Sitten Nasaretilainen rabbi opetti rukouksen. Siinä sanotaan: ”Anna meille meidän syntimme anteeksi niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.”
Se osoittaa äärimmäistä sitoutumista, aiempaa sopimusta, johon rukoilija vetoaa. Että minäkin annan anteeksi sille, joka on minua vastaan rikkonut.
Ajatus ei ole ensisijaisesti erityisesti kristillinen. Jeesus Nasaretilaisella ei ollut erityisesti kristillisiä ajatuksia.
Ensin oli probleemi, kun jumalaton menestyi hurskaan kustannuksella. Mutta ajatus kehkeytyi. Ei ollut enää mahdollista ajatella, että olisi erityisesti hurskaista ja erityisesti jumalattomia ihmisiä. Kukaan ei ole aivan moitteeton. Sen vuoksi rabbit opettivat, ettei voi rakastaa yksiä ja vihata toisia. Rabbit opettivat, ettei ole ihmisen asia tietää, kuinka pitkälle Jumala on valmis laupeudessaan ja armahtavaisuudessaan. Koska ei ole varmuutta, josko Jumala, joka ihan itsenäisesti ja vapaana voi tehdä mitä huvittaa, sittenkin osoittaa hyväksyntänsä ihmisten inhoamalle ihmiselle, on parempi, että ihmiset noin yleisesti suhtautuvat ystävällisesti kaikkiin.
Nasaretin Jeesus liittyi tähän ajattelumuotoon. Hän julisti: ”Olkaa valmiit armahtamaan, niin kuin teidän Isännekin armahtaa.” (Lk. 6:36)
”Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita” (Lk. 6:37)
Ja Jeesus meni johdonmukaiseen päätepisteeseen, teidän hyvyydellänne ei passaisi olla mitään rajoja, kuten taivaallisen Isännekään hyvyys ei tunne mitään rajoja. Siten: Olkaa täydelliset niin kuin tiedän taivaallinen Isänne on täydellinen.
Rabbiininen juutalaisuus tunsi ajatuksen siitä, että suurenmoisempi on sateinen päivä kuin ylösnousemuksen päivä, sillä jälkimmäinen koskee vain muutamaa hurskasta, kun sitä vastoin sade ulottaa pisaransa tasapuolisesti kaikille. Näin opetti 300-luvulla elänyt talmudisti Abbahu. Samanlainen ajatusmalli oli tuttu Jeesus Nasaretilaisenkin aikana. Jeesuksella oli yhtymäkohtia essealaisiin. Heidän sääntöihinsä kuului suunnilleen semmoinen, että ”en maksa kenellekään pahalla; kohtaan kaikki ihmiset hyvyydellä, sillä Jumala tuomitsee kaikki elolliset olennot ja hän maksaa heille…”
Älä maksa pahalla, maksa hyvällä. Käännä toinen poskesi. Rakasta vihollistasi. Anna meille anteeksi meidän rikkomuksemme niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet…
Tämä oli farisealaisuutta. Tämä oli laki. Ja tästä ei hävinnyt pieninkään piirto.
Fariseuksilla oli sääntöjä, joita he eivät itse eläneet todeksi. Jeesus sanoi: ”Mooseksen istuimella istuvat kirjanoppineet ja fariseukset. Sen tähden, kaikki mitä he sanovat, se tehkää ja pitäkää; mutta heidän tekojensa mukaan älkää tehkö, sillä he sanovat, mutta eivät tee.” (Matt.23:3). Jeesus on Totuus ja kaikki Hänen puheensa on totuus. Siksi vain ylhäältä uudestisyntyneinä tahdomme ja saamme voiman elää Jeesuksen opetuksen mukaan. Anteeksiantamus sydämestä onnistuu, kun siunaamme vihollisiamme ja Jumalan edessä sitoudumme anteeksi antamaan jatkuvasti.
