Luin vanhoja omia blogejani ja yhdessä niistä pohdiskelin sitä, miten joku piti kyseenlaisena kristillistä uskoani, koska hän ei ollut havainnut minussa rakkautta toisin uskovia kohtaan.
Paavalin mukaan omaa uskoa tulee jokaisen kyseenalaistaa. Muutenhan ei voi edes tutkistella sitä onko oma usko oiekaa. Joten uskoni epäilijä oli hyvällä asialla ja laittoi minun pohtimaan uskoni perustaa.
Kaikkien rakastamista pidetään tärkeänä uskovan merkkinä. ”Jollei sitä ole niin ei voi olla uskoakaan”.
Näinhän usein ajatellaan. Siinä viitataan Herramme sanaan : ” siitä kakki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, että teillä on keskinäinen rakkaus.” Aika kova vaatimus. Jollen siis siis rakasta niin en voi olla oikea kristitty.
En kyllä koe mitään rakkautta niitä kohtaan, jotka syyttävät minua vääräoppiseksi. Joten tämän Herramme sanan perusteella en siis ole oikea kristitty. Jos olisin, niin silloin minun tulisi hyväksyä toiset sellaisenaan, kuin ovat. Enkä siihen mitenkään kykene.
Onneksi Johannes, jota kutsutaan rakkauden apostoliksi, on selvittänyt rakkauden olemusta perusteellisemmin. Ensinäkin Johannes ilmaisee, että rakkaus ei tule meistä vaan Jumalasta. Rakkaus Jeesukseen syntyy vain siinä, että kun syntimme tunnustamme ja hylkäämme ja omistamme Hänen sovitustyönsä ja sen sisäisen puhtauden ja pyhyyden, jonka hän meille lahjoittaa.
Siinä samassa nipussa saamme myös Hänen rakkautensa vaikuttamaan meissä.
Koska näin on, niin siitä seuraa se, että ne joiden usko lepää vain sen varassa mitä Jeesus on heidän puolestaan tehnyt, rakastavat toisiaan ilman muuta.
Koen hengenheimolaisuutta jokaisen sellaisen kanssa, joka samalla tavalla omistaa rakkauden Jeesukseen. Rakkaus toisiin kristittyihin ei ole vaatimus, vaan lahja, jonka Jumala vaikuttaa omissaan. Rakkaus Jeesukseen on oikea tuntomerkki, josta Kristuksen omat tunnistavat toisensa. Heti kun jossakin henkilössä tunnistan tuon rakkauden Jeesukseen, niin koen myös sen keskinäisen rakkauden välillämme. Tämä rakkaus ei synny siitä, että olisimme samaa mieltä kaikesta, vaan ainoastaan siitä, että meille on ensiarvoisen tärkeää se, että olemme molemmat saaneet syntimme anteeksi Jumalan Pojan Jeesuksen pyhän sovintoveren tähden. Emmekä vain kerran vuosia sitten, vaan jatkuvasti. Elämämme ja uskomme ainut perusta on Jeesuksen rakkaudessa meitä kohtaan. Joten jos kerran Jumala rakastaa tuota toista, niin silloin voin kokea sen saman rakkauden vaikuttavan minussa. Emme rakasta toisiamme minkään mielipiteen tai muunkaan ominaisuuden tähden, vaan ainoastaan Jeesuksen tuntemisen tähden.
Missä lukee tuo ettei meiltä mahdottomia vaadita?
Matt. 11:28-30 ja 1. Joh. 5:3.
Jeremia 31: 31-34 puhuu uudesta liitosta, joka on erilainen kuin tämä vanha, joka on kirjoitettuna ja jota pitää ja voi toisille opettaa. Uusi liitto ei perustu siihen, että siinä vaaditaan lain täyttämistä rangaistuksen uhalla. Tämä uusi liitto perustuu siihen että synnit saadaan anteeksi. Tämän uuden liiton kirjaimet on kirjoitettu sydämiin. Siksi niissä syntyy myös halu ja into toteuttaa uuden liiton vaatimuksia.
Ei enää rangaistuksen pelosta vaan sydämen halusta. Tätä liittoa ei voi edes toisille opettaa, sillä vain Jumala itse voi siinä olla oppimestarina ihmisen sydämessä. Vaatimukset Jumalan tahdon täyttämisessä eivät kuitenkaan ole yhtään laimennettuna, vaan ovat entistäkin tiukemmat. Meiltä ei todellakaan vaadita mahdottomia, sillä Jeesus on kyennyt kaiken täyttämään meidän puolestamme. Joten kyse ei ole mahdottomista vaatimuksista, sillä onhan Jeesus sen kaiken jo täyttänyt, niin eihän se mahdotonta ole.
Kiitos ohjaamisesta mielenkiintoisen tekstin ääreen. Jae 37 on mielenkiintoinen nykyisten luonnontieteen saavutusten valossa.
Ainakaan vielä ei ole tiede kyennyt kumoamaan niitä Jer. 31:37 asioita. Jules Vernen suunnittelema tutkimusmatka maan keskipisteeseen taitaa jäädä tekemättä. Sinne ei ole tutkimusmatkaa tulossa. Taivaitakaan ei ole vielä mitattu. Aina vain nähdään Huble avulla yhä kauemmas ja kauemmas, mutta maailmankaikkeuden reunaa ei ole löydetty. Tiedetään miten monen miljoonan valovuoden päässä jokin kohde on. Sitä ei kuitenkaan varmuudella voida tietää, onko nuo kohteet tässä miljoonien vuosien aikana tuhoutuneet. Eli emme tiedä sitä, onko ne yhä tuikkimassa siellä, vain näemmekö vain sen tuikkeen joka lähti sieltä miljoonia vuosia sitten. Joten tiede ei ole saavuttanut näitä kahta päämäärää vieläkään.
Tiede tutkii teknisin laittein maan keskustaa ilman, että sinne tarvitsee lähettää ketään.
Sanalla tutkiminen on kahdenlainen merkitys . Jos asia on tutkittu, se on myös tunnettu, tai asiaa tutkitaan yhä. Maajäristyksiä, tai tulivuorenpurkauksia ei tiede kykene ennustamaan tarkasti. Joten maan perustusten tuntemiseen on vielä pitkä matka. Tutkimus jatkuu, mutta kaikkea ei saada selville.
Usko tieteen kaikkivaltiuteen on uskoa, ei tiedettä.
Mikä tahansa usko on uskoa, mikä tahansa tieto on tietoa. Ne eivät vahvista toisiaan eivätkä kumoa toisiaan. Luuloja ne kumpikin kumoavat.
Usko siihen, että voisimme siirtyä toiselle valovuosien päässä olevalle planeetalle turvaan, kun oma pallomme olisi loppuun kulunut on uskoa omiin kuvitelmiin. Usko Jeesukseen perustuu taas pelkästään kunkin kokemukseen siitä, mitä on syödä aamupalaa, lounasta ja päivällistä Jeesuksen kanssa.