Miten vaikeaa on välillä keskittyä yhtään mihinkään. Ajatukset poukkoilevat sinne tänne ja kiinnittyvät epäolennaisiin. Suu sanoo yhtä ja pää miettii jo seuraavaa asiaa.
Meillä on vaimon kanssa vakiintunut tapa päättää päivä aina yhteiseen iltarukoukseen. Viime kuukausina on melko usein käynyt niin, että molemmat ovat iltatoimien jälkeen jo lähes unessa. Siinä vaiheessa kahdesta väsyneestä virkeämpi pelastaa tilanteen tokaisemalla ”Sanotaanko Isä meidän?” ja niin Hänen itsensä opettama rukous puhuu puolestamme, kun kummankaan suusta ei enää tunnu tulevan muuta, kuin väkinäisiä ja onttoja korulauseita rutiininomaisessa järjestyksessä.
On toki niitäkin iltoja, kun rukoilemme omin sanoin, vaikkei suusta mitään kovin juhlavaa ja mallikelpoista värssyä irtoaisikaan. Joskus väsymys ja haparoivat ajatukset saavat aikaan koomisiakin tilanteita. Näin kävi viimeksi eilen, kun istuimme mökin sohvalla ja aloitin yhteisen iltarukouksen sanoilla: ”Rakas Jeesus sulla on mun paita.”
Ajatus hyppäsi Jeesuksesta vaimokullan lainaamaan villapuseroon ennen kuin olin päässyt alkua pidemmälle. En voinut olla ajattelematta jälleen kerran, että kyllä se Jumala on itselleen hupia järjestänyt luomalla omistakuvistaan näin hajamielisiä. Uskoakseni Hänen täytyy olla aika huumorintajuinen seuraillessaan meidän ihmisten koheltamista ja kuunnellessaan tällaisiakin iltarukouksia.
Jäin miettimään rukouksen ja etenkin tuon yhteisen iltarukouksen merkitystä omalla kohdallani. Olisi aika juhlavaa, jos voisin kirjoittaa rukoilevani aina palavasti ja roihuten. En epäile pätkääkään, etteikö rukous voi siirtää vaikka vuoria, mutta ainakin tämän katkonaisia öitä nukkuvan isän kohdalla suusta tulevien sanojen tarkoitus lienee paljolti päivän tapahtumien ja päässä vellovien ajatusten jäsentelyssä. Yhdessä rukoukseen päätetty päivä sulkee meidän, miehen ja vaimon, myös lähemmäs toisiamme. Ja olipa rukous kuinka väsyneen ja pöhkön kuuloinen tahansa ihmiskorvin kuultuna, on se kaikkine puutteineen kanava Häneen, joka on kaikki.
Ehkä ihmisen rooli, ainakin minun roolini, rukouksessa on osoittaa ojentautumista Jeesuksen puoleen. Hän kyllä kuulee kaiken ja tuntee minut. Hän tietää nekin huokaukseni, joita en edes itse osaa itsessäni tunnistaa saati rukouksen muotoon pukea. Joskus Hän vastaa rukouksiini, näkyvästikin. Ei siksi, että olisin rukoillut hyvän rukouksen. Hän on ajoittanut tuon vastauksen juuri tuohon hetkeen jo ennen kuin olen keksinyt sen perään huokailla ja vastaa siksi, että vastaus muistuttaa minua siitä, kenen rakastavissa käsissä kaikki lopulta on.
Siispä rukoilkaamme. Rakas Jeesus. Sulla on mun paita. Kiitos, että se kelpaa sinulle. Aamen.
Kuka osaisi kertoa, miksi juuri kahvista (ja banaaneista) on tullut ”reilun kaupan” tuotteita par exellence?
Oikea kysymys Martti Vaahtorannalta. En tiedä virallista vastausta. Ainakin kahvin osalta epäilen, että kyseessä on (alitajuinen vai tietoinen?) yritys puhdistaa kansakunnan virallinen riippuvuusaine. Asian problematisoiminen on loukkaus. Kyseessä on sama kasvojen pesu kuin aikoinaan tapahtui kun oli keksitty termi elämisen laatu. Heti kohta Saab mainosti autojensa kohottavan elämisen laatua.
Martti Tampio :”En epäile pätkääkään, etteikö rukous voi siirtää vaikka vuoria..”
Sanon samalla tavalla kuin joskus sanoin yhdelle Pyhään Henkeen manifestoituneelle ”nokialaiselle” : ”uskon tuon, jos nostat satasen pankkiautomaatista rukouksen voimallla.”
Muuten oikein hyvä blogi. Tuosta Jeesuksen paita -asiasta tuli mieleen, että jos minulla olisi Jeesuksen paita, tekisin juutalaisten tavoin, joista jotkut ovat sanoneet, että he eivät kaiken kärsimänsä jälkeen halua enää olla ”valittu kanssa”, ja sanoisin ”Jeesus, kiitos lainasta. Tässä on paitasi.”
Ilahduttava kirjoitus. Tuntui jotenkin niin tutulta.