Mikä on sinulle rakkain – uskollinen lemmikki, isovanhempien antama perintökalleus vai se tietty ihminen, jonka ajatuksia on hankala sietää?
Kirkkoisä Augustinuksen mukaan edellisenkaltaisiin kysymyksiin on yksi oikea vastaus. Kaikki muut ovat vääriä – eivätkä vai vääriä, vaan suorastaan syntiä.
Augustinus opettaa, että maailmassa on järjestys, joka ihmisten tulisi elossaan ja olossaan ottaa huomioon. Kaiken yläpuolella on Jumala. Hän on Luoja, olemisen korkein muoto, suurin hyvä. Hänen alapuolellaan ovat luodut olennot, joilla on järjellinen sielu, eli enkelit ja ihmiset. Enkelit ovat järjestyksessä ihmisiä parempia, koska he eivät ole langenneet. Ihmisten jälkeen hierarkiassa seuraavana ovat eläimet, joilla ei ole järjellistä sielua, mutta jonkin sortin ajatusprosesseja kuitenkin. Eläimien alapuolella ovat kasvit, jotka ovat elossa, mutta eivät tiedosta sitä. Alimpana ovat kivet ja muu eloton.
Tämä olemassaolon järjestys kertoo Augustinuksen mukaan sen, miten paljon meidän tulee eri olentoja rakastaa. Jumalaa pitää rakastaa eniten, koska hän on meidän olemassaolomme lähde ja korkein hyvä. Hän on luonut monia hyviä juttuja, kuten ihmiset, eläimet ja niin poispäin, mutta luotuja ei saa rakastaa yhtä paljon kuin Luojaa, ei edes itseään tai lapsiaan. Ihmistä, vaikka kuinka vaikeaa, pitäisi aina rakastaa enemmän kuin eläintä, oli se miten ihana ja suloinen tahansa. Sisällekin sotkevaa eläintä tulisi rakastaa enemmän kuin vaikka projektiautoa, oli sitä innolla rassannut kuinka monta tuntia tahansa. Ja niin edelleen. Jos rakastaa tämän rakkauden järjestyksen vastaisesti, Augustinuksella on sille nimi: himo.
Augustinuksen mukaan himo on väärin järjestettyä rakkautta. Se on sitä, kun pistää oman napansa kaiken muun yläpuolelle. Kun etsii ajallista nautintoa ja laiminlyö ajattomat asiat. Kirkkoisä katsoo, että himo on juuri, josta muutkin synnit saavat alkunsa. Ne versovat siitä, ettei ihminen ole oikeassa järjestyksessä, vaan kiinnittyy epäoleellisuuksiin.
Elokuvat ja tarinat ovat Augustinuksen kanssa yhtä mieltä siitä, että rakkauden voima on valtava. Kirkkoisän mukaan rakkaus vetää sielua sen suuntaan, mitä ihminen rakastaa. Rakkaus motivoi suuriin tekoihin, saa ihmiset kestämään vaikeita aikoja ja selviytymään vaikka minkälaisista koettelemuksista. Siksikin pitäisi valita huolella, mitä rakastaa. Että se olisi vaivan arvoista.
Augustinuksella on näet myös ajatus, että himo kostautuu loppupeleissä. Paitsi jo sen takia, että se on syntiä, ja siis väärin ja Jumalan tahtoa vastaan, himosta on meille haittaa muutenkin. Kun rakastamme liikaa asioita, jotka eivät kestä, menetämme ne ja meihin koskee. Kirkkoisä katsoo, että himo estää meitä olemasta parhaita mahdollisia versioita itsestämme. Himon kautta olemme vähemmän kuin voisimme olla, jos himon sijasta rakastaisimme.
Ihminen ei luonnostaan elä rakkauden järjestyksen mukaan, päinvastoin. Augustinus opettaa, että perisynnin tähden ihminen on synnynnäisesti väärässä järjestyksessä – Jumalan ja lähimmäisen rakastamisen sijasta hän rakastaa vain itseään ja on kiinnostuneempi ajallisista kuin ikuisista asioista. Oikeaan järjestykseen päästäkseen hän tarvitsee apua Jumalalta, joka itse on rakkaus.
