ja monenlaisia kuplia on mihin nuori voi jäädä jumiin ja miksei myös vanhemmat. Jos vanhemmat ovat kuutamolla, niin kuinka helposti lapsi jää ilman riittävää huolenpitoa. Lapsia pitää kasvattaa heti pienestä pitäen, joka tuntuu olevan monelle vanhemmalle nykyisin yllätys. He odottavat, että koulu ja yhteiskunta hoitaa kyllä…
Hienoa kun Sauli otti korkeimmalta tasolta kantaa nuorten jengiväkivaltaan. Näistä nuorista kasvaa meille muutamassa vuodessa sama tilanne kuin Ruotsissa, jollemme nyt saa sille tehtyä jotain.
Olisiko jopa 15v. ikäraja poistettava kokonaan?