Luin vanhoja omia blogejani ja yhdessä niistä pohdiskelin sitä, miten joku piti kyseenlaisena kristillistä uskoani, koska hän ei ollut havainnut minussa rakkautta toisin uskovia kohtaan.
Paavalin mukaan omaa uskoa tulee jokaisen kyseenalaistaa. Muutenhan ei voi edes tutkistella sitä onko oma usko oiekaa. Joten uskoni epäilijä oli hyvällä asialla ja laittoi minun pohtimaan uskoni perustaa.
Kaikkien rakastamista pidetään tärkeänä uskovan merkkinä. ”Jollei sitä ole niin ei voi olla uskoakaan”.
Näinhän usein ajatellaan. Siinä viitataan Herramme sanaan : ” siitä kakki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, että teillä on keskinäinen rakkaus.” Aika kova vaatimus. Jollen siis siis rakasta niin en voi olla oikea kristitty.
En kyllä koe mitään rakkautta niitä kohtaan, jotka syyttävät minua vääräoppiseksi. Joten tämän Herramme sanan perusteella en siis ole oikea kristitty. Jos olisin, niin silloin minun tulisi hyväksyä toiset sellaisenaan, kuin ovat. Enkä siihen mitenkään kykene.
Onneksi Johannes, jota kutsutaan rakkauden apostoliksi, on selvittänyt rakkauden olemusta perusteellisemmin. Ensinäkin Johannes ilmaisee, että rakkaus ei tule meistä vaan Jumalasta. Rakkaus Jeesukseen syntyy vain siinä, että kun syntimme tunnustamme ja hylkäämme ja omistamme Hänen sovitustyönsä ja sen sisäisen puhtauden ja pyhyyden, jonka hän meille lahjoittaa.
Siinä samassa nipussa saamme myös Hänen rakkautensa vaikuttamaan meissä.
Koska näin on, niin siitä seuraa se, että ne joiden usko lepää vain sen varassa mitä Jeesus on heidän puolestaan tehnyt, rakastavat toisiaan ilman muuta.
Koen hengenheimolaisuutta jokaisen sellaisen kanssa, joka samalla tavalla omistaa rakkauden Jeesukseen. Rakkaus toisiin kristittyihin ei ole vaatimus, vaan lahja, jonka Jumala vaikuttaa omissaan. Rakkaus Jeesukseen on oikea tuntomerkki, josta Kristuksen omat tunnistavat toisensa. Heti kun jossakin henkilössä tunnistan tuon rakkauden Jeesukseen, niin koen myös sen keskinäisen rakkauden välillämme. Tämä rakkaus ei synny siitä, että olisimme samaa mieltä kaikesta, vaan ainoastaan siitä, että meille on ensiarvoisen tärkeää se, että olemme molemmat saaneet syntimme anteeksi Jumalan Pojan Jeesuksen pyhän sovintoveren tähden. Emmekä vain kerran vuosia sitten, vaan jatkuvasti. Elämämme ja uskomme ainut perusta on Jeesuksen rakkaudessa meitä kohtaan. Joten jos kerran Jumala rakastaa tuota toista, niin silloin voin kokea sen saman rakkauden vaikuttavan minussa. Emme rakasta toisiamme minkään mielipiteen tai muunkaan ominaisuuden tähden, vaan ainoastaan Jeesuksen tuntemisen tähden.
Pekka Veli Pesonen
Sanotaan niin, että sinä et hyväksy toisinajattelijoita, samanmieliset kyllä mahtuvat piiriisi, mutta se ei ole vain sinun ongelmasi, jos se nyt on ongelma ollenkaan, se on yleistä kristillisyyden piirissä. He ovat epävarmoja omastaan ja toisten pitäisi sitä vain vahvistaa ja tukea, muuten he pelkäävät putoavansa taivaasta.
Joskus sinun Jeesus-usko-rakkaus -hyrinäsi on lisäksi sitä luokkaa, että se ei sovi sinun kuvasi kanssa yhteen, koska kuvassa on niin veikeä ilme ja hymy, että sitä katsoessa ei tiedä oletko tosissasi, vai luritteletko ihan vain katsoen, miten se otetaan vastaan ja kun vain mainitsee Jeesuksen nimen, kaikki uskovat, vaikka jotakin puuttuu ja joku ristiriita on kuvan ja sanan välillä.
Kirjoitus oli samaa vanhaa mantraa ja menttiä, jonka pitäisi vaikuttaa johonkin chakraan, mutta ei liikahtanut.
Ehkä olisi ollut parempi jättää sanomatta, mutta menköön nyt.
Olen lukenut tarinan Rakkauspojasta, eli Amorista. Hän oli rakkaudenjumalatar Venuksen poika, se cupido. Kun hän ampuu nuolen, ihminen rakastuu seuraavaan vastaantulijaan ja siinä harvoin käy hyvin, pahimmassa tapauksessa menee henki.
