Rajatietoa

Lapset hakevat rajoja kiukuttelemalla, pistämällä hanttiin, kyseenalaistamalla, protestoimalla ja provosoimalla.

Aikuiset puolestaan tahtovat koetella valmiita rajoja.  Pitääkö 40-vuotiaana yhä paikkansa se 4-vuotiaana saatu opetus, että herneitä ei pidä panna nenään? Testausmenetelmä on yksinkertainen: Vedetään herneitä nenään. Jokaisen luterilaisen aikuisen sisällä asuu pieni protestantti. Otamme esimerkeiksi muutaman rajatapauksen:

Oulussa pappiskvartetti keksi ruveta pitämään agnostikkoiltoja.  Kantelupukit ajoivat heidät tuomiokapitulin pakeille. Nyt meillä on marttyyreita omastakin takaa.

Espoon seurakuntayhtymässä kirkkoherrat ottivat yhteen hallintojohtajan kanssa. Valtaa on paljon tarjolla, joten siitä kisataan. Hallintojohtaja lähti, kirkkikset jäivät. Kesäkuun alusta lähtien on ollut varsin helppo erottaa vakkaripappikin virastaan. Mutta eihän sitä nyt kuitenkaan sovi ajatella niin, että hallintojohtaja olisi jäänyt ja kirkkoherrat… so,so!

Suomen Lähetysseuran johto teki uraa uurtavan päätöksen keskeneräisessä asiassa vetäen näin maton omien jalkojensa alta. Eräänlaista vallankäyttöä tämäkin: Ollaan ihan hiljaa, ei keskustella kenenkään kanssa ja katsotaan, mitä siitä seuraa, kun tehdään päätös, joka vetää maton monien lähetyskannattajien jalkojen alta. Liukasta on luvassa jatkossakin. Homo. Homini. Lupus.

Mutta näin me olemme saaneet paljon lisää rajatietoa. Jossakin ne rajat varmasti ovat. Niiden täytyy olla. Etsivä löytää…AUTS!!!

* * * * * * *

Pelokas matkustaja laivan kapteenille saaristossa: ”Minua niin pelottaa! Tunteehan herra kapteeni varmasti kaikki kivet tältä reitiltä?”

”Kyllä minä tunnen, ihan jokaisen kiven”, rauhoitteli kapteeni.

Hetken kuluttua rysähti.

”Siinä oli niistä kivistä yksi…!”