Eri lähteistä lukemaani siteerausta en kykene paikallistamaan. Sen ilmaisema ajatuskulku sisältynee sitäkin tunnetumman ns. ”hyödyllisen idiootin” sanakirjaan. Sanojen ja tekojen oletetaan/toivotaan olevan keskenään linjassa, myös politiikassa. Näemmekö tämän sanojen ja tekojen tasapainon aikamme kriiseissä? Viestit Ukrainasta herättävät huolta niin yksittäisen ihmisen ja maan kuin myös maanosien ja maailman laajuisesti. Maamme työikäiset pelkäävät menettävänsä työpaikkansa, eläkeläiset eläkkeensä ja vanhemmat lastensa tulevaisuuden. Lehdistön sanallinen ja television kuvallinen uutisointi sekoittavat todellisuuden ja kuvitellun, totuuden ja valheen keskenään. Iltapäivälehtiä lukiessa saa jännittää minä päivänä Venäjän joukot luhistuvat joko nälkään, kylmyyteen ja ammusten puutteeseen. Televisiota katsellessa näkee puolestaan ukrainalaisten kaupunkien muuttuneen tomuksi.
Mikä on sanojen, uutisoinnin ja tekojen keskinäinen suhde? YLEn aamulähetyksessä kuullun ohjelman mukaan (29.3.2022) yhtäältä neandertalinihmiset kommunikoivat laulaen ja että toisaalta kuorolaiset elävät muita terveemmin. Näin evoluutiossa eli jatkuvassa kehityksessä ymmärrettävä ilmaisu (esimerkiksi kalevalaisittain) ja terveys näyttävät kuuluvan yhteen. Nykyinen uutisointi esim. kielenkääntökoneineen onnistuu arkikielen osalta erinomaisesti. Sen sijaan ylevöityneen, tunteeseen vetoavan ilmaisun, kuten runouden osalta, kone ei onnistu ollenkaan. Koneohjelman ruotsinnosta; Vägen du går är en fånge, bara en stängt är fri, tuskin kukaan tunnistaa Hellaakosken syvälliseksi, väitöskirjan tai parin tasoiseksi ilmaisuksi; ”Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki”. Käyttämämme kieli – ainakin siltä osin kuin sen tarkoitus on välittää tietoa, jossa tunteilla kuten vihalla, säälillä, pelolla, myötätunnolla, uhrautumisella, rakkaudella siis kaikella, jolla elämän kanssa on merkitystä – on aina tekemisessä ihmisen koko persoonallisuuden kanssa. Ihmisyys ilman persoonallisuutta ei ole edes mahdollista.
Sana parlatorium tarkoittaa keskustelu- tai neuvotteluhuonetta, jossa kommunikoidaan kielellä, jolla kansalaiset seuraavat mm. eduskunnan kyselytunteja. Tunnusomaista parlamentissamme – silloin on kysymys yhteisten asioiden hoidosta eli politiikasta – käydyille keskusteluille on, ettei kysyjä yhtä vähän kuin kuulijakaan saa ymmärrettävää vastausta. Kutsumme toimintaa demokratiaksi, joka oikeudellisena aineellistuu äänioikeutena. Oikeuttaan käyttävä äänestäjä ammentaa tietonsa perusteet päättäjiltä ja muilta viestimiltä saamiinsa tietoihin. Kun presidenttikin, muista juuri puhumattakaan, ilmoitti muodostaneen kantansa Natoon, minkä hän julkaisee tosin vasta eduskunnassa käydyn keskustelun jälkeen, voi ihmetellä, mistä äänestäjä saa eväät omalle kannanmuodostukselleen. Järkyttävää oli kuulla Alpo Rusin (Alfa-tv) haastattelussa suomalaisten poliitikkojenkin ”kynsin hampain pitäneen kiinni NL:n ja Suomen välisestä YYA-sopimuksesta” aikana, jolloin NL oli luhistumassa. Miten havainto liittyy aikaan, jolloin päätetään Suomen liittymisestä Natoon. Liittymisen sanotaan edellyttävän yli 130:n eli 2/3-osan edustajan suostumusta. Kyselyssä (HS 31.3.2022) vain 83 edustajaa kannattaa, 11 vastustaa ja peräti 106 ei osaa sanoa tai jättää ilmaisematta kantansa. Oletettavasti liki puolet kansanedustajista edelleenkin pitää tavoiteltavana YYA-sopimuksen kaltaista tilaa, mikä epäilemättä olisikin varmin este Venäjän mahdolliselta hyökkäykseltä. Toisaalta eri viestimet kertovat millaisiin uhrauksiin Ukraina on valmis välttääkseen suomettumisen kaltaisen häpeällisen kohtalon.
