Kasvatuksen osalta rakkaus ja rajat ovat usein käytettyjä termejä. Molemmat ovat tärkeitä asioita, jotta lapsesta saadaan kelpo kansalainen. Mielestäni noiden asioiden ei tarvitse eikä saa olla suorittamista: teen näin, jotta lapsestani tulee kelpo kansalainen. Jokainen lapsi ja jokainen ihminen on jo luonnostaan rakkauden ja rajojen arvoinen. Rakkaus tuo ihmiselle sisäisen lämmön ja rauhan ja rajat turvallisuuden. Olen arvokas ja rakastettava ihminen tällaisenani ja tiedän turvallisen ja tasapainoisen elämän rajat.
Nykyelämä on useilla suorittamista, niin oman elämän kuin lasten kasvattamisenkin osalta. Kun teen tämän ja tämän asian ohjeiden ja oppikirjojen mukaisesti, tulokset ovat hyviä ja elämä täydellistä. Miksi kuitenkin usein juuri täydellisyys jossakin asiassa poikii huonovointisuutta? Elämästä lähtee helposti ilo, kun siitä tehdään täydellistä. Kun suoritetaan asioita, unohdetaan itse elämä. Elä ja anna toistenkin elää!
Oma lapsuuteni oli hengellistä väkivaltaa lukuun ottamatta iloista ja mukavaa. Äitini oli Savon muori viimeisen päälle eikä elämästämme puuttunut kuotoilua, hulluttelua ja källäilyjä. Meillä myös pelattiin eri pelejä; monopolia, valehtelu-korttipeliä, muistipeliä, palapelejä ja myös seurapelejä oman väen ja ystävien kesken: vettä kengässä, höh-höh-leikkiä ja pukeutumisleikkejä, jotka joskus ulottuivat ihan kodin ulkopuolellekin, kun menimme roolivaatteissa kaupungille hulluttelemaan.
Äitini reagoi usein asioihin voimakkaasti. Tämä tarkoitti usein hänen kohdallaan pientä komiikkaa, joka oli minulle kiusaus järjestää hänelle källejä. Hänelle oli hänen hyvästi hoitamansa kasvimaa tärkeä ja ylpeydenaihe. Hän myös pelkäsi, jos joku vohkii kasvimaalta jotakin. Hän varoitteli myös meitä lapsiaan menemästä napostelemaan mansikoita.
No tästäpä minä sitten ”hyvän” källi-idean: usutin ystäväni nappaamaan kasvimaaltamme pari mansikkaa ja itse pysyttelin puskan takana piilossa jo valmiiksi hihittäen, miten äitini tulisi kohta mekkalan kanssa pihalle. Niinhän siinä kävi, kuten olin toivonutkin. Ystäväni konttasi vaaleanvihreät shortsit iloisesti vilkkuen kasvimaallamme ja äitini hyökkäsi kasvimaata kohti hirveän huudon kanssa. Ja minä tietty meinasin tukehtua nauruuni. Äitini oli niin hauska ja koominen ”vainoharhaisuutensa” ja reagointinsa kanssa. HIH!
Teimme äidillemme sisarusteni kanssa muitakin källejä. Yksi sellainen oli väsäämämme ihmishahmot erinäisiin paikkoihin. Kerran rakensimme äitiämme källätäksemme vanhoista vaatteista mummohahmon vessanpöntön päälle virsikirjan kanssa istuksimaan. Oli muuten vaikuttava ja hyvä källi. Äiti meni kaikessa rauhassa vessaan tarpeille ja kun hän avasi oven, siellä istuikin pimeässä mummo virsikirja kädessä. Ja me tietty siskojen kanssa nurkan takana valmiina räjähtämään raikuvaan rähänauruun.
Äiti kiljui ensin kun säikähti niin mummoamme, mutta alkoi sitten nauraa hyrskytellä. Se olikin tietty parasta, kun äiti ymmärsi lähes kaikki källimme. Yksi meni liian överiksi ja siitä ei saanut puhua koskaan hänelle myöhemminkään, joten jääköön se tässäkin kertomatta. Isämme, kylmähermoinen poliisi, ei säikähtänyt mummoa ollenkaan, kun äitimme toivomuksesta jätimme sen paikoilleen, jotta källäämme myös isäämme. Hän vain vihelsi hiljaa laskevassa melodiassa, kun näki hahmon vessassa. Ja äitiä tietty keljutti kun isä ei säikähtänyt: ”tuo se ei säikähä eikä pelekää mittään!”