(Tämä ei ole mielipidekirjoitus. Teen väitöskirjaa Augustinuksesta ja tarkoitukseni on näiden blogitekstien avulla avata hänen ajatteluaan nykyihmiselle ymmärrettävällä tavalla.)
Himoa ei pidä katsoa pelkästään sukupuoliasiaan.
Himo yhtlailla on käyttövoima mikä tarkoittaa edistymistämme tieteissä.
Kun miehet olisivat järkevämpiä olisi sukumme jo sammunut. Kuitenkin naisen näkeminen miehessä saa Hänen synnynnäiset lahjansa syttymään.
Näin kahdeksannen päivän luomisen tällöin Jumalan antamat lahjat Ihmisen anomalian diskontinuiteetille eli erijatkuvuudelle omassatunnossa ja valinnan asiassa vielä sillon orastavina lahjoina ovat kovasti kesken ja tämä johtuen huonosta traditiosta sukupolviemme ketjussa. Edellisessä voi muistaa Jumalan kuudennen päivän Ihmisen anomaliaa käskeneen kuten Jumala käski toisia luomiaan.
Kun kirkosta on kiinni hitaasti pääsemme eteenpäin.
Augustus. Synti, perisynti.
Jeesus Syntiä ei sellaisenaan ole.
Olen Jeesuksen opin kannalla.
Kirkkoisä tiesi yhtä ja toista himosta omana kokemuksenaan. Hnellä oli koko joukko kokemuksia mistä ammentaa.Mutta silti , tai juuri siksi, hän eksyi sielunhoitajan polulta systemaatiokoksi.
Rakkautta ei voi ohjata niinkuin moottoripyörää, vaan se vetää meitä sinne minne se itse tahtoo, Sen kirkkoisä myönsiu, mutta hänen neuvonsa olivat epärealistisia.
Emme voi pitkällekään valia rakkautemme kohteia. Me löydämme ne kun niihin törmäämme. Emme suinkaan aina, jos koskaan, oikein ymmärrä sitä miksi me rakastamme jotaki atai ketä. Voimme yrittää analysoida ja rationalisoida sitä mutta rakkaus ei niistä piittaa vaan elää omaa elämäänsä.
Jeesuskin ihmetteli sitä miten jotkut voivat väittää rakastavansa Jumalaa jota he eivät ole koskaan nähneet mutta ei lähimmäistään jonka he näkevät. Jumalan rakastaminen ei voi olla tavallista.Miten syntyy se rakkauden edellytyksenä oleva läsnäolon tunne? Voiko sellaista puristaa esiin?
Mielstäni on aivan riittävää uskoa Jumalan rakkauteen vaikka itselläni ei ole vastaavaa tunnetta häntä kohtaan. Miten voisikaan olla?Pitäisi rakastaa Jumalaa joka lähetti ainokaisen poikansa kuolemaan meidän syntien takia? Liian teoreettista kun synnintunne, ts henkinen pahoinvointi, ei lähde mihinkään kuin ajoittain ja sillä ei yleensä ole mitään tekemistä Jeesuksen kanssa.
Augustiinuksen Tunnustukset selaisenaan, ilman että sieltä poimii rakastamisen ohjeita, on hyvin valistavaa rakkauden hallitsemattomasta voimasta , hänen omista kaunisteluistaan huolimaata.
”Paitsi jo sen takia, että se on syntiä, ja siis väärin ja Jumalan tahtoa vastaan, himosta on meille haittaa muutenkin.”
Tämän voisi toki ajatella niinkin päin, että koska himosta on meille haittaa, siksi se on syntiä.
Voisiko muutkin synnit ajatella näin päin?
Synti on jotain sellaista, mikä ei ole meille hyväksi.
Augustinuksen ajatusmaailmassa moraalinen paha on hyvän puutetta. Hyvän puute ei luonnollisestikaan ole ihmiselle hyväksi. Joten synnistä on aina haittaa sen tekijälle, monesti myös muille. Eli samoilla jäljillä, mutta eri sanoin.