Yhtä kaikki länsi ja erityisesti suomalaiset ovat sotaa vastaan sekä Ukrainan ja pakotteiden puolesta. YLEnkin välittämien uutistietojen mukaan venäläisten oligarkkien, siinä missä Putininkin varallisuus on lännen pankeissa helposti jäljitettävissä. Ongelma on vain se, ettei varoja haluta paljastaa, koska samalla paljastuisivat läntisen maailman entisten ja osin nykyistenkin valtiomiesten ja ennen kaikkea liikemiesten vastaavanlaiset rikollisisiksi luonnehditut varat. Näin venäläisten valtaapitävien pommein tappamat lapset, naiset ja muut kansalaiset eivät uhreina juurikaan poikkea siitä, miten länsi kätkee rikollisella tavalla hankkimansa rikkaudet kautta maailman aliravitsemukseen kuolevilta lapsilta.
Mitä siis tarvitsemme? Emme vallitsevaa edustuksellista demokratiaa vaan alkuperäistä, suoraa demokratiaa, jossa kansalaiset kryptologian (lue siansaksan) sijasta omalla äidinkielellään saavat tietoa valintojensa perusteiksi. Odotamme vain, että jostakin nousisi mies tai nainen, jonka puhe on selkeää ”on, on, tahi ei, ei” ja mistä puheesta kokonaisuutena voidaan sanoa, ”mitä siihen lisätään, se on pahasta”.
Ja paljonko kirkko itse luo rahallista lisäarvoa noiden työllistettyjen palkkarahoja varten?
Ei kai kaikkia asioita maailmassa voi eikä tulekaan rahalla mitata. Mitä taloudellista lisäarvoa ovat esimerkiksi Sokrates, Platon ja Aristoteles filosofiallaan tuottaneet? Silti heidän työtään arvostetaan.
Ei täsä Osmo ollut kyse rahalla mittaamisesta, minkä kyllä hyvin ymmärsit. Kyllähän joku insituutio voi palkata vaikka 200 000 ihmistä jos sen ei itse tarvitse palkkarahaa luoda.
Onhan se todella hyvä, että ainakin näillä kirkon palveluksessa olevilla ihmisillä on työtä tänä työttömyyden aikana.
Vai olisiko jonkun mielestä parempi, että nämäkin työläiset laitettaisiin kortistoon ja ”kilometritehtaalle”?
Seppo tarkoittanee myös valtiota ja kuntia?
Osmo, valtio ja kunnat kykenevät luomaan rahallista lisäarvoa yhteisöön.
Juu kyllä Seppo. Sen huomaa tilinauhaa lukiessa.
suhteutettuna niihin rahoihin joita yhteiskunta kirkolle lahjoittaa-suoraan ja välillisesti-ei voida sanoa kirkoa merkittäväksi työllistäjäksi kun ottaa vielä huomioon sepon mainitseman lisäarvon.samoilla rahoilla voitaisiin luoda yhteiskuntaa hyödyttäviä työpaikkoja.nyt kun jatkuvasti haetaan säästöjä ja leikkauksia hyvä kohde olisi vähentää(pitkän päälle lopettaa)yhteiskunnan rahoitus kirkolle.
Mitä realistista elämän rikkautta ihmiset saavat kirkon työntekijöiltä ?
Mikä on kirkollisveron antama rehellinen ja konkreettinen vastapalvelu ihmisille ?
Nykyaikana välttämätön nuorten sukupolvien henkisen ajattelukyvyn lisääminen elämän mahdollisen rikkauden saamiseksi näkyy vuosi vuodelta yhä selvemmin vastauksena edellisiin kysymyksiin kaikissa kirkkoa koskevissa tilastoissa.
Vertaa vaikka kolmantena olevaan HUS.iin ja sen ihmisiä palvelevaan toimintaan.