Jeesus varoitti opetuslapsiaan fariseusten ja saddukeusten ulkokultaisuuden hapatuksesta (Matt.16:6) sekä Herodeksen pahuuden ja kavaluuden hapatuksesta (Mark.8:15).
On jotensakin äärimmäisen naivi tulkinta kristinuskosta nähdä Jumala pelkästään rakastavana Jumalana tai Jeesus ainoastaan Jumalan rakkauden ilmoittajana.
Mihin unohtuu Jumalan pyhyys, Jumalan pyhä viha syntiä kohtaan ja syntisen ihmisen lohduton hätä?
Rabbiininen juutalaisuus oikeastaan syntyi farisealaisesta liikkeestä, jatkoi ja kehitti sitä sen jälkeen kun Jerusalemin temppeli v.70 jKr tuhottiin. Kesti useampia vuosisatoja, kun sen kirjoitukset, selityskokoelmaTalmud, koottin. Tällöin se siis on epävarma Jeesuksen ajan juutalaisuuden selittäjä.
Abbahun esimerkki tosiaan tulee 300-luvulta mutta ajatuskulku on Jeesuksen ajalta. Jeesuksen aikana rabbi oli yleinen arvonimi. Edellä kirjoitettu perustuu yksinomaan Jerusalemin heprealaisen yliopiston toisen temppelin kauden edesmenneen professorin David Flusserin näkemyksiin. Itselläni ei ole kompetenssia opponoida Flusseria.
Aika pintapuolisellakin tiedolla voi sanoa, että kyllä niitä yhtäläisyyksiä oli Jeesuksen ajan juutalaisessa opetuksessa, neuvoja juuri tuontyyppisissä asioissa. Tuo aikaisempi varaus vain, jos lähdetään 200- tai 300-luvun kirjoituksista suoraan päättelemään fariseuksista.
Noita Huttusen juttuja on mukava lukea. Vaikkei kaikkea vajavaisesti ymmärtäisikään, niin silti kuitenkin. Raamattutietouteni on ala-astetasoa. Olen vain geeniperimältäni äärilestadiolainen. Kaanaankieli on hallussa, ja Korkea Veisu.
Rupesin tässä minäkin pohtimaan uskonasioita. Aloitin ydinasiasta, jos vaikka en jaksaisi kovin pitkälle. Oivalsin, mikä on kristinuskon sanoma.
Se ei ole se, että te saatte kaiken anteeksi. Se on nimittäin kristinuskon lähtökohta. Kristinuskon sanoma on, että antakaa te toisillenne kaikki anteeksi. Armon evankeliumi ei ole kristinuskon lopputulema, vaan siitä kertomus vasta alkaakin.
Vertaus tuhlaajapojasta tuntuu puhuvan sen puolesta, että ainakin joiltakuilta fariseuksislta oli unohtumassa anteeksiantamisen keskeisyys. Heitä otti päähän se, että Jeesus veljeili syntisten kanssa. Silloin Jeesus sepitti kertomuksen tuhlaajapojasta. Se ei kerro mitään taivaan isästä, vaan siitä miten niin fariseusten kuin meidänkin tulisi suhtautua syntiä tehneisiin ihmisiin. Samaistumiskohteeksi oli tarkoitettu isä, mutta kristikunnassa onkin alettu samaistua tuhlaajapoikaan.
***
Siitä, millaisia juutalaisuuksia oli Jeesuksen aikana olemassa, meillä on varsin vähän dokumentaatiota. Tekstit ovat lähinnä vastustajien kirjoittamia kontrovertaatioita. Juutalainen kirjallisuus alkoi vasta keskiajalla ja siihen mennessä sen eri vivahteet ja puolueet oli yhdenmukaistuneet. Niin oli kyllä käynyt kristinuskollekin.
Osmo Peltonen:
”Kesti useampia vuosisatoja, kun sen kirjoitukset, selityskokoelmaTalmud, koottin. Tällöin se siis on epävarma Jeesuksen ajan juutalaisuuden selittäjä.”
samahan pätee UT:n kaanoniin, onko sekin epävarma kristinuskon selittäjä?