Kun sanoin; ’ ehkä olisi ollut parempi jättää sanomatta.’ Tarkoitin omaa kommenttiani.
Ihan vain selvennykseksi tämä maininta.
Kristittyjen keskinäinen Rakkaus on tosiaan jotain hyvin erityislaastuista, se ei sulje pois mitään muutakaan rakkautta, mutta se on esim. erilaista, kuin esim. perheen jäsenten välinen rakkaus, se pitää esim. Pyhien tarpeet ominaan ja näkee, kuten sanotaan: ”See for miles” eli näkee tulevatkin.
Joku sanoi kerran; Jumalan Rakkaus näkee kuolemankin läpi.
Kiitos Tarja kuva-analyysistä. Hauskaa kun havaitsit ilmeeni siitä. Kuvassa katson lapsenlapseeni, joka ensimmäistä kertaa otti kuvia kamerallani. Joten hymyni ja ilmeeni kertoo paljon tuosta tilanteesta. Keskinäinen rakkautemme taitaa siinä jopa häivähtää.
Ajattelen taivaallisen Isän suhtautuvan meihin vähän samaan tapaan. Hän jopa saattaa yllättyä kun onnistumme kuvaamaan näkemyksiämme ja kokemuksiamme hyvällä ja toisista välittävällä tavalla. Sellainenhan ei ole meille ollenkaan tavanomaista. Onhan parhaimmat sanamme ja suurin kykymme rakastaa Jumalan rakkauteen verrattuna, sanoisinko melko vaatimatonta.
Toisinajattelijat tekevät keskustelun juuri mielekkääksi. Miksi täällä luuhaisin, jos en voisi lukea aivan vastakkaisia näkemyksiä. Niistä oppii ja saa uusia ajatuksia. Onhan vastapuolellani aivan pätevät syytä ajatella asioista omalla tavallaan. Aivan samoin, kuin itsellänikin. Joten Tarjan väite, etten toisinajattelijoita hyväksy, ei oikein sovellu minuun.
Pekka
Tunnen sinut sydämelliseksi uskovaksi täynnä rakkautta lähimmäisiä kohtaan jo pian nelisenkymmentä vuotta. Aina sama sydämellisyys ja toisten ihmisten huomioiminen samalla kun oma linja on selkeä ja hyvin jäsennelty.
Jotenkin kuvauksesi tuosta ”rakkauden vaatijasta” tuntuu sopivan erityisen hyvin yhteen keskustelijaamme joka jatkuvasti puhuu nöyrästä rakkaudesta sellaisella paatoksella, ettei muka kukaan muu kuin hän itse yksinään ole päässyt tuollaisesta rakkaudesta osalliseksi ja jolla sen takia on muka oikeus tuomita kaikki muut väärää tietä kulkeviksi.
En kuitenkaan pane hänen nimeään näkyviin, koska on mahdollista että olen aavistellut väärin, joten enpä soimaa henkilöä, joka ei juuri nyt satu olemaan paikalla.
Keskusteluun pyrkii joskua niitä, joiden tavoite on vain löytää erimielisyyden aiheita. Sitten kun on sellaisen löytänyt, niin hän pyrkii ottamaan keskustelun haltuunsa. Syntyy väittely, josta muut kaikkoavat pois. Tämän kaltaisia keskustelijoita kartan, enkä yleensä edes vastaa heidän kysymyksiinsä. Ne kysymykset on usein oikeasti vain ansoja ja toivon muidenkin jättävän vastaamatta. Millään muulla keinolla ei voi omaa keskustelun aihetta suojata.
Keskustluja kun halauan saada aikaan, niin harmittaa, kun nämä pyrkivät keskustelut muuttamaan väittelyareenaksi. Jos
Matias tämän kaltaisia ystäviä tarkoitat, niin kyse ei ole heistä.
Ajattelen laajemmin tätä kirkollista kenttää ja niitä vaatimuksia mitä toisille ja itsellemme asetamme.
”Rakkaus on lain täyttymys”. Rakkauden kaksoiskäskyssä on asian ydin, Matt 22:37.-40. Tässähän sitten helposti tulee väärinkäsitys, kun luullaan, ettei Jumalan rakkaus olekaan pyhyyttä.
Väärinkäsitykset ovat hyvin yleisiä, myös pyhityksen suhteen. Helposti erehdymme varsinkin rakkauden suhteessa pyhitykseen. Olisi loogista ajatella, että rakastamalla enemmän tulemme pyhemmiksi. Näin ei kuitenkaan ole. Sillä Jeesus sanoi pyhittävänsä itsensä, jotta me tulemme pyhiksi. Pyhitystä ei saa aikaan rakkauden vaatimus, vaan se, että Kristus on jo tehnyt uskovat pyhiksi ja siksi heissä vaikuttaa rakkaus.
Pekka Veli Pesonen: ”En kyllä koe mitään rakkautta niitä kohtaan, jotka syyttävät minua vääräoppiseksi.”
Ymmärtämiseen pyrkiminen on rakkautta.