Eräiden tahojen halveksiva suhtautuminen seurakuntien työntekijöitä kohtaan on tuttua. Pappeja meistä on vain noin 10 %. He julistavat evankeliumia, siis hyvää sanomaa. Diakoniatyöntekijät tekevät aineellista ja henkistä auttamistyötä. Vahtimestarit ja siivoojan huolehtivat kiinteistöistä. Kanslistien työt ovat samantapaisia kuin muidenkin työnantajien palveluksessa. Hautausmaiden kausityöntekijät huolehtivat hautausmaiden hoidosta. Perheneuvojat auttavat perheasioissa hankaluuksiin joutuneita ihmisiä. Kanttorit palvelevat musiikin avulla. Kirkon Ulkomaanapu auttaa hädänalaiia kaikkialla maailmassa. Uskon syntyminen merkitsee ihmiselle suurta elämän rikkautta. Minusta ei ole oikein halveksia vakavasti työhönsä suhtautuvia pieniä ihmisiä, eikä heitä, jotka uskovat ja turvaavat Jumalan apuun.
Hyvä kommentti Osmolta.
Olen samaa mieltä Osmon ja Nikon kanssa.
Osmo K: ”Uskon syntyminen merkitsee ihmiselle suurta elämän rikkautta.”
Tuohan tarkoittaa, että uskonnottoman elämä on kovasti köyhempi kuin uskovan.
Löytyykö tuolle jotain tarkempaa selvitystä?
Osmo, ei tässä ketjussa kukaan seurakunnan työntekijöitä halveksinut, vaan kritisoitiin sitä ko työntekijöiden määrällä leuhkimista.
Hyvä kommentti sinulta Seppo Heinola. Ei tässä ole kysymys ihmisarvosta, joka on sama kaikille.
Kritiikin ydin näyttäisi olevan se, että tässäkin tapauksessa palo on sammutettu väärin. Kertokaapa nyt hyvät kriitikot miten asiat tulisi konkreettisesti hoitaa, niin että työt tulisi tehtyä ja kukaan ei päätyisi kilometritehtaalle? Vai onko rutinan syynä vain se, että kirkko työllistää?
Niin mikä palo?: paloa ei ole edes sammutettu vaikka palomiehiä on hirmuisesti toki suurin osa paikoilla, joissa ei edes pala…
”Kirkon työmarkkinalaitoksen tilaston mukaan seurakuntapastorin palkka on keskimäärin 3 102 euroa kuukaudessa. Diakoniatyöntekijälle maksetaan 2 518 euroa ja nuorisotyönohjaajalle 2 435 euroa. Kirkon suurin ammattiryhmä, lastenohjaajat, ansaitsee 2 051 euroa. Kirkkoherran keskimääräinen palkka on 4 411 euroa.
Lukuja verratessa on hyvä muistaa, että palkat ovat keskimääräisiä ja niihin on laskettu mukaan työkokemuksen tuoma henkilökohtainen lisä. Esimerkiksi nuori seurakuntapappi, jolla työkokemusta ei vielä ole, saa 2 596 euroa. Diakoniatyöntekijällä ja nuorisotyönohjaajalla vastaava palkka on 2 136 euroa, lastenohjaajalla noin 1 900 euroa.” [Kirkko ja kaupunki maaliskuu 2013]
Kiitän kirkkoa siitä lisäarvosta, jonka esim. perheemme sai, kun kirkko oli tukemassa meidänkin jälkeläistemme kasvamista vastuullisiksi ja ajatteleviksi aikuisiksi heidän aikuisikäänsä asti.
Mitä ”lisäarvoa” lapsille ja lapsiperheille on tuottanut puoluepoliittinen järjestelmä, jonka tuottavuus- ja tehokkuusvaatimusten seuraukset saivat 90-luvulla monet nuoret jopa lopettamaan elämänsä? Nähtäväksi jää mitä ”lisäarvoa” tulee nykyisessä taloudellisessa tilanteessakaan tuottamaan se, että valtiovarainministeri (sd) on nimittänyt puoluepoliittiseksi ”taustatuekseen” valtiovarainministeriön kansantalousosaston osastopäälliköksi mm. neuvonantajana Maailmanpankissa työskennelleen ja pääministeri Paavo Lipposen (sd) entisenä talouspoliittisena avustajana toimineen henkilön 1.12.2013 alkaen. VM:n tiedotteen mukaan ”Kansantalousosaston keskeinen tehtävä on kotimaisen talous- ja rakennepolitiikan valmistelu sekä talouskehityksen seuranta ja ennustaminen. Osasto vastaa myös EU:n talous- ja rakennepolitiikan kansallisesta valmistelusta.”
”Kiitän kirkkoa siitä lisäarvosta, jonka esim. perheemme sai, kun kirkko oli tukemassa meidänkin jälkeläistemme kasvamista vastuullisiksi ja ajatteleviksi aikuisiksi heidän aikuisikäänsä asti.” Tuula
On ilo lukea tällaisia kommentteja.