Teemu Kakkuri
” Siitä, millaisia juutalaisuuksia oli Jeesuksen aikana olemassa, meillä on varsin vähän dokumentaatiota. Tekstit ovat lähinnä vastustajien kirjoittamia kontrovertaatioita. Juutalainen kirjallisuus alkoi vasta keskiajalla ja siihen mennessä sen eri vivahteet ja puolueet oli yhdenmukaistuneet. Niin oli kyllä käynyt kristinuskollekin.”
Onko noin? Tom Holmènin kirja Jeesus antaa varsin monipuolisen kuvan eri suuntauksista. Rakkauden kaksoiskäskyn jälkimmäinen osa muuten löytyy jo Jeesuksen äidinisän aikalaiselta Rabbi Hilleiltä. ”Mitä et toivo sinulle tehtävän, älä tee myöskään toisille. Siinä on koko Toora, kaikki muu on kommentaareja. Mene ja tutki sitä”
Vanhan Syyrian kirkon Isä Meidän rukouksessa on aikamuoto
”Anna meille syntimme anteeksi niinkuin *me olemme antaneet anteeksi”. Jeesus toi siihen alkuosan ”rakasta Jumalaa yli kaiken”. Enemmän kuin isääsi ja äitiäsi.”Herra anna minun ensin käydä hautaamassa isäni. Mutta Jeesus sanoi hänelle: ”Seuraa minua! Anna kuolleitten haudata kuolleensa”.
Ekö tuo ole lähellä kristinuskon yditä?
Hyväkään tai siististi tehty dokumentaatio ei synnytä uskonnollista uskoa. Historialliset asiat ja linjat silti monia kiinnostavat.
Heprealaista Raamattua selittävää puheperinnettä rabbiinisessa juutalaisuudessa koottiin kirjalliseen muotoon 200-luvulta 500-luvulle, jolloin Talmud valmistui. Heprealaisen Raamatun kirjojen pyhyyttä samalla myös varjeltiin rakentamalla sen turvaksi hyvin yksityiskohtaisia ohjeita ja sääntöjä. Tässä on jatkumoa fariseusliikkeeseen, joka oli vanhassa juutalaisuudessa syntynyt, laista lähtevä pyhitysliike. Tutkijat kuitenkin ovat pohtineet, kuinka suoraa tai epäsuoraa tuo jatkuvuus on ollut.
Niin, kuten Holménin ja kaikkien muidenkin kirjoissa todetaan, suuntauksisa oli paljon. Mutta dokumentaatiot Jeesuksen ajan juutalaisuuksista on aika vähän. Sama koskee ensimmäisten vuosisatojen lukemattomia kristillisiä ja gnostilaisia lahkoja. Niiden kirjitukset ovat suureksi osaksi tuhoutuneet tai tuhottu.
Kukoistukseensa juutalainen uskonopin ja raamatunselitys pääsi vasta keskiajalla.
Olen omissa asioissani taas tuntenut, että onhan tuo
anteeksiantamisen käsky aivan ehdoton.
Miten tämä?
1
”Jos siis olet viemässä uhrilahjaasi alttarille ja siinä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan, niin jätä lahjasi alttarin eteen ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa. Mene sitten vasta antamaan lahjasi.”
2
Entä viimeisellä tuomiolla, kuin vuohet ja lampaat…?
– – –
Tunnen, kuinka tämä painaa minut itseni varsin ahtaalle, jossa mitään muuta mahdollisuutta ei ole kuin turvautua Vapahtajaani.
Ei se voi merkitä sitä, että entinen silti noin vain jatkuu, anteeksi antamatta, vihaten jos itse on koko ajan armon varassa?
Vaikeaa tämä on, kun tunteitaan ei voi napista painaen säätää…