Kotoa saamani eväät elämän mielekkyyteen, iloon ja hauskuuteen ovat ihan parasta, mitä sieltä olen saanut mukaani. Elämä ei ole suorittamista eikä täydellistä, vaan rosoisuudessa elämistä, johon kuuluu rakkauden ja rajojen lisäksi ilon ammentamista monista eri asioista. Vaikka Raamattu ei anna ohjeita källäilyyn, huumoriin ja leikinlaskuun, se antaa ohjeen iloitsemiseen. Ehkä se on sitten vapaasti valittavissa, mistä sitä iloa ammentaa, kunhan muistaa rakkauden kaksoiskäskyn. Tästä toivon tietty (ei vakavia pliis!) kommentteja teologeilta (HIH!).
Myös sen haluan mainita, että iloitsen siitä, että olen saanut eväät iloita ilman alkoholia. Useinhan vanhoillislestadiolaista iloitsevaa ja nauraen remakoitsevaa nuorisoporukkaa epäillään humaltuneiksi heidän käytöksensä perusteella. Ajatellaan, ettei noin hauskaa voi olla selvin päin. Kyllä voi, sen sanon syvän kokemuksen rintarohinalla.
Tietyt asiat maailmassa ovat olemassaan niin vakavia, ettei niihin sovi kevennykset eikä leikinlasku: esimerkiksi toisen ihmisen satuttaminen. On monia muitakin paikkoja, joissa ollaan liikkeellä pääasiassa vakavalla mielellä ja asiallisesti. Ymmärrän tämän hyvin. Mutta nykyään –minusta tuntuu- monien elämä on turhankin vakavaa ja suorituskeskeistä ja ilo elämästä loistaa poissaolollaan.
Onko äidin ja isän trimmattu vartalo, itsensä toteuttaminen ja kaiken mahdollisen elämän tarjoaman virikkeen kokeminen mennyt ohitse hauskanpidon arkielämässä yhdessä lasten kanssa? Onko lasten virittäminen tulevaisuuteen erinäisten harrastusten kautta tehnyt heidänkin elämästään ilotonta? Tee, tee, tee, opi, opi, opi, mennään sinne ja tuonne, kehitetään itseämme ja tosiamme kaikessa mahdollisessa, jotta meistä tulee täydellisiä ihmisolentoja.
Hei haloo, otetaan oppia Duudsoneista! Yksi Duudson-ohjelma jäi minulle erityisesti mieleen. Siinä eräs perheenäiti oli ottanut yhteyttä Duudsoneihin ja kaipasi apua liian arkiseen elämäänsä. Kun Duudsonit tulivat paikalle, he havaitsivat heti, että perhe oli liian kiltti ja he laittoivat isän ja lapset tekemään källejä ihmisille. Ohjelma oli tosi hauska! Duudsonit usuttivat perhettä rikkomaan rajoja. Ymmärsin hyvin heidän ideansa. Itse asiassa he kehottivat perhettä elämään, kuolemanhiljaisen nysväämisen ja apatian sijaan. Perheestä puuttui ilo ja hulluttelu, jotka ovat elämän mielekkyyttä lisääviä ja lääkkeitä masennukseen, apatiaan ja synkkyyteen.
Olen itse ollut sisarusteni kanssa ”duudsoni”, rajojen rikkoja. Iso perhe ja äidin humoristisuus on mahdollistanut sen. Emme ole heti tulleet leimatuksi häiriköiksi ja rikollisiksi, kun olemme rikkoneet rajoja monilla, monilla eri tavoilla. Asiassa pitää erottaa ilkeily ja hulluttelu, ilkeilyä en hyväksy itsekään. Joskus källit saattavat mennä överiksi, mutta periaatteessa ne ovat lähtökohtaisesti hullutteluja ja sille asialle pitäisi olla kasvavilla lapsilla tilaa ja myös aikuisilla, jotta välttäisimme suupielten alaspäin vääntymisen ennenaikaisesti tai jopa kokonaan.
Yhdessä synkkyyttä vastaan taistelu huumorin, hulluttelun ja ilottelun avulla, voisi olla seuraavan nimiä kerättävän Adressin aihe. Nykyiset Adressien aiheet ovat niin vakavia ja synkkiä, että pieni piristys silläkin saralla olisi ihan toivottavaa.
Totta on sekin, että itselläni oli jossakin vaiheessa aikakausi, josta ilo ja hulluttelu oli kaukana kuin Itä Lännestä. Se harmi, sillä niitä ilottomuuden seuraamuksia korjaillaan vieläkin.
Mutta nyt annetaan synkkyydelle huutia ja lähdetään tekemään källejä. Ja tämä homma jos mikä, liittyy Suomen itsenäisyyteen; sitä ei saatu ilman hurttia huumoria!
Jos et itse keksi källiä, voin mieluusti auttaa osoitteessa vuklu@hotmail.com
